Terveisiä Oulusta

Harri Melin

Harri Melin

Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön vuotuiset neuvottelupäivät järjestettiin pari viikkoa sitten Oulussa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa olivat edustettuina yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johto sekä ministeriön ja Suomen Akatemian ylin virkamiesjohto.  Esityslistalla olivat korkeakoulu- ja tiedepolitiikan ajankohtaiset kysymykset. Puheenvuoroissa nostettiin esiin ainakin hakijasuman purku, opiskelijavalintojen uudistaminen, työurien pidentäminen ja ammattikorkeakoulu-uudistus. Puheenvuoroja käyttivät muiden muassa ministeri Krista Kiuru ja ylijohtaja Tapio Kosunen.

Ministeriö toivoo, että korkeakoulut lisäisivät tilapäisesti uusia aloituspaikkoja vuodesta 2015. Hakijasuman purun nimellä kutsuttuun hankkeeseen on varattu hallituksen rakennepaketissa runsaat 350 miljoonaa euroa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ministeriöllä ei ole vielä selkeitä suunnitelmia siitä mitä, ja missä tulee tapahtumaan. Uusia aloituspaikkoja toivotaan aloille, joilla on vetovoimaa ja joilla on selkeää työvoiman tarvetta. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus ja korjausrakentaminen. Ensi vuodelle hankkeeseen varataan 20 miljoonaa euroa.

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistuvat. Käyttöön otetaan sähköinen hakujärjestelmä, joka mahdollistaa lukion päästötodistuksen ja ylioppilaskokeen nykyistä paremman hyödyntämisen valinnoissa. Lisäksi valinnassa varataan kiintiö sellaisille hakijoille, joilla ei vielä ole tutkintoa tai opiskelupaikkaa. Uudistustyö on käynnissä ja valmista odotetaan vuoden 2015 valintoihin mennessä.

Työurien pidentäminen taitaa olla kaikkien toivelistalla. Uudistuneet opiskelijavalinnat nopeuttavat opintoihin kiinnittymistä. Yliopistoilta odotetaan lisäksi toimia, jotka nopeuttavat opintojen etenemistä. Tällaisia ovat esimerkiksi uudet oppimisympäristöt, joustavat opiskelumahdollisuudet ja tutkintojen keventäminen. Myös sidosryhmiä odotetaan mukaan opetussuunnitelmatyöhön. Näin voidaan parantaa tutkintojen työelämärelevanssia ja ennakoida tulevaa asiantuntijatarvetta.

Yliopistolaki uudistettiin vuonna 2010. Nyt on ammattikorkeakoulujen vuoro. Ministeriö on myöntänyt uudet toimiluvat, mutta rakenteellinen kehittäminen jatkuu. Tavoitteena on yksikkökoon kasvattaminen ja toimipaikkojen karsinta. Ammattikorkeakoulut siirtyvät uuteen rahoitusmalliin, joka perustuu tuloksellisuuteen. Keskustelua viriteltiin myös niin kutsutun duaalimallin tulevaisuudesta.

Ministeriö ei nostanut pöytään mitään uutta ja mullistavaa. Edellä sanotun ohella viestinä oli, että rakenteellista kehittämistä jatketaan, yliopistojen tulisi jatkaa profiloitumistaan ja päästä nykyistä tehokkaampaan työnjakoon. Myös uuden rahoitusmallin säätö jatkuu. Lisäksi kannettiin huolta valtion talouden tilasta ja mahdollisista yliopistoja koskevista säästötarpeista. Meidän kannattaakin seurata erityisellä huolella ensi kevään kehysneuvotteluja.

Kaikesta huolimatta, Hyvää Joulua ja Vuotta 2014!

Harri Melin
vararehtori

Syntyykö sotesta sota?

Arvailut, odotukset, pelot ja toiveet saivat tiistaina 19.3. jonkinlaisen pohjan, kun selvityshenkilöiden raportti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteesta julkistettiin. Seuraavan päivän tiedotusvälineiden uutisoinnista voi päätellä, että monta on mielipidettä ja kovin erilaisia ovat mielipiteet samasta asiasta. Mielenkiintoista on myös havaita, millä perusteilla kukin mielipiteensä muodostaa. Yksittäisten kansalaisten mielipide näyttää riippuvan täysin siitä, minkälainen heidän tähänastinen oma kokemuksensa on alueensa terveydenhuollosta. Sosiaalipuolen tarvitsijoiden kommentteja ei lehdissä juurikaan näy.

Aamulehti otsikoi ”Hämmentävä sillisalaatti” ja antaa ymmärtää, että esitys on nykyistäkin vaikeaselkoisempi. Mutta onko? Kuinka moni on perillä nykyisen sosiaalityön ja terveydenhuollon järjestämistavasta tai palveluverkon muodostumisesta. Kuinka moni tietää nykyisen toiminnan tasapuolisuudesta, puutteista, päällekkäisyyksistä, kustannusten muodostumisesta, saavutettavuudesta tai vaikuttavuudesta. Arvelenpa, että aika harva. Silti meillä näyttää olevan varma mielipide siitä, että pieleen menee, huonommaksi muuttuu, selvityshenkilöt eivät tiedä asiasta mitään. Emmekö siis luota asiantuntijoihin? Keneen meidän pitäisi luottaa? Meihinkö kaikkitietäviin kansalaisiin? Suomessa asuu noin 5,3 miljoonaa ihmistä, joten on siinä sortteeraamista, kun jokaisen mielipiteen perusteella toimintaa suunnitellaan.

Jotenkin olisin itse taipuvainen uskomaan, että selvitysryhmään on koottu paras osaaminen valtakunnasta. Jos joku kaiken tietävä on sattunut jäämään ulkopuolelle, niin se tuskin on ratkaisevaa. On ilmeistä, että ryhmä on joutunut painiskelemaan työssään järkevän toiminnan ja poliittisten realiteettien ristiriitaisessa suossa, mutta jos he ovat päässeet yksimieliseen pohjaehdotukseen näin vaikeassa asiassa, antaisin siitä heille tunnustusta. Ehdotus on rohkea, mistä ministereiden luulisi olevan innoissaan, sillä kerrankin ehdotetaan kunnollista uudistusta eikä pientä näpertelyä. Kuinka paljon ehdotus tukee tai ruineeraa suunniteltuja kuntarakenneuudistuksia kullakin alueella jää nähtäväksi. On selvää, että ehdotus hioutuu ja useita asioita on vielä ratkaisematta, mutta nyt on pohja, josta on hyvä jatkaa suunnittelua.

Rehtorina minun kuuluu olla huolissaan siitä, mitä vaikutuksia tämänkaltaisella ratkaisulla tulisi olemaan meidän perusopetukseen, tutkimukseen, erikoistumiseen ja kehittämiseen. Varmasti olisi, mutta etukäteen en lähtisi päättämään, että ne ovat negatiivisia. Uteliaana ihmisenä ajattelen, että tämähän voi tarjota meille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia järjestää opiskelevan nuorison harjoittelua ja luoda uusia tutkimus- ja kehittämisulottuvuuksia. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan.

Kaija Holli
rehtori

Haudottuja ajatuksia

Viime aikoina olen paitsi opiskellut maailmankuulujen filosofien ajatuksia, ajatellut myös omiani. Koska minulla ei ole ajatushautomoa, ajatukseni jäävät raakileiksi eivätkä pääse julkisuuteen. Kypsiä ajatuksia syntyy hautomoissa, joita on Suomessakin jo tusina. Niiden tehtävä on tuottaa nopeata ja näkemyksellistä tietoa päättäjien käyttöön. Näin päättäjät voivat reagoida heti ja oikein niihin trendeihin, joita ilmaantuu.

Ajatushautomoiden tärkeydestä kertoo, että Suomessa kaikilla puolueilla on omansa. Valtio maksaa niiden menot. Kaikki olisi muuten hyvin, mutta hautojat eivät olekaan tyytyväisiä. Resurssit ovat kuulemma liian pienet, jotta voisi tehdä vakavaa ja pitkäjänteistä tutkimusta. Tämä on totta. Muut tutkimuslaitokset ja yliopistot saavat rahaa tuhat kertaa enemmän. Mitä ihmettä ne hautovat, kun tieto ei kulje?

Toinen ongelma puolueiden hautomoille on se, että niiden työn luullaan olevan poliittisesti rajoittunutta, vaikka ne oikeasti edustavat ns. laajaa näkemystä. Esimerkiksi Suomen Perusta selvittää maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia. Summa on varmaankin suuri, mutta kuka uskaltaa laskea, paljonko koko Suomen kansan ylläpito maksaa? 194 miljardia vuodessa ja velat päälle! Tämän kertoo Tilastokeskus.

Niin, mitä olinkaan ajatellut, ihan omissa oloissani? Vaikka ajatus ei ole ehkä kypsä julkisuuteen, kerron kuitenkin, että mielestäni yhteiskuntaa pitäisi kehittää parempaan suuntaan. En tiedä idean markkinahintaa, mutta pyydän euron. Se on pikkuraha siitä, että ihmiset saisivat paremman elämän. Vaikka ajatus on halpa, se ei ole aivan perusteeton. Suomessa julkaistaan vuosittain 30 000 tieteellistä tutkimusta, jotka osoittavat tämän, maailmassa kolme miljoonaa. Ymmärrän, että kukaan ei ehdi niitä lukemaan, mutta jos joku lukisi ja kertoisi muillekin, se auttaisi alkuun. Valtioneuvoston kanslialle lupaillaan 30 miljoonan euron käsikassaa ajankohtaisen tutkimustiedon tilaamiseen. Sillä rahalla voisi palkata 500 postdocia lukemaan tutkimusta, joka ilmestyy joka tapauksessa.

Pertti Haapala
vararehtori

Akateemisen yrittäjyyden uusia tuulia

Puhuminen yrittäjyydestä Tampereen yliopiston yhteydessä on perinteisesti tuntunut jotenkin oudolta. Tampereen yliopisto on ollut tiukasti akateeminen ja sen tutkimus on edustanut yhteiskuntakritiikin kärkeä. Akateeminen yrittäjyys ei vain ole ollut se juttu.

Onneksi maailma muuttuu. Moni on varmaan kuullut Demolasta. Tämä mainio uusi tehdas toimii Finlaysonin alueella. Nuoresta iästään huolimatta Demola on saavuttanut paljon kansainvälistä huomiota, ja mikä tärkeintä, se on toteuttanut yli 1 500 opiskelijan voimin runsaat 250 hanketta.

Demolassa tamperelaiset korkeakouluopiskelijat kehittävät tuotteita, palveluita ja palvelukonseptien aihioita yhdessä opettajiensa ja uusia ideoita tarvitsevien organisaatioiden kanssa. Toimeksiannot saadaan yrityksiltä ja julkisilta toimijoilta. Koko jutun ideana on luoda uusia ratkaisuja arjen ongelmiin.  Samalla Demola tarjoaa uuden oppimisympäristön ja uusia yhteistyön muotoja tamperelaisille korkeakouluille. Tuloksena syntyneet innovaatiot ovat tekijöidensä, siis opiskelijatiimien omaisuutta, ja yritykset hankkivat niihin lisenssin tai käyttöoikeuden.

Entre puolestaan on tamperelaisten korkeakoulujen yhteistyöverkosto, joka edistää yrittäjyyttä ja yrittäjähenkeä opiskelijoiden ja henkilöstön keskuudessa. Verkosto kannustaa opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita sekä alumneja törmäämään yli korkeakoulurajojen, etsimään omaa unelmaa ja ideaa yrittäjyydestä sekä löytämään tukea ja kumppaneita ideansa toteuttamiseksi.

Tampere on pääkaupunkiseudun jälkeen maamme merkittävin innovaatiokeskus. Tutkimuksen ja tutkimukseen perustuvien innovaatioiden kannalta korkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö on tärkeää. Poikkitieteellinen ja monialainen yhteistyö luo uudenlaista ajattelua. Se auttaa myös parantamaan alueellista kilpailukykyä ja työllisyyttä tarjoamalla opiskelijoille näkymiä erilaisiin urapolkuihin. Näistä akateeminen yrittäjyys voi olla yksi varteenotettava.

Maaliskuun loppupuolella (20.3.) Entre järjestää Pakkahuoneella ison tapahtuman, jossa eri toimijat voivat kohdata yli korkeakoulurajojen, etsiä omaa ideaa yrittäjyydestä ja löytää tukea ja kumppaneita ideansa toteuttamiseksi. Kannattaa haastaa itsensä yrittämään, mutta ei sitä kritiikkiäkään ole syytä mihinkään unohtaa.

Harri Melin
vararehtori

Osaaminen taloudellisen kasvun perustana

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti perinteisen korkeakouluseminaarin Hämeenlinnassa 28.–29.11.2012. Ohjelman viesti oli selkeä. Talousnäkymät ovat huolestuttavat, vienti ei vedä, työttömyys lisääntyy, yritystoiminnasta puuttuu ”vetureita” ja työssäkäyntivuosien määrä on liian vähäinen. Elinkeinoelämän rakenteet muuttuvat pysyvästi. Vaaditaan uudenlaista osaamista ja uudella tavalla tekemistä. Positiivista on, että Suomesta löytyy vielä osaamista. Pitkälti sillä olemme pärjänneet tähän saakka. Olemme edelleen osaamisen kärkimaa esimerkiksi tietotekniikassa ja se pitää hyödyntää. Teknologia ei kuitenkaan auta itsessään. Tarvitaan muutos tai idea, johon teknologia tuo ratkaisun. Pitää kyetä soveltamaan.

Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli talouskasvun aikaansaamisessa ja sen ylläpitämisessä. Me koulutamme niitä osaajia, mutta oleellista on kouluttaa oikeanlaisia osaajia. Me tutkimme, mutta oleellista on tehdä laadukasta ja vaikuttavaa tutkimusta. Me ideoimme, mutta oleellista on tehdä ideoista yhteiskuntaa hyödyttäviä sovelluksia. Me olemme oman alamme asiantuntijoita, mutta oleellista on, että osallistumme muuttuvan maailman rakentamiseen.

Yliopisto ei ole itsessään mitään. Siellä toimivat ihmiset tekevät siitä jotain. Se, miten laadukkaaksi, vaikuttavaksi, kansainväliseksi tai tehokkaaksi se saadaan, riippuu ihmisistä, henkilöstöstä ja opiskelijoista. Oleellista on, että koko yliopistoyhteisö ymmärtää, mikä on yliopiston tavoite, miksi se on olemassa ja miten se hyödyttää yhteiskuntaa, ja on sen lisäksi valmis tekemään oman osuutensa tavoitteiden saavuttamiseksi. Kysymykseen ”mitä sinä teet yliopistossa” voi silloin jokainen, tehtävästä riippumatta, vastata: ”Teen entistä parempaa yliopistoa.”

Kaija Holli
rehtori

Akatemia herää

Kasvukausi alkaa hiipua, viljat saadaan laariin, lehmät palaavat navettaan ja yliopistoväki töihin. Akateeminen vuodenkierto on lähes päinvastainen kuin maalaisyhteiskunnan. Kun professori kesällä lepää, maamies yrittää varmistaa leipää talveksi. Ja kun maamies viettää hiljaista ja pimeää talvea, akateeminen väki kirjoittaa ja rasittaa silmiään tietokoneen valossa. Ainakin ennen vanhaan tämä oli vuodenaikojen sosiaalinen järjestys. Ja ainakin kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa professorit ja dosentit viettivät leppoisia kesäpäiviä rouvien paimentaessa lapsia ja tehdessä hilloja talveksi. Maisterit palloilivat kotiseudulla ja kiusasivat maalaistyttöjä kuunsillalla.

Viime keväänä tätä idylliä yritettiin murtaa. Joku poliitikko ehdotti yliopistoihin kesälukukautta. Siten päästäisiin eroon kolmen kuukauden akateemisesta luppoajasta, opiskelijat valmistuisivat nopeammin, ja tilat olisivat tehokkaassa käytössä. Kansantulo kasvaisi ja kestävyysvaje ohenisi. Totta, mutta onneksi joku korjasi pari pikkuseikkaa: mikään ei estä opiskelemasta kesällä ja niin tapahtuukin, ja täysi opetusmylly kesällä vaatisi paljon lisää henkilökuntaa, ellei pidetä yliopistoa talvella kiinni. Tosin akateeminen talviuni voisi olla hienokin kokemus.

Kun olen kysellyt kolleegoilta, mitä he ovat kesällä tehneet, monet ovat sanoneet pitäneensä lomaa ja lukeneensa dekkareita. Kai sekin vastaus pitää hyväksyä, vaikka todellinen akateeminen olento vääntää artikkelia, lukee käsikirjoituksia ja lukee edellisenä talvena lukematta jääneet oikeat kirjat. Heinäkuisen veltostumisen voi estää lähtemällä konferenssiin eteläiselle pallonpuoliskolle, missä on talvi ja varmasti sataa. Suorituspisteitä ropisee kuin viljaa laariin.

Onneksi yliopiston lukukauden avajaiset ovat edelleen vasta syyskuussa, eikä 1. heinäkuuta. Näin säilyy ainakin illuusio siitä, että saamme elää akateemista vuodenkiertoa, jossa syksyllä reipastutaan, työn hedelmät valmistuvat keväällä ja palkinnoksi saa loman, jolloin näkee muitakin ihmisiä. Luulenpa, että juuri akateeminen vapaus on se tekijä, joka saa ihmiset tekemään enemmän töitä kuin mistä heille maksetaan. Siksi loma on erityisen ansaittu ja tarpeen.

Hyvää akateemista vuotta!

Pertti Haapala
vararehtori

Koulutuksesta työelämään

Helmikuun alussa järjestetään tamperelaisissa yliopistoissa yrityspäivät. Kyse on rekrytointitapahtumasta, jossa yritykset tulevat opiskelijoiden kotikentälle etsimään hyviä kontakteja ja hankkimaan riveihinsä tulevaisuuden osaajia. Tällaista vuorovaikutusta tarvitaan. Osaava työvoima on organisaatioiden menestyksen kannalta kriittinen tekijä.

Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen on kova haaste suomalaiselle työelämälle. Asiaa sivuten Suomessa keskustellaan vilkkaasti työssä jaksamisesta, työurista, eläkeiästä, opintojen kestosta tai korkeakoulujen opiskelijavalinnoista. Monissa puheenvuorissa jaetaan yhteinen huoli osaajien riittävyydestä. Tähän vedoten yliopistoilta odotetaan toimia opiskeluaikojen lyhentämiseksi ja opiskelijoilta ripeää valmistumista ja välitöntä siirtymistä työmarkkinoille.

Opiskelunaikainen työssäkäynti on kiinnostava kysymys. Me kaikki tiedämme, että puolipäiväinen työssäkäynti, saati kokopäivätyö vaikuttaa opiskeluun. Kahdessa paikassa ei voi olla samaan aikaan. Tilastojen mukaan keskimäärin runsas 11 % kaikista työllisistä on opiskelijoita. Muutamissa ammateissa opiskelijoiden osuus on jopa neljännes kaikista.  Tilastot kertovat myös, että noin kaksi kolmesta yliopisto-opiskelijasta käy töissä lukukausien aikana.  Laskennallisesti siis vain kolmannes läsnä olevista on päätoimisia opiskelijoita. Mitähän muuten työmarkkinoilla tapahtuisi, jos opiskelijat häviäisivät yliopistoihin?

Opiskelijoiden työssäkäynti on monipiippuinen juttu. Vastoin yleisiä mielikuvia, töissä ei olla pääsääntöisesti hampurilaisravintolassa tai Prisman kassalla. Kaksi kolmesta työssä olevasta opiskelijasta on ammatiltaan johtaja, ylempi virkamies tai erityisasiantuntija  – ollaan siis koulutusta vastaavissa tehtävissä, ja vain neljännes on toimisto- palvelu- tai myyntityössä. Työssä olevat, viisi vuotta sitten valmistuneet maisterit, kertoivat heille suunnatussa kyselyssä, että opiskelunaikaisesta työssäkäynnistä oli hyötyä myöhemmän työuran kannalta, että työssäkäynti opiskeluaikana lisäsi opiskelumotivaatiota ja että työssäkäynti opiskeluaikana vaikutti myös nykyisen työpaikan saamiseen. Opiskelijoille työssäkäynti merkitsee siis toimeentuloa ja urapolun alkua, ei hukkaan heitettyä aikaa.

Yliopistojen tavoitteena on taata opiskelijoille mahdollisuudet tutkintojen suorittamiseen määräajassa. Yliopiston näkökulmasta on myös tärkeää, että mahdollisimman suuri osa opiskelijoista todella suorittaa tutkinnon, ja mieluummin määräajassa. Tämä on myös työmarkkinoiden näkökulmasta perusteltua. Käytännössä koulutuksesta työelämään kulkee kuitenkin monia mutkaisia reittejä.

Harri Melin
vararehtori

Onko yliopistomme puoluepoliittisesti värittynyt?

Pari vuotta sitten keskustelin erään tunnetun valtiovallan edustajan kanssa, joka 70-luvulla oli opiskellut Tampereen yliopistossa ja joka kritisoi yliopistoamme ja väitti sen edelleen olevan poliittisesti värittynyt. Olin vähintäänkin hämmästynyt tästä väitteestä enkä millään voinut ymmärtää, miten sitkeässä käsitys punaisesta yliopistosta voi olla. Harmillisempaa kuin väri oli mielestäni väite, että Tampereen yliopiston koulutustaso ei vastaa edelleenkään muiden yliopistojen tasoa. Tästä saikin sitten jo kiivaaksi luokitellun väittelyn. Onneksi minulta ei puuttunut faktatietoja ja sain ehkä keskustelukumppanini vakuuttumaan, että hänellä on edesmennyttä tietoa yliopistostamme.

Luettuani Aamulehden verkkokeskustelua kansleri Krista Varantolan päätöksestä ryhtyä tukemaan Paavo Lipposen presidenttivaalikampanjaa aloin ymmärtää, että parin vuoden takainen keskustelukumppanini ei ole ainut, jonka mielessä punainen yliopisto kummittelee. Verkkokeskustelussa nousee ehkä kaksikin paheksunnan tai ihmetyksen aihetta. Toinen niistä on se, että voiko yliopisto olla puoluepoliittisesti värittynyt ja toinen koskee sitä, kuka yliopistoa edustaa.

Jälkimmäiseen kysymykseen on helppo vastata. Voimassa olevan yliopistolain perusteella virallisesti yliopistoa edustavat rehtori ja hallituksen puheenjohtaja. Kansleri ei tee yliopistoa koskevia päätöksiä eikä ole yliopiston virallinen edustaja, mutta hänen tehtäviinsä kuuluu edistää tieteitä ja taiteita ja valvoa yliopiston yleistä etua ja toimintaa. Onko sitten oikein, että juuri hän on mukana puoluepolitiikassa? Jokaisella yliopistolaisella on oikeus yksityisenä henkilönä toimia vapaasti myös politiikassa, mutta hän ei silloin edusta taustaorganisaatiotansa. Kansleri on selkeästi ilmoittanut olevansa mukana yksityisenä kansalaisena. Eri asia on, miltä tilanne näyttää muiden kansalaisten silmissä, ja siitä tuo verkkokeskustelu ehkä enemmän kertoo.

Onko Tampereen yliopisto sitten puoluepoliittisesti jonkinsuuntainen? Olen ollut tavattoman ilahtunut siitä, että on olemassa instituutioita, kuten yliopisto, jossa puoluepoliittinen meriitti ei ratkaise valintaa rehtorin tehtävään eikä mihinkään muuhunkaan tehtävään. Jos näin olisi, en olisi koskaan tullut valituksi rehtoriksi. Tampereen yliopiston profiili on yhteiskunta-  ja terveyspainotteinen ja sillä on yhteiskunnallisen korkeakoulun vahva perinne, mutta se ei tee yliopistoa puoluepoliittisesti värittyneeksi. Kriittinen yhteiskuntapoliittinen keskustelu on yliopistossamme sallittua ja suotavaa. Eikä puoluepolitiikasta keskustelua ole myöskään kielletty, mutta älköön yksittäisten henkilöiden mielipiteiden perusteella leimattako koko yliopistoa.

Kaija Holli
rehtori

Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu – vai uudistuuko?

Yliopistojen rahoitusmallia on muutettu joka neuvottelukauden aikana, joten pidempää seurantaa tietyn rahoitusmallin toimivuudesta ei ole. Tulosneuvottelujen jälkeen on aina joku taho ollut tyytymätön olemassa olevaan malliin ja vaatinut uudistusta. Tämähän kertoo siitä, että yliopistot uskovat tekevänsä oikeita asioita ja laadukkaasti, mutta mittarit eivät mittaa oikeita asioita. Rahoitusmallin ensisijainen tehtävä lieneekin ohjata yliopistojen toimintaa. Kun yliopistolaitoksen tavoitteet ja vaatimukset muuttuvat ajan kuluessa, on rahoitusmallin toimivuutta ohjaustehtävässä silloin syytäkin tarkistaa. Nyt suunniteltavan mallin aikajänne on vuoteen 2020, jolloin sen pitäisi olla hioutunut vastaamaan senhetkistä tilannetta. Yliopistolaitoksen tavoitteena tuolloin on olla laadukkaampi, kansainvälisempi, profiloidumpi ja tehokkaampi kuin tällä hetkellä. Mallin taas toivotaan olevan läpinäkyvämpi ja selkeämpi.

OKM järjesti 22.9. kuulemistilaisuuden nyt suunnitteilla olevasta uudesta mallista. Viimeisen vuoden aikana on erilaisissa keskusteluissa viritelty jos jonkinlaisia indikaattoreita, joita malliin haluttaisiin, kukin yliopisto tai tieteenala tietysti itsensä kannalta tällä hetkellä parhaiten toimivia. Perusrahoituksen kohdalla kannattaisi mielestäni pitäytyä yksinkertaisessa mallissa, jossa käytetään absoluuttisia lukuja, joita on vaikea manipuloida. Opetuksen edellytykset pitäisi perusrahoituksella turvata ja niiden tehokkaaseen ja laadukkaaseen toteuttamiseen taas strategisella rahoituksella yliopistoja kannustaa. Strategisen rahoituksen allokoinnissa on syytä hyväksyä arvioitavia mittareita, joilla pystytään ohjaamaan yliopistojen toimintaa valtakunnallisten tavoitteiden suuntaan.

Valtakunnallinen malli on erilainen kuin yliopistojen sisäinen rahanjakomalli, jossa puolestaan voidaan käyttää erilaisia indikaattoreita ja erilaisia muita kannustinmekanismeja, kukin yliopisto oman harkintansa mukaan. Ristiriitaisia ne eivät voi olla keskenään, sillä tavoitteet koko yliopistolaitoksella ja yksittäisellä yliopistolla ovat toki samansuuntaiset. Rahoitus ei ole irrallinen asia vaan väline, jolla tuetaan strategisten tavoitteiden toteuttamista. Vuoden loppupuolella valtakunnallinen malli on tulossa lausunnoille ja sisäistä mallia omassa yliopistossamme aletaan tehdä lokakuussa. Tulevissa vuoden 2012 tulosneuvotteluissa ne ovatkin sitten varsinaisesti testattavina.

Kaija Holli
Rehtori

Tervehdys tulokkaille

Yliopiston avajaiset olisivat suuri tapaus uudelle opiskelijalle, jos hän eksyisi paikalle ja ymmärtäisi mistä on kysymys. Joskus tähänkin on kiinnitetty huomiota. Senaattori J.V. Snellman kirjoitti vuonna 1876 kirjasen, joka jaettiin uusille ylioppilaille eli yliopiston tulokkaille. Snellman kertoi ”miten ylioppilaaksi pääseminen on kaikkina aikoina täyttänyt entisen koulupojan rinnan riemulla”. Edessä oli odotettu elämänmuutos:

”Tämän muutoksen merkitys on tunnettu ja tunnustettu. Se on muutos pakonalaisuudesta vapauteen. Koulussa oli läksyn ja kurin pakko; yliopistossa opinharjoituksen vapaus, sekä opittavien aineiden valinnassa että myös oppimisen järjestyksen ja ajan määräämisessä; samoin avarain rajain sisällä liikkuva vapaus omasta elintavasta päättäessä.”

Yliopisto oli yhtä kuin vapaus, mutta tuo vapaus piti käyttää tieteellisen vakaumuksen kehittämiseen. Snellmanin mielestä yliopistossa harrastettiin liikaa käytännöllisiä opintoja, joilla pääsi toki lääkäriksi, papiksi, tuomariksi tai virkamieheksi, mutta liian usein näiltä ammatinharjoittajilta puuttui tieteellinen sivistys. Sellainen oli kuitenkin myös ”valtiontarpeeksi myönnetty” ja siksi annettu yliopistolle niin runsaat varat, että ne herättivät ihmetystä muukalaisissa. Tätä köyhän kansan lahjaa taas eivät opettajat ja opiskelijat aina arvostaneet. ”Mutta jos oleskeleminen näissä valoisissa, kauneissa, sivistykselle omistetuissa saleissa joka päivä heidän mieleensä muistuttaa, kuinka tärkeä tämä yliopisto on isänmaalle ja kuinka pyhät ovat heidän velvollisuutensa tätä isänmaata kohtaan, jos se saattaa nuoren ylioppilaan mielen ylenemään kaiken yli, mikä elämässä on huonoa, niin ne kustannukset eivät ole turhaan tuhlatut”.

Kirjasen nimi oli Ylioppilaan velvollisuudet. Niitä oli paljon. ”Se ylioppilas, joka tämän tilansa oikein miettii, ei voi olla tuntematta olevansa raskaan edesvastauksen alla”. Mutta: ”Keneltä voisi isänmaa toivoa tulevaisuuttaan, jos ei ensi sijassa enimmin sivistyneiltä pojiltansa”. Opiskelu oli tuolloinkin rankkaa, koska ”totiseen tieteelliseen tietoon ei voi koskaan mukavasti päästä” ja oppi vaatii ”paljon öljyä lamppuun”. Vanha setä neuvoi, että opiskelija oli ”päivätyöläinen”. Yöt olivat nukkumista varten ja lukuvoimia sai voimistelemalla, liikkumalla raittiissa ilmassa ja välttämällä viinaa ja tupakkaa.

Vain kaksi asiaa näyttää nyt olevan toisin kuin Snellmanin yliopistossa: uudet opiskelijat ovat enimmäkseen tyttöjä ja professorit osaavat suomea.

Pertti Haapala
vararehtori