Perintö

Liisa Laakso

Tampereen yliopistolla on ollut tärkeä osa suomalaisen demokratian ja hyvinvointivaltion rakentamisessa. Yliopisto perustettiin sisällissodan haavoille ja sen perustivat kansalaiset. Valtiollisen ja yhteiskunnallisen tutkimuksen ja valistuksen merkitystä nuorelle kansakunnalle ei voi yliarvioida. Oppilaitos, joka perustettiin Helsingin työläiskortteleihin Kallioon ja joka sittemmin muutti Suomen johtavaan teollisuuskaupunkiin Tampereelle, tarjosi ensimmäistä kertaa ei-ylioppilaille ja aikuisopiskelijoille mahdollisuuden suorittaa korkeakoulututkinnon. Sen merkitys sosiaalisen nousun ja tasa-arvon edistämisessä on vertaansa vailla.

Tänä vuonna 93 vuotta täyttäneen yliopiston tie on ollut pitkä ja valtavan kunniakas. Vuodesta 1925 alkaen olemme tuottaneet 32 469 alempaa tutkintoa, 39 781 ylempää tutkintoa, 1 552 lisensiaattia, 3 032 tohtoria, 3 148 erikoislääkäriä. Yhteensä tutkintotodistuksia on kirjoitettu 79 982 tutkinnosta. Luvut vielä kasvavat. Viimeiset todistukset nykyisen yliopiston toiminnan aikana suoritetuista tutkinnoista valmistuvat ensi vuoden alussa.

Nämä ovat valtavia lukuja. Lukuja suomalaisen hyvinvoinnin perustuksissa: virkamiehiä, journalisteja, opettajia, lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, diplomaatteja, yrittäjiä, näyttelijöitä, taitelijoita, tutkijoita. Osaamista, joka yli sukupolvien on tuonut parempaa elämää sadoille tuhansille jopa miljoonille ihmisille.

Yliopistojen, niiden profiloitumisen ja rahoittamisen ympärillä kohkataan työelämärelevanssista, sidosryhmäyhteistyöstä ja vaikuttavuudesta, ja siitä visaisesta kysymystä, että miten näitä kaikkia tärkeitä asioita voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla mitata, arvioida ja tukea. Huolena on, että yliopistoissa tehdään hyödytöntä työtä ja turhaa tutkimusta ja annetaan turhaa opetusta. Huoli on aiheeton ja sitä selittää vain historiattomuus.

Tampereen yliopisto on koko olemassaolonsa ajan ollut vaikuttava yliopisto. Se on kehittänyt opetusta ja tutkimusta tiiviissä yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Tutkijamme ovat asiantuntijoina, keksijöinä ja kriittisinä keskustelijoina päivittäin mukana toiminnassa, joka säteilee pitkälle yliopiston ulkopuolelle. Avoimilla tilaisuuksilla olemme aktiivisesti palvelleet laajaa yleisöä. Olemme tarjonneet mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen. Avointa yliopistoa, erikoistumis-, täydennys- ja tilauskoulutusta on kehitetty yhdessä yliopiston muun toiminnan kanssa. Näillä toimintatavoilla tullaan menestymään myös uudessa säätiöyliopistossa yhdessä teknillisen ja ammattikorkeakoulun kanssa.

Vaikka leijonalippu ei enää salkoon nouse, on säätiöyliopistonkin tehtävä palvella isänmaata. Sen perustoiminnot hoidetaan samalla rahoitusmallilla ja samoilla verotuloilla, osana samaa valtion taloutta kuin julkisoikeudellisenkin yliopiston. Tulevaisuus näyttää, mitä uutta säätiömuoto toimintaamme tuo. Kuinka aktiivisesti upea perustajajoukko käytännön työtä tukee? Tukea yliopisto nimittäin tarvitsee. Ilman voimavaroja ja yhteiskunnallista arvostusta se ei menesty. Kuinka perustajien ja yliopistoyhteisön yhteispeli sujuu yliopiston johtamisessa? Tähänkään ei ole valmiita vastauksia. Uusi yliopisto on monialaisempi ja suurempi kuin nykyiset säätiöyliopistot: Aalto ja kumppanimme teknillinen yliopisto, ja niin on myös sen perustajajoukko. Avoinna on myös niin sanotun duaalimallin tulevaisuus. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintaa säätelevät eri lait, mutta kun yliopisto omistaa ammattikorkeakoulun ja rajat ylittäviä opintopolkuja sujuvoitetaan, tulee yksi yhteinen lakikin järkeväksi. Tampereella sellaista ratkaisua kohtaan tuskin on ennakkoluuloja: molemmilla yliopistoillamme kun on korkeakoulutausta.

Yliopiston tekevät ihmiset: tutkijat, opettajat, opiskelijat, johtajat, tukihenkilöstö, asiantuntijat ja kumppanit. Yhdessä onnistutaan ja yhdessä parannetaan tekemistämme. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö yliopisto menestyisi myös jatkossa. Ahkeruus ja laadukas työ tutkimuksen, opetuksen ja sivistyksen puolesta kantaa eteenpäin. Yliopistossa tehtävän työn merkitystä ei edelleenkään voi yliarvioida.

Suuret kiitokset koko yliopistoyhteisölle ja yliopiston ystäville hienosta työstä ja tuesta näiden kolmen vuoden aikana, joina olen saanut johtaa tätä upeaa yliopistoa!

Onnea tulevaan! Ja rauhallista joulua!

Liisa Laakso
Rehtori

Uuteen aikaan

Seppo Parkkila

Kolme vuotta meni uskomattoman nopeasti! TaY:n rehtoraatti aloitti työskentelynsä Liisa Laakson johdolla vuoden 2016 alussa. Takana on mielenkiintoinen kolmivuotisjakso, jonka aikana olemme nähneet ja kokeneet paljon. Olen näiden kolmen vuoden aikana tutustunut suureen joukkoon upeita ihmisiä ja nähnyt paljon korkeatasoista tutkimusta, jota Tampereen yliopistossa tehdään. Nyt kun tämä kolmivuotiskausi päättyy, päällimmäisenä on kiitollisuus siitä, että olen saanut työskennellä Tampereen yliopiston tutkimuksen eteen varsin mielenkiintoisen ajan keskellä.

Olen syvästi kiitollinen rehtorillemme Liisa Laaksolle, joka esitti minut tutkimusvararehtorin tehtävään ja on tukenut työtäni koko ajan lujasti luottaen. Liisa Laakson, Harri Melinin ja Katariina Mustakallion kanssa on ollut luontevaa tehdä yhdessä työtä yliopistomme hyväksi. Kun laitetaan yhteen valtiotieteilijä, sosiologi, historioitsija ja anatomi, keskustelut ovat olleet sangen vilkkaita ja monitieteisiä. Yhteishenkemme on ollut erinomainen, ja toivon sen näkyneen myös ulospäin.

Edesmennyttä hallintojohtajaamme Petri Lintusta en ehtinyt tuntea kuin vajaat kolme vuotta. Hänen kanssaan sain kuitenkin käydä lukuisia mieleenpainuvia keskusteluja yliopistomaailmasta, fuusioista ja politiikasta. Johdon assistentit ja sihteerit Anu Nikupeteri, Taru Olanterä ja Johanna Hellman ovat pitäneet huolta, että olen yleensä ollut oikeassa paikassa kalenterin mukaan – ja vieläpä matkalipun kanssa, kun sellaista on tarvittu. Myös tiedekuntien dekaanit ovat tulleet hyvin tutuiksi näiden vuosien aikana. Teille kaikille erityiskiitokset hyvästä yhteistyöstä!

Kiitos oman tutkimusryhmäni jäsenet! Olette jatkaneet määrätietoisesti eteenpäin, vaikka ryhmänjohtajanne on käyttänyt suuren osan ajastaan muuhun kuin yhteisten tutkimusprojektiemme edistämiseen. Tuloksena on näidenkin kolmen, ajankäytöllisesti haastavan, vuoden aikana 28 kansainvälistä julkaisua. Kiitos lääketieteen opiskelijat, jotka olette sietäneet, että anatomian professorinne on hätäisesti käynyt pitämässä kalenteriin merkityt opetukset eikä ole ollut välttämättä läsnä silloin kun olisi ollut kysyttävää!

Yksi miellyttävistä tehtävistäni on ollut johtaa tiedeneuvoston kokouksia. Niiden yhteydessä jäin usein mielessäni ihastelemaan tiedeneuvoston jäsenten asiantuntevuutta ja vahvaa sitoutumista yliopistomme tutkimuksen edistämiseen. Tampere3-prosessia olemme osaltamme vieneet eteenpäin tutkimuksen valmisteluryhmän toimesta. Siinä on ollut mukana henkilöitä, jotka ovat suurella sydämellä ja asiantuntemuksella vieneet asioita eteenpäin hyvässä hengessä. Kiitos teille Jarmo Takala, Marja Sutela, Juha Teperi, Markku Ihonen, Anu Juslin, Floora Ruokonen ja Perttu Heino! Markku on ollut tukeni ja turvani lukemattomissa muissakin kokouksissa ja tilaisuuksissa tiedeneuvoston ja tutkimuksen valmisteluryhmän kokousten ohella. On ollut helppo tukeutua hänen kirjoittamiinsa loistaviin muistioihin ja asialistoihin. Jopa huumorintajummekin taitaa olla aika samankaltainen. Teemme jotain yhdessä varmasti jatkossakin – todettakoon kuitenkin, että maratonin lähtöviivalle en aio lähteä.

Läheisiä työtovereita ja yhteistyökumppaneita ovat olleet niin ikään monet asiantuntijat ja kollegat mm. yliopistopalveluissa, laboratoriopalveluissa, tutkijakoulussa, tutkijakollegiumissa, yliopistomme hallituksessa, TTY:llä, TAMK:ssa, Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä, Tampereen kaupungin hallinnossa, Pirkanmaan liitossa ja monissa muissa organisaatioissa. Suuri kiitos kaikille yhteistyötahoille! On ollut etuoikeus tehdä tätä työtä yhdessä niin monien hienojen ihmisten kanssa.

Aktivoin juuri uuden TUNI-tunnukseni – on aika siirtyä uuteen aikaan. Winston Churchillin sanoin: ”Tämä ei ole loppu. Eikä tämä ole edes lopun alku. Mutta tämä on, kenties, alun loppu.”

Hyvää joulun odotusta ja kaikkea hyvää vuodelle 2019!

Seppo Parkkila
Vararehtori

Kansainvälisyys ja kulttuurien kohtaaminen

Katariina Mustakallio

Tampere3-ryhmät ja toiminnot kirivät kohti vuoden loppua, jonka jälkeen niistä tulee normaalia Tampereen yliopiston ja korkeakouluyhteisön toimintaa. Näin myös Tampere3 -kansainvälisyystyöryhmä, joka viimeistelee raporttiaan kansainvälisyyteen liittyvistä kysymyksistä. Työrupeama on ollut haastava ja antoisa, monin tavoin silmiä avaava. Monia samankaltaisia kysymyksiä on noussut esiin korkeakouluyhteisön eri osa-alueilla ja monia erityisiä piirteitäkin on havaittu. Kansainvälistyminen on kuitenkin yhteisenä päämääränämme, se nostaa tutkimuksen tasoa ja avaa uusia koulutuksen väyliä. Yhdeksi ongelmaksi ovat nousseet erilaiset tilastoimistavat, jotka tekevät vertailun niin korkeakouluyhteisön sisällä kuin myös laajemmalla kentällä haasteelliseksi. Se, mitä olemme ryhmässä oppineet, on ollut keskeistä koko toiminnalle: olemme oppineet kuuntelemaan toisiamme.

Uusi korkeakouluyhteisömme on houkutteleva kansainvälisessä kentässäkin. Hyvin harkitut englanninkieliset kandi- ja maisterikokonaisuudet tulevat vetämään opiskelijoita maailmalta ja erilaiset uudet keinot, joilla kotoutamme kansainvälisiä tutkijoita ja opettajia yhteisöömme, tulevat varmasti auttamaan asiaa. Olennaista tässä kaikessa on muutos: oman kulttuurimme avartuminen. Se ei tapahdu yhdessä yössä. Niin opetus- ja tutkimushenkilöstömme kuin myös muiden hallinnossa ja yliopistopalveluissa työskentelevien asennekentän on tultava avoimemmaksi, kommunikatiivisemmaksi ja eri kulttuuripiirteet huomioon ottavaksi. Näin kansainvälisyys muuttuu osaksi jokapäiväistä toimintaamme. Lisää erilaisten kulttuurien kohtaamiskoulutusta olisi  järjestettävä niin korkeakouluyhteisön henkilöstölle kuin opiskelijoillekin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita omien juurien katkaisemista. Kun tunnemme omat lähtökohtamme, voimme myös avoimemmin ottaa muut vastaan. Tarvitsemme lisää toistemme arvostamista ja kuuntelemista, niin uudessa yliopistoyhteisössä kuin sen ulkopuolellakin.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Yliopiston DNA

Harri Melin

Tampereen uusi yliopisto aloittaa toimintansa reilun kuukauden kuluttua. Uutta yliopistoa ja yliopistokonsernia on rakennettu runsaat neljä vuotta. Ison fuusion tekeminen on aina vaikea operaatio. Erilaisten kulttuurien ja toimintatapojen yhteen saattaminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja paljon työtä.

Uuden tekemisessä on ollut yhteentörmäyksiä, ristiriitoja ja väärinkäsityksiä. Ne kuuluvat asiaan. Uusi yliopisto ei ole valmis ensi vuonna, eikä vielä viiden vuoden päästäkään. Uusien käytäntöjen luominen vie aikaa. Otetaan esimerkki. Jos nyt päättäisimme aloittaa uuden tutkinto-ohjelman, niin ensimmäiset maisterit valmistuisivat siitä aikaisintaan 2025. Tämä tietysti sillä ehdolla, että koulutukselle olisi osoitettavissa sen vaatimat resurssit.

Yliopisto on lähtökohtaisesti hidas organisaatio. Perustamme toimintamme tutkittuun tietoon, näyttöihin ja avoimeen kriittiseen keskusteluun. Tutkimus on työnä hidasta, ja tiedon kumuloituminen kestää. Siksi muutoksessa tarvitaan kärsivällisyyttä. Uuden rakentamisen edellytyksenä on myös se, että tiedämme keitä olemme ja mistä tulemme. Meidän pitää tuntea oma DNA:mme voidaksemme tehdä tietoisesti tulevaisuutta.

Tampereen yliopiston juuret ovat Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, mistä se on kasvanut monialayliopistoksi. On myös syytä muistuttaa, että meillä oli ammattikorkeakoulu ennen kuin koko konseptia oli edes keksitty. Yliopistomme on vahva yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksessa. Se kouluttaa akateemisia asiantuntijoita ennen muuta suomalaisen yhteiskunnan palvelukseen. Toki yhä useampi meiltä valmistuneista toimii kansainvälisissä tehtävissä ja globaaleilla työmarkkinoilla.

Tampereen yliopisto on tunnettu avoimesta ja kriittisestä ilmapiiristään. Arvostamme vapaata keskustelua, rohkeita avauksia ja vanhojen menettelyjen ennakkoluulotonta arviointia. Opiskelijoilla on aina ollut keskeinen sija yliopistossamme. Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana hallinnon toimielimissä ja opetuksen kehittämisessä.

Viimeksi kuluneen 10 vuoden aikaan olemme uudistaneet rakenteemme ja toimintatapamme. Tämä on kannattanut. Sekä tutkimuksen että opetuksen keskeiset indikaattorit kertovat, että tekemisemme määrä ja laatu on kohentunut merkittävällä tavalla. Yliopistomme taloutta on hoidettu vastuullisella tavalla. Yliopiston tase on vahva, ja sisäinen rahoitusmalli on mahdollistanut tiedekuntien toimintojen pitkäjänteisen kehittämisen.

Tällaisen perimän pohjalta on lupa odottaa hyvää tulevaisuutta uudelle yliopistolle.

Harri Melin
Vararehtori

Rahoitusmalli puhuttaa

Liisa Laakso

Opetus- ja kulttuuriministeriön esitys uudistaa yliopistojen rahoitusmallia vuosille 2021 – 24 puhuttaa. Risuja ja ruusuja mallissa esitettyihin uusiin ja siitä poistuneiden tuloksellisuuden mittareihin on tullut niin henkilöstö- kuin opiskelijajärjestöiltä ja valtakunnan mediakin on ottanut asiaan kantaa. Koska kyseessä on ministeriön tärkein ohjauskeino, mittareiden vilkas kommentointi ei ihmetytä. Sitä tietysti voi ihmetellä, että mitä tapahtui yhteiselle tavoitteelle yksinkertaistaa mallia eli vähentää siinä laskettujen mittareiden määrää tuntuvasti.

Tärkeimmät muutokset nyt voimassa olevaan malliin koskevat 55 opintopisteen vuosittaisen suorittamisen poistumista ja tutkintomäärien painottamista, jatkuvan oppimisen mukaan tuloa ja strategisen rahoituksen osuuden hienoista kasvua. Kansainvälistymistä ei mallissa enää erikseen mitata. Sitä on kuitenkin tarkoitus seurata nykyistä laajemmin. Ehkä juuri kansainvälistymisessä yksittäisten yliopistojen saavutukset ja tarpeet vaihtelevatkin eniten. Se missä yhdellä yliopistolla on kehittämistyö kesken saattaa toisessa jo olla erinomaisessa kunnossa. Kumpaa pitäisi tämän perusteella rahoittaa? Ja sehän on jo moneen kertaan todettu, että kansainvälistyminen sinänsä ei ole tavoite, vaan väline tutkimuksen ja opetuksen tason ja vaikuttavuuden lisäämiseen.

Strategiarahoituksen osuus nousee nykyisestä 12 prosentista 15 prosenttiin. Samalla tapa jolla yliopistot rahaa hakevat, ja kriteerit, joilla ministeriö rahan myöntää, pitää uudistaa. Rahoitus jaetaan kahteen osaan: yliopiston omaa strategiaa tukevaan rahoitukseen ja hallitusohjelman korkeakoulu- ja tiedepoliittista strategiaa tukevaan rahoitukseen. Ennen kaikkea tämän tulisi olla läpinäkyvää ja ennakoitavaa.

Ylipäätään huomio tulisi suorittamisen sijasta kohdistaa tavoitteisiin ja tunnustaa tosiasiat. Ensinnäkin yliopistojen pitää rahoittaa tutkimuksensa yhä enemmän ulkomaisella rahoituksella. Ilman pitkäjänteistä tutkimuksen voimavarojen vahvistamista, tämä ei onnistu. Sitä yliopistot ovat tehneetkin esimerkiksi urapolkutehtävien avulla, mutta se taas ei tule toiminaan odotusten mukaisesti, jos niillä ei ole riittävää täysin omassa hallinnassaan olevaa rahoitusta. Tehtävien rahoittaminen omista rahoista kilpailemalla on hölmöä ja äärimmäisen tehotonta. Onko siis järkevää kierrättää suurta osaa valtion tutkimusrahoituksesta yliopistoille Suomen Akatemian kilpaillun pätkärahoituksen kautta ja vielä erikseen mallilla ohjata niille perusrahoitusta tässä kilpailussa onnistumisesta?

Toisekseen tarvitaan myös yksityistä rahoitusta. Olisiko mahdollista kannustaa säätiöitä yliopistojen pitkäaikaisten tutkimusohjelmien tukemiseen sen sijaan, että niiden rahoitus ohjautuu enimmäkseen yksittäisten tutkijoiden kautta? Ylipäätään olisi suotavaa, että yliopistot voisivat rakentaa haluamiaan alakohtaisia profiileja pitkäaikaisten tutkimusohjelmien varaan ja valita sen, mille aloille ne lisäävät henkilöstövoimavaroja ja miltä poistavat. Ministeriöltä tulevan perusrahoituksen tulisi olla tässä runkona.

Kolmanneksi jatkuvan oppimisen tarpeet ovat tulevaisuudessa ja jo nyt valtavat. Uudessa mallissa viisi prosenttia yliopistojen rahoituksesta määrittyisi tässä tehtävässä suoriutumisesta. Rehtorineuvosto UNIFI on jo esittänyt huolensa siitä, että perusrahoitus ei ole oikea väline jatkuvan oppimisen haasteen ratkaisemiseksi. Se saattaa jopa antaa harhaanjohtavan viestin yliopistojen pääasiallisista vastuista. Jotta aikuisväestön täydennys-, muunto- ja sivistämiskoulutuksesta selvitään, on välttämätöntä, että sen rahoituspohjaa laajennetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alan ulkopuolelle muulle julkiselle sektorille, yrityksille ja yksityisille henkilöille.

Neljänneksi tutkimuksen ja opetuksen ajantasainen infrastruktuuri, johon kuuluu muun muassa avoin tiede ja aineistojen yhdisteleminen, ei ainakaan halvemmaksi muutu. Yliopistojen on löydettävä keinoja infrastruktuurien ja aineistojen hyvään hallintaan ja jakamiseen muiden toimijoiden kanssa. Tarvitaan uusia kumppanuuksia, laajoja verkostoja ja ekosysteemeitä. Niiden rahoitus ei voi olla hankekohtaista ja poukkoilevaa.

Edellä mainittuja tavoitteita ei voi rahoitusmalliin mittareina sisällyttää, ei ainakaan yksiselitteisellä ja mielekkäällä tavalla.

Rahoitusmallia sinänsä voi tietysti viritellä vaikka millä mitalla lisäilemällä sinne tärkeitä asioita, poistamalla vähemmän tärkeitä ja muuttamalla yksittäisten laskentatekijöiden tai -osioiden painotuksia. Puuhasta tulee kuitenkin väistämättä mieleen hölmöläisten peitonleikkuu. Niin hullunkuriselta kuin kuulostaakin, yliopistojen suurin intressi on nytkin se, että muutokset kunkin yliopiston lopulliseen osuuteen valtion rahapotista olisivat lopulta mahdollisimman pieniä. Tämä siksi, että rahoituksen vakaus ja ennakoitavuus on kaikkien yliopistojen toiminnalle tärkeämpää kuin yksittäisten suoritteiden seuranta tai kilpailu niissä petraamisessa.

Jos yliopistot ovat hyvin johdettuja, akateemista vapautta ja eettisiä periaatteita kunnioittavia, jos vertaisarviointi ja itse itseään korjaavan tieteen tekemisen mekanismi toimii, parhaiten yliopistojen menestystä tukee sitomattoman perusrahoituksen kasvattaminen. Näin on todennut korkeakouluhallinnon professori Jussi Kivistö. Ja näin se kokemusasiantuntemuksenkin perusteella on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Liisa Laakso
Rehtori

 

Tampere4

Seppo Parkkila

Tampere3-prosessi on kaartumassa kohti tärkeintä pistettä, kun uusi yliopisto syntyy vuodenvaihteessa. Nähtäväksi jää, kuinka kauan Tampere3-termi pysyy jokapäiväisessä käytössä – historiaan se toki tulee jäämään. Prosessin eri vaiheissa olen kuullut mainittavan useamman kerran, että meillähän on oikeastaan Tampere4, millä on viitattu korkeakoulujen ja yliopistollisen sairaalan läheiseen yhteistyösuhteeseen.

Terveydenhuoltolaki määrittelee, että sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaa alueellaan tehtäväalansa tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnasta. Tätä tehtävää Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) on toteuttanut erinomaisessa yhteistyössä tamperelaisten korkeakoulujen kanssa. Yhteistyö on tiivistä ja sillä on monia eri muotoja. Tampereen yliopiston rehtoraatti ja PSHP:n johto ovat säännöllisissä tapaamisissaan keskustelleet yhteistyöstä ja sen uusista mahdollisuuksista yliopiston ja sairaanhoitopiirin välillä. Olen tähän seuraavaksi listannut esimerkkejä nykyisistä yhteistyömuodoista: Tampereen yliopistolla on edustus PSHP:n valtuustossa, hallituksessa ja johtoryhmässä. PSHP:n johtaja on Tampereen yliopiston hallituksessa. Lukuisilla Tampereen yliopiston professoreilla ja kliinisillä opettajilla on tehtävä myös yliopistollisessa sairaalassa. Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit sekä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ovat myöntäneet useita lahjoitusprofessuureja Tampereen yliopistolle. Tampereen terveyskampuksen yhteinen tutkimusstrategia on viimeistelyvaiheessa. Sairaanhoitopiirin ja yliopiston tutkimuspalveluja ollaan yhdistämässä toiminnallisesti ja tavoitteena on, että tutkijoille nämä palvelut toimivat ”yhden luukun periaatteella”; t.s. tutkija saa tarvitsemansa palvelut sujuvasti riippumatta siitä, onko palvelun tuottaja yliopisto tai sairaanhoitopiiri. Tampereen yliopisto ja Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit omistavat yhdessä Tampereen Biopankin ja sen kautta osallistuvat myös kansalliseen Biopankkien osuuskunta Suomi ja FinnGen-verkostoihin. Tampereen yliopisto on perustanut yhdessä yliopistollisen sairaalan kanssa TAYS Syöpäkeskuksen, joka on osa kansallista FICAN-syöpäkeskusten verkostoa. Tampereella on kansainvälisestikin ainutlaatuinen PSHP:n Kirurgian koulutuskeskus, jonka toimintaan Tampereen yliopisto on osallistunut jo keskuksen rakentamisen suunnittelusta alkaen. Läheistä yhteistyötä on myös tutkimusrahoituksen alalla. Valtion tutkimusrahoitus (VTR) on terveydenhuoltolain mukaisesti tarkoitettu jaettavaksi yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tutkimushankkeille ja Tampereella toimintaa koordinoi yliopistollisen sairaalan Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokeskus. VTR-rahoituksen avulla voidaan merkittävästi edistää yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuksen yhteistyöprojekteja. Tätä kuvausta yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteistyöstä voisi jatkaa paljon pidemmällekin. Tärkein esimerkki on kuitenkin yhteinen tutkimus- ja koulutustehtävämme. Tuotamme yhdessä uutta tietoa ja julkaisemme satoja tieteellisiä artikkeleita vuosittain. Merkittävä osa yliopiston lääkärikoulutuksesta tapahtuu yliopistosairaalan osastoilla, poliklinikoilla ja leikkaussaleissa, ja tämän yhteistyön merkitystä hyvälle koulutukselle ei voi koskaan liikaa korostaa.

Kansallinen suurprojekti SOTE-palvelujen uudelleenjärjestämiseksi on vielä kesken. Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa ja erityisen vaikeaa se näyttää olevan SOTE- ja maakuntauudistuksen osalta. Olipa näiden uudistusten lopputulos mikä tahansa, yliopistomme ja yliopistosairaalan yhteistyö jatkuu ja kehittyy edelleen. Paljon on jo saatu aikaan ja uusia mahdollisuuksia on edessä.

Seppo Parkkila
Vararehtori

Tunnepuhe ja retoriikan valta

Katariina Mustakallio

Elämme kokemuksen aikakautta, jolloin julkisessa keskustelussa keskeistä ei enää näytä olevan asia-argumentti ja loogisuus, vaan tunteisiin vetoaminen, henkilökohtaisen kokemuksen merkityksen laajentaminen yleiseksi totuudeksi. Tähän näyttää liittyvän loogisen puhetavan ja asiatyylin epäileminen. Samaan aikaan kirjallisuudentutkijat varoittavat meitä kertomuksen vaaroista ja poliittisen retoriikan tutkijat tunnepuheen manipulatiivisesta voimasta.

Historioitsija näkee monenlaisia yhtenevyyksiä nykyisen minämuotoisen ja kokemuksia hyödyntävän populistisen retoriikan ja menneisyyden puhekulttuurien välillä. On hyvä muistaa, että keskustelua puhetaidon keinoista on käyty aina antiikista lähtien, ja se on muokannut vahvasti puhetaidon teoriaa ja traditiota. Välillä retoriikan opetus on nojannut enemmän tunteiden liikutteluun, välillä taas on suosittu asia-argumentteja. Aaltoliikettä on tapahtunut kautta historian. Nyt esiintyvä tunteita ja kokemuksia keinovalikoimana käyttävä puhetapa ehkä osoittaa aiemman poliittisen ja kulttuurisen konsensuksen rikkoutumista ja kenties, vähitellen, myös uusien kenttien ja diskurssien avautumista. Myös tieteen diskursseissa on syytä varautua muutoksiin.

Kuuluisa kreikkalainen retoriikan opettaja Isokrates (436-338 eaa) näki puhetaidon keskeisenä inhimillisen kulttuurin kehityksen voimana. Hänen mukaansa ihminen erottuu eläimistä juuri puhetaitonsa ja kommunikatiivisten kykyjensä perusteella.

”Puhetaidon jalostaminen on johtanut ihmiset alkukantaisesta, voimankäyttöön perustuvasta elämänmuodosta sivilisoituneeseen ja järjestäytyneeseen yhteisöelämään”.

Jos oman aikansa melskeissä elänyt Isokrates näki puhetaidon roolin näin suureksi, miksi me rauhallisessa yhteiskunnassa elävät nykyihmiset sitä epäilisimme?

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Jatkuvuuksia

Harri Melin

Työelämää koskevaa keskustelua on hallinnut muutospuhe. Näyttävästi esillä on ollut kaksi teemaa,  digitalisaatio ja työsuhteiden mureneminen. Jotkut ovat ennakoineet, että seuraavien kymmen vuoden aikana runsas neljännes ammateista voidaan korvata roboteilla ja tekoälyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että teknologisen työttömyyden uhka kasvaa nopeasti ja etenkin työläisammateissa toimivien on syytä olla huolissaan omasta tulevaisuudestaan. Monet tutkijat väittävät, että elämme hapertuvan palkkatyön yhteiskunnassa, jossa jatkuvasti kasvava osa työvoimasta on lyhyissä työsuhteissa, osa-aikatyössä tai he työllistävät itse itsensä. Tämä tarkoittaa sitä, että toistaiseksi voimassa olevat, vakaat, työsuhteet ovat nopeasti vähenemässä.

Työelämä on muuttunut aina. Teknologian kehitys on syrjäyttänyt ihmistyötä höyrykoneesta ja ”kehruujennystä” lähtien jo yli 200 vuotta. On perusteltua olettaa, että muutoksen vauhti vain kiihtyy. Samaan aikaan kuitenkin syntyy jatkuvasti uusia töitä ja uusia ammatteja. Pätkätöitä on ollut aina ja ilmiö on vanhempi kuin säännöllinen palkkatyö. Myös itsensä työllistäminen on palkkatyötä vanhempi tapa toimeentulon hankkimiseksi. Tässä ei ole mitään uutta. Kiinnostavaa on se, että tilastojen mukaan säännöllinen palkkatyö on yleistymässä kaikkialla maailmassa.

Muutospuheessa on paljon ideologisia piirteitä. Kyse ei ole vain käynnissä olevien kehityskulkujen kuvaamisesta, halutaan myös luoda pelkoa ja epävarmuutta. Työelämän tutkijat puhuvat tässä yhteydessä tuotetusta epävarmuudesta.
Kaiken muutoksen keskellä työelämää hallitsevat jatkuvuudet. Palkkatyösuhde sosiaalisena suhteena ei ole kadonnut. Yksityiselle yrittäjyydelle perustuva tavaratuotanto jyllää kenties vahvempana kuin koskaan. Johtajat johtavat ja työläiset toteuttavat annettuja ohjeita. Naiset tekevät naisten töitä ja miehet miesten. Tämä kaikki viestii jatkuvuuden voimasta.

Tampere3-prosessi saavuttaa yhden välietapin tammikuussa. Olemme uudistaneet rakenteitamme ja uudistamme toimintatapojamme. Myös yliopistoissa pitää kiinnittää huomiota jatkuvuuksiin. On tärkeää, että meiltä valmistuu kandidaatteja, maistereita ja tohtoreita. On tärkeää, että saamme kilpailtua tutkimusrahoitusta, ja että tutkijat julkaisevat korkeatasoisissa lehdissä ja kirjasarjoissa. Tämä edellyttää sellaisia työoloja, joissa pystymme muutosten keskellä keskittymään jatkuvuuden kannalta keskeiseen tekemiseen.

Harri Melin
Vararehtori

Hyvä me!

Liisa Laakso

Tampereen yliopisto on huippukunnossa. Kuluneen vuoden aikana olemme edelleen pärjänneet mainiosti. Hyvältä tasolta on hyvä suunnata kohti uutta yliopistoa.

Tase on vahva, ja pysymme vakaasti talousarvion raameissa. Osavuosikatsauksen mukaan yliopiston tulos on erinomainen. Suomen Akatemian, Tekesin ja Euroopan unionin ankarasti kilpailtu tutkimusrahoitus on lisääntynyt. Kasvua edellisestä vuodesta on 5,4 prosenttia. EU-rahoituksen laatua kirkastaa kaksi ERC-hanketta.

Henkilöstön osalta kehitys on mennyt juuri siihen suuntaan, johon olemme pyrkineetkin. Tutkimus- ja opetushenkilöstön määrä on maltillisesti kasvanut tutkijanuran alkuvaiheeseen painottuen. Samalla henkilöstömenot ovat pysyneet kurissa ja jopa alentuneet. Erityisen tyytyväisiä voimme olla kansainvälisen opetus- ja tutkimushenkilöstön määrän kasvusta, koska se on ollut koko strategiakauden tärkeimpiä kehittämiskohteitamme. Kasvua on ollut 20 prosenttia edelliseen vastaavaan kauteen verrattuna.

Ulkomaalaisten suorittamien maisterintutkintojen määrä on kaksinkertaistunut, ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden joukko kasvanut puolella – noin 500 opiskelijasta 750 opiskelijaan.

Uusimmasta Acatiimista löytyy seikkaperäinen artikkeli yliopistojen tuloksellisuudesta. Sekin osoittaa, että Tampereen yliopisto on vahvassa kunnossa verrattuna muihin yliopistoihin. Liikevaihto on kasvanut ja varsinaisen toiminnan tulos kääntynyt positiiviseksi. Sekä määrällisesti että laadullisesti Tampereen yliopisto on julkaisuaktiviteetiltaan kolmen parhaan suomalaisen yliopiston joukossa.

Tiedämme jo nyt sen, että yliopistojen yhdistyminen tulee vetämään tulosta alaspäin. Kunnianhimo on kuitenkin korkealle. Ensimmäinen tavoite uudelle yliopistolle on siis saavutetun tason ja hyvän kehityssuunnan vaaliminen. Se edellyttää niiden toimintatapojen tunnistamista, joilla tähän päästy. Ja mikäs siinä. Kunhan hyvistä tekijöistä pidetään kiinni, niin hyvää jälkeä syntyy jatkossakin!

Liisa Laakso
Rehtori

Katse eteenpäin

Seppo Parkkila

Olemme jo useamman vuoden ajan rakentaneet Tampere3-kokonaisuutta. Matkan varrella on ollut monia haastavia tilanteita, mutta uutta yliopistoa on viety päättäväisesti eteenpäin. Prosessin aikana on muodostunut Tampere3-korkeakouluyhteisö. Ihmiset eri korkeakouluista ovat oppineet tuntemaan toisiaan, yhteisiä monitieteisiä tutkimushankkeita on käynnistetty ja opiskelijat liikkuvat aktiivisesti korkeakoulujen välillä opinnoissaan.

Viime päivinä julkisuudessa on käynyt vilkas keskustelu Tampere3-prosessista. Sen yhtenä kohteena on esitetty kritiikkiä valmisteilla olevaa tutkimusstrategiaa kohtaan, jonka on väitetty olevan siirtymäkauden hallituksen laatima. Tuo väite on virheellinen ja haluan sen tässä yhteydessä oikaista.

Tutkimusstrategiaa on valmisteltu Tampere3 tutkimuksen valmisteluryhmän toimesta, jonka puheenjohtajana toimin. Strategiatekstin valmistelussa on pyritty osallistamaan yliopistoyhteisöä laajasti: On järjestetty korkeakouluyhteisölle neljä avointa työpajaa, käytössä on ollut sähköinen alusta kommentointia varten, luonnosta on käsitelty mm. tiedeneuvostoissa, dekaanien yhteiskokouksessa, konsistorissa ja operatiivisessa johtoryhmässä. Olen kertaalleen esitellyt valmistelussa olevan tekstin myös siirtymäkauden hallitukselle.

Palautetta on tullut eri toimijoilta runsaasti ja sitä on pyritty huomioimaan mahdollisuuksien mukaan. On hienoa, että niin monet yhteisömme jäsenet ovat antaneet palautetta strategian kirjoitustyöhön. Tiedämme myös, että yliopistoyhteisöön kuuluu kriittisyys ja keskustelun kautta päästään yleensä parempaan lopputulokseen. Ehkäpä olemme kulkeneet tieteen avoimuudessakin uudella tavalla eteenpäin, kun valmistelussa olevaan tutkimusstrategiaan kirjatut keskeiset tavoitteet ovat nyt tulleet koko kansan luettaviksi.

On selvää, että äärimmäisen harvoin – tuskin koskaan – käy niin, että kaikki laajan korkeakouluyhteisön jäsenet yksituumaisesti pitävät strategiatekstiä erinomaisena. Strategialuonnos kuitenkin kertoo tutkimusvisiostamme, missioista sekä toimenpiteistä, joilla tavoitteet voidaan paremmin saavuttaa. Strategian on tarkoitus puhutella sekä yliopiston sidosryhmiä että yliopistoyhteisöä itseään.

Tutkimusstrategian tarkoitus ei ole pakottaa ketään tutkijaamme pelkästään soveltavan tutkimuksen pariin. Korkeatasoinen perustutkimus ja tutkimuksen vapaus ovat menestyvän yliopiston kulmakiviä. Tämä täytyy varmasti tuoda selkeästi esiin lopullisessa tekstissä. Myös kriittisyys kuuluu arvokkaaseen yliopistojen perinteeseen ja sillä on tärkeä paikkansa tulevaisuudenkin yliopistossa.

Uuden yliopiston toiminta käynnistyy vuoden 2019 alussa. Tärkeää työtä on valtavan paljon edessä, vaikka monia keskeisiä päätöksiä on jo tehty. Onnistumiseen tarvitaan yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken. Winston Churchillin sanoin: ”Jos käymme riitelemään menneisyydestä ja nykyisyydestä, saamme todeta hävinneemme tulevaisuuden.”

Toivotan koko korkeakouluyhteisölle mukavaa ja rentouttavaa kesää!

Seppo Parkkila
Vararehtori