Vaikuttamista valtatyhjiössä

Liisa Laakso

Liisa Laakso

Viimeistään viime viikolla kävi ilmi, että Tampereen yhdistyvät korkeakoulut tarvitsevat mahdollisimman nopeasti yhden johdon. Perustettavan säätiöyliopiston sääntöjen yksityiskohdista käyty keskustelu kertoo tämän hetkisestä valtatyhjiöstä enemmän kuin mistään muusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää korkeakoulujen sopivan asioista. Korkeakoulut eivät voi sopia asioista, jotka kuuluvat säätiön perustajille. Säätiön perustajat voivat sopia vain asioista, jotka ministeriö niille esittää. Ja niin edelleen.

Valtatyhjiöillä on tapana täyttyä. Niin tässäkin. Kilpailevat tulkinnat ja päättelyketjut ja niihin pohjautuvat varmistelut syövät tilaa johdonmukaiselta valmistelulta ja päätösten perusteluilta. Yhteisten moneen kertaan kirkastettujen ja kirjattujen tavoitteiden ja yhdessä tunnistettujen riskien lisäksi osapuolilla on myös omia etuja ja huolia. Se on aivan inhimillistä. Vaikka yhteistä päätöksentekokykyä puuttuu, johtamisesta ja tarpeista vaikuttaa siihen ei ole pulaa. Ja huhuja riittää.

Niinpä minulle on viime viikolla kerrottu, että uutta yliopistoa halutaan johtaa kuin yritystä. Ensimmäisestä hallituksesta päättäisivät käytännössä kokonaan ulkopuoliset tahot, jotta se voisi saneerata tietyt oppiaineet ulos. Toisaalla taas ollaan kuulemma sitä mieltä, että uuden yliopiston hallituksen jäsenistä enemmistön pitää välttämättä tulla yliopiston sisältä. Näin voitaisiin käyttää säätiöpääomaa yliopistoyhteisön ylläpitämiseen ympäröivän yhteiskunnan tarpeista piittaamatta. Ammattikorkeakoulu taas halutaan yliopiston omistajaohjaukseen, että siellä voitaisiin teettää yliopistotutkintojen osia mahdollisimman halvalla, vaikka sitten laatu kärsisi. Ja niin edelleen.

100-prosenttisella varmuudella uskallan sanoa, että kaikki nuo huonot kehityskulut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, koska niiden taustaoletukset eivät ole totta. Olen nimittäin osallistunut neuvotteluihin jonkin verran itsekin, tutustunut eri tahoihin, niiden odotuksiin ja erilaisiksi luonnehdittuihin organisaatiokulttuureihin. Silti näiden epätodennäköisten huonojen kehityskulkujen toteutuminen pitäisi nyt varmuudella estää. Siksi tarvitaan reunaehtoja, uusia sopimuksia, ulostuloja ja tahtotiloja. Mutta kun valta karkaa käsistä, kaikesta tästä sopimisesta seuraa tietenkin aina uusia tulkintoja ja päättelyketjuja.

Yhdistymisen eteen on tehty valtavasti töitä sekä omin että ulkopuolelta ostetuin voimin sadoissa työryhmissä, työpajoissa, kokouksissa ja koulutustilaisuuksissa. Selvityksiä, skenaarioita ja kannanottoja on tuhansia sivuja. Työtä on tehty myös ministeriössä ja perustajien keskuudessa. Keskusteluyhteyksistä ja tiedotuksesta ei ole ollut puutetta. Tavoite on selvä ja kaikki ovat siihen sitoutuneet. Siitä huolimatta päällimmäinen tunne tällä hetkellä tuntuu olevan epätietoisuus. Enkä tarkoita tässä vain opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa, vaan niitä, jotka tekevät päätöksiä. Nuo yllä esittämäni äärimmäiset tulkinnat ja päättelyketjut edustavat ihan ylimmän tason fobioita.

Prosessi on tullut sellaiseen pisteeseen, jossa keskustelu on pakko kääntää konkreettisiksi päätöksiksi. Säätiön säännöissäkin on kyse aivan käytännöllisestä asiasta. Kuinka yliopistolakiin kirjoitettu säätiöyliopiston malli, jota toistaiseksi on sovellettu vain kahdessa yliopistossa, taipuu niitä huomattavasti suuremman kokonaisuuden ohjaukseen ja seurantaan? Mallissa on sekä vahvuuksia että haasteita. Yliopistolaki on myös kehys johtosäännölle.

Johtosääntöä onkin jo pohdittu vararehtoreiden vetämässä työryhmässä. Ryhmä on ansiokkaasti käynyt lävitse yliopistojen nykyisiä johtamiskäytäntöjä, linjannut yhteisiä periaatteita ja nostanut esiin kohdat, joiden jatkotyöstämiseen tarvitaan selkeät raamit. Lähinnä kyse on konsistorin koosta, sen puheenjohtajasta ja järjestäytymisestä hallituksen nimittämisessä. Näihin löytyy ihan varmasti hyvä ratkaisu.

Yhteinen johto tulee helpottamaan myös johtosääntötyötä. Sellainen saadaan niin pian kuin uuden säätiön hallitukselle nimetään puheenjohtaja, jonka on tarkoitus toimia myös säätiön toimitusjohtajana. Jos säädekirja suunnitelmien mukaan saadaan allekirjoitettua 2.12., ollaan hyvällä tiellä.

Liisa Laakso
Rehtori

Mistä eväitä vielä parempaan?

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Yliopistomaailma on kokenut valtavan murroksen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Jonkinlaisella kaiholla ainakin itse muistan 1990-luvun alun kultaiset ajat, jolloin yliopistojen perusrahoitus oli lamasta huolimatta varsin ruhtinaallista ja virkoja oli yllin kyllin jaettavana – virkamiehiä ja -naisia kun oltiin. Voi toki olla, että tässäkin suhteessa aika on kullannut muistoni. 2000-luku toi kovenevan kilpailun tutkimusrahoituksesta ja julkaisujen määrää ja laatua alettiin mitata entistä tarkemmin. Muistan kuinka eräs kollegani totesi vuosituhannen vaihteen aikoihin, ettei mikään ole niin tärkeää kuin impact factorit. Hän oli tosin saanut tutkijanuran alkumetreillä koulutuksensa sittemmin edesmenneen akateemikko Leena Palotien oppilaana. Palotie tunnetusti julkaisi tutkimuksensa usein huippulehdissä ja artikkelit keräsivät – ja keräävät edelleen – valtavan määrän viittauksia.

Viime vuosina kovasta kansainvälisestä kilpailusta on tullut tiedemaailman status quo. Englanninkielisissä teksteissä julkaisemisen välttämättömyyttä kuvataan usein sanonnalla ”publish or perish.” Julkaiseminen erinomaisissa lehdissä on tullut erittäin haastavaksi. Julkaisusarjoja löytyy kyllä joka lähtöön, mutta valitettavan suuri osa niistä on täysin kelvottomia. Ulkoisen rahoituksen saamiseen ei enää välttämättä riitä, että hakemus on erinomainen. Tarvitaan vielä parempaa ja enemmän. Näistä syistä onkin ajankohtaista kysyä, mistä vielä löytyisi eväitä parempaan? Onneksi on monia keinoja, jotka yksi kerrallaan tai yhdessä parantavat mahdollisuuksia. Tampere3-yliopistoyhteisössä olemme juuri tehneet ratkaisuja, joilla pyrimme jatkossa helpottamaan tutkijoiden työtä ulkoisen rahoituksen hakemisessa. Uusi yliopisto toivottavasti lisää myös tieteenalojen välistä vuorovaikutusta ja helpottaa tutkimusta tieteenalojen välisillä rajapinnoilla. Tiede on kansainvälistä ja parhaat tutkimustulokset ja julkaisut syntyvät usein yhteistyössä kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa. Siksi tutkimusryhmien kansainvälisten suhteiden merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Vaikka kansainväliset ranking-mittaukset eivät kerro koko totuutta, niitäkin on hyödyllistä seurata. Times Higher Education -vertailussa Tampereen yliopisto sijoittui neljänneksi suomalaisista yliopistoista ja lisäksi useilla tieteenaloilla toiseksi. Kansainvälisessä vertailussa Tampereen yliopisto oli sijalla 251-300. Uusimmassa NTU-ranking-vertailussa yliopistomme sijoittui viidenneksi suomalaisten yliopistojen joukossa. Keskustelut lukuisten yliopistomme tutkijoiden kanssa ovat vakuuttaneet ainakin minut, että Tampereen yliopiston suunta on oikea. Yliopiston tutkimuksen laadun nousu on pitkäjänteisen ja kovan työn tulosta. Siitä kiitos koko yliopistoyhteisölle sekä tieteellisen työmme rahoittajille ja muille tukijoille!

Seppo Parkkila
Vararehtori

Monitieteisyys

Harri Melin

Harri Melin

Poikkitieteellisyys on päivän sana. Aikamme visaiset haasteet suorastaan huutavat poikkitieteellisiä ratkaisuja. Olemme tekemässä Tampereelle uutta yliopistoa. Yksi sen vahvuuksista on monitieteisyys. Tampereen yliopisto on jo nyt monitieteinen, mutta vuonna 2018 starttaava uusi yliopisto on sitä ihan toisessa laajuudessa.

Ei pelkästään visaiset haasteet vaan monet taloudelliset ja sosiaaliset innovaatiot ja innovaatioiden mahdollisuudet ovat sellaisia, että uuden tiedon tuottaminen edellyttää monitieteisyyttä ja perinteisten rajojen ja osaamisalueiden ylittämistä. Hyvä esimerkki tällaisesta on tekoäly tai teknologian sovellutukset palvelujen tuotantoon, mukaan lukien uuden sukupolven robotit tai monimutkaisten institutionaalisten järjestelmien, kuten hyvinvointivaltion, uudistaminen. Kaikissa näissä uudistaminen ja kehittäminen suorastaan vaatii monitieteistä lähestymistapaa ja perinteisten ajattelutapojen ylittämistä.

Tampereella on jo käynnissä kiinnostavaa monitieteistä tutkimusta ja kehittämistoimintaa. Uuden sukupolven robottiteknologian soveltaminen palvelujen tuotantoon – sekä julkisiin että kaupallisiin palveluihin – on yksi sellainen alue, jota tällä hetkellä haarukoidaan humanististen tieteiden, teknisten titeiden ja sosiaalitieteiden yhteisvoimin. Uuden sukupolven robotiikka, jonka ominaisuuksina ovat automaatio, muisti, oppiminen, konenäkö, liikkuminen ja ohjattavuus internetin kautta on sinällään alue, joka edellyttää monitieteisyyttä jo itse teknologian tutkimuksessa. Silloin kun kyse on teknologian soveltamisesta ihmisten arkipäivään ja erilaisiin hyvinvointipalveluihin, teknologian soveltaminen saa kokonaan uutta ihmiskasvoisuutta. Tämä tarkoittaa sosiaalista hyväksyttävyyttä, sosiaalista ja eettistä vastuuta sekä taloudellista kannattavuutta. Näin robotiikan kehittämistä ei enää voidakaan tehdä erillisesti teknologisena vaan integroidusti sosiaalisena ja eettisenä kysymyksenä. Tampereella tehdään tällaista tutkimusta yhdessä useamman korkeakoulun kanssa.

Monitieteisyys on saatava vahvasti mukaan myös opetukseen. Tänä syksynä käynnistyi  laajamittainen – uudessa portaalissa on mukana yli 800 opintojaksoa – ristiinopiskelu kolmen tamperelaisen korkeakoulun kesken. Se suo tekniikan opiskelijoille mahdollisuuden hyödyntää yliopistomme humanististen tieteiden ja yhteiskuntatieteiden tarjontaa. Meidän opiskelijamme voivat vastaavasti valita kursseja TTY:n tai TAMK:in tutkinto-ohjelmista. Tämän lukuvuoden aikana aloitetaan myös yhteisiä Tampere3-opetuspilotteja, joissa kaikissa poikkitieteisellä lähestymistavalla on keskeinen sija.

Tampereella monitieteisyys ei ole pelkkää puhetta. Me teemme sitä jo.

Harri Melin
Vararehtori

Näyttelijäkoulutuksesta vielä

Liisa Laakso

Liisa Laakso

Useat tahot, muun muassa Suomen näyttelijäliitto, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Taideyliopiston ylioppilaskunta,  Suomen teatterijärjestöjen keskusliitto ja Tampereen kaupunki ovat vedonneet Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutuksen jatkamisen puolesta. Koulutuksen sisällöllisen kehittämisen kannalta nähdään tärkeäksi, että se ei liiaksi keskity. Moninaisuus antaa tilaa erilaisille taidekäsityksille ja terveelle kilpailulle, joka ehkä menetettäisiin, jos opetusta annettaisiin vain yhdessä yliopistossa. Teatterialan koulutus nähdään tärkeänä myös Tampereen kaupungin kehitykselle ja vetovoimalle.

Näyttelijäkoulutuksessa kuten kaikessa muussakin yliopistollisessa toiminnassa joudutaan koko ajan arvioimaan voimavarojen käyttöä. Mihin kannattaa satsata ja missä on päällekkäisyyttä tai tehottomuutta? Ja miten voimavarat voidaan paremmin kohdentaa? Joissakin tapauksissa opetuksen keskittäminen voi olla hyödyllistä. Joskus yhteistyö tai työnjako tuottavat paremman tuloksen. On varmasti kokonaisuuden kannalta hyödyllistä, jos eri näkökohtia punnitaan silloin tällöin myös yhteisessä selvityksessä, jollaista opetus- ja kulttuuriministeriö Taideyliopistolta ja Tampereen yliopistolta nyt näyttelijäkoulutuksesta perää.

Päätöksenteon läpinäkyvyyden kannalta on hyvä, että olemme Tampereella avoimia keskustelulle. Yliopistolla on autonomia, mutta työssämme olemme riippuvaisia suomalaisten veronmaksajien varoista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on meidän suurin rahoittajamme.

Mitä paremmat perusteet meillä on näyttelijäntyön koulutuksen säilyttämiseksi Tampereella, sitä avoimemmin voimme keskusteluun osallistua. Tampere3-hankkeen edistyminen on oiva aika tälle keskustelulle. Isossakaan yliopistokonsernissa ei kannata yrittää tehdä kaikkea. Toisaalta yhdistyminen Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa tarjoaa entistäkin monitieteisemmän kontekstin koulutukselle ja siis aivan erilaisen kuin Taideyliopisto. Taiteen, tieteen ja työn kohtaaminen olisi erityinen näyttelijäkoulutuksen lisäarvo Tampereella. Kannattaa siis miettiä, miten näitä kohtaamisia voisi edistää. Miten näyttelijöiden koulutus voi tukea myös muita tieteen ja opetuksen aloja?

Liisa Laakso
Rehtori

Arvon mekin ansaitsemme

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Tämä juuri alkanut kesä on käänteentekevä Kaupin kampuksella. Eri puolilla kampusaluetta työskentelevät Tampereen yliopiston henkilökunta ja opiskelijat siirtyvät kesän aikana uuteen Arvo-rakennukseen. Samoihin tiloihin tulee myös BioMediTech-instituuttiin kuuluvia Tampereen teknillisen yliopiston tutkimusryhmiä. Lisäksi uudessa Taito-keskuksessa lääketieteen opiskelijat, muut terveysalan opiskelijat sekä sairaanhoitopiirin työntekijät voivat moniammatillisesti harjoitella kliinisiä taitoja uudenlaisessa oppimisympäristössä.

Tutkimuksen näkökulmasta on erityisen merkittävää, että oppialarajat himmenevät entisestään Arvo-rakennuksen laboratorio- ja toimistotiloissa. Olennaista ei ole, millä oppialalla tutkija työskentelee, vaan millaista tutkimusta hän tekee ja millä menetelmillä. Esimerkiksi syöpätutkijat useista tutkimusryhmistä sijoittuvat samoihin toimisto- ja laboratoriotiloihin, histologian menetelmät keskitetään yhdelle alueelle ja soluviljely toisaalle. Tällaisten järjestelyjen kautta saadaan toivottavasti aikaan lisää yhteistyöprojekteja, tilankäytön tehostumista ja monia muita arvokkaita synergiaetuja.

Samalla kun muutto uuteen toimintaympäristöön on suuri positiivinen muutos, joku voi kokea hienoista haikeuttakin, kun entiset vuosikymmeniä palvelleet tilat murskautuvat suurten koneiden rautaisessa otteessa. Mistähän johtunee, mutta itse en ole kuullut juurikaan kaihoisia haikeudenosoituksia entisiä tiloja kohtaan, vaan enemmänkin ilmassa on ollut ajatusta – lopultakin tämä toteutuu.

Näihin samoihin kuukausiin ajoittuu myös toinen suuri muutos Kaupin kampuksella. Lääketieteen ja bioteknologian tutkinto-ohjelmat sekä näiden alojen tohtori- ja erikoislääkärikoulutusta toteutetaan vuodesta 2017 alkaen yhteisessä lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnassa. Terveystieteiden opetus- ja tutkimustyötä tehdään uudessa Arvo-rakennuksessa, mutta hallinnollisesti tämä toiminta sijoittuu yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan. Nämä ovat hallinnollisia ratkaisuja, joiden myös toivoisi edistävän tutkimusta ja opetusta yliopistossamme. Kaikki tiedämme, etteivät tilat nosta tutkimusta huippututkimukseksi. Hallinnolliset päätökset yksikkö- tai tiedekuntarakenteista eivät myöskään sellaisenaan lisää tutkimuksen laatua tai vaikuttavuutta. Kaikkein eniten yliopisto tarvitsee huippututkijoita ja erinomaisia opiskelijoita. Toimivat tilat ja infrastruktuurit sekä tehokas ja samalla joustava hallinto voivat kuitenkin merkittävästi helpottaa tutkimuksen tekemistä.

Toivotan onnea ja menestystä kaikille uuteen Arvo-rakennukseen siirtyville! Samaa onnea ja menestystä toivon myös teille yliopistoyhteisön jäsenet, jotka ette siirry Arvoon – kaikki olemme kuitenkin arvon ansainneet. Jaakko Juteinin sanoin ”Opin teillä oppineita, Suomessa on suuria, Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia; valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.” Jätetään siitä lopusta se ”Lal, la, la, la…” pois, koska sivistysyliopistossa yliopistoväellä on sanoja yhtä paljon kuin melodiaa – toisin oli vanhoissa kansanlauluissa … ja politiikassa.

Seppo Parkkila
vararehtori

Dekaanivalinnat ja yliopiston tulevaisuus

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Elämme tärkeää vaihetta yliopiston tulevan toiminnan kannalta, uusia tiedekuntia johtamaan valitaan pian dekaanit. Nyt olisi syytä jokaisen tutkimukseen ja opetukseen perehtyneen vastuuntuntoisen yliopistolaisen pohtia, ilmoittautuisiko hän kisaan. Hyviä ehdokkaita, eri sukupuolten ja eri tieteenalojen edustajia, kaivataan!

Dekaanit tulevat olemaan keskeisessä asemassa uuden tiedekuntakulttuurin kehittämisessä. Se miten avoimeksi, innostavaksi, tutkimukseen ja kansainvälisyyteen orientoituneeksi tiedekunnat muodostuvat, riippuu siitä, millainen sisäinen kulttuuri niihin kehitetään. Jokainen tutkija ja opettaja, opiskelija ja tohtoriopiskelija tuo tähän panoksensa, mutta dekaani on se, jonka vastuulla on pitää huolta kokonaisuudesta.

Dekaanin tehtävänä on motivoida kaikkia – nuorista tutkijoista professoreihin – korkean tason tieteelliseen työskentelyyn ja kansainvälisten tutkimussuhteiden ylläpitoon, huolehtia opetuksen ja tutkimuksen infrastruktuureista ja edistää ulkoisen rahoituksen hankkimista. Rekrytoinnit ovat tärkeä osa tutkimuksen ja opetuksen vahvistamista. Keskeistä on innostaa raja-aitojen ylittämiseen niin tiedekunnan sisällä kuin ulkopuolellakin. Avoimuus, vuorovaikutus, luottamus ja rohkeus rakentuvat toimintakulttuurissa alusta lähtien läpinäkyvyyden ja jatkuvan vuoropuhelun pohjalle. Yliopiston toiminnan pääomana ovat ihmiset ja heidän tieteelliset kykynsä. Yhteisön henkisten voimavarojen mobilisaatio yhteiseksi menestykseksi vaatii johdonmukaista toimintaa ja luottamuksen rakentamista.

Millainen on sitten yliopiston tulevaisuuden visioni: Yliopiston ydintehtävinä ovat edelleenkin opetus ja tutkimus. Tutkimuksen ja opetuksen yhteys vahvistuu ja tutkimuksen painopistealueet tunnetaan korkeatasoisuudestaan kotimaassa ja ulkomailla. Hakupaine nousee uudelleen muotoiltuihin ja vanhat raja-aidat ylittäviin koulutusohjelmiin, joihin pyritään myös kansainvälisillä hauilla. Opiskelijat sitoutetaan työhönsä siten, että he pääsevät alusta lähtien tekemisiin  tutkimusprojektien ja tutkijan uran eri vaiheissa olevien toimijoiden kanssa. Läpivirtaus tehostuu toiminnan ansiosta. Opinnäytetyöt liittyvät linjakkaasti yksikön osaamisalueisiin ja nuoria tutkijanalkuja rekrytoidaan mukaan uusiin tutkimushankkeisiin, joita valmistellaan kansainvälisten yhteistyöyliopistojen kanssa. Yksikön opetus- ja tutkijakunta kansainvälistyy ja tutkimuksen taso nousee.

Tätä kohti!

Katariina Mustakallio
Vararehtori

 

Vertaileva tutkimus

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin toukokuun alussa Kaunasissa International Social Survey Programme (ISSP) -vuosikokoukseen. Vertailevan yhteiskuntatutkimuksen ISSP-tutkimusohjelmassa on mukana 42 maata. Mukana ovat mm. Kiina, Intia, Filippiinit, Meksiko, USA ja monet  Euroopan maat. Vuosittain vaihtuvat tutkimusteemat käsittelevät esimerkiksi uskontoa, perhettä, työtä, eriarvoisuutta, valtion tehtäviä, identiteettejä, terveyttä jne. ISSP toimii niin, että mukana olevat maat kokoavat omilla resursseillaan kansalliset tutkimusaineistot. Sen jälkeen Saksan tietoarkisto muokkaa kaikille aineistoista kiinnostuneille tutkijoille, opiskelijoille tai vaikkapa politiikan tekijöille vapaasti ladattavan vertailuaineiston.

Vuosikokouksessa tehdään tutkijoiden yhteistyönä seuraavan vuoden kyselylomake.
Suomi on ollut mukana ISSP:n toiminnassa vuodesta 2000 lähtien. Meillä Tietoarkisto vastaa yhdessä Tilastokeskuksen kanssa Suomen aineistojen keruusta. Tampereen yliopiston yhteydessä toimiva Tietoarkisto on tutkimuksen ja opetuksen valtakunnallinen palveluinfrastruktuuri. Se arkistoi ja välittää sähköisiä tutkimusaineistoja tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun. Kaikki palvelut ovat maksuttomia. Tietoarkisto tekee muutenkin hyvää työtä. Se edistää osaltaan tieteen avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja olemassa olevan tiedon tehokasta tutkimuskäyttöä.

Yhtenä toimintonaan arkisto ylläpitää Aila-tietokantaa. Sieltä löytää Tietoarkistoon tallennetut tutkimusaineistot sekä niiden kattavat suomen- ja englanninkieliset kuvailutiedot. Ailassa on yli 1 200 aineistoa. Ailan käyttöönotto on lisännyt merkittävällä tavalla myös vertailevan tutkimuksen mahdollisuuksia ja vertailevan tutkimuksen tekemistä. Tämä näkyy kiinnostavalla tavalla myös meidän opinnäytetöissämme. Yhä useammassa gradussa on vertaileva tutkimusasetelma.

Itse tutkin tällä hetkellä työhyvinvoinnin eroja Suomessa ja Venäjällä. Omia, yhdessä venäläisten kollegojen kanssa keräämiämme aineistoja tukee hienolla tavalla ISSP:n vuoden 2015 aineisto. Se näet käsittelee työtä ja työhön suhtautumista.
Heti kun kevään kiireet helpottavat, aloitan Suomea ja Venäjää käsittelevät vertailuanalyysit tuoreella aineistolla. Saas nähdä mitä kaikkea sieltä löytyy.

Harri Melin
Vararehtori

Muuttuva yliopisto

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Yliopiston muutosvaiheissa tuntuu välillä siltä, että olemme kadottamassa kosketuksen yliopiston alkuperäiseen merkitykseen ja olemukseen. Pelkona on, että rakennemuutoksissa syntyy vain lisää hallintoa ja yliopiston varsinainen tehtävä, tehdä tutkimusta ja antaa siihen pohjautuvaa opetusta, katoaa näköpiiristä. Muutosten tuottamia epäselviä välivaiheita on vaikeaa kestää.

Millainen on sitten yliopiston alkuperä? Minkä pitkän kehityksen osia me olemme?

On tunnettua, että yliopisto-ajatus alkoi kehittyä joskus keskiajalla kirkon ja luostarien oppineiden piirissä Italian ja Ranskan rintamailla. Itsenäisiksi toimijoiksi yliopistot tulivat vasta, kun niille annettiin erioikeudet. Bolognan yliopisto oli näistä vanhimpia, jonka vuoksi sitä kutsutaankin nimellä Alma mater studiorum, ”opinnoista huolehtiva äiti”.  Keisari Fredrik Barbarossa sääti tärkeän yliopistolain Authentica Habitan vuonna 1158, johon perustui Bolognan yliopiston vapaus opetuksessa ja tutkimuksessa.

Bologna veti puoleensa ympäri Eurooppaa opiskelijoita, jotka muodostivat kaupungissa yhdistyksiä, joita kutsuttiin nimityksellä universitates. Voisimme siis sanoa, että se tarkoitti alun perin järjestöjä, jotka pitivät huolta opiskelijoiden oikeuksista saada opetusta. Tosin universitas-nimitys oli käytössä myös kaikilla muillakin killoilla ja ammattikunnilla, joilla oli omat sääntönsä.

Bolognassa tästä kehittyi kaksi eri sääntökuntaa, meikäläiset (citramontani) ja heikäläiset (ultramontani), eli siis italialaiset ja vierasperäiset opiskelijat. Tästä syntyi myös kansakunta- ja osakuntajako, joka tunnetaan edelleen yliopistomaailmasta. Molempia siedettiin alusta alkaen.

Universitas muuttui merkitykseltään ja se alettiin ymmärtää oppineiden yhteisöksi, johon kuuluivat niin opiskelijat kuin opettajatkin. Olennaista oli, että paikalliset hallitsijat halusivat suojella yliopistojen oikeudellista asemaa. Laeissa määriteltiin, mitä tehtäviä varten opinahjot luotiin ja mitä eri tiedekuntia niihin kuului. Lait suojasivat yliopistoyhteisöä paikallisten mahtimiesten mielivallalta. Samalla kuitenkin edellytettiin, että se myös toimi  korkeamman opetuksen tyyssijana.

Vaikka yliopistolaitos on käynyt läpi monia kriisivaiheita ja muutoksia, eräitä olennaisia piirteitä on siinä kuitenkin säilynyt. Universitas on syntynyt opettajien ja opiskelijoiden yhteydestä ja yhteisöstä. Yliopistojen keskeisiin piirteisiin on alusta lähtien kuulunut myös tutkijoiden ja opiskelijoiden kansainvälisyys, korkeatasoiset keskukset ovat vetäneet puoleensa opiskelijoita ja tutkijoita yli kansakuntarajojen.

Ilman korkeimman vallan osoittamaa oppineisuuden arvostamista ja panostamista vapaaseen tieteeseen, ei yliopisto ole kuitenkaan koskaan kukoistanut.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Lukuvuosimaksut

Harri Melin

Harri Melin

Tampereen yliopisto ottaa käyttöön lukuvuosimaksut syksyllä 2017. Eduskunnan päätöksellä kaikkien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee periä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta vähintään 1 500 euron lukuvuosimaksua. Lukuvuosimaksuista on käyty vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan.

Puolestapuhujien mielestä maksut ovat osa koulutusvientiä ja ne tarjoavat korkeakoululuille uuden tavan rahoittaa toimintaansa. Maksut on nähty myös laadun mittarina, opiskelijoiden valinnat kertovat siitä, miten suomalainen koulutus asemoituu kansainvälisessä koulutuskilpailussa. Jotkut ovat korostaneet myös sitä, että suomalaisten veromarkat pitää kohdentaa nimenomaan suomalaisten nuorten koulutukseen.

Lukuvuosimaksujen vastustajat katsovat, että maksuttomuus on tärkeä arvo, josta meidän ei ole syytä luopua. Pelätään, että maksut merkitsevät ulkomaisten opiskelijoiden määrien romahtamista. Lisäksi monet uskovat, että seuraava askel on lukuvuosimaksut myös suomalaisille opiskelijoille.

Tampereen yliopisto valmistautuu lukuvuosimaksuihin. Asiaa pohtinut työryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Osana työtään ryhmä on selvittänyt lukuvuosimaksuja muissa Pohjoismaissa. Norjassa lukuvuosimaksuja ei peritä. Tanskassa ja Ruotsissa korkeakoulutus on ollut maksullista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille noin viiden vuoden ajan. Molemmissa maissa maksut vaihtelevat ohjelmittain 10 000 – 16 000 euroon. Maksujen käyttöön ottamisen jälkeen hakijoiden määrä laski jyrkästi, mutta on vähitellen kasvanut. Eurooppalaisista maista Saksa on päättänyt luopua lukuvuosimaksuista.

Helsingin yliopisto on ilmoittanut, että sen maisteriohjelmien maksut vaihtelevat 10 000 ja 25 000 euron välillä. Tampereen teknillinen yliopisto aikoo periä 12 000 euron lukuvuosimaksuja. Työskentelynsä perusteella työryhmämme esittää Tampereen yliopiston englanninkielisissä maisteriohjelmissa perittäviksi lukuvuosimaksuiksi 8 000 – 12 000 euroa.

Eduskunta edellyttää, että korkeakoulut perustavat maksujen rinnalle stipendijärjestelmän. Stipendi voi tarkoittaa maksusta vapauttamista, lisäksi se voi kattaa myös elinkustannuksia. Yliopiston edun mukaista on mahdollisimman houkutteleva stipendijärjestelmä. Yliopisto valmistelee kahdenvälisiä stipendejä Kiinan ja Vietnamin kansallisten järjestelmien kanssa. Finland University -yhteistyön puitteista samaa työtä tehdään Indonesian kanssa. Oma stipendijärjestelmämme on tarkoitus saada kuntoon ennen kesää.

Lukuvuosimaksut tulevat. On tärkeää, että niiden käyttöönottoa seurataan ja niistä saadut kokemukset hyödynnetään koulutuksen kehittämisessä. Tällä hetkellä meidän ulkomaalaisista opiskelijoista noin 80 prosenttia tulee EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Olisi erinomaisen hienoa, jos myös vastaisuudessa voisimme kertoa, että Tampereen yliopiston tutkinto-ohjelmat houkuttelevat opiskelijoita ympäri maailmaa.

Harri Melin
Vararehtori

Kapteeni Kaarnan neuvo

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Kuluva vuosi on yliopistojen taloudelle haastava. Vuosi sitten vaalien edellä vakuuteltiin monesta suunnasta, että korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen kannattaa panostaa talouden ongelmista huolimatta. Nämä vakuuttelut kuitenkin unohtuivat nopeasti, ja vuoden 2016 budjetin osalta yliopistolaitos joutui juustohöyläyksen kohteeksi. Viime vuonna tiedotusvälineiden kautta raportoitiin toistuvasti yhteistoimintaneuvotteluista yliopistoissa, joita on näihin aikoihin saakka pidetty turvallisina ja vakaina työnantajina. Vastikään Helsingin yliopistosta ilmoitettiin satojen työntekijöiden vähennyksistä.

Jos tarkastelemme eduskunnan hyväksymiä budjettilukuja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle viime vuosien aikana, voimme todeta niiden olleen suhteellisen vakaalla tasolla – noin 6,7-6,8 miljardin euron luokkaa. Miksi sitten korkeakoulut eivät tunnu pärjäävän? Onko opetusministeriön hallinnonalalla siirretty rahaa korkeakouluilta muualle vai onko kyseessä pelkästään valittaminen valittamisen ilosta?

Pelkästä valittamisesta ei ole kysymys. Verrattuna jo ennestään tiukkaan viime vuoteen, yliopistojen suora budjettirahoitus vähenee vuonna 2016 noin 80 miljoonaa euroa ja Suomen Akatemian myöntövaltuudet noin 10 miljoonaa euroa. Tekesin kautta jaettu tutkimus- ja tuotekehitystuki vähenee noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön kautta myönnetty valtion tutkimusrahoitus (VTR) terveyden tutkimukseen on romahtanut 16 vuoden aikana kolmasosaan. Poliitikkojen paljon mainostamat kärkihankkeet tuovat toki lohtua näihin negatiivisiin lukuihin, mutta ne eivät pysty korvaamaan aikaisempia ja uusia menetyksiä kuin osittain.

Monet – itseni mukaan lukien – ovat todenneet, että 1990-luvun lama selätettiin panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nykyinen lama, vientimarkkinoiden ongelmat ja maailmantalouden yleinen epävarmuus sallivat nyt vain hyvin vähäisen talouden liikkumatilan. Ilman merkittäviä rakenteellisia muutoksia lisäpanostukset tapahtuisivat velkarahalla. Valtion velan määrä ei kuitenkaan salli juurikaan lainanoton lisäämistä. Nykyisessä yli 100 miljardin euron valtion velassa riittää maksettavaa myös tuleville sukupolville. Siksi on ymmärrettävää, että poliitikot tarttuvat herkästi yksinkertaisimpaan ratkaisuun eli menoleikkauksiin. Niiden vaikutusten vähentämiseksi meidän on tutkijoina tehtävä se mitä hyvin osaamme tutkimisen ja julkaisemisen lisäksi: Hankimme ulkopuolista rahoitusta mahdollisimman paljon ja monista lähteistä. Koska suomalainen tutkimusrahoitus on varsin rajallista, on entistäkin tärkeämpää osallistua kansainvälisiin rahoitushakuihin.

Pitkällä tähtäimellä yksi osa kokonaisratkaisua on suomalaisen korkeakouluverkoston harventaminen – mieluiten korkeakouluja yhdistämällä. Lisäksi niiden tehtäviä profiloidaan aikaisempaa tarkemmin. Korkeakoulujen yhdistämistä ja profilaatiota tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet eturintamassa. Se on meidän mahdollisuutemme, vaikka siinä riittääkin haastetta. Sanokaamme Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnaa mukaillen: ”Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.”

Seppo Parkkila
Vararehtori