Tiedevaalit?

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Uskallan kirjoittaa politiikasta ja kysyä kannattaako tieteestä puhua eduskuntavaalien alla. Moni on jo innostunut. Itse asiassa (lähes) kaikki puolueet kannattavat investointeja tutkimukseen ja innovaatioihin. Vain osaamisella voimme menestyä ikuisessa kilpailussa maailman muiden kansojen kanssa. Tämä keksittiin jo 1800-luvulla, mutta se toimii vieläkin. Halutaan uskoa, että tiede ja tieto luovat uutta tuotantoa, työpaikkoja ja talouskasvua. Näin on tapahtunutkin – osassa maailmaa. Jatkammeko näin?

Vaikka viisas poliitikko vastustaa hukkainvestointeja, hän ei voi vastustaa sijoittamista omaan vaalipiiriin. Erityisen kannattavia investointeja ovat olleet korkeakoulut, joita on saatu koko maahan. Ne ovat pitäneet nuorison paikkakunnalla, tuoneet paljon julkista rahaa ja luoneet uusia työpaikkoja. Maakunta on vaurastunut, eniten Uusimaa, mutta muutkin. Jatkammeko näin?

Jokainen yliopisto, yliopistoväki ja ammattiliitot haluavat lisää resursseja, koska he haluavat edistää tiedettä ja elävät siitä. Lisäksi olisi toivottavaa, että investoinnit kohdistuisivat eritoten omaan yliopistoon ja siksi naapurin epäonnea ei pitäisi aliarvioida. Ministeri tai edes kansanedustaja omasta talosta olisi suureksi hyödyksi. Jatkammeko näin?

Vastuullinen virkamies taas ajattelee suurempaa kokonaisuutta. Siksi ministeriö haluaa korkeakouluille työnjaon ja jakaa resurssit kansallisesti järkevällä tavalla. Tämä on valtiollista tiedepolitiikka. Kun siihen lisätään välttämätön kasvupolitiikka, alueet ja korkeakoulut ovat osanen globaalissa kilpailupolitiikassa. Se on taas niin suuri asia, että sitä ei voi jättää paikallisesti johdettavaksi. Kehitystä on ohjattava. Ennen työkaluna oli ministerin mökkitien siltarumpu, nyt kannustimien säätäminen. Jatkammeko näin?

Opiskelijat ovat suuri äänestäjäjoukko. Ennen he äänestivät kuten vanhempansa tai päinvastoin. Nyt he ovat itsenäisiä ja vaativia. Heille luvataan mielellään enemmän opiskelupaikkoja, enemmän vaihtoehtoja, parempaa opintotukea ja varmaa työpaikkaa. Minäkin kannatan kaikkia näitä hyviä asioita. Jatkammeko näin?

Kokeeksi tekisi mieli vastata kaikkiin kysymyksiin: ei. Se tuntuu kuitenkin poliittiselta itsemurhalta. Tiedän, että saisin yhden äänen, siltä naiivilta tutkijalta, joka luulee, että tutkimusta rahoitetaan sen itsensä vuoksi – tai siksi että se parantaa maailmaa muualla kuin tässä ja nyt. Onneksi yksikään puolue ei pyytänyt minua ehdokkaaksi.

Pertti Haapala
vararehtori

Paljon töitä ja joulun taikaa

Harri Melin

Harri Melin

Taas on vuosi vierähtänyt. Onko kyse pelkästään ikääntymisestä vai myös tekemisen lisääntymisestä, mutta jotenkin vuodenkierto tuntuu vain nopeutuvan ja nopeutuvan? Ennen oli tapana miettiä, kuinka viikonloput kuluvat niin nopeasti. Nyt huomaa ihmettelevänsä sitä, kuinka on jo taas perjantai ja tuliko viikon aikana tehtyä edes alkuunkaan kaikki suunniteltu.

Kuluvana vuotena on Tampereen yliopistossa tehty paljon töitä. Tutkimuksen ulkoiseen arviointiin osallistui eri tavoin suurin osa henkilöstöstä. Tuskin arviointipanelistit olivat lähteneet kotiyliopistoihinsa, kun saimme vieraaksemme laatujärjestelmän arviointiryhmän. Ennakkotietojen mukaan saavutamme myös tänä vuonna tutkintotavoitteemme, ja ainakin tohtoritavoite ylittyy reilusti. Yli 55 opintopistettä vuodessa suorittavien opiskelijoiden määrä kasvaa niin ikään tuntuvasti. Opetusohjelmia valmistellaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, suurin työ tulee tehdyksi ennen vuoden vaihtumista. Kauppiin rakennetaan uutta taloa ja samalla mietitään uusia tapoja toimia monissa asioissa.

Tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet prosessin, jonka tavoitteena on keskinäisen yhteistyön tiivistäminen. Lopputuloksena voi olla kokonaan uudenlainen korkeakouluyhteisö. Korkeakoulujen hallitusten puheenjohtajista ja rehtoreista koostuva ohjausryhmä antoi lokakuussa vararehtoreille tehtäväksi laatia kevään aikana suunnitelma uuden korkeakouluyhteisön profiilista, tutkimuksen painopisteistä, uusista tutkinto-ohjelmista ja toteutuksen tavoista. Suunnittelu on käynnistynyt kaikilla osa-alueilla. Kaikki tietävät, että nyt ollaan tekemässä jotakin ihan uutta. Kyse ei ole korkeakoulujen yhdistämisestä vaan kokonaan uudenlaisen toimintamallin rakentamisesta. Tässä vaiheessa selvitetään nykytilaa ja pohditaan sitä, mitä kaikkea uuden rakentamisessa pitääkään ottaa huomioon. Yksityiskohtaisen suunnittelun aika tulee vasta, kun hallitukset päättävät jatkosta.

Jouluun on aikaa viikko. Kaikkialla on hirveä kiire, tekemiset on saatava raportoitua, projektien talous täsmäämään, matkalaskut hoidettua ja monet muutkin työt saatetuksi loppuun. Tuntuu siltä kuin koko maailma pitäisi saada valmiiksi viimeistään perjantaina. Näin on joka ikisenä vuotena. Vuosi kyllä vaihtuu, mutta maailmaa emme saa valmiiksi, ehkä sitten ensi vuonna.

Joulu tulee joka vuosi, ja jos jouluun valmistautumisen ottaisi ihan kaikkien ohjeiden mukaan, kasvaisi tekemättömien töiden määrä entisestään. Vuosi on ollut työteliäs, ja voimme olla vähän ylpeitäkin työstämme. Nyt on aika levätä ja nauttia kaikesta siitä, mitä olemme tänä vuonna saaneet aikaan. Pimeimmässä vuodenajassakin on paljon hyvää, ja etenkin joulussa on aina oma taikansa. Hyvää joulua ja riemuisaa uutta vuotta!

Harri Melin
vararehtori

Palaute

Harri Melin

Harri Melin

Parhaillaan on käynnissä valtakunnallisen kandipalautteen keruu. Kandipalaute on osa OKM:n ja yliopistojen välistä rahoitusmallia. Kyselyllä selvitetään kandidaatin tutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja kokemuksia opintojen sujumisesta. Kysely tuottaa yliopistoille vertailukelpoista tietoa koulutuksen laadusta ja siitä, miten opiskelijat kokevat saamansa koulutuksen. Kyselyn tuloksia käytetään parempien toimintatapojen kehittämiseen ja opiskeluedellytysten parantamiseen.

Kyse on myös rahasta. Opiskelijoiden kokema opetuksen ja ohjauksen laatu päätellään uudessa rahoitusmallissa pistemäärästä, jonka yliopistot saavat palautteesta. Vuodesta 2015 lähtien kandipalautteen perusteella jaetaan kolme prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta.

Edellinen palauteaineisto koottiin syksyllä 2013. Tulokset osoittavat, että kaikkein paras kokemus opiskelijoilla oli Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja Taideyliopistossa. Tampereen yliopisto on hyvin lähellä valtakunnallisia keskiarvoja. Kaikkein huonoimmin taas menestyivät Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto. Olimme valtakunnallisen keskiarvon alapuolella kolmella alueella: opiskelijoiden hyvinvointi, tuki opintojen suunnitteluun ja tiedon löytäminen opinnoista. Tosin yliopistojen keskinäiset erot ovat hyvin pieniä. Nykyisessä mallissa rahoituksen jakautumiseen vaikuttaakin eniten vastausprosentit, siis se kuinka moni opiskelijoista vastaa kyselyyn.

Palautetta ei kuitenkaan pidä koota rahan takia. Toki rahalle on aina käyttöä, mutta palaute on tärkeää ennen muuta oman toiminnan kehittämiseksi. Olemme syksyllä käynnistäneet seuraavia kolmea vuotta koskevan opetusohjelmatyön. Uusien opetusohjelmien rakentamisessa säännöllisesti kootulla palautteella ja palautteen arvioinnilla on erittäin suuri merkitys.

Olemme toteuttaneet ison koulutusuudistuksen. Tutkinto-ohjelmat ovat osaamisperustaisia ja laaja-alaisia. Opetusneuvosto on linjannut palautejärjestelmää yliopisto- ja yksikkötasolla. Viime syksynä tehty tutkinto-ohjelmien itsearviointi osoitti, että meillä kootaan jatkuvaa seurantatietoa opintojen suorittamisesta, myös kurssipalautetta kerätään pääosin kattavasti. Yliopistoon onkin rakentumassa vahva palautteen hyödyntämisen kulttuuri. Tämä tarkoittaa sitä, että palautteen antaminen, arviointi ja hyödyntäminen on osa normaalia tekemistämme. Työssä tarvitaan koko yliopistoyhteisöä, ja avainasemassa ovat opiskelijat. Kandipalaute on osa opetuksen kehittämistä!

Harri Melin
vararehtori

Säätämisestä

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Näin kesän lopulla täytyy myöntää, että Suuri Säätäjä piti lupauksensa ja onnistui melko hyvin ainakin ilmojen säätämisessä. Tosin kannattaa huomata, että vielä sataakin kunnolla. Nimittäin jos ei sada, Suomen järvistä loppuu vesi, ja sitä ei kai kukaan halua.

Toinen suuri säätäjä, valtiovalta, on pärjännyt huonommin. Lakien säätäminen on ollut jotenkin epäselvää ja epävarmaa. Esimerkiksi lastenlasteni eläkeikää säädetään loputtomasti – ikäänkuin ei tiedettäisi mitä ollaan säätämässä. Toisin oli alkuperäisessä sääty-yhteiskunnassa, jossa oli pysyvä järjestys (ordo) ja kullekin säädetty paikka. Eivät silloinkaan ihmiset paikallaan pysyneet, mutta heillä oli päässä selvä järjestys siitä, miten asioiden tulisi olla ja miten pääsee taivaaseen.

Säätämisen alemmalla tasolla puuhaavat erilaiset säätelijät. Esimerkiksi EU, keskuspankit ja ammattijärjestöt yrittävät säädellä toimeentulomme ehtoja. Sanon että yrittävät, koska säätely ei ota onnistuakseen. Näin on koska ei haluta laittaa ikäviä rajoja vaan asetellaan kannustimia, jotka ohjaavat ihmisiä ikäänkuin oikeaan suuntaan. Näin syntyy dynaamisia vaikutuksia kuten talouskasvu ja tutkimuksen tason nousu. Esimerkiksi pisteetön julkaisu alentaa huippujulkaisujen osuutta kaikista julkaisuista ja siten alentaa joukkoälykkyysosamäärää.

Säätämisen alin taso on tietenkin arkielämä tai hienommin sanottuna ubiikkisäätäminen. Varsinkin tamperelaiset ovat hyviä säätämään, sekä hyvässä että pahassa. Toisinaan kuulee sanottavan, että onpa hienosti säädetty, ja toisinaan, että lopeta jo se säätäminen. Niin tai näin, kyseessä on arjen hienoviritteisyys ja aste-eroilla leikkiminen. Tosi säätäjiä.

Olen kateellisena katsellut erästä liikettä yliopiston lähellä. Sen nimi on Vakio-Säätäjä. En ole mennyt kysymään mitä he tekevät, mutta nimi tuntuu jotenkin hienolta ja varmalta. Lupaavalta tuntuu myös juoru, jonka kuulin kesällä. Valtion korkean virkamiehen sanotaan sanoneen, että aina voidaan säätää lisää. Kysymys oli korkeakoulujen ”rakenteellisesta kehittämisestä”, siis niiden, joille yliopistolaissa vuonna 2010 säädettiin autonomia. Suomalaisilla oli 1800-luvulla ns. valtiollinen autonomia. Se tarkoitti, että paikalliset asukkaat saivat päättää omista asioistaan keisarin tahdon mukaisesti. Säädöskokoelma löytyy yliopiston kirjastosta.

Pertti Haapala
vararehtori

Rehtorin ikkunasta

Kaija Holli

Kaija Holli

Rehtorin työpöydän äärestä näkee yliopiston päärakennuksen etupihalle ja Kalevantielle. On ollut riemastuttavaa seurata sitä vipinää, jota pihalla kesän päätyttyä on alkanut tapahtua. Tiistaina 2.9., lukuvuoden avajaispäivänä vilske oli sitä luokkaa, että ei jäänyt epäselväksi ettemmekö olisi elävä yliopisto. Opiskelijat ehdottivat pari vuotta sitten, että avajaispäivänä järjestettäisiin muutakin tohinaa keskustakampuksella kuin virallinen avajaisseremonia. Yliopiston johdon eduksi on tässä kohtaa laskettava se, että heti innostuimme ja olemme vakuuttuneet, että kyllä kannatti innostua.  Opiskelijat tuovat elämän yliopistoon, ilman heitä täällä olisi hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ilman heitä ei olisi edes koko yliopistoa tai jos olisi, se näyttäisi varsin elottomalta kuten mikä tahansa tutkimuslaitos.

Tampereen yliopisto on valtakunnallinen yliopisto verrattuna muihin Suomen yliopistoihin, vaikka monissa yhteyksissä meitä nimitellään maakuntayliopistoksi. Tampereen yliopiston opiskelijoista suurempi osa kuin missään muualla tulee maakuntarajojen ulkopuolelta. Hakijamäärä suhteessa sisään otettaviin on huikea, ja sillä kiilaamme myöskin suosituimmaksi yliopistoksi, vaikka toki absoluuttinen hakijamäärä Helsingin yliopistoon on suurempi. Osa suosiostamme perustuu varmasti meidän monipuolisiin ja laadukkaisiin tutkinto-ohjelmiin, vaikka sijaintimme ja Tampereen kaupunkiympäristö ovat ilman muuta myötävaikuttamassa siihen, että opiskelijat haluavat meille. Suomen opiskelijaystävällisin kaupunki -ajatus onkin varsin mainio, ja tätä yliopisto haluaa olla osaltaan tukemassa.

Lukuvuosi on nyt julistettu virallisesti alkaneeksi. Avajaisisiin oli huikea määrä osallistujia, enkä koskaan ole kuullut niin hyvin ja riemulla laulettua Maamme laulua kuin tiistaina. Se ei jättänyt ketään kylmäksi. Tästä on hyvä käynnistää toiminta. Kesän aikana kerätty energia purkautuu varsin nopeasti, jos emme muista huolehtia itsestämme myös muina vuoden aikoina. Työkykyä ja omaa hyvinvointia kannattaa vaalia. Työhön pitää voida rauhassa keskittyä eikä ole haitaksi, että työn tekemisestä nauttii.

Kaija Holli
rehtori

 

Kesää odotellessa

Kaija Holli

Kaija Holli

Kevätlukukausi alkaa olla lopuillaan. Perjantaina 13.6. oli valmistujaisjuhla, joka kruunasi kevätkauden. Oli upeaa nähdä juhlasali täpösen täynnä väkeä. Valmistujaisjuhlaan osallistui ennätysmäärä nuoria. Yliopistomme on oikeastaan aikamoinen tuotantolaitos. Se tuuppaa maailmalle joka vuosi noin 1200 maisteria ja 120 tohtoria. Tämä ei olisi mitenkään mahdollista, jollei koneisto toimisi kitkattomasti ja tehokkaasti – semminkin kun nämä tutkinnot ovat vain osa tuotantoa. Julkaisukoneisto suoltaa pari tuhatta tieteellistä julkaisua vuosittain. Ja sitten on vielä se kaikki muu, jota on vaikeampi pukea numeroiksi. Mutta kuuluuko yliopiston olla tuotantolaitos, ja jos niin, minkälainen ja millä sen tuotantoa pitäisi oikeasti mitata?

Vuoden 2010 strategiassamme julistimme, että tavoitteenamme on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, jota me teemme opetuksen, tutkimuksen ja asiantuntijuuden avulla. Tämä on ehkä itsestään selvää: yliopistossa kuuluu opettaa ja tutkia ja olla vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Mutta mikä yliopisto oikeasti on ja millä periaatteilla se toimii? Onko se tuotantolaitos, joka liukuhihnalta suoltaa erilaisia tuotteita? Tällainen pelko on syystä viime vuosina herännyt, kun tehokkuus ja tuottavuus ovat nousseet toimintaa ohjaaviksi tekijöiksi. Ministeriötä on kritisoitu siitä, että se ohjaa rahoitusmallin indikaattorivalikoimalla yliopistoja väärään suuntaan. Rahoitusmallin pääasiallinen tarkoitus on jakaa rahat yliopistoille, mutta rahalla on kiistatta myös huomattava ohjaava vaikutus. Rahoitusmalli ei kuitenkaan ole ainut keino, jolla yliopistoja ohjataan ministeriön suunnalta eikä se ole missään tapauksessa ainoa väline, jolla yliopisto itse linjaa toimintaansa. Toisaalta olimmepa mitä mieltä tahansa rahoitusmallin ohjaavasta vaikutuksesta, on se ainakin oikeudenmukaisempi ja läpinäkyvämpi tapa jakaa rahaa kuin aikaisempi tavoitteisiin ja lupauksiin perustunut malli.

Mikä se yliopisto sitten on?  Me Tampereen yliopiston väki olemme sen varsin hyvin määrittäneet vuoden 2010 strategiassamme.

”Tampereen yliopisto on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia. Kriittisellä tiedolla ja koulutuksella yliopisto auttaa ihmisiä ja yhteiskuntaa parantamaan sivistyksellistä, terveydellistä, sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia.”

No millä periaatteilla se sitten toimii? Senkin määritimme: ”Yliopiston keskeiset arvot ovat akateeminen vapaus, luovuus, tasavertaiset mahdollisuudet oppia, tietää, osallistua ja vaikuttaa sekä yhteisöllinen vastuu.”  Yhteisöllistä vastuuta ja osallistumista tarvitaan taas syksyllä, kun käydään todenteolla suunnittelemaan seuraavaa menestysstrategiaa. Sitä ennen on syytä nauttia odotetusta kesästä ja viettää vapaasti luovaa joutilaisuutta.

Kaija Holli
rehtori

Onko Suomessa kevät?

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Tämän niminen kaunis laulu tuli mieleen sateisena ja kylmänä helatorstaina. Laulu on Aulis Sallisen oopperasta Punainen viiva, joka taas perustuu Ilmari Kiannon samannimiseen romaaniin. Oopperassa kuoro laulaa otsikon kysymyksen. On ensimmäiset eduskuntavaalit vuonna 1907 ja kevät on toivoa täynnä. Parempi maailma odottaa tuloaan ja tuntuu olevan jo lähes läsnä. Köyhänkin mieli alkaa ulottua korkeuksiin. Lopulta käy huonosti, tietenkin: poliitikot pettävät ja karhu vie miehen ja lehmän. Jokainen lukija tai kuulija samaistuu onnettomiin köyhiin ja toivoisi heille parempaa.

Sata vuotta myöhemmin suomalainen yhteiskunta on onnellisempi paikka kuin Riika ja Topi osasivat kuvitellakaan. He eivät vaatineet mahdottomia, vain sen verran, että lapsille olisi ruokaa ja itsellä edes mahdollisuus parantaa elämäänsä. Heidän projektinsa jäi kesken, mutta heidän lapsenlapsensa elävät nykymaailmassa. En uskalla arvata, mitä he ajattelevat. Ehkä ovat tyytyväisiä julkisiin palveluihin, joita veroillaan maksavat. Tai kiroavat Euroopan Unionia, joka vie Kainuusta viimeisetkin siemenperunat.

Takatalvi on mielessä myös muista syistä. Ilmari Kiannon karhu (Venäjä) kurittaa taas pienempiään, mutta koska sitä ei saa ärsyttää, lopetankin tähän. Sen sijaan EU:sta voi puhua. Kun aikanaan saimme äänestää liittymisestä unioniin, olin kahden vaiheilla. Kun nyt näen EU:n vastustajien (ns. kriitikoiden) perustelut, ajattelen, että onneksi meillä on EU. Millainen olisi se kyläpäälliköiden Eurooppa, jossa heimoraja korvaisi Schengenin sopimuksen ja tulliraja varmistaisi kaikkien hyvinvoinnin?

Kevään poliittinen sotku tuo mieleen myös vuoden 1917. Silloin kaikkien puolueiden yhteishallitus, ns. Tokoin senaatti, mureni ministerien erotessa yksi toisen jälkeen. Kaikki puolueet siirtyivät oppositioon, maa oli ilman toimivaa hallitusta, odotettiin uusia vaaleja, ja kun ne oli käyty, ei mahduttu enää samaan huoneeseen, koska tulos oli väärä. Tarinan opetus: valtaa tarvitaan silloin kun asiat ovat huonosti ja aikainen kompromissi on paras. Parempaa tilaisuutta ei nimittäin tule.

Toivotan hyvää kesää (jos se tulee) hallitusherroille, pienemmille herroille ja kansalaisille, jotka herransa valitsevat niin suurin odotuksin.

Pertti Haapala
vararehtori

Kaiken maailman outlookit ja sähkökalenterit

Kaija Holli

Kaija Holli

Ettäkö sähköposti muuttuisi? Ei tule kuuloonkaan. Olen tottunut tähän, ja se toimii ihan hyvin. Sitä paitsi minulla on 4500 sähköpostiviestiä siellä odottamassa perkaamista. Kaikki ovat nykyisin pilvessä, kaikilla on sähköinen kalenteri – ja voithan sinä deletoida ne vanhat postit yhdellä napinpainalluksella. Käytännössä ei muutu mikään, tulee vain uusia hyviä ominaisuuksia, näin minulle kerrottiin. Niin varmaan. Siinäpä taas tuli sellaiset neuvot, että olisi voinut vaikka loukkaantua, jos ne olisi suomennettu. Suomeksihan se tarkoitti, että olet vanhanaikainen, et seuraa aikaasi, olet kaavoihin kangistunut, et halua oppia uutta, et hallitse sähköisiä järjestelmiä – et edes tiedä, mitä pilvessä oleminen tarkoittaa. Eihän sitä voinut tuollaista sietää ja siksi tuumasin, että viekää pilveen ja tuokaa outlookit ja sähkökalenterit, sekoittakaa puhelimeni ja tietokoneeni ja hukatkaa kaikki minun vanhat postini. Siinäpähän menee kallista tietoa. Ja niin ne tekivät.

”Näkymähän on ihan erilainen, eihän tuohon totu ikinä”, mutisin. ”Mitähän nuokin tekstit tarkoittavat? Miten niin insert – onko pakko piilottaa kaikki?” Jos jokaisen näpäytyksen takana olevan toiminnon ryhdyn tutkimaan, niin siihen menee ainakin viikko. Missä se New Emailkin on, ihan väärässä paikassa? Että ne osaavat. Olisivat kysyneet ennen kuin suunnittelivat tuollaisen ohjelman. Kaikki väärässä paikassa, ja väärin otsikoitu ja miten sen emailin ja kalenterinkin saa samanaikaisesti kuvaruudulle. Ei voi olla näin tuskaista! Missä minun osoitteetkin ovat, pitääkö minun muka muistaa kaikki sähköpostiosoitteet? ”Ei tuu kesää”, jatkoin jupinaani. Kenen kanssa haluat jakaa kalenterin? kysyttiin. Miten niin jakaa kalenterin, tekeekö se joku puolet minun töistänikin? Ei kuulemma tee, vaan merkkailee minulle lisätehtäviä. Kyllä on aikoihin eletty.

Siinähän istuin koneen ääreen ja jatkoin jupinaa. Samalla huomaamattani aloin vastailla ja kirjoitella uusia sähköposteja. Pari kertaa oli pakko käydä tarkistamassa osoitteita webmailin puolelta. Eihän tämä itseasiassa olekaan niin hankala. Tuohan on kätevä juttu, ja nuokin saa noin näppärästi. Oli pakko myöntää, että on siinä Outlookissa ihan hyviäkin ominaisuuksia. Sähköiseen kalenteriin siirtyminen oli pieni urakka. Sillä kohtaa olin valmis jakamaan kalenterini sihteerini kanssa.

Seuraavana aamuna töihin tultuani tartuin ensimmäisenä tutuksi käyneeseen paperikalenteriini. Se oli tyhjä. Niinpä tietysti, kun kaikki tiedot oli siirretty sinne sähköiseen. No missä se kalenterinappulakin on? Auttakaa nyt hiukan. Jotenkin en huomannut kissankokoisin kirjaimin olevaa Calender-merkintää. Hävetti. ”Hei tämähän on hieno ja kätevä, eri väreillä eri aiheet, selonteot missä, mikä, kauanko. Tämähän on loistava itseasiassa. Niin tietysti, kun joku tekee sen puolestani”, ajattelin. Minäpäs koitan, josko itsekin osaisin ja ryhtyisin samalla hallitsemaan aikataulujani. Laitan kaikkiin tyhjiin väleihin ’ei saa ottaa’ (ESO). Ulkopuoliset luulevat, että European Society of Overdosing tai jotain yhtä merkittävää.

Hiukan kyllä harmittaa, että olin näin helposti vietävissä. Olin vannoutunut paperikalenterin käyttäjä, ja nyt en ole neljään kuukauteen edes vahingossa yrittänyt avata sitä, vaikka säästin sen. Webmailistä olen kaksi kertaa hakenut vanhaa postia niiden 4500 joukosta. Sormi alkaa olla aika lähellä delete all -nappulaa.

Kaija Holli
rehtori

Vapun olemus

Minulla oli kunnia kirjoittaa vuoden 2010 Vappublogi. Tuolloin pohdin juhlan taustoja. Historian pöyhiminen osoitti vapun olleen alkujaan talopoikien juhla alkavalle viljelykaudelle. Nykyisen muotonsa työläisten ja ylioppilaiden juhlana Vappu on saanut joskus 100 vuotta sitten. Vappu on karnevaali jossa arkinen painetaan pariksi päiväksi sivuun ja sallitaan vähän pidempään jatkuva rieha. Vappu poikkeaa muista suomalaisista pyhistä siinä, että sitä ei määritä kirkko tai valtio. Vappu on yhtä juhlaa.

Kansallisesti vappu on siman, tippaleipien, nakkien ja perunasalaatin sekä alkoholihuuruisen hauskanpidon aikaa. Vappuna Suomi riisuu pitkät kalsarit ja pukeutuu alkavan kesän odotukseen. Vappuna aloitetaan myös helluntaiheilan haku. Vappuna mennään perheen kanssa katsomaan teekkarikastetta, ihmettelemään Keskustorin markkinahulinaa, lisäksi jotkut osallistuvat poliittisiin tai uskonnollisiin puhetilaisuuksiin.

Mutta mikä onkaan vapun syvin olemus? Ensinnäkin talven taittuminen on tärkeä osa vappua. Vappuna koemme puiden lehtien ja nurmikoiden vihreyden. Toiseksi vappuna saa virallisesti juhlia, oikeastaan suomalaisia kehotetaan hauskanpitoon, voisi jopa sanoa, että osa vapun syvintä olemusta on pakotettu lupa juhlia. Kolmanneksi politiikka on ollut tärkeä osa vappua, mutta nyt sen merkitys näyttää liudentuvan. SAK:n puheenjohtajan vappupuhe oli vielä 40 vuotta sitten uutisten ykkösaihe. Nyt se hukkuu kymmenien ja kymmenien puheenvuorojen tulvaan.  Lopulta vappu on karnevaali jossa suomalaiset päästävät pitkän talven ajan jäyhän kuoren alla piilotelleen riemukkaan mielensä valloilleen. Eikä tässä vielä kaikki, yksi tärkeä osa vappua on sää. Vappuna on aina kylmää ja sateista.

Tampereen yliopisto on ottanut vapun juhlinnan tänä vuonna vakavasti. Tamy on aloittanut wappuviikot jo 22.4. Sorsapuistossa on potkittu jalkapalloa, seuraavana päivänä pelattiin pesäpalloa ja ala-aulassa oli lautapeliturnaus. TATTE ja Tamy tarjoavat simaa ja juhlapuheita. Yliopiston henkilöstön vuosijuhla on pitkään järjestetty 29.4., vapun aaton aattona. Näistä on hyvä ottaa vauhtia oikeaa vappuun.

Kaikesta huolimatta, Hauskaa Vappua!

Harri Melin
vararehtori

ps. Tuoretta Tamppia lainaten, mitä yhteistä on opiskelijalla ja Neuvostoliitolla? Viisivuotissuunnitelma!

Sumanpurkutalkoot

Kaija Holli

Kaija Holli

Sumanpurku vie ajatukset tukkipoikiin ja tukinuittoon, josta nuoriso ei välttämättä tiedä mitään, paitsi jos ovat katselleet vanhoja suomalaisia elokuvia. Tämän päivän sumanpurku tarkoittaa korkeakoulujen hakijasuman purkamisesta. Tilanne kuvainnollisesti on sama. Tukinuitossa tukit kasaantuivat ahtaaseen paikkaan, ja ne piti järjestellä ja uittaa sisään. Hallituksen kehysriihessä päätettiin uittaa yliopistoihin aikaisempaa enemmän opiskelijoita. Hallitus aikoo rahoittaa opiskelijapaikkojen lisäyksestä aiheutuneita kustannuksia 123 miljoonalla eurolla vuosina 2014-2022.  Varsinaiset sisäänoton lisäykset toteutettaisiin vuosina 2014-2016. Tavoitteena ei ole kohdentaa sisäänottoa pelkästään hakijasuman perusteella, vaan aloituspaikkoja lisättäisiin tulevaisuuden työvoimatarpeen kannalta oleellisille aloille. Tällaisiksi aloiksi on määritetty mm. luokanopettajakoulutus, rakennusala, sosiaali- ja terveysala sekä kauppa- ja oikeustiede. Uusia tarvealueita ministeriön mukaan voivat olla myös kaivannaisala ja meriklusteri.

Purkutalkoot alkavat jo tänä syksynä ja heti kun ministeriö on tarkentanut ne alat, joille lisäystä tarvitaan, korkeakoulujen on määrä ilmoittaa siitä, minkälaisiin lisäyksiin he ovat valmiita. Aina kun tarjolla on rahaa, saattaa syntyä kilpailua ja joskus epätervettäkin kilpailua. Rehtorien hurskas toivomus kyllä on, että sulassa sovussa päätettäisiin, miten talkoot hoidetaan, eikä lähdettäisi kilpailemaan. Nähtäväksi jää, onnistuuko tämä. Tampereen yliopisto voi ainakin luvata, ettei se kilpaile rakennusalalla eikä oikeustieteessä ja jättää väliin myös kaivannaisalan ja meriklusterin. Muut nyt esillä olleet alat ovat meille mahdollisia ja näihin purkutalkoisiin varaudumme osallistumaan.

Sisäänottojen lisääminen on tilapäinen ratkaisu, josta voi tulla resurssienhallinnan seuraamuksia korkeakouluille, joskin se on pieni paha siihen hyötyyn nähden, mikä seuraa yliopistoihin haluaville nuorille. Tilastojen mukaan Suomessa on 40 000-60 000 nuoren reservi, nuorten, jotka haluaisivat korkeakouluihin, mutta ovat jääneet ulkopuolelle. Heistä ehkä noin 10%:lle  tämä sumanpurku tuo mahdollisuuden. Yliopistoon ei ole helppo päästä opiskelemaan, mutta aina kannattaa yrittää. Yliopistojen kevään hakukierros päättyi 1.4. ja hakijamäärä Tampereen yliopistoon oli huikea. Opiskelupaikkaa haki lähes 18 000 nuorta, mikä tarkoittaa sitä, että olemme kasvattaneet suosiotamme  entisestään. Tänä vuonna teatterityön tutkinto-ohjelmaan oli haku, joka osin selittää hakijamäärän kasvua, mutta lisäystä oli myös moniin muihin ohjelmiin. Tampereen yliopiston suosiota selittää toki osin Tampereen hyvä maine asumismiljöönä, mutta yliopistomme suosio muihin yliopistoihin verrattuna on kiistaton.

On ilmeistä, että jossakin olemme onnistuneet ja jotakin teemme oikein ja hyvin, muuten eivät opiskelijat meille haluaisi. Hyvä me ja hyvä opiskelijat.

Kaija Holli
rehtori