Innostuako sotesta vai joutua epätoivoon?

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Usein on niin, että kun jokin asia on riittävän kauan ratkaisematta, ketään ei enää kiinnosta se, minkälainen ratkaisu syntyy, vaan että ratkaisu ylipäätään syntyy. Soten kohdalla on käynyt juuri näin.

Massiivisen hankkeen muotoseikat ja rakenteet ovat vieneet kaiken huomion. Itsehallintoalueiden määrä vei viimeisenkin huomion siinä määrin, että ihminen pääsi unohtumaan kokonaan. Toki valinnan vapaudesta keskusteltaessa on käynyt päinvastoin. Erheellisesti on tulkittu sen tarkoittavan sitä, että yksittäinen potilas saa jatkossa shoppailla erilaisia palveluja vapaasti mielin määrin ja valita missä ja miten itseään hoidattaa.

Kartalla sote- ja itsehallintoalueet näyttävät ihan helpoilta katsella, mutta mitähän ne mahtavat sisältää. Mitä vaikutuksia niillä on olemassa olevaan systeemiin, rakennuksiin, laitteisiin, henkilöstöön, tietojärjestelmiin, kustannuksiin ja tietenkin siihen oleellisimpaan, ihmiseen ja hänen hoitoonsa ja hyvinvointiinsa? Lähtökohtaisesti oli kyse sosiaalityön ja terveydenhoidon (sote) yhdistämisestä asiakkaita/potilaita/kansalaisia hyödyttävällä tavalla, mutta nyt paitsi asiakas, myös sosiaalityön ja terveydenhoidon yhteys on unohtunut kokonaan.

Onko yliopistolla jotakin roolia ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä sotesta syntyy? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki odottavat jonkin ihmeen tapahtuvan ja jonkun vain tekevän valmiiksi sen hallituksen vaivalla päättämän soten, johon sitten muut yrittävät sopeutua ja jota kaikki voivat rauhassa moittia. Entäpä, jos emme suostuisi tähän, vaan ottaisimme aktiivisen roolin ja tekisimme sotesta sellaisen kuin me haluamme? Yliopistollahan pitäisi olla osaamista, ennakkoluulottomuutta, kekseliäisyyttä, uudistamiskykyä. Sillä on johtamistaitoa, tutkimuksellista otetta, opetustaitoa, julkishallinnon tuntemusta, substanssin osaamista sekä terveyteen ja hyvinvointiin että sosiaalityöhön liittyen. Mistä sitten kiikastaa? No ei mistään. Meidän ei pidä jäädä odottamaan, että joku kysyy meiltä tai pyytää meitä, vaan meidän pitää näyttää esimerkkiä.

Meillä on yksi valtakunnan johtavimmista sosiaali- ja terveystieteen keskittymistä. Opetamme ja tutkimme sosiaalityötä, laaja-alaisesti ihmisten ja väestön terveyttä sekä johtamista ja julkista hallintoa. Onhan kummallista, jos tästä ei synny mitään. Kaupin kampus haaveilee hyvinvointiopetusterveyskeskuksesta (pisin kirjoittamani sana ikinä) ja sen toteutuessa meillä on konkreettiset puitteetkin yhdistää sosiaalityön ja terveydenhoidon osaaminen luovalla tavalla pitäen ihminen keskiössä. Tutkimusaiheista ei tule olemaan pulaa ja opetettavaa riittää kaikkiin suuntiin. Tämä edellyttää oman ajatusmaailman avartamista, omalta mukavuusalueelta poistumista ja edelläkävijän roolin ottamista. Siihen kannustan.

Kaija Holli
Rehtori

Selvitysten luvattu maa

Kaija Holli

Kaija Holli

Tehdäänköhän missään muualla niin paljon selvityksiä kuin Suomessa? Onkohan kukaan selvittänyt sitä, mitä tehdyistä selvityksistä on seurannut? Välillä vaikuttaa siltä, että selvityksen käynnistämisen luullaan riittävän ratkaisuksi esiin nousseeseen ongelmaan tai korkeintaan antavan aiheen lisäselvitykseen. Tulee mieleeni sektoritutkimuslaitosten selvitykset. Tarve uudelleen organisointiin oli havaittu jo vuosia sitten ja selvityksiä oli tehty useita, mutta ne eivät olleet johtaneet mihinkään toimenpiteisiin. Pari vuotta sitten tehdyn selvityksen jälkeen silloinen pääministeri totesi, että nyt loppuu selvittely, toimikaa. Jotain on tapahtunutkin, mutta onko riittävästi, jää vielä nähtäväksi.

Yliopistomaailmalla ei toki ole yhtään kirkkaampaa kruunua selvitysten tekemisessä.
Suomen yliopistot ry (Unifi ry) on tehnyt kaksi kierrosta nk. Rake-selvityksiä eri tieteenaloilta. Osa toisen vaiheen selvityksistä, kasvatustiede, psykologia ja taideaineet, ovat vielä kesken. Ensimmäisen kierroksen selvityksistä saatu hyöty oli se, että dekaanit eri yliopistoista ja eri tieteenaloilta saatiin istumaan saman pöydän ääreen ja havaitsemaan, mitä kaikkea missäkin yliopistossa tehdään. Sehän oli tietysti hyvä alku, mutta siitä ei vielä seurannut mitään, paitsi jatkoselvittelyt. Seuraavassa selvityksessä edellytettiin, että mukana ryhmissä olisi vähintään vararehtoritaso, jotta konkreettisia ehdotuksia ja päätöksiäkin syntyisi.

Osassa ryhmien raporteista onkin varteenotettavia ehdotuksia, mutta ne eivät vielä paperilla muutu todeksi. Uuden rakentamisessa ei näytä olevan mitään ongelmaa, mutta olemassa olevasta luopuminen on kaikkialla vaikeaa.

Yliopistoja on arvosteltu vahvoin sanakääntein aikaansaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä profiloitua ja tehdä rakenteellisia uudistuksia. Näin Tampereen näkövinkkelistä voisi sanoa, että yritetty on. Viimeisten viiden vuoden aikana on uudistettu mittavasti sekä toimintoja että rakenteita ja luulisi, että Tampere3:n rakentaminen vastaa vaativiakin tavoitteita.

Rake-ryhmien työ ei myöskään ole mennyt ainakaan vielä hukkaan, sillä niiden pohjalta työstetään mm. Tampereen ja Turun yliopistojen dekaanien toimesta yhteisiä tutkintoja. Ovatko ne sitten käytännössä mahdollisia, jää nähtäväksi. Nähtäväksi jää myös, kuka ampuu ne ensimmäisenä alas, jos ei muutoin, niin siksi, että ne oli väärin prosessoitu.

Kaija Holli
Rehtori

 

Vaalipaneeli

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin asiasta kiinnostuneena kuulijana torstaina 19.3. Unifin, Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton järjestämään korkeakoulupoliittiseen vaalipaneeliin Helsingin yliopistossa. Yleisöä yliopiston pieneen juhlasaliin oli kokoontunut runsaat 100 henkeä, paneelissa olivat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet. Keskustelussa käsiteltiin kolmea teemaa: yliopistojen rahoitus, duaalimalli ja tiedeministeriö. Kerron vaikutelmia kahdesta ensimmäisestä.

Puolueiden edustajat olivat suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että koulutuksesta ei saa enää leikata. Yliopistojen taloudellista tilannetta pidettiin olosuhteisiin nähden kohtuullisena, mutta ei hyvänä. Kaikki näkivät uuden hallituksen lähtökohdat vähintäänkin vaikeina. Julkisen talouden tila on vaikea ja tulevissa valtion budjeteissa on säästettävä.

Panelistit peräänkuuluttivat pitkäkantoista tiedeohjelmaa, josta hallituksen toivottiin pitävän myös kiinni. Yhtenä mahdollisena yliopistojen rahoituksen lähteenä nähtiin nykyistä aktiivisempi oman pääoman kartuttaminen. Yliopistoja kannustettiin lahjoitusten hankintaan. Panelistien kannat jakaantuivat lukukausimaksuissa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Jotkut tyrmäsivät ajatuksen jo lähtökohtaisesti, toiset pitivät sitä hyvänä ja samalla testinä koulutuksen laadulle. Tässä asiassa kuultiin myös aivan uusi pelinavaus, jonka mukaan yliopistot voisivat periä lukukausimaksuja ulkomailla toteutetusta koulutuksesta. Kotimaassa tämä ei olisi edelleenkään mahdollista. Yliopistojen perusrahoitus nähtiin kuuluvan totaalisesti valtiolle. Lisäksi toivottiin, että rahoitus olisi ennustettavaa ja pitkäjänteistä. Toki yliopistoilta toivottiin lisää toiminnallista tehokkuutta.

Tilaisuuden järjestäjinä toimineet ammattiliitot ilmaisivat kannattavansa nykyistä duaalimallia. Korkeakoululaitoksen tulevaisuuden suhteen panelistit olivat niin ikään varsin samoilla linjoilla. Heidän mukaansa duaalimallia ei ole syytä purkaa. Ammattikorkeakouluilla nähtiin olevan erityinen koulutuspoliittinen tehtävä. Samalla kuitenkin toivottiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön löytävän uusia muotoja. Sen pitäisi olla olennaisesti jotakin muutakin kuin jumppasalien yhteiskäyttö, kuten joku asian kiteytti. Tampere3-hanke tunnettiin ja sille annettiin muutamissa puheenvuoroissa selkeää tukea.

Keskustelussa huomioni kiinnittyi vahvan kahtiajaon korostukseen. Tarvitaan kovatasoisia tiedeyliopistoja ja työelämälähtöisiä ammattikorkeakouluja. Minua jäi vähän ihmetyttämään, että mihin me sitten opiskelijoita koulutamme, jollei suomalaisille työmarkkinoille. Panelistit eivät myöskään halunneet vähentää yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen nykyistä määrää.

Vaaleihin on aikaa kuukausi. Kannattaa seurata maamme tulevaisuudesta käytävää keskustelua ja äänestää.

Harri Melin
Vararehtori

Tiedevaalit?

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Uskallan kirjoittaa politiikasta ja kysyä kannattaako tieteestä puhua eduskuntavaalien alla. Moni on jo innostunut. Itse asiassa (lähes) kaikki puolueet kannattavat investointeja tutkimukseen ja innovaatioihin. Vain osaamisella voimme menestyä ikuisessa kilpailussa maailman muiden kansojen kanssa. Tämä keksittiin jo 1800-luvulla, mutta se toimii vieläkin. Halutaan uskoa, että tiede ja tieto luovat uutta tuotantoa, työpaikkoja ja talouskasvua. Näin on tapahtunutkin – osassa maailmaa. Jatkammeko näin?

Vaikka viisas poliitikko vastustaa hukkainvestointeja, hän ei voi vastustaa sijoittamista omaan vaalipiiriin. Erityisen kannattavia investointeja ovat olleet korkeakoulut, joita on saatu koko maahan. Ne ovat pitäneet nuorison paikkakunnalla, tuoneet paljon julkista rahaa ja luoneet uusia työpaikkoja. Maakunta on vaurastunut, eniten Uusimaa, mutta muutkin. Jatkammeko näin?

Jokainen yliopisto, yliopistoväki ja ammattiliitot haluavat lisää resursseja, koska he haluavat edistää tiedettä ja elävät siitä. Lisäksi olisi toivottavaa, että investoinnit kohdistuisivat eritoten omaan yliopistoon ja siksi naapurin epäonnea ei pitäisi aliarvioida. Ministeri tai edes kansanedustaja omasta talosta olisi suureksi hyödyksi. Jatkammeko näin?

Vastuullinen virkamies taas ajattelee suurempaa kokonaisuutta. Siksi ministeriö haluaa korkeakouluille työnjaon ja jakaa resurssit kansallisesti järkevällä tavalla. Tämä on valtiollista tiedepolitiikka. Kun siihen lisätään välttämätön kasvupolitiikka, alueet ja korkeakoulut ovat osanen globaalissa kilpailupolitiikassa. Se on taas niin suuri asia, että sitä ei voi jättää paikallisesti johdettavaksi. Kehitystä on ohjattava. Ennen työkaluna oli ministerin mökkitien siltarumpu, nyt kannustimien säätäminen. Jatkammeko näin?

Opiskelijat ovat suuri äänestäjäjoukko. Ennen he äänestivät kuten vanhempansa tai päinvastoin. Nyt he ovat itsenäisiä ja vaativia. Heille luvataan mielellään enemmän opiskelupaikkoja, enemmän vaihtoehtoja, parempaa opintotukea ja varmaa työpaikkaa. Minäkin kannatan kaikkia näitä hyviä asioita. Jatkammeko näin?

Kokeeksi tekisi mieli vastata kaikkiin kysymyksiin: ei. Se tuntuu kuitenkin poliittiselta itsemurhalta. Tiedän, että saisin yhden äänen, siltä naiivilta tutkijalta, joka luulee, että tutkimusta rahoitetaan sen itsensä vuoksi – tai siksi että se parantaa maailmaa muualla kuin tässä ja nyt. Onneksi yksikään puolue ei pyytänyt minua ehdokkaaksi.

Pertti Haapala
vararehtori

Tiede kiehtoo

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Tampereella on hiljaista lauantaina 17.1.2015. Säätila on surkea, mutta hiljaisuus ei johdu siitä, vaan siitä, että kaikki ovat Tampere-talolla. Miksiköhän ne siellä ovat? No tietenkin siksi, että siellä on tiedetapahtuma Valoa pimeyteen. Neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma on tänä vuonna erityisen merkittävä siksi, että molemmilla Tampereen yliopistoilla on juhlavuosi. Tampereen yliopisto viettää 90- ja teknillinen yliopisto 50-vuotisjuhlavuottaan. Tiedevuosia on siis yhteensä 140.

Juhlavuosi näkyy myös Valoa pimeyteen -tiedetapahtumassa, jonka teemana on Tulevaisuus – nyt. Tapahtuman ohjelma on monipuolinen ja kiehtova. Mitähän kaikkea tiedämme nyt tulevaisuudesta? Mitenkähän se ihmispoloinen selviytyy tässä muuttuvassa maailmassa vai tarvitseeko se kenties muuttuvan maailman selviytyäkseen? Ehkäpä joitakin vastauksia saamme tapahtumassa ja jos emme, niin tutkittakoon lisää.

Syksyllä 2011, kun aloimme suunnitella nykymuotoista tiedetapahtumaa ajattelimme, että sitä järjestetään ainakin niin kauan kuin kävijämäärät kasvavat. Näin on tapahtunut tähän saakka, eikä tämä vuosi varmasti ole poikkeus. Tampere-talossa on kyllä tilaa, vaikka osallistujamäärät nousisivat reilustikin.

Valoa pimeyteen on hyödyllinen tavalliselle ihmiselle, joka saa tietoa siitä, mitä tutkitaan, miten tutkitaan ja ennen kaikkea mitä tutkimuksissa on havaittu ja mitä se tarkoittaa tai vaikuttaa ihmisen ja ympäristön hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Tapahtumassa voi myös viihtyä ja verkostoitua, oppia tuntemaan muiden tekemisiä ja muita ihmisiä. Tiedetapahtuma on tärkeä myös tutkijoille ja opettajille tieteen ja oman alan tunnetuksi tekemisessä, tutkimustulosten popularisoinnissa, uusien ideoiden saamisessa ja verkostoitumisessa. Eri alueiden huippuasiantuntijoiden esitykset avartavat kummasti omaa, varsin kapeaksi jäänyttä näkemystä tiedekentästä.

Yksi tamperelaisen tai pirkanmaalaisen tiedetapahtuman tärkeimmistä ansioista on se, että sitä tehdään yhdessä eri toimijoiden kanssa. Paitsi kaikki neljä korkeakoulua, mukana ovat myös Tampere-talo, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Aamulehti ja Pirkanmaan kulttuurirahasto. Sitoutuminen tapahtumaan on ollut erinomainen ja uskon, että kaikki osapuolet hyötyvät mukanaolosta.

Mikään tapahtuma ei synny itsestään, vaan vaatii työtä ja rahaakin – tämä tapahtuma enemmän työtä, jota ei tässä tapauksessa mitata rahalla. Tiedetapahtuma edellyttää myös aktiivisia osallistujia ja kannustan kaikkia yliopistoyhteisön jäseniä osallistumaan. Jos ei itse pääse, kannattaa yllyttää naapurit ja sukulaiset ja heidän kummin kaimansa mukaan. Tapahtumaan voi tulla koko perheen voimalla, sillä lapsia kiinnostavat varmasti robotit ja muut vempaimet. Heistä voi tulevaisuudessa tulla suuria tiedepersoonia, kun saavat virikkeitä jo varhain.

Kaija Holli
Rehtori

Excel(lence)

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Kun joulu lähestyy, ihmisen mieli harrastuu pohtimaan henkisiä asioita. Minä olen jo aloittanut lukemalla pääministerin johtaman tutkimus- ja innovaationeuvoston ohjelman: Uudistava Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015–2020. Huomaa otsikkoon upotettu nokkeluus: uudistava. Itsekin luin ensin uudistuva, mutta ymmärrän nyt, että mikään ei uudistu itsestään. Asiakirja onkin selväsanainen lista siitä mitä kunkin tulee nyt tehdä uudistuakseen. Tosin tekstiä on paikoin vaikea ymmärtää, koska se on niin tieteellistä. Esimerkiksi: ”Investoinnit aineettomaan pääomaan ja aineettomuuden hyödyntäminen ovat nousseet tuottavuuden ja talouskasvun keskeisiksi lähteiksi. Arvoa luodaan yhä enemmän aineettomilla tekijöillä […] arvioidaan koulutus- ja tutkimusjärjestelmän kyky tuottaa aineettoman arvonluonnin osaamista”. Ymmärsin, että juuri tämä koskee meikäläistä, joka on tutkivinaan yhteiskuntaa.

Ei pidä pilkata. Kyse on vakavasta asiasta. Maamme talous taantuu ja innovaatiotoiminta sen mukana, vaikka juuri sen pitäisi pelastaa maa. Asiakirjasta hahmottuu ammottava osaamisvaje: ”Suhteellisen suurista investoinneista huolimatta Suomeen tieteen taso ei ole noussut, huippuja on vähän ja ne ovat kapeita sekä tutkimustulosten hyödyntäminen on riittämätöntä. Olemme jääneet jälkeen muista edistyneistä ja johtavista vertaisryhmämme tiedemaista.” Suomen korkeakoulut eivät saa todellakaan korkeata arvosanaa. Tuntuu, että ne ovat pikemminkin syypäitä asioiden heikkoon jamaan. Myönnetään.

Lääkkeitä on monia, kuten ”korkeakoulujärjestelmän radikaali uudistaminen” ja porukan vaihtaminen: ”Ulkomaalaisille osoitetaan toimia ja tutkijapaikkoja joustavin ehdoin, tarvittaessa nopeasti ja kutsurekrytoinneilla […] Varmistetaan ulkomaisten avainhenkilöiden ja asiantuntijoiden verotuksen kilpailukyky sekä tämän veroedun jatkuvuus vuoden 2015 jälkeen.” Joku Suomessa syntynyt voisi olla kateellinen, mutta ei kannata: meitä kehotetaan menemään ulkomaille, missä on paremmat edut.

Ymmärrän toki vastuullisen suunnittelun vaikeuden:
”Rahoittajaorganisaatioiden merkityksen huomattava kasvu on korostanut niiden roolia ja vastuuta koko julkisen tutkimusjärjestelmän toiminnasta. Lineaarisen innovaatiomallin osittainen korvautuminen vuorovaikutukseen innovaatioprosessin eri vaiheissa perustuvalla mallilla on tehnyt t&k:n hyödyntämisestä ja siihen liittyvistä tukitoimista entistä vaativampia kehittämiskysymyksiä.” Kannatan myös päätelmää: ”On luotava jäsentynyt kokonaisnäkemys innovaatiojärjestelmän toimivuudesta ja t&i-politiikasta.”

Onneksi ohjelmasta löytyy myös virke, josta oikein innostuin: ”Korkeatasoinen tieteellinen tutkimus ja opetus ovat tiedon ja osaamisen perusta.” Se vain hukkuu osaamattomuuteen. Ymmärsin myös, että ”yliopistoissa on ymmärrettävä uuden tiedon ja osaamisen hyödyntämisen ja laajan käyttöönoton edistämisen tärkeys.” Kun tämän hoksaa, voi odottaa palkintoa: ”Tutkimuksen vaikuttavuuden osoittamiseksi kehitetään mittaamista ja arviointia. Tietoa vaikuttavuudesta käytetään jatkossa korkeakoulujen rahoituksen suuntaamisessa.” Tämän laatukannustimen voi kuvata lyhyemmin tieteen kielellä: excellence by excel.

Asiakirja, joka ”lähetetään valtioneuvoston kanslialle ja ministeriöille asiaankuuluvia toimenpiteitä varten”, on niin arvovaltaisen joukon laatima, että en uskalla sanoa sitä vastaan puolta sanaa. Tottelen vaan.

Pertti Haapala
vararehtori ja johtaja
Centre of Excellence in Historical Research

Arvioimisesta

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Tampereen yliopiston tutkimuksen kansainvälinen taso arvioitiin viime viikolla. Emme tiedä vielä tuloksia. Vieraat vaikuttivat kuitenkin tyytyväisiltä, kehuivat kohteluaan, asioiden organisointia, yliopiston tiloja ja muita resursseja. Tällaiset asiat ovatkin kunnossa suomalaisissa yliopistoissa. Tutkimuksemme taso ei varmaankin ole huono, sitä ei tarvitse pelätä. Tärkeämpi kysymys onkin: voisiko se olla parempi. Tähän saamme varmasti hyviä ehdotuksia. Naapuri näkee ruohon vihreyden paremmin kuin me itse.

Ulkomaiset asiantuntijat vaikuttivat päteviltä. Jos he eivät vaikuttaneet, sittenhän olemme parempia kuin he! Monet vieraat kyselivät etukäteen mitä tapahtuu arvioinnin jälkeen. Kun vastasin, että ketään ei tapeta, he olivat helpottuneita. Kysymys oli sikäli aiheellinen, että tutkimuksen arviointeja on monenlaisia: jossakin se on osa saneeraus- tai säästöohjelmaa ja jossakin se on sidottu valtion rahoitukseen. Huono tulos tarkoittaa siis potkuja. Meidän arvointimme oli yliopiston omaa toimintaa, ja tärkeintä on saada tietoa siitä miten voisimme tehdä asioita paremmin. Keinot ovat auki, mutta tieto varmasti näkyy siinä miten yliopisto määrittelee itsensä tulevassa strategiassa eli tulevina vuosina.

Tutkimuksen arviointi teetti paljon työtä ja vähän jännittikin. Kaikki eivät ehkä asiasta innostuneet ja tavallaan syystä: yliopiston tutkimus on lähtökohtaisesti laadukasta ja sen tulee olla vapaata, jotta se olisi laadukasta. Mihin arviointia tarvitaan? Ehkä siihen, että yli 2000 ihmisen yliopisto on iso organisaatio, eikä se toimi aivan itsestään, eikä ilman tietoa kokonaisuudesta. Toinen syy on se, että me emme tiedä tarpeeksi siitä mitä muualla tehdään. Jonkun täytyy kertoa se. Maailmaa nähnyt professori on tähän hyvä apu. Hän on myös realistinen verrattuna vaikkapa niihin kotimaisiin virkamiehiin, poliitikkoihin ja suunsoittajiin, jotka mielellään osallistuvat tiedepoliittiikkaan.

Periaatteessa vastustan tutkimuksen mittaamista – siksi että mittarit ovat useammin huonoja kuin hyviä ja huonojen mittarien perässä juokseminen vie väärään suuntaan. Pahinta on se, jos tulostavoite peittää tutkimustavoitteen. Silloin tutkimus tuottaa jotakin muuta kuin uutta tietoa ja tutkija on jotakin muuta kuin vapaa ajattelija. Jotenkin tähän istuu Väinö Linnan toteamus: työläiskirjailija on sellainen joka kirjoittaa työkseen.

Pertti Haapala
vararehtori

Down under

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Lupasin kirjoittaa siita, milta tuntuu olla maapallon toisella puolella, taalla alhaalla. Oikeastaan paallaan oloa ei huomaa, mutta muuten on outoa: autot ajavat vaaraan suuntaan, auringolla ei ole selvaa rataa, se vain paistaa,  joutsenet ovat kaikki  mustia, ravintolaan saa vieda oman pullon, ja tietokoneen nappaimistossa ei ole aakkosia, vaikka muutoin taalla ollaan kovin monikulttuurisia.  Takalaiset sanovat itsekin asuvansa alapuolella, koska heidan identiteettinsa on puoliksi eurooppalainen. Myos suuri aasialaisvaesto nayttaa omaksuvan nopeasti hassut ’englantilaiset’  tavat. Viikonloppuna on kansallispaiva, jota juhlitaan massiivisesti. Sen jalkeen on vapaapaiva, koska perin vapaa alkoholipolitiikka tehnee tehtavansa.

Australian uusi hallitus on ollut helisemassa, kun alkoivat ensi toikseen arvostella naapurimaita, erityisesti Indonesiaa. Kun huomasivat, etta siella on asukkaita kymmenen kertaa enemman, alkoivat pyydella anteeksi. Australian talous kun todellakin elaa  Aasiasta ja maahanmuuttajista., joita seka tarvitaan etta yritetaan palauttaa. Mutta enpa ole havainnut arkipaivan rasismin ituakaan, jos unohdetaan miten huonosti maan alkuperaisvaestolle on kaynyt. Sitakin pyydellaan nyt kovasti anteeksi ja aboriginaalien kunnioittaminen nayttaa olevan poliittinen valttamattomyys. Toinen konsensus-asia on ilmastomuutos, johon taalla kokemuksen perusteella uskotaan, kun metsaa palaa joka vuosi enemman.

Luin paivan lehdesta, etta ainakin hallituksen mukaan Australian hyvinvointivaltio on kestamattomalla pohjalla, ja siksi etuisuuksia ja erityisesti Afrikan kehitysapua pitaa leikata. Rahat siis uhkaavat loppua. En voi vaittaa vastaan, mutta kun katsoo ymparilleen, ei jaksa pelastya: jos tama maa koyhtyisi yhdella, viidella tai kymmenella prosentilla, edelleen olisi paljon jaettavaa. Samassa lehdessa oli uutinen Bill Gatesin saation raportista, jossa paateltiin, etta koyhyys maailmasta on poistumassa. Tarkeinta on lasten terveyden parantaminen koyhissa maissa ja siihen tarvitaan rikkaiden maiden apua. Suurin este kehitykselle on poliitikkojen asenne: siella ja taalla. Ja siella.

Koska yliopistossa on kesaloma, laaja kampus on hiljainen ja opettajat nauttivat omasta ajasta, jonka nipistamista hallitus myos suunnittelee. Akateemiset kissanpaivat ovat nakojaan kaikkialla loppumassa. En uskalla sanoa asiasta enempaa, koska olen luvannut olla esittamatta julkisuudessa sellaisia lausuntoja, jotka eivat vastaa yliopiston (ANU) linjaa, mutta voidaan tulkita yliopiston nakemyksiksi.

Yhta asiaa mina ihmettelen: miksi yhteiskunnat ovat niin samanlaisia, ihmisista puhumattakaan.

Pertti Haapala
Visiting Fellow
Australian National University

Rohkeasti eteenpäin

Kaija Holli

Kaija Holli

Kuuntelin presidentin uudenvuodenpuhetta ja ajattelin, että olipa hyvä puhe. Tarkkaan mietitty, ei hymistelyä, ei liikaa pessimismiä eikä liirumlaarumeita. Suorastaan huvittavaa oli seurata tulkintoja puheesta ja arvailuja sisällön syistä ja merkityksistä seuraavien päivien mediassa. Miksi se presidentti Euroopasta ja EU:sta puhui, eihän se sille kuulu? Miksi se ei puhunut Venäjästä ollenkaan, jo on aikoihin eletty? Liikaa pessimismiä ja uhkakuvia valitti joku. Toinen asiantuntija moitti kuivaksi ja epämääräiseksi. Jonkun mielestä ei tehnyt selkeitä toimenpide-ehdotuksia. Positiivisiakin kommentteja tällä kertaa kyllä löytyi.

Valtionpäämies on toki sellaisessa asemassa, että hänen jokaista sanaansa tulkitaan tarkasti. Miten osaisi pitää positiivista tunnelmaa ja kierrettä yllä, kun tulevaisuudessa näkyy uhkakuvia ja huonoilta näyttäviä skenaariota? Miten nähdä ja varautua riittävän pitkälle tulevaisuuteen, mutta uskaltaa ja osata elää tätä päivää? Siinäpä opettelemista meille kaikille sekä yksilöinä että yhteisön jäseninä.  Mielestäni presidentti onnistui tässä – hän osasi lyhyesti sanoa paljon.  Suora lainaus: ”Käsillämme on havahtumisen hetki. Meidän on katsottava rohkeasti eteenpäin. On tehtävä päätöksiä. On luotava uutta, mutta on myös purettava vanhaa, pysyväksikin luultua. Luotamme vielä toisiimme ja itseemme. Tämän luottamuksen varassa voimme tavoitella uutta.”

Rohkeasti on syytä katsoa eteenpäin myös meillä yliopistossa. Tuleva vuosi pitää meidät varmasti riittävän aktiivisina, sillä tutkimuksen laadun ja määrän parantaminen, tutkintotavoitteiden toteutuminen, kansainvälistyminen tai rahoitushauissa pärjääminen eivät tapahdu itsestään, vaan vaativat rohkeutta, eteenpäin katsomista, uuden luomista ja vanhan purkua. Onneksi olemme havahtuneet tähän jo jokin aika sitten, ja vaikka tutkimuksen arviointi, laadunhallinnan auditointi, tutkinto-ohjelmien seuranta ja tarkistukset, koulutusvienti ja monet muut ylimääräiseltäkin tuntuvat tehtävät saattavat askarruttaa, ne kyllä hoituvat kun luotamme itseemme ja toisiimme. Mutta mistä löytyy innostus? Tekemisen riemustahan se löytyy ja aikaansaannoksista. Luotetaan siihen.

Rehtoraatti on itsearvioinnissaan todennut, että pikkuisen enemmän pitäisi rehtoristosta saada irti. Tunnit loppuivat kuitenkin päivästä,  joten päätimme siirtyä vuorotyöhön. Lähetimme vararehtori Pertti Haapalan Australiaan, jossa hän aloittaa työnteon, kun me Harri Melinin kanssa lopettelemme täällä Tampereella. Näin rehtoristo tekee töitä yötä päivää, ja mikäs on tehdessä, kun sähköpostikin siirtyy pilveen.

Hyvää alkanutta vuotta 2014 toivotan kaikille!

Terveisiä Oulusta

Harri Melin

Harri Melin

Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön vuotuiset neuvottelupäivät järjestettiin pari viikkoa sitten Oulussa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa olivat edustettuina yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johto sekä ministeriön ja Suomen Akatemian ylin virkamiesjohto.  Esityslistalla olivat korkeakoulu- ja tiedepolitiikan ajankohtaiset kysymykset. Puheenvuoroissa nostettiin esiin ainakin hakijasuman purku, opiskelijavalintojen uudistaminen, työurien pidentäminen ja ammattikorkeakoulu-uudistus. Puheenvuoroja käyttivät muiden muassa ministeri Krista Kiuru ja ylijohtaja Tapio Kosunen.

Ministeriö toivoo, että korkeakoulut lisäisivät tilapäisesti uusia aloituspaikkoja vuodesta 2015. Hakijasuman purun nimellä kutsuttuun hankkeeseen on varattu hallituksen rakennepaketissa runsaat 350 miljoonaa euroa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ministeriöllä ei ole vielä selkeitä suunnitelmia siitä mitä, ja missä tulee tapahtumaan. Uusia aloituspaikkoja toivotaan aloille, joilla on vetovoimaa ja joilla on selkeää työvoiman tarvetta. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus ja korjausrakentaminen. Ensi vuodelle hankkeeseen varataan 20 miljoonaa euroa.

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistuvat. Käyttöön otetaan sähköinen hakujärjestelmä, joka mahdollistaa lukion päästötodistuksen ja ylioppilaskokeen nykyistä paremman hyödyntämisen valinnoissa. Lisäksi valinnassa varataan kiintiö sellaisille hakijoille, joilla ei vielä ole tutkintoa tai opiskelupaikkaa. Uudistustyö on käynnissä ja valmista odotetaan vuoden 2015 valintoihin mennessä.

Työurien pidentäminen taitaa olla kaikkien toivelistalla. Uudistuneet opiskelijavalinnat nopeuttavat opintoihin kiinnittymistä. Yliopistoilta odotetaan lisäksi toimia, jotka nopeuttavat opintojen etenemistä. Tällaisia ovat esimerkiksi uudet oppimisympäristöt, joustavat opiskelumahdollisuudet ja tutkintojen keventäminen. Myös sidosryhmiä odotetaan mukaan opetussuunnitelmatyöhön. Näin voidaan parantaa tutkintojen työelämärelevanssia ja ennakoida tulevaa asiantuntijatarvetta.

Yliopistolaki uudistettiin vuonna 2010. Nyt on ammattikorkeakoulujen vuoro. Ministeriö on myöntänyt uudet toimiluvat, mutta rakenteellinen kehittäminen jatkuu. Tavoitteena on yksikkökoon kasvattaminen ja toimipaikkojen karsinta. Ammattikorkeakoulut siirtyvät uuteen rahoitusmalliin, joka perustuu tuloksellisuuteen. Keskustelua viriteltiin myös niin kutsutun duaalimallin tulevaisuudesta.

Ministeriö ei nostanut pöytään mitään uutta ja mullistavaa. Edellä sanotun ohella viestinä oli, että rakenteellista kehittämistä jatketaan, yliopistojen tulisi jatkaa profiloitumistaan ja päästä nykyistä tehokkaampaan työnjakoon. Myös uuden rahoitusmallin säätö jatkuu. Lisäksi kannettiin huolta valtion talouden tilasta ja mahdollisista yliopistoja koskevista säästötarpeista. Meidän kannattaakin seurata erityisellä huolella ensi kevään kehysneuvotteluja.

Kaikesta huolimatta, Hyvää Joulua ja Vuotta 2014!

Harri Melin
vararehtori