Työelämäprofessorit yliopistojen voimavaroihin

Liisa Laakso

Yliopiston hallitus päätti viime kokouksessaan lisätä henkilöstöjohtosääntöömme määräaikaisen työelämäprofessorin kelpoisuusvaatimukset ja valintaa koskevat määräykset. Aloitteen tekijänä oli johtamiskorkeakoulu, joka lukuvuoden alussa nimitti ensimmäisen työelämäprofessorin soveltaen voimassa olevaa henkilöstöjohtosääntöä. Päätöksen tukena olivat jo kymmenen vuoden kokemukset journalistiikan vierailijaprofessorista ja sen tuoman käytännön näkökulman hyödyllisyydestä opetukselle.

Työelämäprofessorin vaatimuksiksi hallitus täsmensi sellaiset merkittävät ansiot elinkeinoelämän, julkisen sektorin tai kolmannen sektorin tehtävissä, joista on hyötyä yliopiston opetuksessa, tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Lisäksi päätettiin, että nimitettävällä henkilöllä täytyy olla tohtorin tutkinto tai sitä vastaavaa korkeatasoista osaamista tehtäväalueelta.

Työelämäprofessoreita on jo useimmissa suomalaisissa yliopistoissa, loputkin harkitsevat sellaisten nimittämistä. Käytännön voi sanoa vakiintuneen viimeistään kuluvana syksynä, kun myös Helsingin yliopisto nimitti ensimmäiset neljä työelämäprofessoriaan. Aalto noin kuudellakymmenellä työelämäprofessorilla on omassa luokassaan. Samoin Taideyliopisto, jonka varsinaisesta professorikunnasta suuri osa on valittu määräaikaisiin tehtäviin taiteellisin ja käytännön, ei tieteellisin meriitein. Tampereen teknillisessä yliopistossa on käytössä teollisuusprofessorin nimike.

Osa työelämäprofessoreista työskentelee osa-aikaisena varsinaisen tehtävänsä ohella, osa kokopäiväisesti. Tehtävät ovat aina määräaikaisia, ja täytöt ovat tapahtuneet yleensä kutsusta. Journalistiikan vierailijaprofessuurien täytössä on hyvää kokemusta hakumenettelystä. Kun kyse on työelämässä näkyvästi meritoituneista henkilöistä, avoimen haun, suorahaun ja kutsumenettelyn välinen rajanveto on ehkä melko teknistä. Tärkeintä on prosessin läpinäkyvyys oppiaineessa. Siihen kuuluu tehtäväalan määrittely yhdessä koko opettajakunnan kanssa ja asiantuntijoiden käyttö kandidaattien meriittien arvioinnissa.

Professoriliitto on oikeutetusti ollut huolissaan professori-nimikkeen arvosta, jos kriteereissä lipsutaan. Tohtorin tutkinto tai sitä vastaava osaaminen on siinä mielessä hyvin perusteltu lähtökohta. Toinen liittoa huolettava ongelma liittyy nimikkeen käyttöön. Tiedotusvälineissä tittelin alkuosa putoaa helposti pois. Oikean muodon käyttö on sekä yliopistojen viestinnälle että työelämäprofessoreille itselleen tarkka paikka. Moninaisen työelämän ja yhteiskunnallisen osaamisen käyttö ei tietenkään voi olla yhden tittelin varassa. Aallossa on käytössä myös Executive in Residence -nimike. Sen pätevyysvaatimuksissa korostuu johtamiskokemus, ei niinkään akateeminen osaaminen. Nimikkeelle tarvittaisiin kyllä sujuva suomennos.

Nyt on hyvä aika miettiä yhdessä työelämäkokemuksen tuomista innostuneiden ja pätevien osaajien kautta Tampere3:n ja koko suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tueksi parhaalla mahdollisella tavalla. Työelämäprofessoreilla itsellään on tässä tärkeä työsarka. Tavoitteen tulee olla opetuksen ja tutkimuksen laadun turvaaminen ja parantaminen, ei kilpailevien mallien luominen akateemiselle uralle.

Liisa Laakso
Rehtori

 

Huippututkimusta

Harri Melin

Tällä viikolla on uutisoitu näyttävästi uudesta taloustieteen huippuyksiköstä, joka perustetaan kolmen helsinkiläisen yliopiston yhteyteen. Hyvä niin. Tieteelliseen tutkimukseen ei investoida koskaan liikaa. Yliopistojen perusrahoitus on vähentynyt nyt jo neljänä perättäisenä vuotena. Siksi on mukava lukea uutisia, jossa kerrotaan noin 15 uuden tutkimuspainotteisen tehtävän avautumisesta. Yliopistojen rahoitus ei toki koostu pelkästä perusrahoituksesta. Olemme viime vuosien aikana palanneet vanhaan hankerahoituksen maailmaan. Haemme Opetus- ja kulttuuriministeriöltä kärkihankerahaa, Akatemialta profiloitumisrahaa ja nyt valmistellaan lippulaivarahan hakemista. Touhua piisaa.

Elämme kummallista aikaa, jossa tarjoillaan vaihtoehtoisia totuuksia, jossa supervaltaa johdetaan ärhäkkäillä tviiteillä ja jossa käytetään satoja miljoonia dollareita sen todisteluun, ettei ihmisellä ole mitään osuutta maapallon lämpenemiseen. Tämä aika, jos mikä, suorastaan huutaa yhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta. Tarvitaan perustutkimusta ihmisen ja luonnon välisen suhteen muutoksista. Teknisen kehityksen vauhti kasvaa ja tekniikan uudet keksinnöt muokkaavat perin pohjin ammatteja ja koko työelämää. Kansainvälinen kanssakäyminen saa jatkuvasti uusia muotoja, joiden seurauksista meidän on hyvä saada tutkimukseen perustuvaa tietoa. Tampereen yliopiston tutkijat kohdistavat tutkimusta muun muassa näihin kysymyksiin. Uuden yhteiskuntatutkimuksen ohjelma pitää sisällään monia muitakin tärkeitä avauksia.

Tampereen yliopisto panostaa vahvasti yhteiskuntatutkimukseen. Kaksi edellistä profiloitumisrahoituksen kierrosta on meillä suunnattu yhteiskuntatieteellisen perustutkimuksen vahvistamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yliopistoomme perustetaan noin 15 uutta tehtävää, joissa tutkimus ja opetus kohdistuvat ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden analysointiin. Meille on rakentumassa yhtä vahva yhteiskuntatutkimuksen keskittymä kuin Helsingin kolmen yliopiston yhteinen uusi taloustieteen yksikkö tulee olemaan.

Huippututkimusta ei tehdä julistuksilla. Tie on pitkä ja vaatii sinnikkyyttä. Uusien avausten vaikutus nähdään vasta vuosien kuluessa. Pystymme kuitenkin tarjoamaan opiskelijoille jo tänä lukuvuonna paljon uusia kiinnostavia kursseja. Yliopistossa järjestetään toinen toistaan kiinnostavampia seminaareja. Yhteiskuntatutkimuksen alueella on meneillään tärkeitä asioita. Nyt tehdään jotakin uutta ja isoa.

Ero Helsingin taloustieteeseen on ainakin siinä, että pääministeri ja opetusministeri eivät ole pitäneet tekemisistämme tiedotustilaisuutta. Meidän tamperelaisten kannattaisi kuitenkin tehdä tästä numeroa.

Harri Melin
Vararehtori

Yliopistojen tuesta ja tulevaisuudesta Suomessa

Liisa Laakso

Tänään oli suuri päivä: Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistävän Tampereen korkeakoulusäätiön perustamispäivä. Työtä on tehty paljon, mutta paljon sitä on vielä edessäkin. Tampere on nyt kiistatta tulevaisuuteen katsovan korkeakoulutuksen eturintamassa. Nopeasti muuttuviin työmarkkinoihin ja globaaleihin ongelmiin vastaaminen edellyttää rohkeaa rakenteellista uudistumista.

Edessä olevat haasteet koskevat paitsi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen arvoa ja arvostusta myös sen resursointia. Osaamisen ja innovaatioiden tarve sekä tutkimukseen ja korkeakoulutukseen kohdistetut odotukset eivät välttämättä kulje käsi kädessä niiden saaman taloudellisen tuen kanssa. Julkisen sektorin rahoittamista kokonaisuudessaan joudutaan arvioimaan monilta eri kannoilta esimerkiksi automaation myötä vähenevän palkkatyön ja tuloverojen vuoksi.

Yliopistojen taloudellinen autonomia oli monipuolisesti esillä European University Associationin, EUA:n, huhtikuun alussa järjestetyssä kokouksessa. Vaikka Euroopassa on määrätietoisesti pyritty luomaan yhteisiä markkinoita sekä henkilöstön että opiskelijoiden liikkuvuudelle, rahoitukseltaan eurooppalaiset yliopistot eroavat toisistaan suuresti. Joissakin maissa julkinen rahoitus kattaa perustoiminnot ja niiden kehittämisen niin hyvin, että varainhankitaan yksityisistä lähteistä ei kannata panostaa. Toisissa keskitytään kilpaillun tutkimusrahoituksen maksimoimiseen. Kolmansissa käydään keskustelua lukukausimaksuista ja niiden oikeudenmukaisuudesta.

Suomessa on jouduttu sopeutumaan poikkeuksellisen suuriin julkisen rahoituksen leikkauksiin. Rakenteellisen kehittämisen eli korkeakouluyhteistyön ja työnjaon kirkastamisen lisäksi yliopistot ovat vähentäneet väkeä erityisesti hallinnosta ja keränneet pääomaa yksityisistä lähteistä. Tampereen yliopiston tavoite on kerätä valtion vastinrahaan oikeuttavia lahjoituksia kesäkuuhun mennessä 5 miljoonan euron edestä. Tieteenraivaajat-kampanjassamme on nyt koossa 2,8 miljoonaa. Tampereen uuden yliopiston säätiöpääomaan keräsimme säätiön perustajilta noin 2 miljoonaa euroa. Tampereella kuten muuallakin mietitään hyviä käytänteitä saada alumnit mukaan yliopiston taloudelliseen tukeen. Kaikki lahjaeurot ovat arvokkaita, erityisesti niihin sisältyvien kumppanuuksien vuoksi, mutta eivät suomalaiset yliopistot lahjoitusten varassa kykene tulevaisuuden rahoitustarpeitaan tyydyttämään.

Jos korkeakoulutus ja tutkimus halutaan pitää Suomessa hyvällä eurooppalaisella tasolla, tarvitaan kestäviä rahoitusratkaisuja. Ja sitä varten tarvitaan kunnollista keskustelua. Tärkeä avaus on tullut Etlan tutkijoilta: Vesa Vihriälä ja Niku Määttänen esittävät kolme vaihtoehtoa koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen lisäämiseksi. Ne ovat 1) osittain markkinoita vääristävien elinkeinotukien siirtäminen Tekesin kautta innovaatiotoimintaan, 2) yliopistojen pääomittaminen valtion huomattavan finanssivarallisuuden avulla, sekä 3) maltilliset lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille, jotka saavat koulutuksesta taloudellista hyötyä. Kommentteja on tullut lähinnä vain tähän viimeiseen vaihtoehtoon, ja ne ovat olleet suurimmaksi osaksi kriittisiä. Tarvitaan myös pohdintoja yliopistojen rahoittamiseksi uusilla verotuloilla kohdistamalla verotusta erityisesti korkeakoulutetuille, progressiivista verotusta kiristämällä tai arvonlisäveron kautta, tai ottamalla harkitusti lisälainaa koulutukseen investoimiseksi.

Olisiko Tampereen yliopistolla tähän riittävän monipuolista osaamista? Jos keskustelua ei käydä, yliopistot saattavat tarpeineen jäädä julkisen talouden tasapainottamisen panttivangiksi. Nyt kun leikkaukset on tehty, yksimielisyyttä näyttää löytyvän vain siitä, että kaikille sopivaa vaihtoehtoista rahoitusta ei löydy, tai että muut rahoitustarpeet menevät yliopistojen edelle.

Tarvitaan siis verotuksen, tiedepolitiikan, korkeakouluhallinnon, politiikan ja tulevaisuuden tutkimuksen osaamista ja ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta käydä avointa keskustelua päätöksentekijöiden ja sidosryhmien kanssa. Sellaisen keskustelun käynnistäminen olisi paras huomenlahja uudelle yliopistolle.

Liisa Laakso
Rehtori

Suomen tiedepolitiikka puntarissa

Liisa Laakso

Uusimmat moitteet Suomen tutkimus- ja korkeakoulutuspolitiikan takkuamisesta tulevat OECD:stä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön OECD:ltä tilaaman tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän arvioinnin alustavia tuloksia kuultiin helmikuun alussa. Lopullinen raportti julkaistaan kesällä.

Ei liene yllättävää, että suurin huoli kohdistuu kokonaisvaltaisen tiedepoliittisen vision puuttumiseen. Tutkimukselle ja korkeakoulutukselle on helppo määritellä hienoja tavoitteita, kuten koulutustason kasvu ja tutkimuksen parempi vaikuttavuus, ja saavuttaa näistä tavoitteista suuri yhteisymmärrys. Melko vaivatonta on myös osoittaa, että tavoitteita ei ole saavutettu. Oppivelvollisuuden ylittävän koulutuksen ulkopuolelle putoavien määrä kasvaa, ja yliopistoissa tehtävän tutkimuksen hyödyntäminen yritysten tuotekehittelyssä on vähäistä.

Syiden ja syyllisten löytäminen onkin sitten visaisempaa. OECD:n mukaan tutkimus ja opetus hajaantuvat liian pieniin yksiköihin, mikä selittää sen, että ne joutuvat pärjäämään liian pienillä resursseilla. Yksi syntipukki on yliopistojen johto. Yliopistot eivät ole kyenneet riittävästi keskittymään vahvuusalueisiinsa.  Vaikka niiden hallituksissa on vuoden 2009 yliopistolakiuudistuksen jälkeen ollut ulkopuolisia jäseniä, ja vaikka hallitukset nykyään nimittävät rehtorit vaaleilla valitsemisen sijasta, nämä ovat edelleen epäilyttävän riippuvaisia yliopiston henkilöstöstä ja opiskelijoista.

Koko ajatuksenjuoksu kuitenkin ontuu. Vahvuusalueisiin keskittyminen vie aikaa, koska tutkimuksen ja korkeakoulutuksen syklit ovat pitkiä. Ja yliopistolaitoksen hajaannusta selittää kyllä enemmän alue- ja elinkeinopolitiikka kuin akateeminen autonomia.

Taaksepäin katsominen ei edes ole kovin hedelmällistä. Edessä ja jo käynnissä olevat yhteiskunnalliset muutokset ovat isoja. Juuri tähän tarvitaan yhteistä visiota. Tulevaisuuden kehityskulkuja ja mahdollisuuksia pitäisi ennakoida rohkeasti monesta eri näkökulmasta ja laatia niiden pohjalta uskottavat suunnitelmat. Tässäkään suhteessa OECD:n ehdottamat lääkkeet eivät yllätä: sen mukaan yhteisen vision tulisi ohjata ennen kaikkea soveltavan tutkimuksen sekä yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta. Taustalla on Tekesin toimintaan kohdistuneiden rahoitusleikkausten kritiikki.

Yliopistojen ja niissä tehtävän perustutkimuksen kannalta kiinnostavaa OECD:n analyysissa on eri sektorit ylittävien yhteistyötapojen korostaminen. Sitä tukee myös Suomen yliopistot UNIFI ry:n omassa visiossaan esittämä ajatus tietoyhteisöistä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry puhuu osaamiskeskittymistä ja Euroopan unionin ja valtioneuvoston jargonissa esiintyvät käsitteet osaamisalusta ja ekosysteemit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kyse on toiminnasta, jossa tutkijat, opettajat, opiskelijat, yritykset, kunnat ja järjestöt tuottavat, soveltavat ja hyödyntävät tietoa roolejaan sekoittaen. Tampereen yliopisto ja Tampere3 haluavat olla tällaisen tekemisen ytimessä. Onnistuminen tuottaa taloudellista toimeliaisuutta, joka puolestaan vahvistaa myös yliopistoja.

Yliopistojen menestyneimpien tutkimusryhmien työn vakiinnuttaminen siten, että niiden ympärille syntyy luovaa, kansainvälisesti vaikuttavaa yhteistyötä ei kuitenkaan ole mahdollista nykyisen kaltaisella pätkärahoituksella. Korkeakoulujen lisärahoitusta pohtiva työryhmä jättää pian esityksensä hallitukselle. Sen tehtävänä on selvittää myös aiempaa merkittävämmän pääomittamisen mahdollisuudet. Pitkällä tähtäimellä yliopistojen pääomittaminen on paras tapa tukea tiedettä ja sen uudistumista. Liiallinen ohjaus ja perustoimintojenkin hankkeistaminen johtaa ylenmääräiseen kilpailuun, joka syö hallinnollisia resursseja ja kannustaa osaoptimointiin. OECD:n arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös tulosperustaisen rahoituksen negatiivisiin vaikutuksiin.

Toivomme sekä valtiovallalta että yhteistyökumppaneiltamme luottamusta yliopistojen omaan päätöksentekoon. Vahvaa osaamista ja tiedettä syntyy vain pitkäjänteisellä työllä.

Liisa Laakso
Rehtori

U5

Harri Melin

U5-yliopistojen – Itä-Suomi, Jyväskylä, Oulu, Tampere ja Turku – rehtoraatit kokoontuivat 10.1 Kuopiossa. U5- yhteistyö käynnistyi runsas vuosi sitten. Tuolloin Tampereella pidetyssä kokouksessa sovittiin, että mietimme yhdessä keinoja koulutuksen, tutkimuksen ja muun yhdessä tekemisen lisäämiseksi.

Kuopion tapaaminen oli kolmas laatuaan. Edellisen kerran pohdimme yhteistyötä Peda-forumin yhteydessä Jyväskylässä. U5-yhteistyö on tärkeä avaus suomalaisten yliopistojen kumppanuuksien kehittämisessä. Tähän mennessä olemme tottuneet näkemään muut yliopistot pikemminkin kilpailijoina kuin yhteistyökumppaneina. Nyt U5-yliopistot haluavat tehdä asioita yhdessä ja oppia toistensa kokemuksista.

Koulutuksen saralla yliopistot ovat tehneet Unifin johdolla rakenteellisen kehittämisen harjoituksia jo pari kierrosta. Tähän mennessä tulokset ovat olleet melko laihoja. Viime syksyn ns. Digi-haussa tehtiin hyvää yhteistyötä. Ministeriön rahoituspäätöksiä hankkeista odotellaan helmikuun alkuun. Koulutuksessa U5-yhteistyön seuraavat askeleet keskittyvät näiden hankkeiden edistämiseen. Yhteiset toimet tohtorikoulutuksen edistämiseksi ovat harpanneet eteenpäin mm. metodifestivaalien, ohjaajakoulutuksen ja vastaväitelleiden työelämäsuhteiden kohentamisen tiimoilta.

Tutkimuksessa U5-yliopistojen strategisissa tavoitteissa korostuu globaaleihin haasteisiin vastaaminen. Yliopistot ovat tunnistaneet yhteisiksi haastealoikseen muiden muassa ympäristön muutoksen hallinnan, digitalisoituvan tulevaisuuden ja nopeasti muuttuvat yhteiskunnat. Nämä ovat kaikki sen luokan kysymyksiä, että yhteistyölle tarjoutuu todella paljon avauksia.  Lisäksi haetaan yhteisiä ratkaisuja avoimen tieteen edistämiseksi ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Mahdollistaakseen yhteistyön tiivistämisen niin tutkimuksessa kuin koulutuksessaan yliopistot rakentavat yhteensopivia digiratkaisuja, jotka helpottavat opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan työtä.

U5-yliopistoyhteistyö on pitkän polun alussa. Yliopistojen perinteet ja nykyiset käytännöt poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Tulevaisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että yhdessä tekemisen edellytyksiä kohennetaan aina kun se vain on mahdollista. Matka on pitkä ja mutkainen, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä.

Harri Melin
Vararehtori

Vertaileva tutkimus

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin toukokuun alussa Kaunasissa International Social Survey Programme (ISSP) -vuosikokoukseen. Vertailevan yhteiskuntatutkimuksen ISSP-tutkimusohjelmassa on mukana 42 maata. Mukana ovat mm. Kiina, Intia, Filippiinit, Meksiko, USA ja monet  Euroopan maat. Vuosittain vaihtuvat tutkimusteemat käsittelevät esimerkiksi uskontoa, perhettä, työtä, eriarvoisuutta, valtion tehtäviä, identiteettejä, terveyttä jne. ISSP toimii niin, että mukana olevat maat kokoavat omilla resursseillaan kansalliset tutkimusaineistot. Sen jälkeen Saksan tietoarkisto muokkaa kaikille aineistoista kiinnostuneille tutkijoille, opiskelijoille tai vaikkapa politiikan tekijöille vapaasti ladattavan vertailuaineiston.

Vuosikokouksessa tehdään tutkijoiden yhteistyönä seuraavan vuoden kyselylomake.
Suomi on ollut mukana ISSP:n toiminnassa vuodesta 2000 lähtien. Meillä Tietoarkisto vastaa yhdessä Tilastokeskuksen kanssa Suomen aineistojen keruusta. Tampereen yliopiston yhteydessä toimiva Tietoarkisto on tutkimuksen ja opetuksen valtakunnallinen palveluinfrastruktuuri. Se arkistoi ja välittää sähköisiä tutkimusaineistoja tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun. Kaikki palvelut ovat maksuttomia. Tietoarkisto tekee muutenkin hyvää työtä. Se edistää osaltaan tieteen avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja olemassa olevan tiedon tehokasta tutkimuskäyttöä.

Yhtenä toimintonaan arkisto ylläpitää Aila-tietokantaa. Sieltä löytää Tietoarkistoon tallennetut tutkimusaineistot sekä niiden kattavat suomen- ja englanninkieliset kuvailutiedot. Ailassa on yli 1 200 aineistoa. Ailan käyttöönotto on lisännyt merkittävällä tavalla myös vertailevan tutkimuksen mahdollisuuksia ja vertailevan tutkimuksen tekemistä. Tämä näkyy kiinnostavalla tavalla myös meidän opinnäytetöissämme. Yhä useammassa gradussa on vertaileva tutkimusasetelma.

Itse tutkin tällä hetkellä työhyvinvoinnin eroja Suomessa ja Venäjällä. Omia, yhdessä venäläisten kollegojen kanssa keräämiämme aineistoja tukee hienolla tavalla ISSP:n vuoden 2015 aineisto. Se näet käsittelee työtä ja työhön suhtautumista.
Heti kun kevään kiireet helpottavat, aloitan Suomea ja Venäjää käsittelevät vertailuanalyysit tuoreella aineistolla. Saas nähdä mitä kaikkea sieltä löytyy.

Harri Melin
Vararehtori

Innostuako sotesta vai joutua epätoivoon?

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Usein on niin, että kun jokin asia on riittävän kauan ratkaisematta, ketään ei enää kiinnosta se, minkälainen ratkaisu syntyy, vaan että ratkaisu ylipäätään syntyy. Soten kohdalla on käynyt juuri näin.

Massiivisen hankkeen muotoseikat ja rakenteet ovat vieneet kaiken huomion. Itsehallintoalueiden määrä vei viimeisenkin huomion siinä määrin, että ihminen pääsi unohtumaan kokonaan. Toki valinnan vapaudesta keskusteltaessa on käynyt päinvastoin. Erheellisesti on tulkittu sen tarkoittavan sitä, että yksittäinen potilas saa jatkossa shoppailla erilaisia palveluja vapaasti mielin määrin ja valita missä ja miten itseään hoidattaa.

Kartalla sote- ja itsehallintoalueet näyttävät ihan helpoilta katsella, mutta mitähän ne mahtavat sisältää. Mitä vaikutuksia niillä on olemassa olevaan systeemiin, rakennuksiin, laitteisiin, henkilöstöön, tietojärjestelmiin, kustannuksiin ja tietenkin siihen oleellisimpaan, ihmiseen ja hänen hoitoonsa ja hyvinvointiinsa? Lähtökohtaisesti oli kyse sosiaalityön ja terveydenhoidon (sote) yhdistämisestä asiakkaita/potilaita/kansalaisia hyödyttävällä tavalla, mutta nyt paitsi asiakas, myös sosiaalityön ja terveydenhoidon yhteys on unohtunut kokonaan.

Onko yliopistolla jotakin roolia ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä sotesta syntyy? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki odottavat jonkin ihmeen tapahtuvan ja jonkun vain tekevän valmiiksi sen hallituksen vaivalla päättämän soten, johon sitten muut yrittävät sopeutua ja jota kaikki voivat rauhassa moittia. Entäpä, jos emme suostuisi tähän, vaan ottaisimme aktiivisen roolin ja tekisimme sotesta sellaisen kuin me haluamme? Yliopistollahan pitäisi olla osaamista, ennakkoluulottomuutta, kekseliäisyyttä, uudistamiskykyä. Sillä on johtamistaitoa, tutkimuksellista otetta, opetustaitoa, julkishallinnon tuntemusta, substanssin osaamista sekä terveyteen ja hyvinvointiin että sosiaalityöhön liittyen. Mistä sitten kiikastaa? No ei mistään. Meidän ei pidä jäädä odottamaan, että joku kysyy meiltä tai pyytää meitä, vaan meidän pitää näyttää esimerkkiä.

Meillä on yksi valtakunnan johtavimmista sosiaali- ja terveystieteen keskittymistä. Opetamme ja tutkimme sosiaalityötä, laaja-alaisesti ihmisten ja väestön terveyttä sekä johtamista ja julkista hallintoa. Onhan kummallista, jos tästä ei synny mitään. Kaupin kampus haaveilee hyvinvointiopetusterveyskeskuksesta (pisin kirjoittamani sana ikinä) ja sen toteutuessa meillä on konkreettiset puitteetkin yhdistää sosiaalityön ja terveydenhoidon osaaminen luovalla tavalla pitäen ihminen keskiössä. Tutkimusaiheista ei tule olemaan pulaa ja opetettavaa riittää kaikkiin suuntiin. Tämä edellyttää oman ajatusmaailman avartamista, omalta mukavuusalueelta poistumista ja edelläkävijän roolin ottamista. Siihen kannustan.

Kaija Holli
Rehtori

Selvitysten luvattu maa

Kaija Holli

Kaija Holli

Tehdäänköhän missään muualla niin paljon selvityksiä kuin Suomessa? Onkohan kukaan selvittänyt sitä, mitä tehdyistä selvityksistä on seurannut? Välillä vaikuttaa siltä, että selvityksen käynnistämisen luullaan riittävän ratkaisuksi esiin nousseeseen ongelmaan tai korkeintaan antavan aiheen lisäselvitykseen. Tulee mieleeni sektoritutkimuslaitosten selvitykset. Tarve uudelleen organisointiin oli havaittu jo vuosia sitten ja selvityksiä oli tehty useita, mutta ne eivät olleet johtaneet mihinkään toimenpiteisiin. Pari vuotta sitten tehdyn selvityksen jälkeen silloinen pääministeri totesi, että nyt loppuu selvittely, toimikaa. Jotain on tapahtunutkin, mutta onko riittävästi, jää vielä nähtäväksi.

Yliopistomaailmalla ei toki ole yhtään kirkkaampaa kruunua selvitysten tekemisessä.
Suomen yliopistot ry (Unifi ry) on tehnyt kaksi kierrosta nk. Rake-selvityksiä eri tieteenaloilta. Osa toisen vaiheen selvityksistä, kasvatustiede, psykologia ja taideaineet, ovat vielä kesken. Ensimmäisen kierroksen selvityksistä saatu hyöty oli se, että dekaanit eri yliopistoista ja eri tieteenaloilta saatiin istumaan saman pöydän ääreen ja havaitsemaan, mitä kaikkea missäkin yliopistossa tehdään. Sehän oli tietysti hyvä alku, mutta siitä ei vielä seurannut mitään, paitsi jatkoselvittelyt. Seuraavassa selvityksessä edellytettiin, että mukana ryhmissä olisi vähintään vararehtoritaso, jotta konkreettisia ehdotuksia ja päätöksiäkin syntyisi.

Osassa ryhmien raporteista onkin varteenotettavia ehdotuksia, mutta ne eivät vielä paperilla muutu todeksi. Uuden rakentamisessa ei näytä olevan mitään ongelmaa, mutta olemassa olevasta luopuminen on kaikkialla vaikeaa.

Yliopistoja on arvosteltu vahvoin sanakääntein aikaansaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä profiloitua ja tehdä rakenteellisia uudistuksia. Näin Tampereen näkövinkkelistä voisi sanoa, että yritetty on. Viimeisten viiden vuoden aikana on uudistettu mittavasti sekä toimintoja että rakenteita ja luulisi, että Tampere3:n rakentaminen vastaa vaativiakin tavoitteita.

Rake-ryhmien työ ei myöskään ole mennyt ainakaan vielä hukkaan, sillä niiden pohjalta työstetään mm. Tampereen ja Turun yliopistojen dekaanien toimesta yhteisiä tutkintoja. Ovatko ne sitten käytännössä mahdollisia, jää nähtäväksi. Nähtäväksi jää myös, kuka ampuu ne ensimmäisenä alas, jos ei muutoin, niin siksi, että ne oli väärin prosessoitu.

Kaija Holli
Rehtori

 

Vaalipaneeli

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin asiasta kiinnostuneena kuulijana torstaina 19.3. Unifin, Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton järjestämään korkeakoulupoliittiseen vaalipaneeliin Helsingin yliopistossa. Yleisöä yliopiston pieneen juhlasaliin oli kokoontunut runsaat 100 henkeä, paneelissa olivat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet. Keskustelussa käsiteltiin kolmea teemaa: yliopistojen rahoitus, duaalimalli ja tiedeministeriö. Kerron vaikutelmia kahdesta ensimmäisestä.

Puolueiden edustajat olivat suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että koulutuksesta ei saa enää leikata. Yliopistojen taloudellista tilannetta pidettiin olosuhteisiin nähden kohtuullisena, mutta ei hyvänä. Kaikki näkivät uuden hallituksen lähtökohdat vähintäänkin vaikeina. Julkisen talouden tila on vaikea ja tulevissa valtion budjeteissa on säästettävä.

Panelistit peräänkuuluttivat pitkäkantoista tiedeohjelmaa, josta hallituksen toivottiin pitävän myös kiinni. Yhtenä mahdollisena yliopistojen rahoituksen lähteenä nähtiin nykyistä aktiivisempi oman pääoman kartuttaminen. Yliopistoja kannustettiin lahjoitusten hankintaan. Panelistien kannat jakaantuivat lukukausimaksuissa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Jotkut tyrmäsivät ajatuksen jo lähtökohtaisesti, toiset pitivät sitä hyvänä ja samalla testinä koulutuksen laadulle. Tässä asiassa kuultiin myös aivan uusi pelinavaus, jonka mukaan yliopistot voisivat periä lukukausimaksuja ulkomailla toteutetusta koulutuksesta. Kotimaassa tämä ei olisi edelleenkään mahdollista. Yliopistojen perusrahoitus nähtiin kuuluvan totaalisesti valtiolle. Lisäksi toivottiin, että rahoitus olisi ennustettavaa ja pitkäjänteistä. Toki yliopistoilta toivottiin lisää toiminnallista tehokkuutta.

Tilaisuuden järjestäjinä toimineet ammattiliitot ilmaisivat kannattavansa nykyistä duaalimallia. Korkeakoululaitoksen tulevaisuuden suhteen panelistit olivat niin ikään varsin samoilla linjoilla. Heidän mukaansa duaalimallia ei ole syytä purkaa. Ammattikorkeakouluilla nähtiin olevan erityinen koulutuspoliittinen tehtävä. Samalla kuitenkin toivottiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön löytävän uusia muotoja. Sen pitäisi olla olennaisesti jotakin muutakin kuin jumppasalien yhteiskäyttö, kuten joku asian kiteytti. Tampere3-hanke tunnettiin ja sille annettiin muutamissa puheenvuoroissa selkeää tukea.

Keskustelussa huomioni kiinnittyi vahvan kahtiajaon korostukseen. Tarvitaan kovatasoisia tiedeyliopistoja ja työelämälähtöisiä ammattikorkeakouluja. Minua jäi vähän ihmetyttämään, että mihin me sitten opiskelijoita koulutamme, jollei suomalaisille työmarkkinoille. Panelistit eivät myöskään halunneet vähentää yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen nykyistä määrää.

Vaaleihin on aikaa kuukausi. Kannattaa seurata maamme tulevaisuudesta käytävää keskustelua ja äänestää.

Harri Melin
Vararehtori

Tiedevaalit?

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Uskallan kirjoittaa politiikasta ja kysyä kannattaako tieteestä puhua eduskuntavaalien alla. Moni on jo innostunut. Itse asiassa (lähes) kaikki puolueet kannattavat investointeja tutkimukseen ja innovaatioihin. Vain osaamisella voimme menestyä ikuisessa kilpailussa maailman muiden kansojen kanssa. Tämä keksittiin jo 1800-luvulla, mutta se toimii vieläkin. Halutaan uskoa, että tiede ja tieto luovat uutta tuotantoa, työpaikkoja ja talouskasvua. Näin on tapahtunutkin – osassa maailmaa. Jatkammeko näin?

Vaikka viisas poliitikko vastustaa hukkainvestointeja, hän ei voi vastustaa sijoittamista omaan vaalipiiriin. Erityisen kannattavia investointeja ovat olleet korkeakoulut, joita on saatu koko maahan. Ne ovat pitäneet nuorison paikkakunnalla, tuoneet paljon julkista rahaa ja luoneet uusia työpaikkoja. Maakunta on vaurastunut, eniten Uusimaa, mutta muutkin. Jatkammeko näin?

Jokainen yliopisto, yliopistoväki ja ammattiliitot haluavat lisää resursseja, koska he haluavat edistää tiedettä ja elävät siitä. Lisäksi olisi toivottavaa, että investoinnit kohdistuisivat eritoten omaan yliopistoon ja siksi naapurin epäonnea ei pitäisi aliarvioida. Ministeri tai edes kansanedustaja omasta talosta olisi suureksi hyödyksi. Jatkammeko näin?

Vastuullinen virkamies taas ajattelee suurempaa kokonaisuutta. Siksi ministeriö haluaa korkeakouluille työnjaon ja jakaa resurssit kansallisesti järkevällä tavalla. Tämä on valtiollista tiedepolitiikka. Kun siihen lisätään välttämätön kasvupolitiikka, alueet ja korkeakoulut ovat osanen globaalissa kilpailupolitiikassa. Se on taas niin suuri asia, että sitä ei voi jättää paikallisesti johdettavaksi. Kehitystä on ohjattava. Ennen työkaluna oli ministerin mökkitien siltarumpu, nyt kannustimien säätäminen. Jatkammeko näin?

Opiskelijat ovat suuri äänestäjäjoukko. Ennen he äänestivät kuten vanhempansa tai päinvastoin. Nyt he ovat itsenäisiä ja vaativia. Heille luvataan mielellään enemmän opiskelupaikkoja, enemmän vaihtoehtoja, parempaa opintotukea ja varmaa työpaikkaa. Minäkin kannatan kaikkia näitä hyviä asioita. Jatkammeko näin?

Kokeeksi tekisi mieli vastata kaikkiin kysymyksiin: ei. Se tuntuu kuitenkin poliittiselta itsemurhalta. Tiedän, että saisin yhden äänen, siltä naiivilta tutkijalta, joka luulee, että tutkimusta rahoitetaan sen itsensä vuoksi – tai siksi että se parantaa maailmaa muualla kuin tässä ja nyt. Onneksi yksikään puolue ei pyytänyt minua ehdokkaaksi.

Pertti Haapala
vararehtori