Joulunäytelmiä

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Luulin lapsena olevani nokkela ja selitin alakoulun uskontotunnilla, että Jumala onkin taruolento, samanlainen kuin joulupukki, johon ikään kuin uskotaan, vaikka tätä ei oikeasti ole olemassa. Opettaja ei pitänytkään tästä avauksesta ja koin (tai muistan niin) että minua jotenkin nöyryytettiin. Sain kuitenkin tavoitellun puheroolin koulun joulunäytelmässä, koska silloin muistin pitkiä virkkeitä ja puhuin selvästi.

Tämä konflikti yhteiskunnan kanssa ei jäänyt ainoaksi, mutta opin kerrasta, että yhteiskunta on myös eräänlainen näytelmä. Siinä toimitaan roolin mukaan, jotta saadaan juoni kulkemaan ja onnellinen tai onneton loppu. Tämän kaavan oppii nopeasti ja moni näytelmä perustuukin siihen, että katsoja tietää juonen. Kuka muuten katsoisi rakkauselokuvia tai poliittisia näytelmiä. Tosin viime aikoina on ollut vaikea seurata niin tupoteatteria kuin eduskuntaakin. Epäilen huonoja näyttelijöitä, koska käsikirjoituksen pitäisi olla ”vanha tuttu”.

Piirileikkiin ovat päässeet myös yliopistot. Kovasti lauletaan ja pyöritään, kunnes huomataan, että tuoleja todella vähennetään. Nyt tiedän, miltä lahjattoman joulu tuntuu. Vaikka lapsenakaan ei oltu aina kilttejä, joulupukki ei milloinkaan toteuttanut vanhempien uhkauksia.

Aidoimmassa eli koulun tai päiväkodin joulunäytelmässä jännittää ehkä eniten se, pysyykö kuusi tai tähti paikallaan tai sanovatko näyttelijät ulos juuri sen, mitä on tulollaan. Joulun vaikeasti tajuttava sanomakin tulee kai selväksi, mutta jälkeenpäin kaikki muistavat vain kirkkaat silmät. Niiden edessä jokainen valepukki epäilee asiaansa, luulen. Silti uskon, että oikea joulupukki antaa tämän sijaisilleen anteeksi.

Aikuisille joulumetaspektaakkeli voi olla jopa ahdistava. Millainen olisi vaihtoehtojoulu? Ei välttämättä karu ja lahjaton. Mallia voisi ottaa Ingmar Bergmanin elokuvasta Fanny ja Alexander. Siinä vauras teatterinomistaja Gusse-setä unohtaa näytelmät ja on oma itsensä, hyvässä ja pahassa. Sedän perustelut menivät tähän tapaan: eikö meillä ole oikeus olla onnellinen tässä omassa pikku maailmassamme? Ainakin kerran vuodessa.

Tämä oli 53. digipakinani ja viimeinen. Kiitän varsinkin niitä lukijoita, jotka ovat sanoneet, etteivät saa aina selvää mitä lopulta ajattelen. En minäkään.

Pertti Haapala
vararehtori

Innostuako sotesta vai joutua epätoivoon?

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Usein on niin, että kun jokin asia on riittävän kauan ratkaisematta, ketään ei enää kiinnosta se, minkälainen ratkaisu syntyy, vaan että ratkaisu ylipäätään syntyy. Soten kohdalla on käynyt juuri näin.

Massiivisen hankkeen muotoseikat ja rakenteet ovat vieneet kaiken huomion. Itsehallintoalueiden määrä vei viimeisenkin huomion siinä määrin, että ihminen pääsi unohtumaan kokonaan. Toki valinnan vapaudesta keskusteltaessa on käynyt päinvastoin. Erheellisesti on tulkittu sen tarkoittavan sitä, että yksittäinen potilas saa jatkossa shoppailla erilaisia palveluja vapaasti mielin määrin ja valita missä ja miten itseään hoidattaa.

Kartalla sote- ja itsehallintoalueet näyttävät ihan helpoilta katsella, mutta mitähän ne mahtavat sisältää. Mitä vaikutuksia niillä on olemassa olevaan systeemiin, rakennuksiin, laitteisiin, henkilöstöön, tietojärjestelmiin, kustannuksiin ja tietenkin siihen oleellisimpaan, ihmiseen ja hänen hoitoonsa ja hyvinvointiinsa? Lähtökohtaisesti oli kyse sosiaalityön ja terveydenhoidon (sote) yhdistämisestä asiakkaita/potilaita/kansalaisia hyödyttävällä tavalla, mutta nyt paitsi asiakas, myös sosiaalityön ja terveydenhoidon yhteys on unohtunut kokonaan.

Onko yliopistolla jotakin roolia ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä sotesta syntyy? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki odottavat jonkin ihmeen tapahtuvan ja jonkun vain tekevän valmiiksi sen hallituksen vaivalla päättämän soten, johon sitten muut yrittävät sopeutua ja jota kaikki voivat rauhassa moittia. Entäpä, jos emme suostuisi tähän, vaan ottaisimme aktiivisen roolin ja tekisimme sotesta sellaisen kuin me haluamme? Yliopistollahan pitäisi olla osaamista, ennakkoluulottomuutta, kekseliäisyyttä, uudistamiskykyä. Sillä on johtamistaitoa, tutkimuksellista otetta, opetustaitoa, julkishallinnon tuntemusta, substanssin osaamista sekä terveyteen ja hyvinvointiin että sosiaalityöhön liittyen. Mistä sitten kiikastaa? No ei mistään. Meidän ei pidä jäädä odottamaan, että joku kysyy meiltä tai pyytää meitä, vaan meidän pitää näyttää esimerkkiä.

Meillä on yksi valtakunnan johtavimmista sosiaali- ja terveystieteen keskittymistä. Opetamme ja tutkimme sosiaalityötä, laaja-alaisesti ihmisten ja väestön terveyttä sekä johtamista ja julkista hallintoa. Onhan kummallista, jos tästä ei synny mitään. Kaupin kampus haaveilee hyvinvointiopetusterveyskeskuksesta (pisin kirjoittamani sana ikinä) ja sen toteutuessa meillä on konkreettiset puitteetkin yhdistää sosiaalityön ja terveydenhoidon osaaminen luovalla tavalla pitäen ihminen keskiössä. Tutkimusaiheista ei tule olemaan pulaa ja opetettavaa riittää kaikkiin suuntiin. Tämä edellyttää oman ajatusmaailman avartamista, omalta mukavuusalueelta poistumista ja edelläkävijän roolin ottamista. Siihen kannustan.

Kaija Holli
Rehtori

Näinä aikoina

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Näinä aikoina ei uskalla sanoa mitään. Joku lukee sen kuitenkin väärin ja sitten täytyy selittää, että oikeastaan en tarkoittanut, että lukija on tyhmä. Jos valittaa ilmoista, perspektiivi on vääristynyt, koska pitäisi ottaa huomioon mikä on yleensä kohtuullista. Jos valittaa valtion asioista, on oikeassa tai väärässä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Jos sekaantuu korkeakoulupolitiikkaan, ensimmäinen vastaantulija huomauttaa, että oletko ottanut huomioon mitä siitä voi jollekin seurata. Pakko myöntää: en tullut ajatelleeksi.

Koska ajat ovat näin ahtaat, en kerro mitä pitäisi tehdä, vaan mitä tapahtuu joka tapauksessa. Esimerkiksi:

Kun maan talous ei kasva lähivuosina, ei ole uutta jaettavaa. Siis elintaso laskee. Ainoa mahdollisuus rikastua on uudelleenjako: ota naapurilta, työkaverilta tai sukulaiselta. Perheen sisällä ei kannata käydä tulonjakotaistelua, ellei aio erota voittajana.

Kun valtion ja kuntien verotulot eivät kasva, eikä soteuudistus tuo miljardisäästöjä, julkiset menot pienenevät. Se joka käyttää julkisia palveluita, käy koulua, joutuu sairaalaan tai odottaa lumiauraa, huomaa palvelun uupuvan. Ainoa mahdollisuus estää tämä olisi alentaa palkkoja tai pidentää työaikaa. Koska omaa oksaa ei kannata sahata, katseet kääntyvät naapuriin, työkaveriin, sukulaiseen – tai johonkin tuntemattomaan, vaikkapa jonkun kehitysmaan kansalaiseen.

Kun yliopistojen valtionapu pienenee, yliopistojen toiminta supistuu. Ainoa mahdollisuus estää tämä olisi alentaa palkkoja tai pidentää työaikaa. Koska emme sentään kustanna muiden aiheuttamia ongelmia, ainoa mahdollisuus on säästää muualta, joltakin tarpeettomalta sektorilta. Kaikki tilastot kertovat, että koulutus kannattaa – vaikka ei ehkä sitä millä hinnalla.

Kaikkiin ongelmiin on yleensä useampia ratkaisuja. Maan hallitus on ehdottanut tuottavuusloikkaa. Jos olemme viisi prosenttia ahkerampia kuin nyt, tuotantomme eli touhuamisen määrä kasvaa viisi prosenttia plus dynaamiset vaikutukset päälle. Se on huikea luku eikä maksa mitään! Loogista. Koska asia ei voi olla näin yksinkertainen, ei kannata hätäillä vaan odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Sitten tiedämme mitä olisi pitänyt tehdä. Viisasta.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa ensimmäisestä maailmansodasta ja Gallipolin kuuluisasta taistelusta. Juuri sata vuotta sitten australialaiset joukot tekivät sankarillisen maihinnousuyrityksen Turkkiin. Miksi? En minä tiedä. On ollut varmaan ahtaat ajat.

Pertti Haapala
vararehtori

Salaiset Rake-raportit ovat paljastuneet

Kaija Holli

Kaija Holli

Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen näyttää synnyttävän ihmisten mielissä enemmän uhkakuvia kuin mahdollisuuksia, vaikka pitäisi olla toisin päin. Rakentaminenhan on uuden luomista ja kehittäminen vie asioita parempaan suuntaan, tai ainakin niin luulisi. Suomen yliopistot ry käynnisti toisen vaiheen rake-suunnittelun vuosi sitten ja nyt nuo aikaansaannokset ovat kaikkien tulkittavissa. Tulkintoja tuloksista on lähes yhtä paljon kuin tulkitsijoita. Raporttien julkistamistilaisuudessa ei jaettu riehakkaita suosionosoituksia millekään suunnitelmalle.

Hankkeen tavoitteet olivat kunnianhimoiset ja kristallinkirkkaat. Piti saada aikaan ehdotuksia, joilla parannetaan koulutuksen ja tutkimuksen laatua, piti mahdollistaa yliopistojen profilaatio, poistaa päällekkäisyyksiä, lisätä yhteistyötä ja muodostaa laadun ja kansainvälisyyden kannalta riittävän suuria kokonaisuuksia.

Selvityksissä  ei ehdotettu yhdenkään yliopiston lakkauttamista eikä yhdistämisiä, vaikka Tampere3 olikin kiittävästi mainittu monissa raporteissa, ilman sen kummempia kommentteja. Tiedekuntien, laitosten, yksiköiden, oppialojen tai vastaavien sulauttamista isommiksi kokonaisuuksiksi yli yliopistorajojen tai edes yhden yliopiston sisällä ei raporteista juuri löydy. Luopumisia on esitetty niin varovasti, että vaikka ne toteutettaisiin 100-prosenttisesti, ne eivät johda asetettuihin tavoitteisiin. Yhteistyön nimeen kyllä vannotaan useissa raporteissa ja sehän on hienoa. Vapaaehtoisesta yhteistyöstähän meillä onkin pitkäaikaista kokemusta.

Kandivaiheen ja maisterivaiheen erottaminen selkeämmin ja kanditutkinnon työelämärelevanttius nousevat myös esiin. Opiskelijoiden liikkuvuuden mahdollistamiseksi tämä ei olisikaan huono asia.

Tutkintorakenteiden ja sisältöjen uudelleen tarkastelu laajemminkin ei olisi ollenkaan pahaksi. Laaja-alaisia kandiohjelmia ja modulaarista tutkintorakennetta raporteissa kaivataan ja niistähän meillä on jo kokemusta. Laaja-alaisuutta vain ei ole kovin hyvin ymmärretty. Joku ihmetteli sitä, miten laaja-alainen kanditutkinto voi olla työelämärelevantti. Sopiikin ihmetellä, jos on luullut, että laajuus tarkoittaa opintopistemäärän lisäämistä tai että jokaiselle opetetaan massaluennoilla pikkuisen kaikkea ikään kuin yleissivistysmielessä. Ei ollut ymmärretty sitä, että tavoitteena on integroida eri oppialojen näkökulmia ja lähestymistapoja samaan aiheeseen ja saada opiskelija kiinnostumaan aiheesta laaja-alaisesti ja perusteellisemmin ja lisätä valinnan vapautta, niin että kukin saa tutkinnostaan mielekkään kokonaisuuden ja osaamisprofiilin. Opintojen suunnittelu on vaativaa työtä ja edellyttää, että osataan tehdä sisällöllisesti paitsi kiinnostavia myös työelämärelevantteja kokonaisuuksia.

Jäin miettimään, että kannattikohan tämä hanke, jos laskee työmäärän, mikä siinä tehtiin. Viidessä ryhmässä istui keskimäärin 10 henkilöä vähintään viisi kertaa, vähintään kaksi tuntia kerrallaan ja lukemattoman määrän tunteja matkalla jostain jonnekin ja lukemattoman määrän tunteja kirjoittaen ja lukien. Arvioisin, että vähintään 1 500 työtuntia. Nyt vain odotellaan tuloksia. Kauppatieteet pääsee varmaan nopeimmin maaliin, sillä ne ovat päättäneet ratkaista kaikkien 12 kauppatieteen yksikön profiloitumisen jämäkämmällä viestinnällä.

Viestinnästä tuli mieleeni, että viestiä pitäisi aina kun on viestittävää ja nyt kuulkaa on. Juuri saamani ennakkotiedon mukaan olemme läpäisseet laadunvarmistusjärjestelmien auditoinnin. Karvi on ilmaissut, että olemme tehneet hienoa kehittämistyötä. Läpäisty! Jippii!!!

Kaija Holli
Rehtori

Tiedevaalit?

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Uskallan kirjoittaa politiikasta ja kysyä kannattaako tieteestä puhua eduskuntavaalien alla. Moni on jo innostunut. Itse asiassa (lähes) kaikki puolueet kannattavat investointeja tutkimukseen ja innovaatioihin. Vain osaamisella voimme menestyä ikuisessa kilpailussa maailman muiden kansojen kanssa. Tämä keksittiin jo 1800-luvulla, mutta se toimii vieläkin. Halutaan uskoa, että tiede ja tieto luovat uutta tuotantoa, työpaikkoja ja talouskasvua. Näin on tapahtunutkin – osassa maailmaa. Jatkammeko näin?

Vaikka viisas poliitikko vastustaa hukkainvestointeja, hän ei voi vastustaa sijoittamista omaan vaalipiiriin. Erityisen kannattavia investointeja ovat olleet korkeakoulut, joita on saatu koko maahan. Ne ovat pitäneet nuorison paikkakunnalla, tuoneet paljon julkista rahaa ja luoneet uusia työpaikkoja. Maakunta on vaurastunut, eniten Uusimaa, mutta muutkin. Jatkammeko näin?

Jokainen yliopisto, yliopistoväki ja ammattiliitot haluavat lisää resursseja, koska he haluavat edistää tiedettä ja elävät siitä. Lisäksi olisi toivottavaa, että investoinnit kohdistuisivat eritoten omaan yliopistoon ja siksi naapurin epäonnea ei pitäisi aliarvioida. Ministeri tai edes kansanedustaja omasta talosta olisi suureksi hyödyksi. Jatkammeko näin?

Vastuullinen virkamies taas ajattelee suurempaa kokonaisuutta. Siksi ministeriö haluaa korkeakouluille työnjaon ja jakaa resurssit kansallisesti järkevällä tavalla. Tämä on valtiollista tiedepolitiikka. Kun siihen lisätään välttämätön kasvupolitiikka, alueet ja korkeakoulut ovat osanen globaalissa kilpailupolitiikassa. Se on taas niin suuri asia, että sitä ei voi jättää paikallisesti johdettavaksi. Kehitystä on ohjattava. Ennen työkaluna oli ministerin mökkitien siltarumpu, nyt kannustimien säätäminen. Jatkammeko näin?

Opiskelijat ovat suuri äänestäjäjoukko. Ennen he äänestivät kuten vanhempansa tai päinvastoin. Nyt he ovat itsenäisiä ja vaativia. Heille luvataan mielellään enemmän opiskelupaikkoja, enemmän vaihtoehtoja, parempaa opintotukea ja varmaa työpaikkaa. Minäkin kannatan kaikkia näitä hyviä asioita. Jatkammeko näin?

Kokeeksi tekisi mieli vastata kaikkiin kysymyksiin: ei. Se tuntuu kuitenkin poliittiselta itsemurhalta. Tiedän, että saisin yhden äänen, siltä naiivilta tutkijalta, joka luulee, että tutkimusta rahoitetaan sen itsensä vuoksi – tai siksi että se parantaa maailmaa muualla kuin tässä ja nyt. Onneksi yksikään puolue ei pyytänyt minua ehdokkaaksi.

Pertti Haapala
vararehtori

Paljon töitä ja joulun taikaa

Harri Melin

Harri Melin

Taas on vuosi vierähtänyt. Onko kyse pelkästään ikääntymisestä vai myös tekemisen lisääntymisestä, mutta jotenkin vuodenkierto tuntuu vain nopeutuvan ja nopeutuvan? Ennen oli tapana miettiä, kuinka viikonloput kuluvat niin nopeasti. Nyt huomaa ihmettelevänsä sitä, kuinka on jo taas perjantai ja tuliko viikon aikana tehtyä edes alkuunkaan kaikki suunniteltu.

Kuluvana vuotena on Tampereen yliopistossa tehty paljon töitä. Tutkimuksen ulkoiseen arviointiin osallistui eri tavoin suurin osa henkilöstöstä. Tuskin arviointipanelistit olivat lähteneet kotiyliopistoihinsa, kun saimme vieraaksemme laatujärjestelmän arviointiryhmän. Ennakkotietojen mukaan saavutamme myös tänä vuonna tutkintotavoitteemme, ja ainakin tohtoritavoite ylittyy reilusti. Yli 55 opintopistettä vuodessa suorittavien opiskelijoiden määrä kasvaa niin ikään tuntuvasti. Opetusohjelmia valmistellaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, suurin työ tulee tehdyksi ennen vuoden vaihtumista. Kauppiin rakennetaan uutta taloa ja samalla mietitään uusia tapoja toimia monissa asioissa.

Tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet prosessin, jonka tavoitteena on keskinäisen yhteistyön tiivistäminen. Lopputuloksena voi olla kokonaan uudenlainen korkeakouluyhteisö. Korkeakoulujen hallitusten puheenjohtajista ja rehtoreista koostuva ohjausryhmä antoi lokakuussa vararehtoreille tehtäväksi laatia kevään aikana suunnitelma uuden korkeakouluyhteisön profiilista, tutkimuksen painopisteistä, uusista tutkinto-ohjelmista ja toteutuksen tavoista. Suunnittelu on käynnistynyt kaikilla osa-alueilla. Kaikki tietävät, että nyt ollaan tekemässä jotakin ihan uutta. Kyse ei ole korkeakoulujen yhdistämisestä vaan kokonaan uudenlaisen toimintamallin rakentamisesta. Tässä vaiheessa selvitetään nykytilaa ja pohditaan sitä, mitä kaikkea uuden rakentamisessa pitääkään ottaa huomioon. Yksityiskohtaisen suunnittelun aika tulee vasta, kun hallitukset päättävät jatkosta.

Jouluun on aikaa viikko. Kaikkialla on hirveä kiire, tekemiset on saatava raportoitua, projektien talous täsmäämään, matkalaskut hoidettua ja monet muutkin työt saatetuksi loppuun. Tuntuu siltä kuin koko maailma pitäisi saada valmiiksi viimeistään perjantaina. Näin on joka ikisenä vuotena. Vuosi kyllä vaihtuu, mutta maailmaa emme saa valmiiksi, ehkä sitten ensi vuonna.

Joulu tulee joka vuosi, ja jos jouluun valmistautumisen ottaisi ihan kaikkien ohjeiden mukaan, kasvaisi tekemättömien töiden määrä entisestään. Vuosi on ollut työteliäs, ja voimme olla vähän ylpeitäkin työstämme. Nyt on aika levätä ja nauttia kaikesta siitä, mitä olemme tänä vuonna saaneet aikaan. Pimeimmässä vuodenajassakin on paljon hyvää, ja etenkin joulussa on aina oma taikansa. Hyvää joulua ja riemuisaa uutta vuotta!

Harri Melin
vararehtori

Palaute

Harri Melin

Harri Melin

Parhaillaan on käynnissä valtakunnallisen kandipalautteen keruu. Kandipalaute on osa OKM:n ja yliopistojen välistä rahoitusmallia. Kyselyllä selvitetään kandidaatin tutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja kokemuksia opintojen sujumisesta. Kysely tuottaa yliopistoille vertailukelpoista tietoa koulutuksen laadusta ja siitä, miten opiskelijat kokevat saamansa koulutuksen. Kyselyn tuloksia käytetään parempien toimintatapojen kehittämiseen ja opiskeluedellytysten parantamiseen.

Kyse on myös rahasta. Opiskelijoiden kokema opetuksen ja ohjauksen laatu päätellään uudessa rahoitusmallissa pistemäärästä, jonka yliopistot saavat palautteesta. Vuodesta 2015 lähtien kandipalautteen perusteella jaetaan kolme prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta.

Edellinen palauteaineisto koottiin syksyllä 2013. Tulokset osoittavat, että kaikkein paras kokemus opiskelijoilla oli Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja Taideyliopistossa. Tampereen yliopisto on hyvin lähellä valtakunnallisia keskiarvoja. Kaikkein huonoimmin taas menestyivät Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto. Olimme valtakunnallisen keskiarvon alapuolella kolmella alueella: opiskelijoiden hyvinvointi, tuki opintojen suunnitteluun ja tiedon löytäminen opinnoista. Tosin yliopistojen keskinäiset erot ovat hyvin pieniä. Nykyisessä mallissa rahoituksen jakautumiseen vaikuttaakin eniten vastausprosentit, siis se kuinka moni opiskelijoista vastaa kyselyyn.

Palautetta ei kuitenkaan pidä koota rahan takia. Toki rahalle on aina käyttöä, mutta palaute on tärkeää ennen muuta oman toiminnan kehittämiseksi. Olemme syksyllä käynnistäneet seuraavia kolmea vuotta koskevan opetusohjelmatyön. Uusien opetusohjelmien rakentamisessa säännöllisesti kootulla palautteella ja palautteen arvioinnilla on erittäin suuri merkitys.

Olemme toteuttaneet ison koulutusuudistuksen. Tutkinto-ohjelmat ovat osaamisperustaisia ja laaja-alaisia. Opetusneuvosto on linjannut palautejärjestelmää yliopisto- ja yksikkötasolla. Viime syksynä tehty tutkinto-ohjelmien itsearviointi osoitti, että meillä kootaan jatkuvaa seurantatietoa opintojen suorittamisesta, myös kurssipalautetta kerätään pääosin kattavasti. Yliopistoon onkin rakentumassa vahva palautteen hyödyntämisen kulttuuri. Tämä tarkoittaa sitä, että palautteen antaminen, arviointi ja hyödyntäminen on osa normaalia tekemistämme. Työssä tarvitaan koko yliopistoyhteisöä, ja avainasemassa ovat opiskelijat. Kandipalaute on osa opetuksen kehittämistä!

Harri Melin
vararehtori

Säätämisestä

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Näin kesän lopulla täytyy myöntää, että Suuri Säätäjä piti lupauksensa ja onnistui melko hyvin ainakin ilmojen säätämisessä. Tosin kannattaa huomata, että vielä sataakin kunnolla. Nimittäin jos ei sada, Suomen järvistä loppuu vesi, ja sitä ei kai kukaan halua.

Toinen suuri säätäjä, valtiovalta, on pärjännyt huonommin. Lakien säätäminen on ollut jotenkin epäselvää ja epävarmaa. Esimerkiksi lastenlasteni eläkeikää säädetään loputtomasti – ikäänkuin ei tiedettäisi mitä ollaan säätämässä. Toisin oli alkuperäisessä sääty-yhteiskunnassa, jossa oli pysyvä järjestys (ordo) ja kullekin säädetty paikka. Eivät silloinkaan ihmiset paikallaan pysyneet, mutta heillä oli päässä selvä järjestys siitä, miten asioiden tulisi olla ja miten pääsee taivaaseen.

Säätämisen alemmalla tasolla puuhaavat erilaiset säätelijät. Esimerkiksi EU, keskuspankit ja ammattijärjestöt yrittävät säädellä toimeentulomme ehtoja. Sanon että yrittävät, koska säätely ei ota onnistuakseen. Näin on koska ei haluta laittaa ikäviä rajoja vaan asetellaan kannustimia, jotka ohjaavat ihmisiä ikäänkuin oikeaan suuntaan. Näin syntyy dynaamisia vaikutuksia kuten talouskasvu ja tutkimuksen tason nousu. Esimerkiksi pisteetön julkaisu alentaa huippujulkaisujen osuutta kaikista julkaisuista ja siten alentaa joukkoälykkyysosamäärää.

Säätämisen alin taso on tietenkin arkielämä tai hienommin sanottuna ubiikkisäätäminen. Varsinkin tamperelaiset ovat hyviä säätämään, sekä hyvässä että pahassa. Toisinaan kuulee sanottavan, että onpa hienosti säädetty, ja toisinaan, että lopeta jo se säätäminen. Niin tai näin, kyseessä on arjen hienoviritteisyys ja aste-eroilla leikkiminen. Tosi säätäjiä.

Olen kateellisena katsellut erästä liikettä yliopiston lähellä. Sen nimi on Vakio-Säätäjä. En ole mennyt kysymään mitä he tekevät, mutta nimi tuntuu jotenkin hienolta ja varmalta. Lupaavalta tuntuu myös juoru, jonka kuulin kesällä. Valtion korkean virkamiehen sanotaan sanoneen, että aina voidaan säätää lisää. Kysymys oli korkeakoulujen ”rakenteellisesta kehittämisestä”, siis niiden, joille yliopistolaissa vuonna 2010 säädettiin autonomia. Suomalaisilla oli 1800-luvulla ns. valtiollinen autonomia. Se tarkoitti, että paikalliset asukkaat saivat päättää omista asioistaan keisarin tahdon mukaisesti. Säädöskokoelma löytyy yliopiston kirjastosta.

Pertti Haapala
vararehtori

Rehtorin ikkunasta

Kaija Holli

Kaija Holli

Rehtorin työpöydän äärestä näkee yliopiston päärakennuksen etupihalle ja Kalevantielle. On ollut riemastuttavaa seurata sitä vipinää, jota pihalla kesän päätyttyä on alkanut tapahtua. Tiistaina 2.9., lukuvuoden avajaispäivänä vilske oli sitä luokkaa, että ei jäänyt epäselväksi ettemmekö olisi elävä yliopisto. Opiskelijat ehdottivat pari vuotta sitten, että avajaispäivänä järjestettäisiin muutakin tohinaa keskustakampuksella kuin virallinen avajaisseremonia. Yliopiston johdon eduksi on tässä kohtaa laskettava se, että heti innostuimme ja olemme vakuuttuneet, että kyllä kannatti innostua.  Opiskelijat tuovat elämän yliopistoon, ilman heitä täällä olisi hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ilman heitä ei olisi edes koko yliopistoa tai jos olisi, se näyttäisi varsin elottomalta kuten mikä tahansa tutkimuslaitos.

Tampereen yliopisto on valtakunnallinen yliopisto verrattuna muihin Suomen yliopistoihin, vaikka monissa yhteyksissä meitä nimitellään maakuntayliopistoksi. Tampereen yliopiston opiskelijoista suurempi osa kuin missään muualla tulee maakuntarajojen ulkopuolelta. Hakijamäärä suhteessa sisään otettaviin on huikea, ja sillä kiilaamme myöskin suosituimmaksi yliopistoksi, vaikka toki absoluuttinen hakijamäärä Helsingin yliopistoon on suurempi. Osa suosiostamme perustuu varmasti meidän monipuolisiin ja laadukkaisiin tutkinto-ohjelmiin, vaikka sijaintimme ja Tampereen kaupunkiympäristö ovat ilman muuta myötävaikuttamassa siihen, että opiskelijat haluavat meille. Suomen opiskelijaystävällisin kaupunki -ajatus onkin varsin mainio, ja tätä yliopisto haluaa olla osaltaan tukemassa.

Lukuvuosi on nyt julistettu virallisesti alkaneeksi. Avajaisisiin oli huikea määrä osallistujia, enkä koskaan ole kuullut niin hyvin ja riemulla laulettua Maamme laulua kuin tiistaina. Se ei jättänyt ketään kylmäksi. Tästä on hyvä käynnistää toiminta. Kesän aikana kerätty energia purkautuu varsin nopeasti, jos emme muista huolehtia itsestämme myös muina vuoden aikoina. Työkykyä ja omaa hyvinvointia kannattaa vaalia. Työhön pitää voida rauhassa keskittyä eikä ole haitaksi, että työn tekemisestä nauttii.

Kaija Holli
rehtori

 

Kesää odotellessa

Kaija Holli

Kaija Holli

Kevätlukukausi alkaa olla lopuillaan. Perjantaina 13.6. oli valmistujaisjuhla, joka kruunasi kevätkauden. Oli upeaa nähdä juhlasali täpösen täynnä väkeä. Valmistujaisjuhlaan osallistui ennätysmäärä nuoria. Yliopistomme on oikeastaan aikamoinen tuotantolaitos. Se tuuppaa maailmalle joka vuosi noin 1200 maisteria ja 120 tohtoria. Tämä ei olisi mitenkään mahdollista, jollei koneisto toimisi kitkattomasti ja tehokkaasti – semminkin kun nämä tutkinnot ovat vain osa tuotantoa. Julkaisukoneisto suoltaa pari tuhatta tieteellistä julkaisua vuosittain. Ja sitten on vielä se kaikki muu, jota on vaikeampi pukea numeroiksi. Mutta kuuluuko yliopiston olla tuotantolaitos, ja jos niin, minkälainen ja millä sen tuotantoa pitäisi oikeasti mitata?

Vuoden 2010 strategiassamme julistimme, että tavoitteenamme on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, jota me teemme opetuksen, tutkimuksen ja asiantuntijuuden avulla. Tämä on ehkä itsestään selvää: yliopistossa kuuluu opettaa ja tutkia ja olla vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Mutta mikä yliopisto oikeasti on ja millä periaatteilla se toimii? Onko se tuotantolaitos, joka liukuhihnalta suoltaa erilaisia tuotteita? Tällainen pelko on syystä viime vuosina herännyt, kun tehokkuus ja tuottavuus ovat nousseet toimintaa ohjaaviksi tekijöiksi. Ministeriötä on kritisoitu siitä, että se ohjaa rahoitusmallin indikaattorivalikoimalla yliopistoja väärään suuntaan. Rahoitusmallin pääasiallinen tarkoitus on jakaa rahat yliopistoille, mutta rahalla on kiistatta myös huomattava ohjaava vaikutus. Rahoitusmalli ei kuitenkaan ole ainut keino, jolla yliopistoja ohjataan ministeriön suunnalta eikä se ole missään tapauksessa ainoa väline, jolla yliopisto itse linjaa toimintaansa. Toisaalta olimmepa mitä mieltä tahansa rahoitusmallin ohjaavasta vaikutuksesta, on se ainakin oikeudenmukaisempi ja läpinäkyvämpi tapa jakaa rahaa kuin aikaisempi tavoitteisiin ja lupauksiin perustunut malli.

Mikä se yliopisto sitten on?  Me Tampereen yliopiston väki olemme sen varsin hyvin määrittäneet vuoden 2010 strategiassamme.

”Tampereen yliopisto on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia. Kriittisellä tiedolla ja koulutuksella yliopisto auttaa ihmisiä ja yhteiskuntaa parantamaan sivistyksellistä, terveydellistä, sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia.”

No millä periaatteilla se sitten toimii? Senkin määritimme: ”Yliopiston keskeiset arvot ovat akateeminen vapaus, luovuus, tasavertaiset mahdollisuudet oppia, tietää, osallistua ja vaikuttaa sekä yhteisöllinen vastuu.”  Yhteisöllistä vastuuta ja osallistumista tarvitaan taas syksyllä, kun käydään todenteolla suunnittelemaan seuraavaa menestysstrategiaa. Sitä ennen on syytä nauttia odotetusta kesästä ja viettää vapaasti luovaa joutilaisuutta.

Kaija Holli
rehtori