Excel(lence)

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Kun joulu lähestyy, ihmisen mieli harrastuu pohtimaan henkisiä asioita. Minä olen jo aloittanut lukemalla pääministerin johtaman tutkimus- ja innovaationeuvoston ohjelman: Uudistava Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015–2020. Huomaa otsikkoon upotettu nokkeluus: uudistava. Itsekin luin ensin uudistuva, mutta ymmärrän nyt, että mikään ei uudistu itsestään. Asiakirja onkin selväsanainen lista siitä mitä kunkin tulee nyt tehdä uudistuakseen. Tosin tekstiä on paikoin vaikea ymmärtää, koska se on niin tieteellistä. Esimerkiksi: ”Investoinnit aineettomaan pääomaan ja aineettomuuden hyödyntäminen ovat nousseet tuottavuuden ja talouskasvun keskeisiksi lähteiksi. Arvoa luodaan yhä enemmän aineettomilla tekijöillä […] arvioidaan koulutus- ja tutkimusjärjestelmän kyky tuottaa aineettoman arvonluonnin osaamista”. Ymmärsin, että juuri tämä koskee meikäläistä, joka on tutkivinaan yhteiskuntaa.

Ei pidä pilkata. Kyse on vakavasta asiasta. Maamme talous taantuu ja innovaatiotoiminta sen mukana, vaikka juuri sen pitäisi pelastaa maa. Asiakirjasta hahmottuu ammottava osaamisvaje: ”Suhteellisen suurista investoinneista huolimatta Suomeen tieteen taso ei ole noussut, huippuja on vähän ja ne ovat kapeita sekä tutkimustulosten hyödyntäminen on riittämätöntä. Olemme jääneet jälkeen muista edistyneistä ja johtavista vertaisryhmämme tiedemaista.” Suomen korkeakoulut eivät saa todellakaan korkeata arvosanaa. Tuntuu, että ne ovat pikemminkin syypäitä asioiden heikkoon jamaan. Myönnetään.

Lääkkeitä on monia, kuten ”korkeakoulujärjestelmän radikaali uudistaminen” ja porukan vaihtaminen: ”Ulkomaalaisille osoitetaan toimia ja tutkijapaikkoja joustavin ehdoin, tarvittaessa nopeasti ja kutsurekrytoinneilla […] Varmistetaan ulkomaisten avainhenkilöiden ja asiantuntijoiden verotuksen kilpailukyky sekä tämän veroedun jatkuvuus vuoden 2015 jälkeen.” Joku Suomessa syntynyt voisi olla kateellinen, mutta ei kannata: meitä kehotetaan menemään ulkomaille, missä on paremmat edut.

Ymmärrän toki vastuullisen suunnittelun vaikeuden:
”Rahoittajaorganisaatioiden merkityksen huomattava kasvu on korostanut niiden roolia ja vastuuta koko julkisen tutkimusjärjestelmän toiminnasta. Lineaarisen innovaatiomallin osittainen korvautuminen vuorovaikutukseen innovaatioprosessin eri vaiheissa perustuvalla mallilla on tehnyt t&k:n hyödyntämisestä ja siihen liittyvistä tukitoimista entistä vaativampia kehittämiskysymyksiä.” Kannatan myös päätelmää: ”On luotava jäsentynyt kokonaisnäkemys innovaatiojärjestelmän toimivuudesta ja t&i-politiikasta.”

Onneksi ohjelmasta löytyy myös virke, josta oikein innostuin: ”Korkeatasoinen tieteellinen tutkimus ja opetus ovat tiedon ja osaamisen perusta.” Se vain hukkuu osaamattomuuteen. Ymmärsin myös, että ”yliopistoissa on ymmärrettävä uuden tiedon ja osaamisen hyödyntämisen ja laajan käyttöönoton edistämisen tärkeys.” Kun tämän hoksaa, voi odottaa palkintoa: ”Tutkimuksen vaikuttavuuden osoittamiseksi kehitetään mittaamista ja arviointia. Tietoa vaikuttavuudesta käytetään jatkossa korkeakoulujen rahoituksen suuntaamisessa.” Tämän laatukannustimen voi kuvata lyhyemmin tieteen kielellä: excellence by excel.

Asiakirja, joka ”lähetetään valtioneuvoston kanslialle ja ministeriöille asiaankuuluvia toimenpiteitä varten”, on niin arvovaltaisen joukon laatima, että en uskalla sanoa sitä vastaan puolta sanaa. Tottelen vaan.

Pertti Haapala
vararehtori ja johtaja
Centre of Excellence in Historical Research

Arvioimisesta

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Tampereen yliopiston tutkimuksen kansainvälinen taso arvioitiin viime viikolla. Emme tiedä vielä tuloksia. Vieraat vaikuttivat kuitenkin tyytyväisiltä, kehuivat kohteluaan, asioiden organisointia, yliopiston tiloja ja muita resursseja. Tällaiset asiat ovatkin kunnossa suomalaisissa yliopistoissa. Tutkimuksemme taso ei varmaankin ole huono, sitä ei tarvitse pelätä. Tärkeämpi kysymys onkin: voisiko se olla parempi. Tähän saamme varmasti hyviä ehdotuksia. Naapuri näkee ruohon vihreyden paremmin kuin me itse.

Ulkomaiset asiantuntijat vaikuttivat päteviltä. Jos he eivät vaikuttaneet, sittenhän olemme parempia kuin he! Monet vieraat kyselivät etukäteen mitä tapahtuu arvioinnin jälkeen. Kun vastasin, että ketään ei tapeta, he olivat helpottuneita. Kysymys oli sikäli aiheellinen, että tutkimuksen arviointeja on monenlaisia: jossakin se on osa saneeraus- tai säästöohjelmaa ja jossakin se on sidottu valtion rahoitukseen. Huono tulos tarkoittaa siis potkuja. Meidän arvointimme oli yliopiston omaa toimintaa, ja tärkeintä on saada tietoa siitä miten voisimme tehdä asioita paremmin. Keinot ovat auki, mutta tieto varmasti näkyy siinä miten yliopisto määrittelee itsensä tulevassa strategiassa eli tulevina vuosina.

Tutkimuksen arviointi teetti paljon työtä ja vähän jännittikin. Kaikki eivät ehkä asiasta innostuneet ja tavallaan syystä: yliopiston tutkimus on lähtökohtaisesti laadukasta ja sen tulee olla vapaata, jotta se olisi laadukasta. Mihin arviointia tarvitaan? Ehkä siihen, että yli 2000 ihmisen yliopisto on iso organisaatio, eikä se toimi aivan itsestään, eikä ilman tietoa kokonaisuudesta. Toinen syy on se, että me emme tiedä tarpeeksi siitä mitä muualla tehdään. Jonkun täytyy kertoa se. Maailmaa nähnyt professori on tähän hyvä apu. Hän on myös realistinen verrattuna vaikkapa niihin kotimaisiin virkamiehiin, poliitikkoihin ja suunsoittajiin, jotka mielellään osallistuvat tiedepoliittiikkaan.

Periaatteessa vastustan tutkimuksen mittaamista – siksi että mittarit ovat useammin huonoja kuin hyviä ja huonojen mittarien perässä juokseminen vie väärään suuntaan. Pahinta on se, jos tulostavoite peittää tutkimustavoitteen. Silloin tutkimus tuottaa jotakin muuta kuin uutta tietoa ja tutkija on jotakin muuta kuin vapaa ajattelija. Jotenkin tähän istuu Väinö Linnan toteamus: työläiskirjailija on sellainen joka kirjoittaa työkseen.

Pertti Haapala
vararehtori

Down under

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Lupasin kirjoittaa siita, milta tuntuu olla maapallon toisella puolella, taalla alhaalla. Oikeastaan paallaan oloa ei huomaa, mutta muuten on outoa: autot ajavat vaaraan suuntaan, auringolla ei ole selvaa rataa, se vain paistaa,  joutsenet ovat kaikki  mustia, ravintolaan saa vieda oman pullon, ja tietokoneen nappaimistossa ei ole aakkosia, vaikka muutoin taalla ollaan kovin monikulttuurisia.  Takalaiset sanovat itsekin asuvansa alapuolella, koska heidan identiteettinsa on puoliksi eurooppalainen. Myos suuri aasialaisvaesto nayttaa omaksuvan nopeasti hassut ’englantilaiset’  tavat. Viikonloppuna on kansallispaiva, jota juhlitaan massiivisesti. Sen jalkeen on vapaapaiva, koska perin vapaa alkoholipolitiikka tehnee tehtavansa.

Australian uusi hallitus on ollut helisemassa, kun alkoivat ensi toikseen arvostella naapurimaita, erityisesti Indonesiaa. Kun huomasivat, etta siella on asukkaita kymmenen kertaa enemman, alkoivat pyydella anteeksi. Australian talous kun todellakin elaa  Aasiasta ja maahanmuuttajista., joita seka tarvitaan etta yritetaan palauttaa. Mutta enpa ole havainnut arkipaivan rasismin ituakaan, jos unohdetaan miten huonosti maan alkuperaisvaestolle on kaynyt. Sitakin pyydellaan nyt kovasti anteeksi ja aboriginaalien kunnioittaminen nayttaa olevan poliittinen valttamattomyys. Toinen konsensus-asia on ilmastomuutos, johon taalla kokemuksen perusteella uskotaan, kun metsaa palaa joka vuosi enemman.

Luin paivan lehdesta, etta ainakin hallituksen mukaan Australian hyvinvointivaltio on kestamattomalla pohjalla, ja siksi etuisuuksia ja erityisesti Afrikan kehitysapua pitaa leikata. Rahat siis uhkaavat loppua. En voi vaittaa vastaan, mutta kun katsoo ymparilleen, ei jaksa pelastya: jos tama maa koyhtyisi yhdella, viidella tai kymmenella prosentilla, edelleen olisi paljon jaettavaa. Samassa lehdessa oli uutinen Bill Gatesin saation raportista, jossa paateltiin, etta koyhyys maailmasta on poistumassa. Tarkeinta on lasten terveyden parantaminen koyhissa maissa ja siihen tarvitaan rikkaiden maiden apua. Suurin este kehitykselle on poliitikkojen asenne: siella ja taalla. Ja siella.

Koska yliopistossa on kesaloma, laaja kampus on hiljainen ja opettajat nauttivat omasta ajasta, jonka nipistamista hallitus myos suunnittelee. Akateemiset kissanpaivat ovat nakojaan kaikkialla loppumassa. En uskalla sanoa asiasta enempaa, koska olen luvannut olla esittamatta julkisuudessa sellaisia lausuntoja, jotka eivat vastaa yliopiston (ANU) linjaa, mutta voidaan tulkita yliopiston nakemyksiksi.

Yhta asiaa mina ihmettelen: miksi yhteiskunnat ovat niin samanlaisia, ihmisista puhumattakaan.

Pertti Haapala
Visiting Fellow
Australian National University

Rohkeasti eteenpäin

Kaija Holli

Kaija Holli

Kuuntelin presidentin uudenvuodenpuhetta ja ajattelin, että olipa hyvä puhe. Tarkkaan mietitty, ei hymistelyä, ei liikaa pessimismiä eikä liirumlaarumeita. Suorastaan huvittavaa oli seurata tulkintoja puheesta ja arvailuja sisällön syistä ja merkityksistä seuraavien päivien mediassa. Miksi se presidentti Euroopasta ja EU:sta puhui, eihän se sille kuulu? Miksi se ei puhunut Venäjästä ollenkaan, jo on aikoihin eletty? Liikaa pessimismiä ja uhkakuvia valitti joku. Toinen asiantuntija moitti kuivaksi ja epämääräiseksi. Jonkun mielestä ei tehnyt selkeitä toimenpide-ehdotuksia. Positiivisiakin kommentteja tällä kertaa kyllä löytyi.

Valtionpäämies on toki sellaisessa asemassa, että hänen jokaista sanaansa tulkitaan tarkasti. Miten osaisi pitää positiivista tunnelmaa ja kierrettä yllä, kun tulevaisuudessa näkyy uhkakuvia ja huonoilta näyttäviä skenaariota? Miten nähdä ja varautua riittävän pitkälle tulevaisuuteen, mutta uskaltaa ja osata elää tätä päivää? Siinäpä opettelemista meille kaikille sekä yksilöinä että yhteisön jäseninä.  Mielestäni presidentti onnistui tässä – hän osasi lyhyesti sanoa paljon.  Suora lainaus: ”Käsillämme on havahtumisen hetki. Meidän on katsottava rohkeasti eteenpäin. On tehtävä päätöksiä. On luotava uutta, mutta on myös purettava vanhaa, pysyväksikin luultua. Luotamme vielä toisiimme ja itseemme. Tämän luottamuksen varassa voimme tavoitella uutta.”

Rohkeasti on syytä katsoa eteenpäin myös meillä yliopistossa. Tuleva vuosi pitää meidät varmasti riittävän aktiivisina, sillä tutkimuksen laadun ja määrän parantaminen, tutkintotavoitteiden toteutuminen, kansainvälistyminen tai rahoitushauissa pärjääminen eivät tapahdu itsestään, vaan vaativat rohkeutta, eteenpäin katsomista, uuden luomista ja vanhan purkua. Onneksi olemme havahtuneet tähän jo jokin aika sitten, ja vaikka tutkimuksen arviointi, laadunhallinnan auditointi, tutkinto-ohjelmien seuranta ja tarkistukset, koulutusvienti ja monet muut ylimääräiseltäkin tuntuvat tehtävät saattavat askarruttaa, ne kyllä hoituvat kun luotamme itseemme ja toisiimme. Mutta mistä löytyy innostus? Tekemisen riemustahan se löytyy ja aikaansaannoksista. Luotetaan siihen.

Rehtoraatti on itsearvioinnissaan todennut, että pikkuisen enemmän pitäisi rehtoristosta saada irti. Tunnit loppuivat kuitenkin päivästä,  joten päätimme siirtyä vuorotyöhön. Lähetimme vararehtori Pertti Haapalan Australiaan, jossa hän aloittaa työnteon, kun me Harri Melinin kanssa lopettelemme täällä Tampereella. Näin rehtoristo tekee töitä yötä päivää, ja mikäs on tehdessä, kun sähköpostikin siirtyy pilveen.

Hyvää alkanutta vuotta 2014 toivotan kaikille!

Terveisiä Oulusta

Harri Melin

Harri Melin

Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön vuotuiset neuvottelupäivät järjestettiin pari viikkoa sitten Oulussa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa olivat edustettuina yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johto sekä ministeriön ja Suomen Akatemian ylin virkamiesjohto.  Esityslistalla olivat korkeakoulu- ja tiedepolitiikan ajankohtaiset kysymykset. Puheenvuoroissa nostettiin esiin ainakin hakijasuman purku, opiskelijavalintojen uudistaminen, työurien pidentäminen ja ammattikorkeakoulu-uudistus. Puheenvuoroja käyttivät muiden muassa ministeri Krista Kiuru ja ylijohtaja Tapio Kosunen.

Ministeriö toivoo, että korkeakoulut lisäisivät tilapäisesti uusia aloituspaikkoja vuodesta 2015. Hakijasuman purun nimellä kutsuttuun hankkeeseen on varattu hallituksen rakennepaketissa runsaat 350 miljoonaa euroa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ministeriöllä ei ole vielä selkeitä suunnitelmia siitä mitä, ja missä tulee tapahtumaan. Uusia aloituspaikkoja toivotaan aloille, joilla on vetovoimaa ja joilla on selkeää työvoiman tarvetta. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus ja korjausrakentaminen. Ensi vuodelle hankkeeseen varataan 20 miljoonaa euroa.

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistuvat. Käyttöön otetaan sähköinen hakujärjestelmä, joka mahdollistaa lukion päästötodistuksen ja ylioppilaskokeen nykyistä paremman hyödyntämisen valinnoissa. Lisäksi valinnassa varataan kiintiö sellaisille hakijoille, joilla ei vielä ole tutkintoa tai opiskelupaikkaa. Uudistustyö on käynnissä ja valmista odotetaan vuoden 2015 valintoihin mennessä.

Työurien pidentäminen taitaa olla kaikkien toivelistalla. Uudistuneet opiskelijavalinnat nopeuttavat opintoihin kiinnittymistä. Yliopistoilta odotetaan lisäksi toimia, jotka nopeuttavat opintojen etenemistä. Tällaisia ovat esimerkiksi uudet oppimisympäristöt, joustavat opiskelumahdollisuudet ja tutkintojen keventäminen. Myös sidosryhmiä odotetaan mukaan opetussuunnitelmatyöhön. Näin voidaan parantaa tutkintojen työelämärelevanssia ja ennakoida tulevaa asiantuntijatarvetta.

Yliopistolaki uudistettiin vuonna 2010. Nyt on ammattikorkeakoulujen vuoro. Ministeriö on myöntänyt uudet toimiluvat, mutta rakenteellinen kehittäminen jatkuu. Tavoitteena on yksikkökoon kasvattaminen ja toimipaikkojen karsinta. Ammattikorkeakoulut siirtyvät uuteen rahoitusmalliin, joka perustuu tuloksellisuuteen. Keskustelua viriteltiin myös niin kutsutun duaalimallin tulevaisuudesta.

Ministeriö ei nostanut pöytään mitään uutta ja mullistavaa. Edellä sanotun ohella viestinä oli, että rakenteellista kehittämistä jatketaan, yliopistojen tulisi jatkaa profiloitumistaan ja päästä nykyistä tehokkaampaan työnjakoon. Myös uuden rahoitusmallin säätö jatkuu. Lisäksi kannettiin huolta valtion talouden tilasta ja mahdollisista yliopistoja koskevista säästötarpeista. Meidän kannattaakin seurata erityisellä huolella ensi kevään kehysneuvotteluja.

Kaikesta huolimatta, Hyvää Joulua ja Vuotta 2014!

Harri Melin
vararehtori

Syntyykö sotesta sota?

Arvailut, odotukset, pelot ja toiveet saivat tiistaina 19.3. jonkinlaisen pohjan, kun selvityshenkilöiden raportti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteesta julkistettiin. Seuraavan päivän tiedotusvälineiden uutisoinnista voi päätellä, että monta on mielipidettä ja kovin erilaisia ovat mielipiteet samasta asiasta. Mielenkiintoista on myös havaita, millä perusteilla kukin mielipiteensä muodostaa. Yksittäisten kansalaisten mielipide näyttää riippuvan täysin siitä, minkälainen heidän tähänastinen oma kokemuksensa on alueensa terveydenhuollosta. Sosiaalipuolen tarvitsijoiden kommentteja ei lehdissä juurikaan näy.

Aamulehti otsikoi ”Hämmentävä sillisalaatti” ja antaa ymmärtää, että esitys on nykyistäkin vaikeaselkoisempi. Mutta onko? Kuinka moni on perillä nykyisen sosiaalityön ja terveydenhuollon järjestämistavasta tai palveluverkon muodostumisesta. Kuinka moni tietää nykyisen toiminnan tasapuolisuudesta, puutteista, päällekkäisyyksistä, kustannusten muodostumisesta, saavutettavuudesta tai vaikuttavuudesta. Arvelenpa, että aika harva. Silti meillä näyttää olevan varma mielipide siitä, että pieleen menee, huonommaksi muuttuu, selvityshenkilöt eivät tiedä asiasta mitään. Emmekö siis luota asiantuntijoihin? Keneen meidän pitäisi luottaa? Meihinkö kaikkitietäviin kansalaisiin? Suomessa asuu noin 5,3 miljoonaa ihmistä, joten on siinä sortteeraamista, kun jokaisen mielipiteen perusteella toimintaa suunnitellaan.

Jotenkin olisin itse taipuvainen uskomaan, että selvitysryhmään on koottu paras osaaminen valtakunnasta. Jos joku kaiken tietävä on sattunut jäämään ulkopuolelle, niin se tuskin on ratkaisevaa. On ilmeistä, että ryhmä on joutunut painiskelemaan työssään järkevän toiminnan ja poliittisten realiteettien ristiriitaisessa suossa, mutta jos he ovat päässeet yksimieliseen pohjaehdotukseen näin vaikeassa asiassa, antaisin siitä heille tunnustusta. Ehdotus on rohkea, mistä ministereiden luulisi olevan innoissaan, sillä kerrankin ehdotetaan kunnollista uudistusta eikä pientä näpertelyä. Kuinka paljon ehdotus tukee tai ruineeraa suunniteltuja kuntarakenneuudistuksia kullakin alueella jää nähtäväksi. On selvää, että ehdotus hioutuu ja useita asioita on vielä ratkaisematta, mutta nyt on pohja, josta on hyvä jatkaa suunnittelua.

Rehtorina minun kuuluu olla huolissaan siitä, mitä vaikutuksia tämänkaltaisella ratkaisulla tulisi olemaan meidän perusopetukseen, tutkimukseen, erikoistumiseen ja kehittämiseen. Varmasti olisi, mutta etukäteen en lähtisi päättämään, että ne ovat negatiivisia. Uteliaana ihmisenä ajattelen, että tämähän voi tarjota meille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia järjestää opiskelevan nuorison harjoittelua ja luoda uusia tutkimus- ja kehittämisulottuvuuksia. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan.

Kaija Holli
rehtori

Haudottuja ajatuksia

Viime aikoina olen paitsi opiskellut maailmankuulujen filosofien ajatuksia, ajatellut myös omiani. Koska minulla ei ole ajatushautomoa, ajatukseni jäävät raakileiksi eivätkä pääse julkisuuteen. Kypsiä ajatuksia syntyy hautomoissa, joita on Suomessakin jo tusina. Niiden tehtävä on tuottaa nopeata ja näkemyksellistä tietoa päättäjien käyttöön. Näin päättäjät voivat reagoida heti ja oikein niihin trendeihin, joita ilmaantuu.

Ajatushautomoiden tärkeydestä kertoo, että Suomessa kaikilla puolueilla on omansa. Valtio maksaa niiden menot. Kaikki olisi muuten hyvin, mutta hautojat eivät olekaan tyytyväisiä. Resurssit ovat kuulemma liian pienet, jotta voisi tehdä vakavaa ja pitkäjänteistä tutkimusta. Tämä on totta. Muut tutkimuslaitokset ja yliopistot saavat rahaa tuhat kertaa enemmän. Mitä ihmettä ne hautovat, kun tieto ei kulje?

Toinen ongelma puolueiden hautomoille on se, että niiden työn luullaan olevan poliittisesti rajoittunutta, vaikka ne oikeasti edustavat ns. laajaa näkemystä. Esimerkiksi Suomen Perusta selvittää maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia. Summa on varmaankin suuri, mutta kuka uskaltaa laskea, paljonko koko Suomen kansan ylläpito maksaa? 194 miljardia vuodessa ja velat päälle! Tämän kertoo Tilastokeskus.

Niin, mitä olinkaan ajatellut, ihan omissa oloissani? Vaikka ajatus ei ole ehkä kypsä julkisuuteen, kerron kuitenkin, että mielestäni yhteiskuntaa pitäisi kehittää parempaan suuntaan. En tiedä idean markkinahintaa, mutta pyydän euron. Se on pikkuraha siitä, että ihmiset saisivat paremman elämän. Vaikka ajatus on halpa, se ei ole aivan perusteeton. Suomessa julkaistaan vuosittain 30 000 tieteellistä tutkimusta, jotka osoittavat tämän, maailmassa kolme miljoonaa. Ymmärrän, että kukaan ei ehdi niitä lukemaan, mutta jos joku lukisi ja kertoisi muillekin, se auttaisi alkuun. Valtioneuvoston kanslialle lupaillaan 30 miljoonan euron käsikassaa ajankohtaisen tutkimustiedon tilaamiseen. Sillä rahalla voisi palkata 500 postdocia lukemaan tutkimusta, joka ilmestyy joka tapauksessa.

Pertti Haapala
vararehtori

Akateemisen yrittäjyyden uusia tuulia

Puhuminen yrittäjyydestä Tampereen yliopiston yhteydessä on perinteisesti tuntunut jotenkin oudolta. Tampereen yliopisto on ollut tiukasti akateeminen ja sen tutkimus on edustanut yhteiskuntakritiikin kärkeä. Akateeminen yrittäjyys ei vain ole ollut se juttu.

Onneksi maailma muuttuu. Moni on varmaan kuullut Demolasta. Tämä mainio uusi tehdas toimii Finlaysonin alueella. Nuoresta iästään huolimatta Demola on saavuttanut paljon kansainvälistä huomiota, ja mikä tärkeintä, se on toteuttanut yli 1 500 opiskelijan voimin runsaat 250 hanketta.

Demolassa tamperelaiset korkeakouluopiskelijat kehittävät tuotteita, palveluita ja palvelukonseptien aihioita yhdessä opettajiensa ja uusia ideoita tarvitsevien organisaatioiden kanssa. Toimeksiannot saadaan yrityksiltä ja julkisilta toimijoilta. Koko jutun ideana on luoda uusia ratkaisuja arjen ongelmiin.  Samalla Demola tarjoaa uuden oppimisympäristön ja uusia yhteistyön muotoja tamperelaisille korkeakouluille. Tuloksena syntyneet innovaatiot ovat tekijöidensä, siis opiskelijatiimien omaisuutta, ja yritykset hankkivat niihin lisenssin tai käyttöoikeuden.

Entre puolestaan on tamperelaisten korkeakoulujen yhteistyöverkosto, joka edistää yrittäjyyttä ja yrittäjähenkeä opiskelijoiden ja henkilöstön keskuudessa. Verkosto kannustaa opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita sekä alumneja törmäämään yli korkeakoulurajojen, etsimään omaa unelmaa ja ideaa yrittäjyydestä sekä löytämään tukea ja kumppaneita ideansa toteuttamiseksi.

Tampere on pääkaupunkiseudun jälkeen maamme merkittävin innovaatiokeskus. Tutkimuksen ja tutkimukseen perustuvien innovaatioiden kannalta korkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö on tärkeää. Poikkitieteellinen ja monialainen yhteistyö luo uudenlaista ajattelua. Se auttaa myös parantamaan alueellista kilpailukykyä ja työllisyyttä tarjoamalla opiskelijoille näkymiä erilaisiin urapolkuihin. Näistä akateeminen yrittäjyys voi olla yksi varteenotettava.

Maaliskuun loppupuolella (20.3.) Entre järjestää Pakkahuoneella ison tapahtuman, jossa eri toimijat voivat kohdata yli korkeakoulurajojen, etsiä omaa ideaa yrittäjyydestä ja löytää tukea ja kumppaneita ideansa toteuttamiseksi. Kannattaa haastaa itsensä yrittämään, mutta ei sitä kritiikkiäkään ole syytä mihinkään unohtaa.

Harri Melin
vararehtori

Osaaminen taloudellisen kasvun perustana

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti perinteisen korkeakouluseminaarin Hämeenlinnassa 28.–29.11.2012. Ohjelman viesti oli selkeä. Talousnäkymät ovat huolestuttavat, vienti ei vedä, työttömyys lisääntyy, yritystoiminnasta puuttuu ”vetureita” ja työssäkäyntivuosien määrä on liian vähäinen. Elinkeinoelämän rakenteet muuttuvat pysyvästi. Vaaditaan uudenlaista osaamista ja uudella tavalla tekemistä. Positiivista on, että Suomesta löytyy vielä osaamista. Pitkälti sillä olemme pärjänneet tähän saakka. Olemme edelleen osaamisen kärkimaa esimerkiksi tietotekniikassa ja se pitää hyödyntää. Teknologia ei kuitenkaan auta itsessään. Tarvitaan muutos tai idea, johon teknologia tuo ratkaisun. Pitää kyetä soveltamaan.

Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli talouskasvun aikaansaamisessa ja sen ylläpitämisessä. Me koulutamme niitä osaajia, mutta oleellista on kouluttaa oikeanlaisia osaajia. Me tutkimme, mutta oleellista on tehdä laadukasta ja vaikuttavaa tutkimusta. Me ideoimme, mutta oleellista on tehdä ideoista yhteiskuntaa hyödyttäviä sovelluksia. Me olemme oman alamme asiantuntijoita, mutta oleellista on, että osallistumme muuttuvan maailman rakentamiseen.

Yliopisto ei ole itsessään mitään. Siellä toimivat ihmiset tekevät siitä jotain. Se, miten laadukkaaksi, vaikuttavaksi, kansainväliseksi tai tehokkaaksi se saadaan, riippuu ihmisistä, henkilöstöstä ja opiskelijoista. Oleellista on, että koko yliopistoyhteisö ymmärtää, mikä on yliopiston tavoite, miksi se on olemassa ja miten se hyödyttää yhteiskuntaa, ja on sen lisäksi valmis tekemään oman osuutensa tavoitteiden saavuttamiseksi. Kysymykseen ”mitä sinä teet yliopistossa” voi silloin jokainen, tehtävästä riippumatta, vastata: ”Teen entistä parempaa yliopistoa.”

Kaija Holli
rehtori

Akatemia herää

Kasvukausi alkaa hiipua, viljat saadaan laariin, lehmät palaavat navettaan ja yliopistoväki töihin. Akateeminen vuodenkierto on lähes päinvastainen kuin maalaisyhteiskunnan. Kun professori kesällä lepää, maamies yrittää varmistaa leipää talveksi. Ja kun maamies viettää hiljaista ja pimeää talvea, akateeminen väki kirjoittaa ja rasittaa silmiään tietokoneen valossa. Ainakin ennen vanhaan tämä oli vuodenaikojen sosiaalinen järjestys. Ja ainakin kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa professorit ja dosentit viettivät leppoisia kesäpäiviä rouvien paimentaessa lapsia ja tehdessä hilloja talveksi. Maisterit palloilivat kotiseudulla ja kiusasivat maalaistyttöjä kuunsillalla.

Viime keväänä tätä idylliä yritettiin murtaa. Joku poliitikko ehdotti yliopistoihin kesälukukautta. Siten päästäisiin eroon kolmen kuukauden akateemisesta luppoajasta, opiskelijat valmistuisivat nopeammin, ja tilat olisivat tehokkaassa käytössä. Kansantulo kasvaisi ja kestävyysvaje ohenisi. Totta, mutta onneksi joku korjasi pari pikkuseikkaa: mikään ei estä opiskelemasta kesällä ja niin tapahtuukin, ja täysi opetusmylly kesällä vaatisi paljon lisää henkilökuntaa, ellei pidetä yliopistoa talvella kiinni. Tosin akateeminen talviuni voisi olla hienokin kokemus.

Kun olen kysellyt kolleegoilta, mitä he ovat kesällä tehneet, monet ovat sanoneet pitäneensä lomaa ja lukeneensa dekkareita. Kai sekin vastaus pitää hyväksyä, vaikka todellinen akateeminen olento vääntää artikkelia, lukee käsikirjoituksia ja lukee edellisenä talvena lukematta jääneet oikeat kirjat. Heinäkuisen veltostumisen voi estää lähtemällä konferenssiin eteläiselle pallonpuoliskolle, missä on talvi ja varmasti sataa. Suorituspisteitä ropisee kuin viljaa laariin.

Onneksi yliopiston lukukauden avajaiset ovat edelleen vasta syyskuussa, eikä 1. heinäkuuta. Näin säilyy ainakin illuusio siitä, että saamme elää akateemista vuodenkiertoa, jossa syksyllä reipastutaan, työn hedelmät valmistuvat keväällä ja palkinnoksi saa loman, jolloin näkee muitakin ihmisiä. Luulenpa, että juuri akateeminen vapaus on se tekijä, joka saa ihmiset tekemään enemmän töitä kuin mistä heille maksetaan. Siksi loma on erityisen ansaittu ja tarpeen.

Hyvää akateemista vuotta!

Pertti Haapala
vararehtori