Vertailevaa tutkimusta

    Harri Melin

    Kansainvälisesti kaikkein laajin ja kattavin vertailevan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen verkosto ISSP (International Social Survey Programme) kokoontui toukokuun alussa Lausannessa. Tällä hetkellä ISSP:ssa on mukana 49 maata. Euroopan maita on mukana eniten, mutta ohjelmaan osallistuvat myös sellaiset maat kuin Kiina, Intia, Thaimaa, Tunisia, Surinam, Chile ja Meksiko.

    ISSP on toiminut vuodesta 1984 alkaen. Sen tavoitteena on tuottaa kansainvälistä vertailutietoa ihmisten asenteista, mielipiteistä ja toiminnasta. Tämän vuoden tutkimus käsittelee sosiaalisia verkostoja, ensi vuonna tutkitaan uskontoa ja vuonna 2019 teema on yhteiskunnallinen eriarvoisuus.

    Suomessa ISSP toteutetaan yliopistossamme toimivan Tietoarkiston ja Tilastokeskuksen yhteistyönä. Monissa maissa aineistot kootaan henkilökohtaisilla haastatteluilla. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa tutkimukset toteutetaan postikyselyinä. Kukin maa vastaa itse oman aineistonkeruunsa ja aineiston koodauksen kustannuksista. Meillä Suomen Akatemia on vastannut rahoituksesta. Viime vuosien aikana monilla mailla on ollut suuria vaikeuksia saada rahaa tällaiseen vertailevaan tutkimukseen. Tämän vuoksi esimerkiksi Kanada on joutunut luopumaan osallistumisestaan ainakin pariksi vuodeksi. Onkin erittäin arvokasta, että Akatemia kantaa huolen tällaisesta yhteistyöstä.

    ISSP toimii hyvin demokraattisesti. Vuosikokouksessa jokaisella maalla on yksi ääni. Joka vuonna tutkimus valmistellaan niin, että viiden maan ryhmä tekee vuosikokoukselle ehdotuksen lomakkeella esitettävistä kaikkiaan 60 kysymyksestä. Yleiskeskustelun jälkeen jokaisen kysymyksen tarkasta sanamuodosta äänestetään ja enemmistön kanta ratkaisee. Mannheimissa toimiva Saksan Tietoarkisto huolehtii kansainvälisen vertailuaineiston tuottamisesta ja jakelusta. Tämän vuoden tutkimus saadaan jakeluun joskus ensi vuoden syksyllä.

    ISSP on käyttäjilleen täysin ilmaista. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Tampereen yliopiston tutkijoille, ja vaikkapa graduntekijöille, on tarjolla esimerkiksi kiinalaisten ja taiwanilaisten perhettä ja sukupuolirooleja koskevat tuoreet aineistot, puhumattakaan yli 40 muun maan vastaavista tiedoista.

    Elämme aikaa, jossa vaihtoehtoisilla totuuksilla ja suoranaisella pötypuheella koetetaan perustella erilaisia poliittisia ratkaisuja tai vaikuttaa ihmisten näkemyksiin maailman asioista. ISSP:n ja muiden vastaavien vertailututkimusten tuottama tieto on oiva väline tutkittuun tietoon perustuvaan argumentointiin. Toivon, että kokoamamme aineistot suorastaan kuluvat käyttäjien käsissä.

    Harri Melin
    Vararehtori

      Yliopistojen tuesta ja tulevaisuudesta Suomessa

        Liisa Laakso

        Tänään oli suuri päivä: Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistävän Tampereen korkeakoulusäätiön perustamispäivä. Työtä on tehty paljon, mutta paljon sitä on vielä edessäkin. Tampere on nyt kiistatta tulevaisuuteen katsovan korkeakoulutuksen eturintamassa. Nopeasti muuttuviin työmarkkinoihin ja globaaleihin ongelmiin vastaaminen edellyttää rohkeaa rakenteellista uudistumista.

        Edessä olevat haasteet koskevat paitsi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen arvoa ja arvostusta myös sen resursointia. Osaamisen ja innovaatioiden tarve sekä tutkimukseen ja korkeakoulutukseen kohdistetut odotukset eivät välttämättä kulje käsi kädessä niiden saaman taloudellisen tuen kanssa. Julkisen sektorin rahoittamista kokonaisuudessaan joudutaan arvioimaan monilta eri kannoilta esimerkiksi automaation myötä vähenevän palkkatyön ja tuloverojen vuoksi.

        Yliopistojen taloudellinen autonomia oli monipuolisesti esillä European University Associationin, EUA:n, huhtikuun alussa järjestetyssä kokouksessa. Vaikka Euroopassa on määrätietoisesti pyritty luomaan yhteisiä markkinoita sekä henkilöstön että opiskelijoiden liikkuvuudelle, rahoitukseltaan eurooppalaiset yliopistot eroavat toisistaan suuresti. Joissakin maissa julkinen rahoitus kattaa perustoiminnot ja niiden kehittämisen niin hyvin, että varainhankitaan yksityisistä lähteistä ei kannata panostaa. Toisissa keskitytään kilpaillun tutkimusrahoituksen maksimoimiseen. Kolmansissa käydään keskustelua lukukausimaksuista ja niiden oikeudenmukaisuudesta.

        Suomessa on jouduttu sopeutumaan poikkeuksellisen suuriin julkisen rahoituksen leikkauksiin. Rakenteellisen kehittämisen eli korkeakouluyhteistyön ja työnjaon kirkastamisen lisäksi yliopistot ovat vähentäneet väkeä erityisesti hallinnosta ja keränneet pääomaa yksityisistä lähteistä. Tampereen yliopiston tavoite on kerätä valtion vastinrahaan oikeuttavia lahjoituksia kesäkuuhun mennessä 5 miljoonan euron edestä. Tieteenraivaajat-kampanjassamme on nyt koossa 2,8 miljoonaa. Tampereen uuden yliopiston säätiöpääomaan keräsimme säätiön perustajilta noin 2 miljoonaa euroa. Tampereella kuten muuallakin mietitään hyviä käytänteitä saada alumnit mukaan yliopiston taloudelliseen tukeen. Kaikki lahjaeurot ovat arvokkaita, erityisesti niihin sisältyvien kumppanuuksien vuoksi, mutta eivät suomalaiset yliopistot lahjoitusten varassa kykene tulevaisuuden rahoitustarpeitaan tyydyttämään.

        Jos korkeakoulutus ja tutkimus halutaan pitää Suomessa hyvällä eurooppalaisella tasolla, tarvitaan kestäviä rahoitusratkaisuja. Ja sitä varten tarvitaan kunnollista keskustelua. Tärkeä avaus on tullut Etlan tutkijoilta: Vesa Vihriälä ja Niku Määttänen esittävät kolme vaihtoehtoa koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen lisäämiseksi. Ne ovat 1) osittain markkinoita vääristävien elinkeinotukien siirtäminen Tekesin kautta innovaatiotoimintaan, 2) yliopistojen pääomittaminen valtion huomattavan finanssivarallisuuden avulla, sekä 3) maltilliset lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille, jotka saavat koulutuksesta taloudellista hyötyä. Kommentteja on tullut lähinnä vain tähän viimeiseen vaihtoehtoon, ja ne ovat olleet suurimmaksi osaksi kriittisiä. Tarvitaan myös pohdintoja yliopistojen rahoittamiseksi uusilla verotuloilla kohdistamalla verotusta erityisesti korkeakoulutetuille, progressiivista verotusta kiristämällä tai arvonlisäveron kautta, tai ottamalla harkitusti lisälainaa koulutukseen investoimiseksi.

        Olisiko Tampereen yliopistolla tähän riittävän monipuolista osaamista? Jos keskustelua ei käydä, yliopistot saattavat tarpeineen jäädä julkisen talouden tasapainottamisen panttivangiksi. Nyt kun leikkaukset on tehty, yksimielisyyttä näyttää löytyvän vain siitä, että kaikille sopivaa vaihtoehtoista rahoitusta ei löydy, tai että muut rahoitustarpeet menevät yliopistojen edelle.

        Tarvitaan siis verotuksen, tiedepolitiikan, korkeakouluhallinnon, politiikan ja tulevaisuuden tutkimuksen osaamista ja ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta käydä avointa keskustelua päätöksentekijöiden ja sidosryhmien kanssa. Sellaisen keskustelun käynnistäminen olisi paras huomenlahja uudelle yliopistolle.

        Liisa Laakso
        Rehtori

          Varo saalistajia!

            Seppo Parkkila

            Viime vuosien aikana tieteellisen julkaisemisen kentälle on tullut uusi ongelma: saalistajat eli predatory-julkaisusarjat ja -julkaisijat. Tutkijoina saamme päivittäin useita sähköpostiviestejä, joissa meitä kutsutaan julkaisemaan mitä ihmeellisimmissä julkaisusarjoissa, osallistumaan tuntemattomiin kansainvälisiin kokouksiin ja arvioimaan käsikirjoituksia, joista meillä ei ole minkäänlaista käsitystä. Muutama päivä sitten sain kutsun arvioida käsikirjoituksen erääseen predatory-lehteen. Käsikirjoituksen aiheena oli ratsastusonnettomuuksiin liittyvät tapaturmat. En kuitenkaan tiedä tutkineeni tapaturmia – puhumattakaan hevosista. Näin ollen jätin sen arvioinnin tekemättä.

            Muutakin ihmeellistä tällä alalla tapahtuu. Predatory-lehtien ja -julkaisijoiden määrä alkoi tuntuvasti nousta vuodesta 2012 lähtien. Jotta tutkijat pysyisivät edes hieman kartalla tässä asiassa, Jeffrey Beall Denverin yliopistosta aloitti ns. Beallin listan ylläpitämisen jo vuonna 2008. Tällä listalla kerrottiin mm. predatory-lehdistä ja -julkaisijoista sekä ns. kaapatuista lehdistä. Tutkijat pystyivät helposti tarkistamaan listalta heitä kiinnostavan lehden tai julkaisijan tilanteen, ja tämä tietokanta oli laajasti käytössä useiden vuosien ajan. 15.1.2017 Beallin lista yhtäkkiä katosi internetistä. Katoaminen on jo huomioitu esimerkiksi Nature– ja Science-tiedelehdissä. Syytä katoamiseen ei tiedetä, mutta taustalla voi olla uhkauksia oikeudenkäynneistä predatory-julkaisijoiden taholta.

            Millaisia predatory-lehdet ja -julkaisijat sitten ovat? Ne käyttävät tyypillisesti ns. gold open access -mallia, jossa tutkijat maksavat merkittäviä summia artikkelin saattamiseksi avoimeksi. Siten tällainen julkaisija saa sitä enemmän tuloja, mitä enemmän käsikirjoituksia hyväksytään. On kuitenkin tärkeä huomata, että gold open access -lehtien joukkoon kuuluu myös runsaasti erinomaisia tiedelehtiä. Predatory-julkaisijan toimintakulttuuriin kuuluu tyypillisesti ns. manipuloiva spämmäys. Julkaisija lähettää sähköpostitse massapostituksena julkaisukutsuja ja lupaa nopean ja joustavan julkaisuprosessin ja hyvän näkyvyyden. Lisäksi nämä julkaisijat kutsuvat aktiivisesti tutkijoita lehtiensä toimituskuntien jäseniksi. Predatory-julkaisijoiden nettisivuilla on usein esimerkiksi amerikkalainen tai eurooppalainen osoite, mutta  todellinen osoite on kuitenkin tyypillisesti muualla. Predaattorijulkaisija edustaa usein kymmeniä tai jopa satoja erikoislehtiä eri aloilta. Toinen tyypillinen vaihtoehto on erittäin laaja-alainen yksittäinen lehti – siis lehti, joka julkaisee mitä tahansa ja miltä tahansa alalta.

            Vaikka Beallin lista on hävinnytkin, predatory-lehdet ja -julkaisijat eivät ole muuttaneet tapojaan. On tärkeää, että yliopistossamme kiinnitetään tähän ilmiöön jatkuvasti huomiota. Tutkijat voivat edelleenkin julkaista turvallisesti tutuissa ja tunnetuissa tiedelehdissä. Julkaisufoorumi (www.julkaisufoorumi.fi) on hyödyllinen tiedon lähde, kun arvioidaan julkaisukanavan tasoa. Tohtorikoulutustoimikunnilla ja yliopiston tohtorikoululla on tärkeä rooli tiedon välittäjänä väitöskirjatutkijoille. Jokaisella tutkimusryhmän johtajalla on erityisvastuu varmistaa, että ryhmän tulokset julkaistaan asianmukaisilla ja arvostetuilla foorumeilla. Meille kaikille on tärkeää pitää silmämme auki ja tiedostaa tämä ongelma. Saalistaja voi vaania sähköpostin takana.

            Seppo Parkkila
            Vararehtori

              Kevein matkatavaroin

                Katariina Mustakallio

                Kirsti Simonsuurella on hieno runo, jonka nimi on Kevein matkatavaroin. Sillä on tietenkin paljon syvempiäkin merkityksiä, mutta jatko-opiskeluvaiheessani yhdistin sen konkreettisesti matkantekoon. Siitä tuli erityisen rakas, kun sahasin junalla, kuten silloin tehtiin, Helsingin ja Rooman väliä. Koskaan ei ollut tarpeeksi keveitä matkatavaroita, aina rinkka painoi. Tämä kaikki tuli eilen elävästi mieleeni, kun olin avaamassa liikkuvuus-kahvilaa, eli Mobility Coffee -tilaisuutta, jossa kerrottiin tohtoriopiskelijoille erilaisista mahdollisuuksista ja kokemuksista jatko-opiskeluvaiheen liikkuvuuden suhteen. Tarjolla on nyt erilaisia rahoitusmahdollisuuksia Erasmus-vaihdosta Fulbright-apurahoihin ja muihin apurahoihin asti. Olisi erittäin hyvä, jos jokaiseen jatko-opintosuunnitelmaan sisältyisi myös jakso ulkomaisessa yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa.

                Kun muinoin 1980-90 -luvuilla ryhdyin jatko-opiskelutovereitteni kanssa tekemään väitöskirjaa (kuten jatko-opintoja silloin kutsuttiin), ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että tutkimuksen tekoon kaivattaisiin kansainvälisiä vaikutteita. Onnekseni olin kuitenkin sellaisten opettajien – kuten Marjatta Hietala ja Päivi Setälä – vaikutuspiirissä, jotka pitivät itsestään selvänä, että tekisimme tutkimusta myös ulkomailla. Muutama toverini lähti Pariisiin ja kuunteli siellä sen ajan kuuluisimpien filosofien luentoja, eräs nykyinen professori lähti Englantiin, mistä imi uusimmat kaupunkitutkimuksen vaikutteet, toinen taas Amerikkaan ja tuli täysinoppineena gender-tutkijana takaisin. Minä puolestani Italiaan, jossa sain laaja-alaista oppia esimodernin maailman materiaalisesta kulttuurista. Vierailumme eivät olleet erityisesti etukäteen suunniteltuja, mutta silti saimme hyviä kontakteja kansainvälisiin tutkijoihin, silloin ikäisiimme jatko-opiskelijoihin, jotka vähitellen myös tohtoroituivat ja muodostavat nyt olennaisen osan sitä kansainvälistä tutkijaverkostoa, jonka kanssa suunnittelemme projekteja, konferensseja jne.

                Vierailu toiseen maahan ja tutkijaympäristöön avaa monin tavoin silmiä: joutuu katsomaan omia tutkimusteemojaan uudesta näkökulmasta, miettimään ja perustelemaan kantojaan tarkemmin. Ulkomaan periodi on eräänlainen win-win-tilanne, vierailija saa uusia näkemyksiä ja ideoita, ja tuo mukanaan niitä myös vierailupaikalleen. Kanssakäyminen opettaa tulemaan toimeen erilaisissa tilanteissa ja samalla myös kielitaito karttuu. Itselleni pitkähköt Rooman-periodit ovat merkinneet suurta kulttuurista pääomaa, ja samalla olen myös alkanut arvostaa entistäkin enemmän koto-Suomea ja monia piirteitä sen akateemisessa maailmassa.

                Nyt kun mahdollisuuksia on monia ja vierailun voi suunnitella tarkemmin jo etukäteen, kannattaa käyttää tilaisuuksia hyväksi ja lähteä rohkeasti katsastamaan maailmaa. Onnea matkaan!

                Katariina Mustakallio
                Vararehtori

                  Pietari kutsuu

                    Harri Melin

                    Suomella on erityinen suhde Venäjään. Olemme olleet osa Venäjää ja käyneet kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Venäjällä ja Suomella on pitkä yhteinen raja. Meillä on paljon yhteistä historiaa ja kulttuuria. Taloudessa Venäjä on ollut – ja on edelleen – tärkeä kumppanimme. Suomalaiset matkailuyrittäjät suorastaan odottavat, että venäläiset turistit löytäisivät maamme uudelleen. Emme voi hyväksyä Venäjän toimia Krimin niemimaalla tai itäisessä Ukrainassa. Emme myöskään ymmärrä venäläistä sisäpolitiikkaa saati maassa rehottavaa korruptiota. Meitä suorastaan pöyristyttää se, että jotkut byrokraatit haluavat sulkea Pietarin eurooppalaisen yliopiston. Slaavilainen melankolia ja kaiho ovat osa omaakin olemistamme.

                    Kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta Venäjä on naapurimme myös huomenna; naapurit kannattaa tuntea ja heidän kanssaan kannattaa olla mahdollisimman hyvissä väleissä. Tuulisista ajoista huolimatta Venäjä tarjoaa paljon mahdollisuuksia yhteistyölle. Tampereen yliopistolla on tutkimusyhteistyötä monien venäläisten yliopistojen kanssa. Meillä on yhteinen maisteriohjelma Pietarin valtionyliopiston kanssa. Olemme tarjonneet hyvän hallinnon tuntemusta venäläisille asiantuntijoille. Tampereen yliopistossa on myös paljon venäläisiä opiskelijoita.

                    Parin viime vuoden aikana Tampereen kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) ja Tampereen yliopisto ovat neuvotelleet pietarilaisten lääketieteellisten yliopistojen ja terveysviranomaisten kanssa laajentuvasta yhteistyöstä. Lisäksi Pietarin kaupunki on kiinnostunut Smart City -yhteistyöstä koko kaupunkiseutumme kanssa. Viralliset yhteistyösopimukset on allekirjoitettu, nyt ollaan siirtymässä konkreettiseen tekemiseen.

                    Suunniteltuja konkreettisen yhteistyön muotoja ovat muiden muassa venäläisten terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskoulutus yhdessä PSHP:n ja yliopiston kanssa, tamperelaisen tekonivelosaamisen vienti Pietariin ja BioMediTech-yhteistyö. Pietarilaisia kiinnostavat myös älyliikenne ja kiertotalous. Nyt ilmassa on tekemisen meininkiä, ja uskon, että konkreettisiin toimiin päästään vielä kuluvan vuoden aikana.

                    Pietari on hieno kulttuurikaupunki, jossa kannattaa vierailla. Tampereen Yliopiston Tukisäätiö on mukana Pietarin Suomi-talossa ja yliopistolaisten on mahdollista majoittua varsin edullisesti Suomi-talon vierashuoneissa. Pietari kutsuu.

                    Harri Melin
                    Vararehtori

                      Suomen tiedepolitiikka puntarissa

                        Liisa Laakso

                        Uusimmat moitteet Suomen tutkimus- ja korkeakoulutuspolitiikan takkuamisesta tulevat OECD:stä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön OECD:ltä tilaaman tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän arvioinnin alustavia tuloksia kuultiin helmikuun alussa. Lopullinen raportti julkaistaan kesällä.

                        Ei liene yllättävää, että suurin huoli kohdistuu kokonaisvaltaisen tiedepoliittisen vision puuttumiseen. Tutkimukselle ja korkeakoulutukselle on helppo määritellä hienoja tavoitteita, kuten koulutustason kasvu ja tutkimuksen parempi vaikuttavuus, ja saavuttaa näistä tavoitteista suuri yhteisymmärrys. Melko vaivatonta on myös osoittaa, että tavoitteita ei ole saavutettu. Oppivelvollisuuden ylittävän koulutuksen ulkopuolelle putoavien määrä kasvaa, ja yliopistoissa tehtävän tutkimuksen hyödyntäminen yritysten tuotekehittelyssä on vähäistä.

                        Syiden ja syyllisten löytäminen onkin sitten visaisempaa. OECD:n mukaan tutkimus ja opetus hajaantuvat liian pieniin yksiköihin, mikä selittää sen, että ne joutuvat pärjäämään liian pienillä resursseilla. Yksi syntipukki on yliopistojen johto. Yliopistot eivät ole kyenneet riittävästi keskittymään vahvuusalueisiinsa.  Vaikka niiden hallituksissa on vuoden 2009 yliopistolakiuudistuksen jälkeen ollut ulkopuolisia jäseniä, ja vaikka hallitukset nykyään nimittävät rehtorit vaaleilla valitsemisen sijasta, nämä ovat edelleen epäilyttävän riippuvaisia yliopiston henkilöstöstä ja opiskelijoista.

                        Koko ajatuksenjuoksu kuitenkin ontuu. Vahvuusalueisiin keskittyminen vie aikaa, koska tutkimuksen ja korkeakoulutuksen syklit ovat pitkiä. Ja yliopistolaitoksen hajaannusta selittää kyllä enemmän alue- ja elinkeinopolitiikka kuin akateeminen autonomia.

                        Taaksepäin katsominen ei edes ole kovin hedelmällistä. Edessä ja jo käynnissä olevat yhteiskunnalliset muutokset ovat isoja. Juuri tähän tarvitaan yhteistä visiota. Tulevaisuuden kehityskulkuja ja mahdollisuuksia pitäisi ennakoida rohkeasti monesta eri näkökulmasta ja laatia niiden pohjalta uskottavat suunnitelmat. Tässäkään suhteessa OECD:n ehdottamat lääkkeet eivät yllätä: sen mukaan yhteisen vision tulisi ohjata ennen kaikkea soveltavan tutkimuksen sekä yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta. Taustalla on Tekesin toimintaan kohdistuneiden rahoitusleikkausten kritiikki.

                        Yliopistojen ja niissä tehtävän perustutkimuksen kannalta kiinnostavaa OECD:n analyysissa on eri sektorit ylittävien yhteistyötapojen korostaminen. Sitä tukee myös Suomen yliopistot UNIFI ry:n omassa visiossaan esittämä ajatus tietoyhteisöistä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry puhuu osaamiskeskittymistä ja Euroopan unionin ja valtioneuvoston jargonissa esiintyvät käsitteet osaamisalusta ja ekosysteemit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

                        Kyse on toiminnasta, jossa tutkijat, opettajat, opiskelijat, yritykset, kunnat ja järjestöt tuottavat, soveltavat ja hyödyntävät tietoa roolejaan sekoittaen. Tampereen yliopisto ja Tampere3 haluavat olla tällaisen tekemisen ytimessä. Onnistuminen tuottaa taloudellista toimeliaisuutta, joka puolestaan vahvistaa myös yliopistoja.

                        Yliopistojen menestyneimpien tutkimusryhmien työn vakiinnuttaminen siten, että niiden ympärille syntyy luovaa, kansainvälisesti vaikuttavaa yhteistyötä ei kuitenkaan ole mahdollista nykyisen kaltaisella pätkärahoituksella. Korkeakoulujen lisärahoitusta pohtiva työryhmä jättää pian esityksensä hallitukselle. Sen tehtävänä on selvittää myös aiempaa merkittävämmän pääomittamisen mahdollisuudet. Pitkällä tähtäimellä yliopistojen pääomittaminen on paras tapa tukea tiedettä ja sen uudistumista. Liiallinen ohjaus ja perustoimintojenkin hankkeistaminen johtaa ylenmääräiseen kilpailuun, joka syö hallinnollisia resursseja ja kannustaa osaoptimointiin. OECD:n arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös tulosperustaisen rahoituksen negatiivisiin vaikutuksiin.

                        Toivomme sekä valtiovallalta että yhteistyökumppaneiltamme luottamusta yliopistojen omaan päätöksentekoon. Vahvaa osaamista ja tiedettä syntyy vain pitkäjänteisellä työllä.

                        Liisa Laakso
                        Rehtori

                          30-vuotinen sote

                            Seppo Parkkila

                            Olen mielenkiinnolla seurannut draamasarjaa nimeltään sote-uudistus, jota lähetetään kaikilla kanavilla ja jonka yksityiskohtia paljastetaan vähitellen myös sanomalehtien kautta. Monet käsikirjoittajat ovat vakuuttaneet etukäteen, että loppukohtaus olisi onnellinen. Toki useat ovat sitä myös epäilleet. Minun näkökulmani voi olla jo valmiiksi vääristynyt. Sain työskennellä terveyskeskuksissa aikana, jolloin tietokoneet vasta ilmestyivät vastaanottohuoneiden pöydille. Potilaan mukana lääkärin eteen tuotiin ohuempi tai paksumpi nippu papereita, joista oli etsittävä olennaisimmat taustatiedot. Siihen aikaan ei puhuttu horisontaalisesta eikä vertikaalisesta integraatiosta saati palveluseteleistä. Silloin asiakkaita kutsuttiin potilaiksi ja potilaat kutsuivat lääkäriä tohtoriksi, vaikka oman nimen alle kirjoitettiin ”CMVSTKL” eli lääketieteen kandidaatti vs. terveyskeskuslääkäri. Potilaat hoidettiin sen aikaisten suositusten mukaisesti ja monet paranivatkin.

                            Nykyisin voidaan hoitaa entistä sairaampia ihmisiä ja entistä pidempään. Yksi lisähaaste on väestön ikärakenne, joka on kiistatta erittäin hälyttävä. Vastikään lehdet uutisoivat, että tätä vauhtia viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067. Käsittääkseni tuohon vuosilukuun on vielä suomalaisilla jonkinlainen vaikuttamismahdollisuus – ainakin toivon niin. On myös selvää, että uudet hoitomuodot ja hyvä sosiaaliturva aiheuttavat valtavia kustannuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomen terveydenhuoltomenot vuonna 2014 olivat 19,5 miljardia euroa. Niiden suhde bruttokansantuotteeseen on samaa luokkaa kuin useissa muissa länsimaissa, mutta selvästi pienempi kuin esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa, puhumattakaan Yhdysvalloista. Menojen jatkuva kasvu on kuitenkin huomattavaa ja sen pysäyttämiseen sote-uudistusta on rakennettu.

                            Kuinka uusi sote-ratkaisu pitäisi siis rakentaa, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä? Taitaa olla niin, että hyvät neuvot on jo annettu ja ainoastaan kalliita neuvoja on jäljellä. Suorastaan malttamattomana odotamme valinnanvapautta ja maakuntien tehtäviä koskevia lakiluonnoksia, jotka lähikuukausien aikana tulevat lausunnoille. Niitähän on tulossa muutaman tuhannen sivun verran. Ollaan sitten sen jälkeen jälkiviisaita – sehän on tunnetusti parasta viisautta.

                            On sotea rakennettu ennenkin ja etsitty suurempia kokonaisuuksia myös Pirkanmaalla. Vuonna 1886 piirilääkäri Klaes Fridolf Printz kirjoitti Duodecim-lehdessä sairastuvan perustamisesta Ruoveden pitäjässä: ”Valiokunnan huoleksi jätettiin sitäpaitse tiedustaa Virtain ja Kurun kunnilta, olivatko ne halukkaita ottamaan osaa rakennuskustannuksiin, edellinen 1000:lla ja jälkimmäinen 500:lla markalla, jos saisivat 25 vuodeksi oikeuden vapaasänkyyn, edellinen 2:lle ja jälkimmäinen 1:lle varattomalle potilaalle, joissa ei ollut tarttuvaa tautia, tai jotka eivät olleet parantumattomia.” Kumpikaan kunta ei kuitenkaan lähtenyt tuohon sote-yhteistyöhön Ruoveden kanssa. Sen ajan digiloikasta kerrottiin: ”Telefoonijohto on lääkärin asunnon ja kyökin välillä, joka on samalla hoitajattaren asunto. Tähän on Siemens & Halsken koneita käytetty ja sen kustannukset nousevat 125 markkaan. Insinöri Huberin välityksen kautta saatiin ainekset pisoaarin likaviemärijohtoon ja etehisen likavesiresipienttiin.” Usein voi käydä myös niin, että odotusarvomme ovat kovin korkealla, kun uutta suunnitellaan. Vuonna 1885 Duodecim-lehdessä valitettiin: ”Yleisö vaatii vaan, että maalaislääkärin pitää muistaa kaikki, seurata kaikkea, ymmärtää kaikki, olla yöt päivät nurkumatta hymy suin valmis kaikellaisiin sielun ja ruumiin ponnistuksiin, ja tuskin kukaan kysyy: riittävätkö voimat? Lääkärin kohtalo on sellainen, arvellaan, syyttäköön itseään kuka lääkäriksi rupeaa.” Ennenkin on siis eletty ja annamme kunnian heille kaikille, jotka ovat hyvinvointivaltion meille rakentaneet.

                            Seppo Parkkila
                            Vararehtori

                              Työn ja työn yhteensovittamisesta

                                Katariina Mustakallio

                                Facebookissa eräs kollega pohti, miten hänen työntekoonsa on vaikuttanut se, että vuodesta 2009 lähtien hän oli vaihtanut työpistettä yli kymmenen kertaa. Tuollainen vauhti varmasti jättää jälkensä ainakin työskentelytapaan: aina on huolehdittava, että kaikki tarvittava on mukana ja muistettava mihin mitäkin säilöö. Monet yliopistolaiset asuvat eri paikkakunnilla kuin tekevät työtä, joten matkakassi pitää aina olla perusteellisesti pakattu. Mietin omaa tilannettani, olen asunut kahden maan välillä ja tehnyt työtä kuudessa eri työpisteessä viimeisten vuosien aikana, ja nykyään liikun päivittäin kahden työpisteen välillä. Kannettava tietokone on perusturvani pohja. Se pysyy mukana aina yöpöydälle asti.

                                Työn tehokkuuden kärsiminen on myös persoonakohtainen asia, olemme erilaisia, kaikille ei esimerkiksi avokonttorointi sovi. Itse huomaan sopeutuvani monenlaiseen. Nyt kun rehtori ja vararehtorit istuvat kaikki nokakkain entisessä Rehtorin huoneessa, yhteistyöskentely tuntuu varsin luontevalta ja mukavalta. Tosin rehtorilla ei ole toista työhuonetta mihin välillä vetäytyä, kuten meillä muilla.

                                Palasin nyt vuoden alussa myös alkuperäiseen yliopiston lehtorin tehtävääni historian tutkinto-ohjelmaan viisikymmenprosenttisesti: opetan, olen tentaattori ja otan osaa muuhunkin työhön tutkinto-ohjelmassamme. Paluu on sujunut hyvin ja toivon, että kollegani jaksavat vastata tyhmiin kysymyksiini liittyen tietojärjestelmiin ja muuhun, mikä on muuttunut poissa ollessani.

                                Opetus ja tutkimus ovat yliopiston verenkiertoa ja niihin osallistuminen antaa energiaa hallintohommiinkin. Nyt kv-asioissa ovatkin vuorossa keskeiset haasteet, jotka liittyvät kansainvälisiin verkostoihin ja yhteyksiin. Tämän vuoden aikana on tarkoitus selvittää, miten ja millaista kv-verkostoa Tampereen yliopisto yhteistyössä muiden Tampere3-korkeakoulujen kanssa tulee tulevaisuudessa rakentamaan. Sitä rakennetaan jo olemassa olevien yhteyksien pohjalle tutkimuksemme profiilialueilla. Käytännön työ lähtee heti helmikuun alusta käyntiin.

                                Katariina Mustakallio
                                Vararehtori

                                  U5

                                    Harri Melin

                                    U5-yliopistojen – Itä-Suomi, Jyväskylä, Oulu, Tampere ja Turku – rehtoraatit kokoontuivat 10.1 Kuopiossa. U5- yhteistyö käynnistyi runsas vuosi sitten. Tuolloin Tampereella pidetyssä kokouksessa sovittiin, että mietimme yhdessä keinoja koulutuksen, tutkimuksen ja muun yhdessä tekemisen lisäämiseksi.

                                    Kuopion tapaaminen oli kolmas laatuaan. Edellisen kerran pohdimme yhteistyötä Peda-forumin yhteydessä Jyväskylässä. U5-yhteistyö on tärkeä avaus suomalaisten yliopistojen kumppanuuksien kehittämisessä. Tähän mennessä olemme tottuneet näkemään muut yliopistot pikemminkin kilpailijoina kuin yhteistyökumppaneina. Nyt U5-yliopistot haluavat tehdä asioita yhdessä ja oppia toistensa kokemuksista.

                                    Koulutuksen saralla yliopistot ovat tehneet Unifin johdolla rakenteellisen kehittämisen harjoituksia jo pari kierrosta. Tähän mennessä tulokset ovat olleet melko laihoja. Viime syksyn ns. Digi-haussa tehtiin hyvää yhteistyötä. Ministeriön rahoituspäätöksiä hankkeista odotellaan helmikuun alkuun. Koulutuksessa U5-yhteistyön seuraavat askeleet keskittyvät näiden hankkeiden edistämiseen. Yhteiset toimet tohtorikoulutuksen edistämiseksi ovat harpanneet eteenpäin mm. metodifestivaalien, ohjaajakoulutuksen ja vastaväitelleiden työelämäsuhteiden kohentamisen tiimoilta.

                                    Tutkimuksessa U5-yliopistojen strategisissa tavoitteissa korostuu globaaleihin haasteisiin vastaaminen. Yliopistot ovat tunnistaneet yhteisiksi haastealoikseen muiden muassa ympäristön muutoksen hallinnan, digitalisoituvan tulevaisuuden ja nopeasti muuttuvat yhteiskunnat. Nämä ovat kaikki sen luokan kysymyksiä, että yhteistyölle tarjoutuu todella paljon avauksia.  Lisäksi haetaan yhteisiä ratkaisuja avoimen tieteen edistämiseksi ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Mahdollistaakseen yhteistyön tiivistämisen niin tutkimuksessa kuin koulutuksessaan yliopistot rakentavat yhteensopivia digiratkaisuja, jotka helpottavat opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan työtä.

                                    U5-yliopistoyhteistyö on pitkän polun alussa. Yliopistojen perinteet ja nykyiset käytännöt poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tulevaisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että yhdessä tekemisen edellytyksiä kohennetaan aina kun se vain on mahdollista. Matka on pitkä ja mutkainen, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä.

                                    Harri Melin
                                    Vararehtori

                                      Kohti entistä parempaa tiedeyliopistoa

                                        Liisa Laakso

                                        Liisa Laakso

                                        Nyt kun Tampereen teknillisen yliopiston hallitus on näyttänyt vihreää valoa uuden yliopiston perustamiselle, on hyvä muistuttaa koko hankkeen kunnianhimoisuudesta ja sen kontekstista. Yhteisen vision mukaan Tampere3:ssa yhteiskunnan, tekniikan ja terveyden tutkimus tulevat toimimaan tiiviissä vuorovaikutuksessa. Vuonna 2025 se tulisi olemaan tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavin suomalainen yliopisto profiilialueillaan.

                                        Kaiken Tampere3-kohkaamisen alle on kuitenkin jäänyt korkeakoulupoliittisessa keskustelussamme sitkeästi vaikuttava ja jopa vahvistuva ajatus yliopistojen jakautumisesta tiede- ja opetusyliopistoihin. Opetus on tietysti olennainen osa kaikkia yliopistoja. Sitä ei kukaan kiistä. Mutta painotuksissa voi tulevaisuudessa olla eroja. Ovathan oppiaineetkin erilaisia: jotkut menestyvät tutkintojen tuottamisessa, toiset tieteellisessä julkaisemisessa, yksittäisten opetus- ja tutkimushenkilökuntaan kuuluvien työntekijöiden työnkuvasta puhumattakaan. Mielekkään tasapainon löytäminen on jatkuva keskustelunaihe lähes kaikessa yliopistotoiminnassa.

                                        Jos tulevaisuudessa edetään toimivaan Bolognan kolmiportaiseen tutkintorakenteeseen, eli opiskelijat oikeasti liikkuisivat kandi- ja maisteritutkinnon välissä, tullaan joissakin yliopistoissa joillakin aloilla varmasti tarjoamaan pelkästään kanditason tutkintoja. Maisteri- ja tohtorikoulutus keskittyisivät sinne, missä alan tutkimus on riittävän vahvaa. Tästä ei suoraan seuraa jakoa opetus- ja tiedeyliopistoihin, mutta alakohtaista työnjakoa täytyisi tehdä nykyistä enemmän. Eräs askel Tampereen yliopistossa on hallituksen viime kokouksessaan tekemä päätös luopua ranskan kielen tutkintokoulutuksesta. Perus- ja aineopinnot järjestetään edelleen, mutta maisterintutkinnon ja jatko-opintojen vaatimasta tutkimus- ja opetushenkilöstön resursoinnista emme voi jatkossa huolehtia. On parempi keskittyä esimerkiksi venäjän, saksan ja ruotsiin kielen syventävään opetukseen. Vastaavia valintoja on Suomen yliopistot UNIFI ry:n toimesta tehtyjen rakenteellisen kehittämisen selvitysten pohjalta tehty muissakin yliopistoissa. Helsingin yliopisto esimerkiksi luopuu hallinnon tutkimuksen erillisestä opintosuunnasta, joka taas on vahva Tampereen yliopistossa.

                                        Tampere3 tulee olemaan vahva opetuksessa, vahva yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa ja työelämän vaatimuksiin vastaamisessa, ja se on vahva myös tieteessä. Mikään näistä korkeakoulujen perustehtävistä ei tule sulkemaan toisiaan pois.

                                        Tieteellinen vahvuus syntyy määrätietoisella työllä ja tutkimukseen panostamisesta. Ensi vuodelle strategista rahoitusta on Tampereen yliopistossa budjetoitu tutkimukseen yli seitsemän miljoonaa euroa. Myös yksiköt tukevat tutkimusta. Tieteellistä vahvuutta mitataan julkaisuilla ja tutkimusrahoituksella. Opetus- ja kulttuuriministeriön uusimmat tilastot yliopistojen keskinäisestä vertailusta osoittavat Tampereen yliopiston erinomaista suuntaa. Parhaillaan tutkijamme ovat mukana Suomen Akatemiassa peräti kahdeksassa toiselle kierrokselle päässeessä huippuyksikköhakemuksessa. Täydentävän rahoituksen tuotto on kasvanut hienosti.

                                        Kiitos tästä kuuluu koko henkilökunnalle! Kuten pääluottamusmies terveisissään yliopiston hallitukselle totesi, menestyksen taustalla on myös se, että taloudellisiin haasteisiin on onnistuttu löytämään ratkaisuja yhteistyössä henkilöstön kanssa. Tieteen tasosta huolehtiminen on yliopistojen omalla vastuulla. Yliopiston autonomiassa on kyse tästä vastuusta ja tätä tukee yliopistoyhteisön osallistuminen yliopiston johtamiseen.

                                        Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen lupasi viime viikolla Turussa järjestetyssä korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa jatkaa Suomen yliopistot UNIFI ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n käynnistämää visiotyötä. Hän kutsui yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset yhteisen pöydän ääreen. Visiotyötä varten tullaan asettamaan myös parlamentaarinen seurantaryhmä.

                                        Tässä työssä Tampere3 tulee olemaan tärkeä suunnan näyttäjä. Meidän kaikkien ääntä tarvitaan!

                                        Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

                                        Liisa Laakso
                                        Rehtori