Rahoitusmalli puhuttaa

Liisa Laakso

Opetus- ja kulttuuriministeriön esitys uudistaa yliopistojen rahoitusmallia vuosille 2021 – 24 puhuttaa. Risuja ja ruusuja mallissa esitettyihin uusiin ja siitä poistuneiden tuloksellisuuden mittareihin on tullut niin henkilöstö- kuin opiskelijajärjestöiltä ja valtakunnan mediakin on ottanut asiaan kantaa. Koska kyseessä on ministeriön tärkein ohjauskeino, mittareiden vilkas kommentointi ei ihmetytä. Sitä tietysti voi ihmetellä, että mitä tapahtui yhteiselle tavoitteelle yksinkertaistaa mallia eli vähentää siinä laskettujen mittareiden määrää tuntuvasti.

Tärkeimmät muutokset nyt voimassa olevaan malliin koskevat 55 opintopisteen vuosittaisen suorittamisen poistumista ja tutkintomäärien painottamista, jatkuvan oppimisen mukaan tuloa ja strategisen rahoituksen osuuden hienoista kasvua. Kansainvälistymistä ei mallissa enää erikseen mitata. Sitä on kuitenkin tarkoitus seurata nykyistä laajemmin. Ehkä juuri kansainvälistymisessä yksittäisten yliopistojen saavutukset ja tarpeet vaihtelevatkin eniten. Se missä yhdellä yliopistolla on kehittämistyö kesken saattaa toisessa jo olla erinomaisessa kunnossa. Kumpaa pitäisi tämän perusteella rahoittaa? Ja sehän on jo moneen kertaan todettu, että kansainvälistyminen sinänsä ei ole tavoite, vaan väline tutkimuksen ja opetuksen tason ja vaikuttavuuden lisäämiseen.

Strategiarahoituksen osuus nousee nykyisestä 12 prosentista 15 prosenttiin. Samalla tapa jolla yliopistot rahaa hakevat, ja kriteerit, joilla ministeriö rahan myöntää, pitää uudistaa. Rahoitus jaetaan kahteen osaan: yliopiston omaa strategiaa tukevaan rahoitukseen ja hallitusohjelman korkeakoulu- ja tiedepoliittista strategiaa tukevaan rahoitukseen. Ennen kaikkea tämän tulisi olla läpinäkyvää ja ennakoitavaa.

Ylipäätään huomio tulisi suorittamisen sijasta kohdistaa tavoitteisiin ja tunnustaa tosiasiat. Ensinnäkin yliopistojen pitää rahoittaa tutkimuksensa yhä enemmän ulkomaisella rahoituksella. Ilman pitkäjänteistä tutkimuksen voimavarojen vahvistamista, tämä ei onnistu. Sitä yliopistot ovat tehneetkin esimerkiksi urapolkutehtävien avulla, mutta se taas ei tule toiminaan odotusten mukaisesti, jos niillä ei ole riittävää täysin omassa hallinnassaan olevaa rahoitusta. Tehtävien rahoittaminen omista rahoista kilpailemalla on hölmöä ja äärimmäisen tehotonta. Onko siis järkevää kierrättää suurta osaa valtion tutkimusrahoituksesta yliopistoille Suomen Akatemian kilpaillun pätkärahoituksen kautta ja vielä erikseen mallilla ohjata niille perusrahoitusta tässä kilpailussa onnistumisesta?

Toisekseen tarvitaan myös yksityistä rahoitusta. Olisiko mahdollista kannustaa säätiöitä yliopistojen pitkäaikaisten tutkimusohjelmien tukemiseen sen sijaan, että niiden rahoitus ohjautuu enimmäkseen yksittäisten tutkijoiden kautta? Ylipäätään olisi suotavaa, että yliopistot voisivat rakentaa haluamiaan alakohtaisia profiileja pitkäaikaisten tutkimusohjelmien varaan ja valita sen, mille aloille ne lisäävät henkilöstövoimavaroja ja miltä poistavat. Ministeriöltä tulevan perusrahoituksen tulisi olla tässä runkona.

Kolmanneksi jatkuvan oppimisen tarpeet ovat tulevaisuudessa ja jo nyt valtavat. Uudessa mallissa viisi prosenttia yliopistojen rahoituksesta määrittyisi tässä tehtävässä suoriutumisesta. Rehtorineuvosto UNIFI on jo esittänyt huolensa siitä, että perusrahoitus ei ole oikea väline jatkuvan oppimisen haasteen ratkaisemiseksi. Se saattaa jopa antaa harhaanjohtavan viestin yliopistojen pääasiallisista vastuista. Jotta aikuisväestön täydennys-, muunto- ja sivistämiskoulutuksesta selvitään, on välttämätöntä, että sen rahoituspohjaa laajennetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alan ulkopuolelle muulle julkiselle sektorille, yrityksille ja yksityisille henkilöille.

Neljänneksi tutkimuksen ja opetuksen ajantasainen infrastruktuuri, johon kuuluu muun muassa avoin tiede ja aineistojen yhdisteleminen, ei ainakaan halvemmaksi muutu. Yliopistojen on löydettävä keinoja infrastruktuurien ja aineistojen hyvään hallintaan ja jakamiseen muiden toimijoiden kanssa. Tarvitaan uusia kumppanuuksia, laajoja verkostoja ja ekosysteemeitä. Niiden rahoitus ei voi olla hankekohtaista ja poukkoilevaa.

Edellä mainittuja tavoitteita ei voi rahoitusmalliin mittareina sisällyttää, ei ainakaan yksiselitteisellä ja mielekkäällä tavalla.

Rahoitusmallia sinänsä voi tietysti viritellä vaikka millä mitalla lisäilemällä sinne tärkeitä asioita, poistamalla vähemmän tärkeitä ja muuttamalla yksittäisten laskentatekijöiden tai -osioiden painotuksia. Puuhasta tulee kuitenkin väistämättä mieleen hölmöläisten peitonleikkuu. Niin hullunkuriselta kuin kuulostaakin, yliopistojen suurin intressi on nytkin se, että muutokset kunkin yliopiston lopulliseen osuuteen valtion rahapotista olisivat lopulta mahdollisimman pieniä. Tämä siksi, että rahoituksen vakaus ja ennakoitavuus on kaikkien yliopistojen toiminnalle tärkeämpää kuin yksittäisten suoritteiden seuranta tai kilpailu niissä petraamisessa.

Jos yliopistot ovat hyvin johdettuja, akateemista vapautta ja eettisiä periaatteita kunnioittavia, jos vertaisarviointi ja itse itseään korjaavan tieteen tekemisen mekanismi toimii, parhaiten yliopistojen menestystä tukee sitomattoman perusrahoituksen kasvattaminen. Näin on todennut korkeakouluhallinnon professori Jussi Kivistö. Ja näin se kokemusasiantuntemuksenkin perusteella on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Liisa Laakso
Rehtori

 

Hyvä me!

Liisa Laakso

Tampereen yliopisto on huippukunnossa. Kuluneen vuoden aikana olemme edelleen pärjänneet mainiosti. Hyvältä tasolta on hyvä suunnata kohti uutta yliopistoa.

Tase on vahva, ja pysymme vakaasti talousarvion raameissa. Osavuosikatsauksen mukaan yliopiston tulos on erinomainen. Suomen Akatemian, Tekesin ja Euroopan unionin ankarasti kilpailtu tutkimusrahoitus on lisääntynyt. Kasvua edellisestä vuodesta on 5,4 prosenttia. EU-rahoituksen laatua kirkastaa kaksi ERC-hanketta.

Henkilöstön osalta kehitys on mennyt juuri siihen suuntaan, johon olemme pyrkineetkin. Tutkimus- ja opetushenkilöstön määrä on maltillisesti kasvanut tutkijanuran alkuvaiheeseen painottuen. Samalla henkilöstömenot ovat pysyneet kurissa ja jopa alentuneet. Erityisen tyytyväisiä voimme olla kansainvälisen opetus- ja tutkimushenkilöstön määrän kasvusta, koska se on ollut koko strategiakauden tärkeimpiä kehittämiskohteitamme. Kasvua on ollut 20 prosenttia edelliseen vastaavaan kauteen verrattuna.

Ulkomaalaisten suorittamien maisterintutkintojen määrä on kaksinkertaistunut, ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden joukko kasvanut puolella – noin 500 opiskelijasta 750 opiskelijaan.

Uusimmasta Acatiimista löytyy seikkaperäinen artikkeli yliopistojen tuloksellisuudesta. Sekin osoittaa, että Tampereen yliopisto on vahvassa kunnossa verrattuna muihin yliopistoihin. Liikevaihto on kasvanut ja varsinaisen toiminnan tulos kääntynyt positiiviseksi. Sekä määrällisesti että laadullisesti Tampereen yliopisto on julkaisuaktiviteetiltaan kolmen parhaan suomalaisen yliopiston joukossa.

Tiedämme jo nyt sen, että yliopistojen yhdistyminen tulee vetämään tulosta alaspäin. Kunnianhimo on kuitenkin korkealle. Ensimmäinen tavoite uudelle yliopistolle on siis saavutetun tason ja hyvän kehityssuunnan vaaliminen. Se edellyttää niiden toimintatapojen tunnistamista, joilla tähän päästy. Ja mikäs siinä. Kunhan hyvistä tekijöistä pidetään kiinni, niin hyvää jälkeä syntyy jatkossakin!

Liisa Laakso
Rehtori

Rehtorin valinta

Liisa Laakso

Kuluneen rehtoreiden vaihtoviikon jälkeen on hyvä arvioida kahden yliopiston varsin erilaisia prosesseja. Tampereen uusi yliopisto teki valinnan salassa. Oikeusoppineet arvostelivat hakijalistan salailua julkisuuslain vastaisena. Ulkopuolisen konsultin myötä lista on kuitenkin melko epämääräinen. Kandidaatteja ilmoittautuu mukaan tai heidät löydetään ilman, että he tekevät varsinaista hakemusta. Eron tekeminen tehtävään hakemisen ja konsultin yhteydenoton välillä voi kuulostaa saivartelulta, mutta käytännössä se ei sitä ole. Hakijoita ilmaantuu normaalisti kymmenkunta. Tampereen prosessissa oli tutkittu jopa kahta sataa henkilöä. Moniko heistä sitten olisi ollut varsinainen hakija, ja millä kriteereillä, kun tohtorin tutkintoakaan ei edellytetty?

Salailu jatkui aivan loppuun asti. Huhuja kyllä kiersi. Kyseltiin, kuka on hakenut ja kuka ei. Minä en hakenut, eikä minua pyydetty hakemaan. Hallitus etsi uuteen yliopistoon uutta rehtoria. Sopivia henkilöitä kyllä pohdin ja lähetin marraskuussa hallituksen puheenjohtajalle hyvin lyhyen listan: ensimmäisellä sijalla Mari Walls! Listallani oli myös nyt Helsingin yliopistoon valittu Jari Niemelä.

Lopulta tihkui tieto, milloin nimi julkistetaan, ja sitten julkaistiin tiedote, jossa kerrottiin Mari Wallsin valinnasta perusteluineen. Mutta sitä ei kerrottu, millaisten ehdokkaiden joukosta hänet valittiin. Yhteisö ei voinut esittää näkemyksiään kärkikandidaateista, eikä antaa siten tukeaan lopulliseen valintaan. Se että tarkasteltuja henkilöitä oli yhteensä pari sataa, ei kerro kisan tasosta mitään. Olisiko ollut mahdollista nostaa esimerkiksi kolme kärkihakijaa julkisuuteen? Antaa yhteisölle mahdollisuus esittää heille kysymyksiä ja olla mukana valinnassa? Olisihan kärkeen pääsy pitkän prosessin jälkeen ollut kaikille kandidaateille kunnia. Eikä julkisessa syynissä olisi tarvinnut kauaa olla.

Helsingin yliopistossa toimittiin päin vastoin. Hakijalista oli kaikkien tiedossa jo varhain. Itse pyysin, että omaa nimeäni ei heti julkisuuteen annettaisi, vaikka tiesin, että kaikki kiinnostuneet sen kirjaamosta saivat. Sitten alkoi hakijoiden valikointi ja julkinen keskustelu. Ensin hallitus hakijoiden ansioiden vertailun perusteella päätyi haastattelemaan viittä henkilöä, joista piti karsia vielä kaksi pois kollegion kuulemiseen. Olin näiden viiden henkilön joukossa, ja niin oli myös nykyinen rehtori Jukka Kola. Kaksi muuta henkilöä karsiutuikin, mutta samalla hallitus palasi alkuperäiseen hakijajoukkoon ja kutsui sieltä neljä uutta henkilöä haastatteluun. Heistä kaksi, mukana Jari Niemelä, valikoitiin lyhyelle listalle. Näin viiden joukko karsiutui uudeksi viiden joukoksi! Se pääsi yliopiston kollegion kuultavaksi, kuten Helsingin yliopiston johtosääntö edellyttää. Kollegion kuulemisen jälkeen Helsingin lista supistui kolmeen hakijaan. Jukka Kola ei enää ollut mukana. Mukana olivat molemmat uudet henkilöt ja minä.

Voi hyvin olla, että Tampereen prosessissakin on ollut soutamista ja huopaamista, mutta Helsingin prosessin julkisuus toi näkyväksi sen, kuinka vaikeaa valintaa oltiin tekemässä. Hakijoiden pätevyyden arvioiminen on suhteellisen suoraviivaista. Hakuilmoituksessa luetellut ansiot voidaan todeta ja niitä voidaan vertailla. Tätä edellyttää lakikin, kun hakijoina on miehiä ja naisia. Mutta kun päätös henkilöityi ja se tehtiin Jukka Kolan ja hänen poisvalintansa välillä, joilla molemmilla oli kannatusta, näyttää yhteinen harkinta hankaloituneen. Hakijoiden ansioiden, johtamistaitojen ja sukupuolten tasa-arvon sijasta sitä näyttää ohjanneen kompromissin löytäminen hallituksen oman toimintakyvyn turvaamiseksi. Tärkeä asia sekin.

Julkisuus antoi Helsingin prosessille avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Mutta veikö se hallitukselta työrauhan? Yhteisö pystyi kuukausikaupalla arvioimaan kandidaatteja ja sanomaan mielipiteensä, niin myös yhteisön ulkopuoliset tahot. Minun menestystäni veikkasivat muun muassa arkkiatri, Helsingin sanomien toimitus ja EK:n Jyri Häkämies – aika vaikuttava joukko! Hallitusta varmasti painostettiin, mutta avointa keskustelua oli vähän. Lisäsikö laaja julkisuus prosessin laatua? Kohdeltiinko hakijoita tasapuolisesti? Valittiinko paras?

Avoimia kysymyksiä ainakin jäi, ja jäi niitä Tampereellekin.

Liisa Laakso
Rehtori

Valaisevin lyhdyin vaaleja kohti

Liisa Laakso

Pian valittavalla konsistorilla tulee olemaan tärkeä rooli uuden yliopiston käynnistämisessä. Naistenpäivänä on aihetta muistuttaa, että ehdokkaiksi tarvitaan sekä miehiä että naisia molemmista yliopistoista! Jo se, miltä konsistori näyttää, tulee vaikuttamaan uuden yliopiston kulttuuriin. Konsistori on vastuussa opintoasioiden sujuvasta käsittelystä ja niistä päättämisestä. Työssä on edettävä rivakasti. Kokouksia on aikataulutettu pelkästään tälle keväälle jo kymmenkunta.

Konsistorin yksittäisistä tehtävistä kauaskantoisin on yliopiston ensimmäisen hallituksen valinta. Nimityskomitea auttaa sopivan kokoonpanon löytämisessä, mutta päätösvalta on konsistorilla. Ja nimityskomiteakin joudutaan uudestaan asettamaan. Konsistoriin ehdolla olevilta jäseniltä on siis syytä odottaa selkeitä kannanottoja uuden hallituksen valintaan. Teen konkreettisen ehdotuksen uuden yliopiston hyväksi käytännöksi hyvien hallituskokoonpanojen varmistamiseksi. Konsistorin tulisi edellyttää, että perustajat, joiden esittämistä ehdokkaista hallitukseen nimetään kolme jäsentä, esittävät nimityskomiteassa näihin paikkoihin aina vähintään kolme miestä ja kolme naista! Tämä olisi sopusoinnussa yliopistolain kanssa. Sen mukaan perustajien esittämiä ”ehdokkaita tulee olla vähintään kaksinkertainen määrä täytettäviin paikkoihin nähden”. Se tukisi myös tasa-arvolain noudattamista. Lain mukaan julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpanossa ”tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu”.

Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus, joka tammikuussa valittiin myös siirtymäkauden hallitukseksi, täyttää tämän vaatimuksen: naisia siinä on 43 %. Mutta kaikki perustajien ehdokkaina nimitetyt henkilöt ovat miehiä. Heistä kuten muistakin jäsenistä suurin osa suostunee ehdolle myös uuden yliopiston ensimmäiseen hallitukseen. Ovathan he viime kesänä lupautuneet jopa vuoteen 2021 asti jatkuviin hallituskausiin. Tosin operatiiviselle tasollekin ulottuneen työn määrä on varmasti yllättänyt monet, eikä siitä ole tullut pelkkää kiitosta.

Ei ole helppo arvioida kokonaisuutena toimivan kokonaan uuden ja ulkopuolisen hallituksen toimintakykyä vajaan vuoden kokemuksella. Hallituksella on ollut paljon opeteltavaa. Monet asiat ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Mutta toiset eivät. Johtosäännön huonosta valmistelusta aiheutuu edelleen ongelmia. Hallitus halusi edetä työssä ilman avoimuutta ja korkeakouluyhteisön tukea, vaikka huhtikuussa 2016 solmitussa Tampere 3 -aiesopimuksessa oli nimenomaan päätetty yhteisestä valmistelusta. Yhteisesti oli jo tehty pohja, jossa kaikki korkeakoulut kannattivat yksimielisesti muun muassa tasakolmikantaa. Samalla kun hallitus päätti sivuuttaa näin merkittävän yhteisen tahtotilan, se tuli laiminlyöneeksi myös sukupuolten välisen tasa-arvon huomioimisen. Koska Tampereen teknillisen yliopiston professoreista alle 5 % ja Tampereen yliopiston professoreistakin vain vähän yli 40 % on naisia, johtosäännön professoreita suosiva epätasakolmikanta on syrjivä. Se uhkaa vakavasti kehitystä, joka naisten ja miesten tasa-arvon parantamisessa on Tampereella jo saavutettu. Suunta on väärä.

Kiitosta hallitukselle voi antaa siitä, että se oikeasti otti huomioon kritiikkiä, jota lopulta paljastettuun johtosääntöluonnokseen kohdistui. Keskeisin korjaus on, että hyväksytty johtosääntö palauttaa yliopistoyhteisölle sille lain mukaan kuuluvan määräysvallan. Tätä valtaa uuden konsistorin jäsenet tulevat käyttämään.

Konsistorista ei ehkä tämän johtosäännön eväillä saada kovin tasa-arvoista, joten sitäkin tärkeämpää on edellyttää siltä aktiivista tasa-arvon edistämistä. Siihen tulisi vaalien ehdokkaiden sitoutua.

Vaaliliittoja vaalisääntö ei salli, koska hallituksen mukaan ”henkilöiden toivotaan edustavan laajakatseisesti koko yliopiston etua, ei taustaryhmiä”. Ylevän periaatteen vastaisesti siirtymäsäännösten paikkajaolla hallitus kuitenkin päätti erottaa yliopistoyhteisöt toisistaan, vieläpä niin että Teknillisen yliopiston pienemmälle miesvaltaiselle henkilöstölle varattiin yhtä paljon paikkoja kuin Tampereen yliopiston suuremmalle tasapainoiselle henkilöstölle. Onneksi ei kuitenkaan olla aivan apartheid-järjestelmässä: äänestäminen yli yliopistorajan on sallittua! Koska ääniä voi kalastella molemmista yliopistoista, ehdokkaiden ei kannata lähteä työhön sammutetuin lyhdyin.

Kysymyksiä heille on paljon: Millaista päätöksentekoa ja päätösten valmistelua ehdokkaat pitävät hyvänä? Millaisen hallituksen he lupaavat valita uudelle yliopistolle? Miten korkeatasoista ja vaikuttavaa tutkimus- ja opetustyötä heidän mukaansa parhaiten edistetään?

Hyvillä vaalilupauksilla ja hyvällä kampanjalla Tampere3:sta voi jo näillä vaaleilla kehkeytyä yksi yhteisö ja sellainen kansainvälisen tason yliopisto ja korkeakoulutuksen edelläkävijä, johon tällä fuusiolla on alusta lähtien tähdätty. Tai sitten edetään hieman hitaammin ja keskustellaan vielä muutama tovi ”me” ja ”he” säätiöyliopiston toimintaperiaatteista, perustuslaillisuudesta, strategisesta johtamisesta, riippumattomuudesta, yliopiston autonomiasta jne. – keskustelun arvoisia asioita kaikki.

Liisa Laakso
Rehtori

Tampere3 houkuttelee ja näyttää suuntaa

Liisa Laakso

Samalla kun Tampere3 etenee kohti maalia, kiinnostus yhteisöön liittymisestä kasvaa myös Tampereen ulkopuolella. Porissa ja Seinäjoella Tampere näyttäytyy erityisen luontevana yhteistyökumppanina. Yhteistyötä on jo olemassa, ja molempien alueiden menestykselle koulutustason nosto ja sen myötä tutkimus- ja kehitystoiminnan lisääntyminen olisi hyödyksi.

Tampereen molemmat yliopistot ovat mukana Porissa ja Seinäjoella toimivissa yliopistokeskuksissa. TTY koordinoi Porin toimintaa ja TaY Seinäjoen toimintaa. Molempien yliopistokeskusten ja kyseisissä kaupungeissa toimivien ammattikorkeakoulujen yhteistyötä on tiivistetty. Seinäjoen ammattikorkeakoulu, SeAMK, ja yliopistokeskus toimivat jo samalla kampuksella. Tampereen yliopistolla on ollut jo vuosia joustava opintopolku maisteriopintoihin sosiaalityössä Seinäjoella ja nyt myös Porissa. TTY:llä on Satakunnan ammattikorkeakoulun, SAMK:n, kanssa joustava opintopolku matematiikassa.

Niinpä sekä SeAMK:n että SAMK:n edustajat kävivät syksyllä keskustelujaTampere3:n johdon kanssa yhteistyön kehittämisestä ja työnjaosta. TAMK:n, SeAMK:n ja SAMK:n koulutustarjonnat täydentävät toisiaan. Suuria päällekkäisyyksiä ei ole. SAMK:n ja TAMK:n koulutusohjelmista löytyy paljonkin synergiaetuja. SeAMK taas on profiloitunut valtakunnallisestikin erikoistumalla elintarviketuotantoon. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa on mahdollisuuksia uudenlaisiin avauksiin. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa robotiikan, hoivan ja ruokatiedon alat. Jaettuja haasteita taas ovat kansainvälistyminen ja elinikäisen koulutuksen vaatimien voimavarojen riittävyys. Niihin kiinnittää huomiota myös opetus- ja kulttuuriministeriön ”Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle” -visiossa. Yhteistyö auttaa haasteisiin vastaamisessa.

Selvitystyö yhteistyön kehittämisestä ammattikorkeakoulujen kesken käynnistetään varmasti jo tänä keväänä – sen verran yksituumaisesti asian järkevyyteen suhtauduttiin. Sitten vuorossa olisikin yliopistokeskusten roolin miettiminen.

Tampere3 on siis monessa mielessä Tampereen kolmea korkeakoulua isompi asia. Se on edelläkävijä, mistä seuraa aivan erityinen vastuu. On opittava aiemmista fuusioista, tarkistettava etenemispolkua ja luotava hyviä toimintatapoja. Seuraava askelmerkki on uuden toimielimen, siirtymäkauden hallituksen nimittäminen. Ensimmäistä kertaa Suomessa yliopistot asettavat itsehallintonsa puitteissa uuden yliopiston siirtymäkauden toimielimen, jolla on toimivalta tehdä uuden yliopiston itsehallinnon piiriin kuuluvia päätöksiä. TaY:n ja TTY:n hallitusten tulee toimia viisaasti ja perustuslakia kunnioittaen. Paitsi että nyt luodaan pohjaa tuleville vastaaville yhdistymisille, määritellään myös sitä, mitä yliopiston itsehallinto riippumattomuutena yliopiston ulkopuolisista tahoista viime kädessä Suomessa tarkoittaa.

Liisa Laakso
Rehtori

Työelämäprofessorit yliopistojen voimavaroihin

Liisa Laakso

Yliopiston hallitus päätti viime kokouksessaan lisätä henkilöstöjohtosääntöömme määräaikaisen työelämäprofessorin kelpoisuusvaatimukset ja valintaa koskevat määräykset. Aloitteen tekijänä oli johtamiskorkeakoulu, joka lukuvuoden alussa nimitti ensimmäisen työelämäprofessorin soveltaen voimassa olevaa henkilöstöjohtosääntöä. Päätöksen tukena olivat jo kymmenen vuoden kokemukset journalistiikan vierailijaprofessorista ja sen tuoman käytännön näkökulman hyödyllisyydestä opetukselle.

Työelämäprofessorin vaatimuksiksi hallitus täsmensi sellaiset merkittävät ansiot elinkeinoelämän, julkisen sektorin tai kolmannen sektorin tehtävissä, joista on hyötyä yliopiston opetuksessa, tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Lisäksi päätettiin, että nimitettävällä henkilöllä täytyy olla tohtorin tutkinto tai sitä vastaavaa korkeatasoista osaamista tehtäväalueelta.

Työelämäprofessoreita on jo useimmissa suomalaisissa yliopistoissa, loputkin harkitsevat sellaisten nimittämistä. Käytännön voi sanoa vakiintuneen viimeistään kuluvana syksynä, kun myös Helsingin yliopisto nimitti ensimmäiset neljä työelämäprofessoriaan. Aalto noin kuudellakymmenellä työelämäprofessorilla on omassa luokassaan. Samoin Taideyliopisto, jonka varsinaisesta professorikunnasta suuri osa on valittu määräaikaisiin tehtäviin taiteellisin ja käytännön, ei tieteellisin meriitein. Tampereen teknillisessä yliopistossa on käytössä teollisuusprofessorin nimike.

Osa työelämäprofessoreista työskentelee osa-aikaisena varsinaisen tehtävänsä ohella, osa kokopäiväisesti. Tehtävät ovat aina määräaikaisia, ja täytöt ovat tapahtuneet yleensä kutsusta. Journalistiikan vierailijaprofessuurien täytössä on hyvää kokemusta hakumenettelystä. Kun kyse on työelämässä näkyvästi meritoituneista henkilöistä, avoimen haun, suorahaun ja kutsumenettelyn välinen rajanveto on ehkä melko teknistä. Tärkeintä on prosessin läpinäkyvyys oppiaineessa. Siihen kuuluu tehtäväalan määrittely yhdessä koko opettajakunnan kanssa ja asiantuntijoiden käyttö kandidaattien meriittien arvioinnissa.

Professoriliitto on oikeutetusti ollut huolissaan professori-nimikkeen arvosta, jos kriteereissä lipsutaan. Tohtorin tutkinto tai sitä vastaava osaaminen on siinä mielessä hyvin perusteltu lähtökohta. Toinen liittoa huolettava ongelma liittyy nimikkeen käyttöön. Tiedotusvälineissä tittelin alkuosa putoaa helposti pois. Oikean muodon käyttö on sekä yliopistojen viestinnälle että työelämäprofessoreille itselleen tarkka paikka. Moninaisen työelämän ja yhteiskunnallisen osaamisen käyttö ei tietenkään voi olla yhden tittelin varassa. Aallossa on käytössä myös Executive in Residence -nimike. Sen pätevyysvaatimuksissa korostuu johtamiskokemus, ei niinkään akateeminen osaaminen. Nimikkeelle tarvittaisiin kyllä sujuva suomennos.

Nyt on hyvä aika miettiä yhdessä työelämäkokemuksen tuomista innostuneiden ja pätevien osaajien kautta Tampere3:n ja koko suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tueksi parhaalla mahdollisella tavalla. Työelämäprofessoreilla itsellään on tässä tärkeä työsarka. Tavoitteen tulee olla opetuksen ja tutkimuksen laadun turvaaminen ja parantaminen, ei kilpailevien mallien luominen akateemiselle uralle.

Liisa Laakso
Rehtori

 

Uuden yliopiston rakentaminen etenee

Liisa Laakso

Tampere3 menee tänä syksynä harppauksin eteenpäin. Uutta yliopistoa varten keväällä perustetun korkeakoulusäätiön hallitus on ottanut ohjat käsiinsä.

Päätösten valmistelun johtaminen on samalla järjestetty uudelleen. Operatiivisen johtoryhmän muodostavat projektijohtaja, rehtorit ja asiantuntijoina tutkimusryhmää johtava Tampereen yliopiston tutkimusvararehtori, koulutusryhmää johtava teknillisen yliopiston opetusvararehtori ja tukipalveluryhmää johtava ammattikorkeakoulun varatoimitusjohtaja.

Edessä on kauaskantoisia päätöksiä. Uuden hallituksen on tarkoitus päättää yliopiston strategian päälinjoista jo joulukuussa. Samaan aikatauluun tähdätään myös johtosäännön kirjoittamisessa. Jo tällä viikolla hallitus linjasi johtosääntötyön perusperiaatteeksi keskittymisen vain muutamiin yleisluontoisiin säännöstöihin, jotka uudessa yliopistossakin kuuluisivat hallituksen tai konsistorin päätettäviksi.

Strategia- ja johtosääntötyöhön liittyy kaikkia yliopistolaisia koskettava uuden yliopiston rakenteen suunnittelu. Tehtävä ei ole mitenkään yksinkertainen. Erityisen huolellisesti on pohdittava, kuinka edelleen osakeyhtiönä jatkavan ammattikorkeakoulun tehtävät integroidaan sujuvasti sen omistavaan säätiöyliopistoon. Keskusteltavaa riittää myös siinä, miten tiedekuntia ja oppiaineita yhdistetään, mikä on tiedekuntien autonomia-aste ja miten niitä ohjataan. Onneksi pohjatyötä on jo tehty, tärkeimpänä molemmissa yliopistoissa vuoden alusta toteutetut tiedekuntaratkaisut.

Päätösten valmistelu tapahtuu työpajoissa ja digivälinein. Puhuin avajaispuheessani demokratian tärkeydestä hyvälle päätöksenteolle. Tampere3:lle perustettu neuvottelukunta, johon on kutsuttu henkilöstöjärjestöjen ja ylioppilaskuntien edustajat, on strategia- ja johtosääntötyössä hyvänä tukena. Koska uudella yliopistolla ei vielä ole omaa vaaleilla valittua edustuksellista elintä, tarvitaan mukaan myös kollegio.

Korkeakoulusäätiön hallitus on meidän hallituksemme. On meidän kaikkien vastuullamme, että sen päätösten valmistelu tapahtuu kaikkien näkemyksiä ja niiden perusteluja kuunnellen.

Liisa Laakso
Rehtori

Opiskelijavalinnoista

Liisa Laakso

Hyvin sujuneen lukuvuoden kierrossa on päästy tärkeään vaiheeseen, jossa valitsemme uusia opiskelijoita. Tampereen yliopiston hakukohteet ovat jälleen suosiossaan maan parhaimmistoa. Myös Tampere3-kumppanimme, teknillinen yliopisto ja ammattikorkeakoulu pärjäsivät hienosti. Meillä on mistä valita. Vaikuttavien hakupainelukujen taakse kätkeytyy kuitenkin toinen todellisuus.

Opetus- ja kulttuuriministeriön laskelmien mukaan noin puolet ikäluokasta saa lopulta korkeakoulupaikan, mutta viive on melkoinen. 1970-1980-lukujen vaihteessa syntyneistä osuus 30 ikävuoteen mennessä on yli 55 prosenttia; 1992 syntyneistä osuus 22 ikävuoteen mennessä on noin 40 prosenttia. Nuoria, joilla vielä ei ole opiskelupaikkaa, mutta jotka tulevat 30 ikävuoteen mennessä aloittamaan korkeakouluopinnot on noin 60 000. Kyse on kahden vuoden sisäänottosumasta. Se luo hakupainetta.

Yliopistolle kova karsinta on tietysti hyvä juttu. Se varmistaa motivoituneet opiskelijat ja ennakko-osaamista, joka sujuvoittaa opintoja. Professoreiden kannattaa puolustaa valintakokeita omalla alallaan. Opiskelupaikkaa hakevien ylioppilaiden ja lukiolaisten osalle jää kuitenkin valtava epävarmuus: liian paljon turhautumista ja pettymyksiä. Osa hakupaineesta on näennäiskarsintaa ja hankalaa laskelmointia. Osa hakijoista panttaa ensikertalaisuuttaan eikä ota vastaan ”sekundapaikkaansa”. Tämä kyllä purkaa jonoja, mutta jättää edelleen osan parhaista hakijoista rannalle. Mieleisen opiskelupaikan hakeminen vaatii henkisiä ja taloudellisia resursseja, ja on varmasti yksi kaikkein voimakkaimmin korkeakoulutuksen periytymistä ylläpitävä tekijä. Oma subjektiivinen käsitykseni on se, että professoreiden omat ja heidän lähipiirinsä lapset kuuluvat ryhmään, josta näitä resursseja löytyy.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tekemämme tulossopimuksen mukaisesti olemme muiden yliopistojen kanssa luvanneet ottaa vuoteen 2018 mennessä käyttöön opiskelijavalinnan, joka ei edellytä hakijalta pitkää valmentautumista. Merkittävä elementti tähän suuntaan etenemisessä on kandidaatin tutkintojen laaja-alaisuus.

Myös yliopistojen yhteistyöelin UNIFI haluaa kehittää opiskelijavalintajärjestelmää siten, että pitkiä etukäteisvalmisteluja ei tarvita. Tulevaisuudessa merkittävä osa opiskelijoista tulee valita todistusvalinnalla. Edellä mainittu suma on myös purettava. Tarvitaan valintakoemahdollisuuksia ja väylä avoimen yliopiston kautta niille, jotka ovat alisuoriutuneet lukiossa tai suorittaneet ammatillisen tutkinnon. Joihinkin ammatteihin tarvitaan myös soveltuvuuskoe.

Palapeli ei ole helppo, mutta sen ratkaiseminen on sitäkin tärkeämpi tehtävä, jos haluamme pysyä maailman osaavimpien kansakuntien joukossa.

Liisa Laakso
Rehtori

Yliopistojen tuesta ja tulevaisuudesta Suomessa

Liisa Laakso

Tänään oli suuri päivä: Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistävän Tampereen korkeakoulusäätiön perustamispäivä. Työtä on tehty paljon, mutta paljon sitä on vielä edessäkin. Tampere on nyt kiistatta tulevaisuuteen katsovan korkeakoulutuksen eturintamassa. Nopeasti muuttuviin työmarkkinoihin ja globaaleihin ongelmiin vastaaminen edellyttää rohkeaa rakenteellista uudistumista.

Edessä olevat haasteet koskevat paitsi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen arvoa ja arvostusta myös sen resursointia. Osaamisen ja innovaatioiden tarve sekä tutkimukseen ja korkeakoulutukseen kohdistetut odotukset eivät välttämättä kulje käsi kädessä niiden saaman taloudellisen tuen kanssa. Julkisen sektorin rahoittamista kokonaisuudessaan joudutaan arvioimaan monilta eri kannoilta esimerkiksi automaation myötä vähenevän palkkatyön ja tuloverojen vuoksi.

Yliopistojen taloudellinen autonomia oli monipuolisesti esillä European University Associationin, EUA:n, huhtikuun alussa järjestetyssä kokouksessa. Vaikka Euroopassa on määrätietoisesti pyritty luomaan yhteisiä markkinoita sekä henkilöstön että opiskelijoiden liikkuvuudelle, rahoitukseltaan eurooppalaiset yliopistot eroavat toisistaan suuresti. Joissakin maissa julkinen rahoitus kattaa perustoiminnot ja niiden kehittämisen niin hyvin, että varainhankitaan yksityisistä lähteistä ei kannata panostaa. Toisissa keskitytään kilpaillun tutkimusrahoituksen maksimoimiseen. Kolmansissa käydään keskustelua lukukausimaksuista ja niiden oikeudenmukaisuudesta.

Suomessa on jouduttu sopeutumaan poikkeuksellisen suuriin julkisen rahoituksen leikkauksiin. Rakenteellisen kehittämisen eli korkeakouluyhteistyön ja työnjaon kirkastamisen lisäksi yliopistot ovat vähentäneet väkeä erityisesti hallinnosta ja keränneet pääomaa yksityisistä lähteistä. Tampereen yliopiston tavoite on kerätä valtion vastinrahaan oikeuttavia lahjoituksia kesäkuuhun mennessä 5 miljoonan euron edestä. Tieteenraivaajat-kampanjassamme on nyt koossa 2,8 miljoonaa. Tampereen uuden yliopiston säätiöpääomaan keräsimme säätiön perustajilta noin 2 miljoonaa euroa. Tampereella kuten muuallakin mietitään hyviä käytänteitä saada alumnit mukaan yliopiston taloudelliseen tukeen. Kaikki lahjaeurot ovat arvokkaita, erityisesti niihin sisältyvien kumppanuuksien vuoksi, mutta eivät suomalaiset yliopistot lahjoitusten varassa kykene tulevaisuuden rahoitustarpeitaan tyydyttämään.

Jos korkeakoulutus ja tutkimus halutaan pitää Suomessa hyvällä eurooppalaisella tasolla, tarvitaan kestäviä rahoitusratkaisuja. Ja sitä varten tarvitaan kunnollista keskustelua. Tärkeä avaus on tullut Etlan tutkijoilta: Vesa Vihriälä ja Niku Määttänen esittävät kolme vaihtoehtoa koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen lisäämiseksi. Ne ovat 1) osittain markkinoita vääristävien elinkeinotukien siirtäminen Tekesin kautta innovaatiotoimintaan, 2) yliopistojen pääomittaminen valtion huomattavan finanssivarallisuuden avulla, sekä 3) maltilliset lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille, jotka saavat koulutuksesta taloudellista hyötyä. Kommentteja on tullut lähinnä vain tähän viimeiseen vaihtoehtoon, ja ne ovat olleet suurimmaksi osaksi kriittisiä. Tarvitaan myös pohdintoja yliopistojen rahoittamiseksi uusilla verotuloilla kohdistamalla verotusta erityisesti korkeakoulutetuille, progressiivista verotusta kiristämällä tai arvonlisäveron kautta, tai ottamalla harkitusti lisälainaa koulutukseen investoimiseksi.

Olisiko Tampereen yliopistolla tähän riittävän monipuolista osaamista? Jos keskustelua ei käydä, yliopistot saattavat tarpeineen jäädä julkisen talouden tasapainottamisen panttivangiksi. Nyt kun leikkaukset on tehty, yksimielisyyttä näyttää löytyvän vain siitä, että kaikille sopivaa vaihtoehtoista rahoitusta ei löydy, tai että muut rahoitustarpeet menevät yliopistojen edelle.

Tarvitaan siis verotuksen, tiedepolitiikan, korkeakouluhallinnon, politiikan ja tulevaisuuden tutkimuksen osaamista ja ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta käydä avointa keskustelua päätöksentekijöiden ja sidosryhmien kanssa. Sellaisen keskustelun käynnistäminen olisi paras huomenlahja uudelle yliopistolle.

Liisa Laakso
Rehtori

Suomen tiedepolitiikka puntarissa

Liisa Laakso

Uusimmat moitteet Suomen tutkimus- ja korkeakoulutuspolitiikan takkuamisesta tulevat OECD:stä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön OECD:ltä tilaaman tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän arvioinnin alustavia tuloksia kuultiin helmikuun alussa. Lopullinen raportti julkaistaan kesällä.

Ei liene yllättävää, että suurin huoli kohdistuu kokonaisvaltaisen tiedepoliittisen vision puuttumiseen. Tutkimukselle ja korkeakoulutukselle on helppo määritellä hienoja tavoitteita, kuten koulutustason kasvu ja tutkimuksen parempi vaikuttavuus, ja saavuttaa näistä tavoitteista suuri yhteisymmärrys. Melko vaivatonta on myös osoittaa, että tavoitteita ei ole saavutettu. Oppivelvollisuuden ylittävän koulutuksen ulkopuolelle putoavien määrä kasvaa, ja yliopistoissa tehtävän tutkimuksen hyödyntäminen yritysten tuotekehittelyssä on vähäistä.

Syiden ja syyllisten löytäminen onkin sitten visaisempaa. OECD:n mukaan tutkimus ja opetus hajaantuvat liian pieniin yksiköihin, mikä selittää sen, että ne joutuvat pärjäämään liian pienillä resursseilla. Yksi syntipukki on yliopistojen johto. Yliopistot eivät ole kyenneet riittävästi keskittymään vahvuusalueisiinsa.  Vaikka niiden hallituksissa on vuoden 2009 yliopistolakiuudistuksen jälkeen ollut ulkopuolisia jäseniä, ja vaikka hallitukset nykyään nimittävät rehtorit vaaleilla valitsemisen sijasta, nämä ovat edelleen epäilyttävän riippuvaisia yliopiston henkilöstöstä ja opiskelijoista.

Koko ajatuksenjuoksu kuitenkin ontuu. Vahvuusalueisiin keskittyminen vie aikaa, koska tutkimuksen ja korkeakoulutuksen syklit ovat pitkiä. Ja yliopistolaitoksen hajaannusta selittää kyllä enemmän alue- ja elinkeinopolitiikka kuin akateeminen autonomia.

Taaksepäin katsominen ei edes ole kovin hedelmällistä. Edessä ja jo käynnissä olevat yhteiskunnalliset muutokset ovat isoja. Juuri tähän tarvitaan yhteistä visiota. Tulevaisuuden kehityskulkuja ja mahdollisuuksia pitäisi ennakoida rohkeasti monesta eri näkökulmasta ja laatia niiden pohjalta uskottavat suunnitelmat. Tässäkään suhteessa OECD:n ehdottamat lääkkeet eivät yllätä: sen mukaan yhteisen vision tulisi ohjata ennen kaikkea soveltavan tutkimuksen sekä yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta. Taustalla on Tekesin toimintaan kohdistuneiden rahoitusleikkausten kritiikki.

Yliopistojen ja niissä tehtävän perustutkimuksen kannalta kiinnostavaa OECD:n analyysissa on eri sektorit ylittävien yhteistyötapojen korostaminen. Sitä tukee myös Suomen yliopistot UNIFI ry:n omassa visiossaan esittämä ajatus tietoyhteisöistä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry puhuu osaamiskeskittymistä ja Euroopan unionin ja valtioneuvoston jargonissa esiintyvät käsitteet osaamisalusta ja ekosysteemit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kyse on toiminnasta, jossa tutkijat, opettajat, opiskelijat, yritykset, kunnat ja järjestöt tuottavat, soveltavat ja hyödyntävät tietoa roolejaan sekoittaen. Tampereen yliopisto ja Tampere3 haluavat olla tällaisen tekemisen ytimessä. Onnistuminen tuottaa taloudellista toimeliaisuutta, joka puolestaan vahvistaa myös yliopistoja.

Yliopistojen menestyneimpien tutkimusryhmien työn vakiinnuttaminen siten, että niiden ympärille syntyy luovaa, kansainvälisesti vaikuttavaa yhteistyötä ei kuitenkaan ole mahdollista nykyisen kaltaisella pätkärahoituksella. Korkeakoulujen lisärahoitusta pohtiva työryhmä jättää pian esityksensä hallitukselle. Sen tehtävänä on selvittää myös aiempaa merkittävämmän pääomittamisen mahdollisuudet. Pitkällä tähtäimellä yliopistojen pääomittaminen on paras tapa tukea tiedettä ja sen uudistumista. Liiallinen ohjaus ja perustoimintojenkin hankkeistaminen johtaa ylenmääräiseen kilpailuun, joka syö hallinnollisia resursseja ja kannustaa osaoptimointiin. OECD:n arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös tulosperustaisen rahoituksen negatiivisiin vaikutuksiin.

Toivomme sekä valtiovallalta että yhteistyökumppaneiltamme luottamusta yliopistojen omaan päätöksentekoon. Vahvaa osaamista ja tiedettä syntyy vain pitkäjänteisellä työllä.

Liisa Laakso
Rehtori