Pietari kutsuu

Harri Melin

Suomella on erityinen suhde Venäjään. Olemme olleet osa Venäjää ja käyneet kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Venäjällä ja Suomella on pitkä yhteinen raja. Meillä on paljon yhteistä historiaa ja kulttuuria. Taloudessa Venäjä on ollut – ja on edelleen – tärkeä kumppanimme. Suomalaiset matkailuyrittäjät suorastaan odottavat, että venäläiset turistit löytäisivät maamme uudelleen. Emme voi hyväksyä Venäjän toimia Krimin niemimaalla tai itäisessä Ukrainassa. Emme myöskään ymmärrä venäläistä sisäpolitiikkaa saati maassa rehottavaa korruptiota. Meitä suorastaan pöyristyttää se, että jotkut byrokraatit haluavat sulkea Pietarin eurooppalaisen yliopiston. Slaavilainen melankolia ja kaiho ovat osa omaakin olemistamme.

Kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta Venäjä on naapurimme myös huomenna; naapurit kannattaa tuntea ja heidän kanssaan kannattaa olla mahdollisimman hyvissä väleissä. Tuulisista ajoista huolimatta Venäjä tarjoaa paljon mahdollisuuksia yhteistyölle. Tampereen yliopistolla on tutkimusyhteistyötä monien venäläisten yliopistojen kanssa. Meillä on yhteinen maisteriohjelma Pietarin valtionyliopiston kanssa. Olemme tarjonneet hyvän hallinnon tuntemusta venäläisille asiantuntijoille. Tampereen yliopistossa on myös paljon venäläisiä opiskelijoita.

Parin viime vuoden aikana Tampereen kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) ja Tampereen yliopisto ovat neuvotelleet pietarilaisten lääketieteellisten yliopistojen ja terveysviranomaisten kanssa laajentuvasta yhteistyöstä. Lisäksi Pietarin kaupunki on kiinnostunut Smart City -yhteistyöstä koko kaupunkiseutumme kanssa. Viralliset yhteistyösopimukset on allekirjoitettu, nyt ollaan siirtymässä konkreettiseen tekemiseen.

Suunniteltuja konkreettisen yhteistyön muotoja ovat muiden muassa venäläisten terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskoulutus yhdessä PSHP:n ja yliopiston kanssa, tamperelaisen tekonivelosaamisen vienti Pietariin ja BioMediTech-yhteistyö. Pietarilaisia kiinnostavat myös älyliikenne ja kiertotalous. Nyt ilmassa on tekemisen meininkiä, ja uskon, että konkreettisiin toimiin päästään vielä kuluvan vuoden aikana.

Pietari on hieno kulttuurikaupunki, jossa kannattaa vierailla. Tampereen Yliopiston Tukisäätiö on mukana Pietarin Suomi-talossa ja yliopistolaisten on mahdollista majoittua varsin edullisesti Suomi-talon vierashuoneissa. Pietari kutsuu.

Harri Melin
Vararehtori

Suomen tiedepolitiikka puntarissa

Liisa Laakso

Uusimmat moitteet Suomen tutkimus- ja korkeakoulutuspolitiikan takkuamisesta tulevat OECD:stä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön OECD:ltä tilaaman tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän arvioinnin alustavia tuloksia kuultiin helmikuun alussa. Lopullinen raportti julkaistaan kesällä.

Ei liene yllättävää, että suurin huoli kohdistuu kokonaisvaltaisen tiedepoliittisen vision puuttumiseen. Tutkimukselle ja korkeakoulutukselle on helppo määritellä hienoja tavoitteita, kuten koulutustason kasvu ja tutkimuksen parempi vaikuttavuus, ja saavuttaa näistä tavoitteista suuri yhteisymmärrys. Melko vaivatonta on myös osoittaa, että tavoitteita ei ole saavutettu. Oppivelvollisuuden ylittävän koulutuksen ulkopuolelle putoavien määrä kasvaa, ja yliopistoissa tehtävän tutkimuksen hyödyntäminen yritysten tuotekehittelyssä on vähäistä.

Syiden ja syyllisten löytäminen onkin sitten visaisempaa. OECD:n mukaan tutkimus ja opetus hajaantuvat liian pieniin yksiköihin, mikä selittää sen, että ne joutuvat pärjäämään liian pienillä resursseilla. Yksi syntipukki on yliopistojen johto. Yliopistot eivät ole kyenneet riittävästi keskittymään vahvuusalueisiinsa.  Vaikka niiden hallituksissa on vuoden 2009 yliopistolakiuudistuksen jälkeen ollut ulkopuolisia jäseniä, ja vaikka hallitukset nykyään nimittävät rehtorit vaaleilla valitsemisen sijasta, nämä ovat edelleen epäilyttävän riippuvaisia yliopiston henkilöstöstä ja opiskelijoista.

Koko ajatuksenjuoksu kuitenkin ontuu. Vahvuusalueisiin keskittyminen vie aikaa, koska tutkimuksen ja korkeakoulutuksen syklit ovat pitkiä. Ja yliopistolaitoksen hajaannusta selittää kyllä enemmän alue- ja elinkeinopolitiikka kuin akateeminen autonomia.

Taaksepäin katsominen ei edes ole kovin hedelmällistä. Edessä ja jo käynnissä olevat yhteiskunnalliset muutokset ovat isoja. Juuri tähän tarvitaan yhteistä visiota. Tulevaisuuden kehityskulkuja ja mahdollisuuksia pitäisi ennakoida rohkeasti monesta eri näkökulmasta ja laatia niiden pohjalta uskottavat suunnitelmat. Tässäkään suhteessa OECD:n ehdottamat lääkkeet eivät yllätä: sen mukaan yhteisen vision tulisi ohjata ennen kaikkea soveltavan tutkimuksen sekä yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta. Taustalla on Tekesin toimintaan kohdistuneiden rahoitusleikkausten kritiikki.

Yliopistojen ja niissä tehtävän perustutkimuksen kannalta kiinnostavaa OECD:n analyysissa on eri sektorit ylittävien yhteistyötapojen korostaminen. Sitä tukee myös Suomen yliopistot UNIFI ry:n omassa visiossaan esittämä ajatus tietoyhteisöistä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry puhuu osaamiskeskittymistä ja Euroopan unionin ja valtioneuvoston jargonissa esiintyvät käsitteet osaamisalusta ja ekosysteemit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kyse on toiminnasta, jossa tutkijat, opettajat, opiskelijat, yritykset, kunnat ja järjestöt tuottavat, soveltavat ja hyödyntävät tietoa roolejaan sekoittaen. Tampereen yliopisto ja Tampere3 haluavat olla tällaisen tekemisen ytimessä. Onnistuminen tuottaa taloudellista toimeliaisuutta, joka puolestaan vahvistaa myös yliopistoja.

Yliopistojen menestyneimpien tutkimusryhmien työn vakiinnuttaminen siten, että niiden ympärille syntyy luovaa, kansainvälisesti vaikuttavaa yhteistyötä ei kuitenkaan ole mahdollista nykyisen kaltaisella pätkärahoituksella. Korkeakoulujen lisärahoitusta pohtiva työryhmä jättää pian esityksensä hallitukselle. Sen tehtävänä on selvittää myös aiempaa merkittävämmän pääomittamisen mahdollisuudet. Pitkällä tähtäimellä yliopistojen pääomittaminen on paras tapa tukea tiedettä ja sen uudistumista. Liiallinen ohjaus ja perustoimintojenkin hankkeistaminen johtaa ylenmääräiseen kilpailuun, joka syö hallinnollisia resursseja ja kannustaa osaoptimointiin. OECD:n arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös tulosperustaisen rahoituksen negatiivisiin vaikutuksiin.

Toivomme sekä valtiovallalta että yhteistyökumppaneiltamme luottamusta yliopistojen omaan päätöksentekoon. Vahvaa osaamista ja tiedettä syntyy vain pitkäjänteisellä työllä.

Liisa Laakso
Rehtori

30-vuotinen sote

Seppo Parkkila

Olen mielenkiinnolla seurannut draamasarjaa nimeltään sote-uudistus, jota lähetetään kaikilla kanavilla ja jonka yksityiskohtia paljastetaan vähitellen myös sanomalehtien kautta. Monet käsikirjoittajat ovat vakuuttaneet etukäteen, että loppukohtaus olisi onnellinen. Toki useat ovat sitä myös epäilleet. Minun näkökulmani voi olla jo valmiiksi vääristynyt. Sain työskennellä terveyskeskuksissa aikana, jolloin tietokoneet vasta ilmestyivät vastaanottohuoneiden pöydille. Potilaan mukana lääkärin eteen tuotiin ohuempi tai paksumpi nippu papereita, joista oli etsittävä olennaisimmat taustatiedot. Siihen aikaan ei puhuttu horisontaalisesta eikä vertikaalisesta integraatiosta saati palveluseteleistä. Silloin asiakkaita kutsuttiin potilaiksi ja potilaat kutsuivat lääkäriä tohtoriksi, vaikka oman nimen alle kirjoitettiin ”CMVSTKL” eli lääketieteen kandidaatti vs. terveyskeskuslääkäri. Potilaat hoidettiin sen aikaisten suositusten mukaisesti ja monet paranivatkin.

Nykyisin voidaan hoitaa entistä sairaampia ihmisiä ja entistä pidempään. Yksi lisähaaste on väestön ikärakenne, joka on kiistatta erittäin hälyttävä. Vastikään lehdet uutisoivat, että tätä vauhtia viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067. Käsittääkseni tuohon vuosilukuun on vielä suomalaisilla jonkinlainen vaikuttamismahdollisuus – ainakin toivon niin. On myös selvää, että uudet hoitomuodot ja hyvä sosiaaliturva aiheuttavat valtavia kustannuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomen terveydenhuoltomenot vuonna 2014 olivat 19,5 miljardia euroa. Niiden suhde bruttokansantuotteeseen on samaa luokkaa kuin useissa muissa länsimaissa, mutta selvästi pienempi kuin esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa, puhumattakaan Yhdysvalloista. Menojen jatkuva kasvu on kuitenkin huomattavaa ja sen pysäyttämiseen sote-uudistusta on rakennettu.

Kuinka uusi sote-ratkaisu pitäisi siis rakentaa, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä? Taitaa olla niin, että hyvät neuvot on jo annettu ja ainoastaan kalliita neuvoja on jäljellä. Suorastaan malttamattomana odotamme valinnanvapautta ja maakuntien tehtäviä koskevia lakiluonnoksia, jotka lähikuukausien aikana tulevat lausunnoille. Niitähän on tulossa muutaman tuhannen sivun verran. Ollaan sitten sen jälkeen jälkiviisaita – sehän on tunnetusti parasta viisautta.

On sotea rakennettu ennenkin ja etsitty suurempia kokonaisuuksia myös Pirkanmaalla. Vuonna 1886 piirilääkäri Klaes Fridolf Printz kirjoitti Duodecim-lehdessä sairastuvan perustamisesta Ruoveden pitäjässä: ”Valiokunnan huoleksi jätettiin sitäpaitse tiedustaa Virtain ja Kurun kunnilta, olivatko ne halukkaita ottamaan osaa rakennuskustannuksiin, edellinen 1000:lla ja jälkimmäinen 500:lla markalla, jos saisivat 25 vuodeksi oikeuden vapaasänkyyn, edellinen 2:lle ja jälkimmäinen 1:lle varattomalle potilaalle, joissa ei ollut tarttuvaa tautia, tai jotka eivät olleet parantumattomia.” Kumpikaan kunta ei kuitenkaan lähtenyt tuohon sote-yhteistyöhön Ruoveden kanssa. Sen ajan digiloikasta kerrottiin: ”Telefoonijohto on lääkärin asunnon ja kyökin välillä, joka on samalla hoitajattaren asunto. Tähän on Siemens & Halsken koneita käytetty ja sen kustannukset nousevat 125 markkaan. Insinöri Huberin välityksen kautta saatiin ainekset pisoaarin likaviemärijohtoon ja etehisen likavesiresipienttiin.” Usein voi käydä myös niin, että odotusarvomme ovat kovin korkealla, kun uutta suunnitellaan. Vuonna 1885 Duodecim-lehdessä valitettiin: ”Yleisö vaatii vaan, että maalaislääkärin pitää muistaa kaikki, seurata kaikkea, ymmärtää kaikki, olla yöt päivät nurkumatta hymy suin valmis kaikellaisiin sielun ja ruumiin ponnistuksiin, ja tuskin kukaan kysyy: riittävätkö voimat? Lääkärin kohtalo on sellainen, arvellaan, syyttäköön itseään kuka lääkäriksi rupeaa.” Ennenkin on siis eletty ja annamme kunnian heille kaikille, jotka ovat hyvinvointivaltion meille rakentaneet.

Seppo Parkkila
Vararehtori

Työn ja työn yhteensovittamisesta

Katariina Mustakallio

Facebookissa eräs kollega pohti, miten hänen työntekoonsa on vaikuttanut se, että vuodesta 2009 lähtien hän oli vaihtanut työpistettä yli kymmenen kertaa. Tuollainen vauhti varmasti jättää jälkensä ainakin työskentelytapaan: aina on huolehdittava, että kaikki tarvittava on mukana ja muistettava mihin mitäkin säilöö. Monet yliopistolaiset asuvat eri paikkakunnilla kuin tekevät työtä, joten matkakassi pitää aina olla perusteellisesti pakattu. Mietin omaa tilannettani, olen asunut kahden maan välillä ja tehnyt työtä kuudessa eri työpisteessä viimeisten vuosien aikana, ja nykyään liikun päivittäin kahden työpisteen välillä. Kannettava tietokone on perusturvani pohja. Se pysyy mukana aina yöpöydälle asti.

Työn tehokkuuden kärsiminen on myös persoonakohtainen asia, olemme erilaisia, kaikille ei esimerkiksi avokonttorointi sovi. Itse huomaan sopeutuvani monenlaiseen. Nyt kun rehtori ja vararehtorit istuvat kaikki nokakkain entisessä Rehtorin huoneessa, yhteistyöskentely tuntuu varsin luontevalta ja mukavalta. Tosin rehtorilla ei ole toista työhuonetta mihin välillä vetäytyä, kuten meillä muilla.

Palasin nyt vuoden alussa myös alkuperäiseen yliopiston lehtorin tehtävääni historian tutkinto-ohjelmaan viisikymmenprosenttisesti: opetan, olen tentaattori ja otan osaa muuhunkin työhön tutkinto-ohjelmassamme. Paluu on sujunut hyvin ja toivon, että kollegani jaksavat vastata tyhmiin kysymyksiini liittyen tietojärjestelmiin ja muuhun, mikä on muuttunut poissa ollessani.

Opetus ja tutkimus ovat yliopiston verenkiertoa ja niihin osallistuminen antaa energiaa hallintohommiinkin. Nyt kv-asioissa ovatkin vuorossa keskeiset haasteet, jotka liittyvät kansainvälisiin verkostoihin ja yhteyksiin. Tämän vuoden aikana on tarkoitus selvittää, miten ja millaista kv-verkostoa Tampereen yliopisto yhteistyössä muiden Tampere3-korkeakoulujen kanssa tulee tulevaisuudessa rakentamaan. Sitä rakennetaan jo olemassa olevien yhteyksien pohjalle tutkimuksemme profiilialueilla. Käytännön työ lähtee heti helmikuun alusta käyntiin.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

U5

Harri Melin

U5-yliopistojen – Itä-Suomi, Jyväskylä, Oulu, Tampere ja Turku – rehtoraatit kokoontuivat 10.1 Kuopiossa. U5- yhteistyö käynnistyi runsas vuosi sitten. Tuolloin Tampereella pidetyssä kokouksessa sovittiin, että mietimme yhdessä keinoja koulutuksen, tutkimuksen ja muun yhdessä tekemisen lisäämiseksi.

Kuopion tapaaminen oli kolmas laatuaan. Edellisen kerran pohdimme yhteistyötä Peda-forumin yhteydessä Jyväskylässä. U5-yhteistyö on tärkeä avaus suomalaisten yliopistojen kumppanuuksien kehittämisessä. Tähän mennessä olemme tottuneet näkemään muut yliopistot pikemminkin kilpailijoina kuin yhteistyökumppaneina. Nyt U5-yliopistot haluavat tehdä asioita yhdessä ja oppia toistensa kokemuksista.

Koulutuksen saralla yliopistot ovat tehneet Unifin johdolla rakenteellisen kehittämisen harjoituksia jo pari kierrosta. Tähän mennessä tulokset ovat olleet melko laihoja. Viime syksyn ns. Digi-haussa tehtiin hyvää yhteistyötä. Ministeriön rahoituspäätöksiä hankkeista odotellaan helmikuun alkuun. Koulutuksessa U5-yhteistyön seuraavat askeleet keskittyvät näiden hankkeiden edistämiseen. Yhteiset toimet tohtorikoulutuksen edistämiseksi ovat harpanneet eteenpäin mm. metodifestivaalien, ohjaajakoulutuksen ja vastaväitelleiden työelämäsuhteiden kohentamisen tiimoilta.

Tutkimuksessa U5-yliopistojen strategisissa tavoitteissa korostuu globaaleihin haasteisiin vastaaminen. Yliopistot ovat tunnistaneet yhteisiksi haastealoikseen muiden muassa ympäristön muutoksen hallinnan, digitalisoituvan tulevaisuuden ja nopeasti muuttuvat yhteiskunnat. Nämä ovat kaikki sen luokan kysymyksiä, että yhteistyölle tarjoutuu todella paljon avauksia.  Lisäksi haetaan yhteisiä ratkaisuja avoimen tieteen edistämiseksi ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Mahdollistaakseen yhteistyön tiivistämisen niin tutkimuksessa kuin koulutuksessaan yliopistot rakentavat yhteensopivia digiratkaisuja, jotka helpottavat opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan työtä.

U5-yliopistoyhteistyö on pitkän polun alussa. Yliopistojen perinteet ja nykyiset käytännöt poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tulevaisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että yhdessä tekemisen edellytyksiä kohennetaan aina kun se vain on mahdollista. Matka on pitkä ja mutkainen, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä.

Harri Melin
Vararehtori

Kohti entistä parempaa tiedeyliopistoa

Liisa Laakso

Liisa Laakso

Nyt kun Tampereen teknillisen yliopiston hallitus on näyttänyt vihreää valoa uuden yliopiston perustamiselle, on hyvä muistuttaa koko hankkeen kunnianhimoisuudesta ja sen kontekstista. Yhteisen vision mukaan Tampere3:ssa yhteiskunnan, tekniikan ja terveyden tutkimus tulevat toimimaan tiiviissä vuorovaikutuksessa. Vuonna 2025 se tulisi olemaan tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavin suomalainen yliopisto profiilialueillaan.

Kaiken Tampere3-kohkaamisen alle on kuitenkin jäänyt korkeakoulupoliittisessa keskustelussamme sitkeästi vaikuttava ja jopa vahvistuva ajatus yliopistojen jakautumisesta tiede- ja opetusyliopistoihin. Opetus on tietysti olennainen osa kaikkia yliopistoja. Sitä ei kukaan kiistä. Mutta painotuksissa voi tulevaisuudessa olla eroja. Ovathan oppiaineetkin erilaisia: jotkut menestyvät tutkintojen tuottamisessa, toiset tieteellisessä julkaisemisessa, yksittäisten opetus- ja tutkimushenkilökuntaan kuuluvien työntekijöiden työnkuvasta puhumattakaan. Mielekkään tasapainon löytäminen on jatkuva keskustelunaihe lähes kaikessa yliopistotoiminnassa.

Jos tulevaisuudessa edetään toimivaan Bolognan kolmiportaiseen tutkintorakenteeseen, eli opiskelijat oikeasti liikkuisivat kandi- ja maisteritutkinnon välissä, tullaan joissakin yliopistoissa joillakin aloilla varmasti tarjoamaan pelkästään kanditason tutkintoja. Maisteri- ja tohtorikoulutus keskittyisivät sinne, missä alan tutkimus on riittävän vahvaa. Tästä ei suoraan seuraa jakoa opetus- ja tiedeyliopistoihin, mutta alakohtaista työnjakoa täytyisi tehdä nykyistä enemmän. Eräs askel Tampereen yliopistossa on hallituksen viime kokouksessaan tekemä päätös luopua ranskan kielen tutkintokoulutuksesta. Perus- ja aineopinnot järjestetään edelleen, mutta maisterintutkinnon ja jatko-opintojen vaatimasta tutkimus- ja opetushenkilöstön resursoinnista emme voi jatkossa huolehtia. On parempi keskittyä esimerkiksi venäjän, saksan ja ruotsiin kielen syventävään opetukseen. Vastaavia valintoja on Suomen yliopistot UNIFI ry:n toimesta tehtyjen rakenteellisen kehittämisen selvitysten pohjalta tehty muissakin yliopistoissa. Helsingin yliopisto esimerkiksi luopuu hallinnon tutkimuksen erillisestä opintosuunnasta, joka taas on vahva Tampereen yliopistossa.

Tampere3 tulee olemaan vahva opetuksessa, vahva yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa ja työelämän vaatimuksiin vastaamisessa, ja se on vahva myös tieteessä. Mikään näistä korkeakoulujen perustehtävistä ei tule sulkemaan toisiaan pois.

Tieteellinen vahvuus syntyy määrätietoisella työllä ja tutkimukseen panostamisesta. Ensi vuodelle strategista rahoitusta on Tampereen yliopistossa budjetoitu tutkimukseen yli seitsemän miljoonaa euroa. Myös yksiköt tukevat tutkimusta. Tieteellistä vahvuutta mitataan julkaisuilla ja tutkimusrahoituksella. Opetus- ja kulttuuriministeriön uusimmat tilastot yliopistojen keskinäisestä vertailusta osoittavat Tampereen yliopiston erinomaista suuntaa. Parhaillaan tutkijamme ovat mukana Suomen Akatemiassa peräti kahdeksassa toiselle kierrokselle päässeessä huippuyksikköhakemuksessa. Täydentävän rahoituksen tuotto on kasvanut hienosti.

Kiitos tästä kuuluu koko henkilökunnalle! Kuten pääluottamusmies terveisissään yliopiston hallitukselle totesi, menestyksen taustalla on myös se, että taloudellisiin haasteisiin on onnistuttu löytämään ratkaisuja yhteistyössä henkilöstön kanssa. Tieteen tasosta huolehtiminen on yliopistojen omalla vastuulla. Yliopiston autonomiassa on kyse tästä vastuusta ja tätä tukee yliopistoyhteisön osallistuminen yliopiston johtamiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen lupasi viime viikolla Turussa järjestetyssä korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa jatkaa Suomen yliopistot UNIFI ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n käynnistämää visiotyötä. Hän kutsui yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset yhteisen pöydän ääreen. Visiotyötä varten tullaan asettamaan myös parlamentaarinen seurantaryhmä.

Tässä työssä Tampere3 tulee olemaan tärkeä suunnan näyttäjä. Meidän kaikkien ääntä tarvitaan!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Liisa Laakso
Rehtori

Kirje Joulupukille

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Parahin Joulupukki! Kirjoitan sinulle ensimmäistä kertaa, mutta olemme toki tavanneet monta kertaa – viimeksi elokuussa Napapiirillä. Minulla on aika monta toivomusta täksi jouluksi. Olen pahoillani, että niiden toteuttaminen ei välttämättä ole helppoa. Kuitenkin luotan, että sinulle lähes kaikki on mahdollista, koska olet Joulupukki.

Ensimmäinen toiveeni on, että Tampere3-nimellä tunnettu prosessi jatkuisi. Tavoitteena olisi luoda Tampereelle tieteellisesti korkeatasoinen yliopisto, joka vastaisi monialaisella tutkimuksellaan vaativiin globaaleihin ja paikallisiin haasteisiin. Tässä yliopistossa yhteiskunnan, tekniikan ja terveyden tutkimus toimisivat tiiviissä vuorovaikutuksessa tuottaen läpimurtoja tieteessä, elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa. Lupaan olla kiltti ja tehdä työtä sen puolesta, että vuonna 2025 uusi yliopisto olisi tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavin suomalainen yliopisto profiilialueillaan.

Toinen toiveeni on, että Suomeen saataisiin vihdoin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus. Luulen, että aika moni muukin on lähettänyt tämän saman toiveen sinulle. Voit vapaasti yhdistää eri ihmisiltä tulleet toiveet yhteen ja määrätä tonttusi rakentamaan sellaisen uudistuksen, jossa kaikkien toiveet toteutuvat. Olen varma, että siitä tulee hyvä.

Kolmas toiveeni on kaikkein tärkein ja vaikein toteuttaa. Toivon, että rauha ja hyvä tahto vallitsisivat ihmisten ja kansojen välillä. Tämän toiveen täyttämiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä kollegaasi Pakkasukkoon ja myös siihen kollegaasi, joka väittää asuvansa Pohjoisnavalla. Heidän vaikutusvaltansa voisi auttaa.

Niin, ja vielä lopuksi muistuttaisin, että lähetä WhatsApp-viesti etukäteen, jos tulet jouluna käymään. Silloin tiedän nuohota savupiipun valmiiksi.

Tämän kirjeen välityksellä haluan toivottaa kaikille yliopistoyhteisömme jäsenille ja blogiemme lukijoille Riemullista Joulujuhlaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Seppo Parkkila
Vararehtori

Kansainvälinen verkostotyö tehostuu

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Tämän vuoden alusta lähtien on yliopistollamme toiminut kv-vararehtorin johdolla työskentelevä hakutoimikunta, jonka tehtävänä on auttaa yksikköjä löytämään mahdollisimman hyviä kansainvälisiä hakijoita avoimiin tenure track -tehtäviin ja professorin tehtäviin. Ensi vuonna toimintansa aloittaa kansainvälisten asioiden työryhmä, joka jatkaa tänä vuonna aloitettua kv-työtä. Tätä ovat edeltäneet aiempien vuosien  (2014 ja 2015) kansainvälisten kumppanuuksien ja sidosryhmien kartoitukset, joissa yliopisto on identifioinut partnereita ja strategisia kumppaneita yksikkö- ja yliopistotasolla. Työryhmän tehtävänä on kehittää yhteinen strategisten kumppaneiden verkosto.

Taustalla työssä on useita kansainvälisiä esimerkkejä, kuten Roskilden malli, The Critical Edge Alliance, joka koostuu samanhenkisten yliopistojen verkostosta. Roskilden mallissa strategista yliopistojen kv-verkostoa on rakennettu tutkimuksen haasteista käsin (Critical approaches to higher education in the 21st century).

Meillä lähtökohtana on, että kumppaniverkostoamme rakennetaan tutkimuksessa identifioitujen profiilialueiden, laaja-alaisen yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksen haasteiden pohjalta – ja lähtien jo olemassa olevista yhteyksistä kansainvälisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Verkostoa laajennetaan tarpeen mukaan.

Kumppaniverkostoa on tarkoitus käyttää yhteisiin tutkimus- ja koulutusprojekteihin, kv-tutkimusrahoituksen hakuun, liikkuvuuden lisäämiseen verkoston jäsenten kesken, sekä yhteisten tutkimusohjelmien luomiseen. Se voisi toimia ”bench markingin” apuna ja siitä voisimme kerätä myös asiantuntijaryhmiä tarpeen mukaan.

Ajatuksena on, että yhteistyön pitäisi olla eri puolia hyödyttävää ja aktiivista. Kumppanit voisivat olla verkoston jäseninä määräajan ja ajanoloon myös vaihtua. Verkostoajatus lähtee liikkeelle tutkimusyhteistyöstä, mutta mielellään siihen voisi olla sisällytettynä myös koulutusyhteistyötä ja henkilöstön vaihtosopimuksia ym. Olemme olleet yhteyksissä jo useampiin eurooppalaisiin yliopistoihin ja saaneet jo positiivisia vastauksiakin. Työryhmän puheenjohtajana toimii allekirjoittanut ja sihteerinä toimii Jaana Salmensivu-Anttila.

Lisätietoja: Katariina.Mustakallio@uta.fi

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Vaikuttamista valtatyhjiössä

Liisa Laakso

Liisa Laakso

Viimeistään viime viikolla kävi ilmi, että Tampereen yhdistyvät korkeakoulut tarvitsevat mahdollisimman nopeasti yhden johdon. Perustettavan säätiöyliopiston sääntöjen yksityiskohdista käyty keskustelu kertoo tämän hetkisestä valtatyhjiöstä enemmän kuin mistään muusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää korkeakoulujen sopivan asioista. Korkeakoulut eivät voi sopia asioista, jotka kuuluvat säätiön perustajille. Säätiön perustajat voivat sopia vain asioista, jotka ministeriö niille esittää. Ja niin edelleen.

Valtatyhjiöillä on tapana täyttyä. Niin tässäkin. Kilpailevat tulkinnat ja päättelyketjut ja niihin pohjautuvat varmistelut syövät tilaa johdonmukaiselta valmistelulta ja päätösten perusteluilta. Yhteisten moneen kertaan kirkastettujen ja kirjattujen tavoitteiden ja yhdessä tunnistettujen riskien lisäksi osapuolilla on myös omia etuja ja huolia. Se on aivan inhimillistä. Vaikka yhteistä päätöksentekokykyä puuttuu, johtamisesta ja tarpeista vaikuttaa siihen ei ole pulaa. Ja huhuja riittää.

Niinpä minulle on viime viikolla kerrottu, että uutta yliopistoa halutaan johtaa kuin yritystä. Ensimmäisestä hallituksesta päättäisivät käytännössä kokonaan ulkopuoliset tahot, jotta se voisi saneerata tietyt oppiaineet ulos. Toisaalla taas ollaan kuulemma sitä mieltä, että uuden yliopiston hallituksen jäsenistä enemmistön pitää välttämättä tulla yliopiston sisältä. Näin voitaisiin käyttää säätiöpääomaa yliopistoyhteisön ylläpitämiseen ympäröivän yhteiskunnan tarpeista piittaamatta. Ammattikorkeakoulu taas halutaan yliopiston omistajaohjaukseen, että siellä voitaisiin teettää yliopistotutkintojen osia mahdollisimman halvalla, vaikka sitten laatu kärsisi. Ja niin edelleen.

100-prosenttisella varmuudella uskallan sanoa, että kaikki nuo huonot kehityskulut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, koska niiden taustaoletukset eivät ole totta. Olen nimittäin osallistunut neuvotteluihin jonkin verran itsekin, tutustunut eri tahoihin, niiden odotuksiin ja erilaisiksi luonnehdittuihin organisaatiokulttuureihin. Silti näiden epätodennäköisten huonojen kehityskulkujen toteutuminen pitäisi nyt varmuudella estää. Siksi tarvitaan reunaehtoja, uusia sopimuksia, ulostuloja ja tahtotiloja. Mutta kun valta karkaa käsistä, kaikesta tästä sopimisesta seuraa tietenkin aina uusia tulkintoja ja päättelyketjuja.

Yhdistymisen eteen on tehty valtavasti töitä sekä omin että ulkopuolelta ostetuin voimin sadoissa työryhmissä, työpajoissa, kokouksissa ja koulutustilaisuuksissa. Selvityksiä, skenaarioita ja kannanottoja on tuhansia sivuja. Työtä on tehty myös ministeriössä ja perustajien keskuudessa. Keskusteluyhteyksistä ja tiedotuksesta ei ole ollut puutetta. Tavoite on selvä ja kaikki ovat siihen sitoutuneet. Siitä huolimatta päällimmäinen tunne tällä hetkellä tuntuu olevan epätietoisuus. Enkä tarkoita tässä vain opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa, vaan niitä, jotka tekevät päätöksiä. Nuo yllä esittämäni äärimmäiset tulkinnat ja päättelyketjut edustavat ihan ylimmän tason fobioita.

Prosessi on tullut sellaiseen pisteeseen, jossa keskustelu on pakko kääntää konkreettisiksi päätöksiksi. Säätiön säännöissäkin on kyse aivan käytännöllisestä asiasta. Kuinka yliopistolakiin kirjoitettu säätiöyliopiston malli, jota toistaiseksi on sovellettu vain kahdessa yliopistossa, taipuu niitä huomattavasti suuremman kokonaisuuden ohjaukseen ja seurantaan? Mallissa on sekä vahvuuksia että haasteita. Yliopistolaki on myös kehys johtosäännölle.

Johtosääntöä onkin jo pohdittu vararehtoreiden vetämässä työryhmässä. Ryhmä on ansiokkaasti käynyt lävitse yliopistojen nykyisiä johtamiskäytäntöjä, linjannut yhteisiä periaatteita ja nostanut esiin kohdat, joiden jatkotyöstämiseen tarvitaan selkeät raamit. Lähinnä kyse on konsistorin koosta, sen puheenjohtajasta ja järjestäytymisestä hallituksen nimittämisessä. Näihin löytyy ihan varmasti hyvä ratkaisu.

Yhteinen johto tulee helpottamaan myös johtosääntötyötä. Sellainen saadaan niin pian kuin uuden säätiön hallitukselle nimetään puheenjohtaja, jonka on tarkoitus toimia myös säätiön toimitusjohtajana. Jos säädekirja suunnitelmien mukaan saadaan allekirjoitettua 2.12., ollaan hyvällä tiellä.

Liisa Laakso
Rehtori

Mistä eväitä vielä parempaan?

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Yliopistomaailma on kokenut valtavan murroksen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Jonkinlaisella kaiholla ainakin itse muistan 1990-luvun alun kultaiset ajat, jolloin yliopistojen perusrahoitus oli lamasta huolimatta varsin ruhtinaallista ja virkoja oli yllin kyllin jaettavana – virkamiehiä ja -naisia kun oltiin. Voi toki olla, että tässäkin suhteessa aika on kullannut muistoni. 2000-luku toi kovenevan kilpailun tutkimusrahoituksesta ja julkaisujen määrää ja laatua alettiin mitata entistä tarkemmin. Muistan kuinka eräs kollegani totesi vuosituhannen vaihteen aikoihin, ettei mikään ole niin tärkeää kuin impact factorit. Hän oli tosin saanut tutkijanuran alkumetreillä koulutuksensa sittemmin edesmenneen akateemikko Leena Palotien oppilaana. Palotie tunnetusti julkaisi tutkimuksensa usein huippulehdissä ja artikkelit keräsivät – ja keräävät edelleen – valtavan määrän viittauksia.

Viime vuosina kovasta kansainvälisestä kilpailusta on tullut tiedemaailman status quo. Englanninkielisissä teksteissä julkaisemisen välttämättömyyttä kuvataan usein sanonnalla ”publish or perish.” Julkaiseminen erinomaisissa lehdissä on tullut erittäin haastavaksi. Julkaisusarjoja löytyy kyllä joka lähtöön, mutta valitettavan suuri osa niistä on täysin kelvottomia. Ulkoisen rahoituksen saamiseen ei enää välttämättä riitä, että hakemus on erinomainen. Tarvitaan vielä parempaa ja enemmän. Näistä syistä onkin ajankohtaista kysyä, mistä vielä löytyisi eväitä parempaan? Onneksi on monia keinoja, jotka yksi kerrallaan tai yhdessä parantavat mahdollisuuksia. Tampere3-yliopistoyhteisössä olemme juuri tehneet ratkaisuja, joilla pyrimme jatkossa helpottamaan tutkijoiden työtä ulkoisen rahoituksen hakemisessa. Uusi yliopisto toivottavasti lisää myös tieteenalojen välistä vuorovaikutusta ja helpottaa tutkimusta tieteenalojen välisillä rajapinnoilla. Tiede on kansainvälistä ja parhaat tutkimustulokset ja julkaisut syntyvät usein yhteistyössä kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa. Siksi tutkimusryhmien kansainvälisten suhteiden merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Vaikka kansainväliset ranking-mittaukset eivät kerro koko totuutta, niitäkin on hyödyllistä seurata. Times Higher Education -vertailussa Tampereen yliopisto sijoittui neljänneksi suomalaisista yliopistoista ja lisäksi useilla tieteenaloilla toiseksi. Kansainvälisessä vertailussa Tampereen yliopisto oli sijalla 251-300. Uusimmassa NTU-ranking-vertailussa yliopistomme sijoittui viidenneksi suomalaisten yliopistojen joukossa. Keskustelut lukuisten yliopistomme tutkijoiden kanssa ovat vakuuttaneet ainakin minut, että Tampereen yliopiston suunta on oikea. Yliopiston tutkimuksen laadun nousu on pitkäjänteisen ja kovan työn tulosta. Siitä kiitos koko yliopistoyhteisölle sekä tieteellisen työmme rahoittajille ja muille tukijoille!

Seppo Parkkila
Vararehtori