Rehtorin valinta

Liisa Laakso

Kuluneen rehtoreiden vaihtoviikon jälkeen on hyvä arvioida kahden yliopiston varsin erilaisia prosesseja. Tampereen uusi yliopisto teki valinnan salassa. Oikeusoppineet arvostelivat hakijalistan salailua julkisuuslain vastaisena. Ulkopuolisen konsultin myötä lista on kuitenkin melko epämääräinen. Kandidaatteja ilmoittautuu mukaan tai heidät löydetään ilman, että he tekevät varsinaista hakemusta. Eron tekeminen tehtävään hakemisen ja konsultin yhteydenoton välillä voi kuulostaa saivartelulta, mutta käytännössä se ei sitä ole. Hakijoita ilmaantuu normaalisti kymmenkunta. Tampereen prosessissa oli tutkittu jopa kahta sataa henkilöä. Moniko heistä sitten olisi ollut varsinainen hakija, ja millä kriteereillä, kun tohtorin tutkintoakaan ei edellytetty?

Salailu jatkui aivan loppuun asti. Huhuja kyllä kiersi. Kyseltiin, kuka on hakenut ja kuka ei. Minä en hakenut, eikä minua pyydetty hakemaan. Hallitus etsi uuteen yliopistoon uutta rehtoria. Sopivia henkilöitä kyllä pohdin ja lähetin marraskuussa hallituksen puheenjohtajalle hyvin lyhyen listan: ensimmäisellä sijalla Mari Walls! Listallani oli myös nyt Helsingin yliopistoon valittu Jari Niemelä.

Lopulta tihkui tieto, milloin nimi julkistetaan, ja sitten julkaistiin tiedote, jossa kerrottiin Mari Wallsin valinnasta perusteluineen. Mutta sitä ei kerrottu, millaisten ehdokkaiden joukosta hänet valittiin. Yhteisö ei voinut esittää näkemyksiään kärkikandidaateista, eikä antaa siten tukeaan lopulliseen valintaan. Se että tarkasteltuja henkilöitä oli yhteensä pari sataa, ei kerro kisan tasosta mitään. Olisiko ollut mahdollista nostaa esimerkiksi kolme kärkihakijaa julkisuuteen? Antaa yhteisölle mahdollisuus esittää heille kysymyksiä ja olla mukana valinnassa? Olisihan kärkeen pääsy pitkän prosessin jälkeen ollut kaikille kandidaateille kunnia. Eikä julkisessa syynissä olisi tarvinnut kauaa olla.

Helsingin yliopistossa toimittiin päin vastoin. Hakijalista oli kaikkien tiedossa jo varhain. Itse pyysin, että omaa nimeäni ei heti julkisuuteen annettaisi, vaikka tiesin, että kaikki kiinnostuneet sen kirjaamosta saivat. Sitten alkoi hakijoiden valikointi ja julkinen keskustelu. Ensin hallitus hakijoiden ansioiden vertailun perusteella päätyi haastattelemaan viittä henkilöä, joista piti karsia vielä kaksi pois kollegion kuulemiseen. Olin näiden viiden henkilön joukossa, ja niin oli myös nykyinen rehtori Jukka Kola. Kaksi muuta henkilöä karsiutuikin, mutta samalla hallitus palasi alkuperäiseen hakijajoukkoon ja kutsui sieltä neljä uutta henkilöä haastatteluun. Heistä kaksi, mukana Jari Niemelä, valikoitiin lyhyelle listalle. Näin viiden joukko karsiutui uudeksi viiden joukoksi! Se pääsi yliopiston kollegion kuultavaksi, kuten Helsingin yliopiston johtosääntö edellyttää. Kollegion kuulemisen jälkeen Helsingin lista supistui kolmeen hakijaan. Jukka Kola ei enää ollut mukana. Mukana olivat molemmat uudet henkilöt ja minä.

Voi hyvin olla, että Tampereen prosessissakin on ollut soutamista ja huopaamista, mutta Helsingin prosessin julkisuus toi näkyväksi sen, kuinka vaikeaa valintaa oltiin tekemässä. Hakijoiden pätevyyden arvioiminen on suhteellisen suoraviivaista. Hakuilmoituksessa luetellut ansiot voidaan todeta ja niitä voidaan vertailla. Tätä edellyttää lakikin, kun hakijoina on miehiä ja naisia. Mutta kun päätös henkilöityi ja se tehtiin Jukka Kolan ja hänen poisvalintansa välillä, joilla molemmilla oli kannatusta, näyttää yhteinen harkinta hankaloituneen. Hakijoiden ansioiden, johtamistaitojen ja sukupuolten tasa-arvon sijasta sitä näyttää ohjanneen kompromissin löytäminen hallituksen oman toimintakyvyn turvaamiseksi. Tärkeä asia sekin.

Julkisuus antoi Helsingin prosessille avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Mutta veikö se hallitukselta työrauhan? Yhteisö pystyi kuukausikaupalla arvioimaan kandidaatteja ja sanomaan mielipiteensä, niin myös yhteisön ulkopuoliset tahot. Minun menestystäni veikkasivat muun muassa arkkiatri, Helsingin sanomien toimitus ja EK:n Jyri Häkämies – aika vaikuttava joukko! Hallitusta varmasti painostettiin, mutta avointa keskustelua oli vähän. Lisäsikö laaja julkisuus prosessin laatua? Kohdeltiinko hakijoita tasapuolisesti? Valittiinko paras?

Avoimia kysymyksiä ainakin jäi, ja jäi niitä Tampereellekin.

Liisa Laakso
Rehtori

2 vastausta artikkeliin ”Rehtorin valinta

  1. Yksi avoin kysymys on, tietävätkö ne kaikki 200 joita on harkittu, olleensa harkkinnan ja arvioinnin kohteena. Ja jos eivät tiedä, millä se oikeutetaan, suhteessa henkilötietoja koskevaan lainsäädäntöön.

  2. Vallan käytössä on se mielenkiintoinen puoli, että mitä vähemmän on valtaa, sitä intohimoisemmin ja kritiikittömämmin sitä halutaan käyttää:)

Vastaa

Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *