Tutkimustulosten kaupallistamisesta

Seppo Parkkila

Osallistun parhaillaan San Franciscossa kahteen kokoukseen. Ensimmäinen on BIO SPARK Showcase Event ja toinen Bio Investor Forum. Molemmissa kokouksissa puhutaan tutkimuksesta syntyvien innovaatioiden kaupallistamisesta. Tutkijat ja spin-off-yritysten edustajat esittelevät ideoitaan ja tutkimustuloksiaan mahdollisille rahoittajille. Kokouksessa on esitelty uusia Stanfordin yliopistossa kehitettäviä lääkeaineita, joilla voitaisiin mahdollisesti hoitaa tulevaisuudessa ALS-, MS- ja Parkinsonin tautia sairastavia potilaita. Taiwanilainen tutkija puolestaan esitteli uutta lääkeainetta, joka on osoittautunut ensimmäisissä kliinisissä kokeissa tehokkaaksi skitsofrenian sekä Alzheimerin taudin hoidossa. Monia muitakin erittäin kiinnostavia ideoita ja löydöksiä on esitelty. Vielä tänä vuonna paikalla ei ole tietääkseni muita suomalaisia, mutta ehkäpä jo ensi vuonna tilanne on toinen – onhan Tampereen yliopistokin osa globaalia SPARK-verkostoa.

Tampere3-prosessissa suunnitellaan myös innovaatiotoiminnan roolia ja muotoa uudessa yliopistossa. Nyt syksyn aikana aloittaa vararehtori Jarmo Takalan johtama TKI-ryhmä työn, jossa kartoitetaan nykytilaa ja tehdään ehdotuksia TKI-toiminnan järjestämiseksi. Tähän kuuluu myös yliopiston ja yritysten yhteistyön kehittäminen. On aiheellista kysyä, mihin saakka ulottuu yliopiston rooli? Pitäisikö kaikista perustutkimusta tekevistä tutkijoista tulla tulostensa kaupallistajia? Jos perustutkimus tuottaa kaupallisesti hyödynnettäviä tuloksia, reitin siitä eteenpäin tulisi olla tutkijan kannalta mahdollisimman suoraviivainen. Samoin spin-off-yrityksen perustamisen pitäisi olla positiivinen mahdollisuus yritystoiminnasta kiinnostuneille tutkijoille. On kuitenkin tärkeä korostaa, että hyvä perustutkimus on yliopistoissa tehtävän tutkimuksen kulmakivi ja sellaisenaan arvokasta jatkossakin.

Valtiovallan intressissä on kannustaa tutkimuksesta syntyvien sovellusten kehittämiseen ja kaupallistamiseen sekä uuden yritystoiminnan synnyttämiseen. Tähän liittyy myös paljon kohuttu lippulaivarahoitus, jota yliopistot ja tutkimuslaitokset hakevat. Tutkijoina olemme vielä hieman ihmeissämme tämän – varsin poikkeuksellisen – rahoitusinstrumentin kanssa. Meillä on joka tapauksessa Tampereella ainutlaatuinen yhteiskunnan, terveyden ja tekniikan tutkimusalat kattava tutkimus- ja innovaatioekosysteemi, jonka tulemme esittelemään kansainvälisille arvioitsijoille.

Meneillään olevan kokouksen aikana olen saanut nähdä, että menestyvät amerikkalaiset yliopistot panostavat vahvasti tutkimustulosten kaupallistamiseen ja yritysyhteistyöhön. Meidän on luotava tamperelainen malli, johon niukat resurssimme riittävät ja joka antaa parhaimman panos-tuotossuhteen.

Seppo Parkkila
vararehtori

 

Pietari kutsuu

Harri Melin

Suomella on erityinen suhde Venäjään. Olemme olleet osa Venäjää ja käyneet kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Venäjällä ja Suomella on pitkä yhteinen raja. Meillä on paljon yhteistä historiaa ja kulttuuria. Taloudessa Venäjä on ollut – ja on edelleen – tärkeä kumppanimme. Suomalaiset matkailuyrittäjät suorastaan odottavat, että venäläiset turistit löytäisivät maamme uudelleen. Emme voi hyväksyä Venäjän toimia Krimin niemimaalla tai itäisessä Ukrainassa. Emme myöskään ymmärrä venäläistä sisäpolitiikkaa saati maassa rehottavaa korruptiota. Meitä suorastaan pöyristyttää se, että jotkut byrokraatit haluavat sulkea Pietarin eurooppalaisen yliopiston. Slaavilainen melankolia ja kaiho ovat osa omaakin olemistamme.

Kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta Venäjä on naapurimme myös huomenna; naapurit kannattaa tuntea ja heidän kanssaan kannattaa olla mahdollisimman hyvissä väleissä. Tuulisista ajoista huolimatta Venäjä tarjoaa paljon mahdollisuuksia yhteistyölle. Tampereen yliopistolla on tutkimusyhteistyötä monien venäläisten yliopistojen kanssa. Meillä on yhteinen maisteriohjelma Pietarin valtionyliopiston kanssa. Olemme tarjonneet hyvän hallinnon tuntemusta venäläisille asiantuntijoille. Tampereen yliopistossa on myös paljon venäläisiä opiskelijoita.

Parin viime vuoden aikana Tampereen kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) ja Tampereen yliopisto ovat neuvotelleet pietarilaisten lääketieteellisten yliopistojen ja terveysviranomaisten kanssa laajentuvasta yhteistyöstä. Lisäksi Pietarin kaupunki on kiinnostunut Smart City -yhteistyöstä koko kaupunkiseutumme kanssa. Viralliset yhteistyösopimukset on allekirjoitettu, nyt ollaan siirtymässä konkreettiseen tekemiseen.

Suunniteltuja konkreettisen yhteistyön muotoja ovat muiden muassa venäläisten terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskoulutus yhdessä PSHP:n ja yliopiston kanssa, tamperelaisen tekonivelosaamisen vienti Pietariin ja BioMediTech-yhteistyö. Pietarilaisia kiinnostavat myös älyliikenne ja kiertotalous. Nyt ilmassa on tekemisen meininkiä, ja uskon, että konkreettisiin toimiin päästään vielä kuluvan vuoden aikana.

Pietari on hieno kulttuurikaupunki, jossa kannattaa vierailla. Tampereen Yliopiston Tukisäätiö on mukana Pietarin Suomi-talossa ja yliopistolaisten on mahdollista majoittua varsin edullisesti Suomi-talon vierashuoneissa. Pietari kutsuu.

Harri Melin
Vararehtori

30-vuotinen sote

Seppo Parkkila

Olen mielenkiinnolla seurannut draamasarjaa nimeltään sote-uudistus, jota lähetetään kaikilla kanavilla ja jonka yksityiskohtia paljastetaan vähitellen myös sanomalehtien kautta. Monet käsikirjoittajat ovat vakuuttaneet etukäteen, että loppukohtaus olisi onnellinen. Toki useat ovat sitä myös epäilleet. Minun näkökulmani voi olla jo valmiiksi vääristynyt. Sain työskennellä terveyskeskuksissa aikana, jolloin tietokoneet vasta ilmestyivät vastaanottohuoneiden pöydille. Potilaan mukana lääkärin eteen tuotiin ohuempi tai paksumpi nippu papereita, joista oli etsittävä olennaisimmat taustatiedot. Siihen aikaan ei puhuttu horisontaalisesta eikä vertikaalisesta integraatiosta saati palveluseteleistä. Silloin asiakkaita kutsuttiin potilaiksi ja potilaat kutsuivat lääkäriä tohtoriksi, vaikka oman nimen alle kirjoitettiin ”CMVSTKL” eli lääketieteen kandidaatti vs. terveyskeskuslääkäri. Potilaat hoidettiin sen aikaisten suositusten mukaisesti ja monet paranivatkin.

Nykyisin voidaan hoitaa entistä sairaampia ihmisiä ja entistä pidempään. Yksi lisähaaste on väestön ikärakenne, joka on kiistatta erittäin hälyttävä. Vastikään lehdet uutisoivat, että tätä vauhtia viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067. Käsittääkseni tuohon vuosilukuun on vielä suomalaisilla jonkinlainen vaikuttamismahdollisuus – ainakin toivon niin. On myös selvää, että uudet hoitomuodot ja hyvä sosiaaliturva aiheuttavat valtavia kustannuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomen terveydenhuoltomenot vuonna 2014 olivat 19,5 miljardia euroa. Niiden suhde bruttokansantuotteeseen on samaa luokkaa kuin useissa muissa länsimaissa, mutta selvästi pienempi kuin esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa, puhumattakaan Yhdysvalloista. Menojen jatkuva kasvu on kuitenkin huomattavaa ja sen pysäyttämiseen sote-uudistusta on rakennettu.

Kuinka uusi sote-ratkaisu pitäisi siis rakentaa, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä? Taitaa olla niin, että hyvät neuvot on jo annettu ja ainoastaan kalliita neuvoja on jäljellä. Suorastaan malttamattomana odotamme valinnanvapautta ja maakuntien tehtäviä koskevia lakiluonnoksia, jotka lähikuukausien aikana tulevat lausunnoille. Niitähän on tulossa muutaman tuhannen sivun verran. Ollaan sitten sen jälkeen jälkiviisaita – sehän on tunnetusti parasta viisautta.

On sotea rakennettu ennenkin ja etsitty suurempia kokonaisuuksia myös Pirkanmaalla. Vuonna 1886 piirilääkäri Klaes Fridolf Printz kirjoitti Duodecim-lehdessä sairastuvan perustamisesta Ruoveden pitäjässä: ”Valiokunnan huoleksi jätettiin sitäpaitse tiedustaa Virtain ja Kurun kunnilta, olivatko ne halukkaita ottamaan osaa rakennuskustannuksiin, edellinen 1000:lla ja jälkimmäinen 500:lla markalla, jos saisivat 25 vuodeksi oikeuden vapaasänkyyn, edellinen 2:lle ja jälkimmäinen 1:lle varattomalle potilaalle, joissa ei ollut tarttuvaa tautia, tai jotka eivät olleet parantumattomia.” Kumpikaan kunta ei kuitenkaan lähtenyt tuohon sote-yhteistyöhön Ruoveden kanssa. Sen ajan digiloikasta kerrottiin: ”Telefoonijohto on lääkärin asunnon ja kyökin välillä, joka on samalla hoitajattaren asunto. Tähän on Siemens & Halsken koneita käytetty ja sen kustannukset nousevat 125 markkaan. Insinöri Huberin välityksen kautta saatiin ainekset pisoaarin likaviemärijohtoon ja etehisen likavesiresipienttiin.” Usein voi käydä myös niin, että odotusarvomme ovat kovin korkealla, kun uutta suunnitellaan. Vuonna 1885 Duodecim-lehdessä valitettiin: ”Yleisö vaatii vaan, että maalaislääkärin pitää muistaa kaikki, seurata kaikkea, ymmärtää kaikki, olla yöt päivät nurkumatta hymy suin valmis kaikellaisiin sielun ja ruumiin ponnistuksiin, ja tuskin kukaan kysyy: riittävätkö voimat? Lääkärin kohtalo on sellainen, arvellaan, syyttäköön itseään kuka lääkäriksi rupeaa.” Ennenkin on siis eletty ja annamme kunnian heille kaikille, jotka ovat hyvinvointivaltion meille rakentaneet.

Seppo Parkkila
Vararehtori

Työn ja työn yhteensovittamisesta

Katariina Mustakallio

Facebookissa eräs kollega pohti, miten hänen työntekoonsa on vaikuttanut se, että vuodesta 2009 lähtien hän oli vaihtanut työpistettä yli kymmenen kertaa. Tuollainen vauhti varmasti jättää jälkensä ainakin työskentelytapaan: aina on huolehdittava, että kaikki tarvittava on mukana ja muistettava mihin mitäkin säilöö. Monet yliopistolaiset asuvat eri paikkakunnilla kuin tekevät työtä, joten matkakassi pitää aina olla perusteellisesti pakattu. Mietin omaa tilannettani, olen asunut kahden maan välillä ja tehnyt työtä kuudessa eri työpisteessä viimeisten vuosien aikana, ja nykyään liikun päivittäin kahden työpisteen välillä. Kannettava tietokone on perusturvani pohja. Se pysyy mukana aina yöpöydälle asti.

Työn tehokkuuden kärsiminen on myös persoonakohtainen asia, olemme erilaisia, kaikille ei esimerkiksi avokonttorointi sovi. Itse huomaan sopeutuvani monenlaiseen. Nyt kun rehtori ja vararehtorit istuvat kaikki nokakkain entisessä Rehtorin huoneessa, yhteistyöskentely tuntuu varsin luontevalta ja mukavalta. Tosin rehtorilla ei ole toista työhuonetta mihin välillä vetäytyä, kuten meillä muilla.

Palasin nyt vuoden alussa myös alkuperäiseen yliopiston lehtorin tehtävääni historian tutkinto-ohjelmaan viisikymmenprosenttisesti: opetan, olen tentaattori ja otan osaa muuhunkin työhön tutkinto-ohjelmassamme. Paluu on sujunut hyvin ja toivon, että kollegani jaksavat vastata tyhmiin kysymyksiini liittyen tietojärjestelmiin ja muuhun, mikä on muuttunut poissa ollessani.

Opetus ja tutkimus ovat yliopiston verenkiertoa ja niihin osallistuminen antaa energiaa hallintohommiinkin. Nyt kv-asioissa ovatkin vuorossa keskeiset haasteet, jotka liittyvät kansainvälisiin verkostoihin ja yhteyksiin. Tämän vuoden aikana on tarkoitus selvittää, miten ja millaista kv-verkostoa Tampereen yliopisto yhteistyössä muiden Tampere3-korkeakoulujen kanssa tulee tulevaisuudessa rakentamaan. Sitä rakennetaan jo olemassa olevien yhteyksien pohjalle tutkimuksemme profiilialueilla. Käytännön työ lähtee heti helmikuun alusta käyntiin.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Kirje Joulupukille

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Parahin Joulupukki! Kirjoitan sinulle ensimmäistä kertaa, mutta olemme toki tavanneet monta kertaa – viimeksi elokuussa Napapiirillä. Minulla on aika monta toivomusta täksi jouluksi. Olen pahoillani, että niiden toteuttaminen ei välttämättä ole helppoa. Kuitenkin luotan, että sinulle lähes kaikki on mahdollista, koska olet Joulupukki.

Ensimmäinen toiveeni on, että Tampere3-nimellä tunnettu prosessi jatkuisi. Tavoitteena olisi luoda Tampereelle tieteellisesti korkeatasoinen yliopisto, joka vastaisi monialaisella tutkimuksellaan vaativiin globaaleihin ja paikallisiin haasteisiin. Tässä yliopistossa yhteiskunnan, tekniikan ja terveyden tutkimus toimisivat tiiviissä vuorovaikutuksessa tuottaen läpimurtoja tieteessä, elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa. Lupaan olla kiltti ja tehdä työtä sen puolesta, että vuonna 2025 uusi yliopisto olisi tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavin suomalainen yliopisto profiilialueillaan.

Toinen toiveeni on, että Suomeen saataisiin vihdoin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus. Luulen, että aika moni muukin on lähettänyt tämän saman toiveen sinulle. Voit vapaasti yhdistää eri ihmisiltä tulleet toiveet yhteen ja määrätä tonttusi rakentamaan sellaisen uudistuksen, jossa kaikkien toiveet toteutuvat. Olen varma, että siitä tulee hyvä.

Kolmas toiveeni on kaikkein tärkein ja vaikein toteuttaa. Toivon, että rauha ja hyvä tahto vallitsisivat ihmisten ja kansojen välillä. Tämän toiveen täyttämiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä kollegaasi Pakkasukkoon ja myös siihen kollegaasi, joka väittää asuvansa Pohjoisnavalla. Heidän vaikutusvaltansa voisi auttaa.

Niin, ja vielä lopuksi muistuttaisin, että lähetä WhatsApp-viesti etukäteen, jos tulet jouluna käymään. Silloin tiedän nuohota savupiipun valmiiksi.

Tämän kirjeen välityksellä haluan toivottaa kaikille yliopistoyhteisömme jäsenille ja blogiemme lukijoille Riemullista Joulujuhlaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Seppo Parkkila
Vararehtori

Globaalista vastuusta

Liisa Laakso

Liisa Laakso

Tampereen yliopiston vahvuusalueet: terveys ja yhteiskunta tuovat tänä päivänä ensimmäiseksi mieleen soten ja sitä kautta kotimaisen politiikan. Ehkäpä senkin vuoksi olen viime päivinä aivan erityisesti pannut merkille globaalit kysymykset tutkimus- ja opetustyössä.

Yliopistossa vieraili viime viikolla korkea-arvoinen delegaatio Namibiasta. Kunniakonsulin tilaisuudessa esittämä yhteenveto tamperelaisten korkeakoulujen, niin TTYn, TAMKin kuin meidänkin, pitkäaikaisesta yhteistyöstä namibialaisten kanssa oli melkein hengästyttävä. Samalla viikolla Tampereen kaupungin edustaja kertoi minulle yhteistyöstä Tampereen tansanialaisen ystävyyskaupungin Mwanzan kanssa ja kyseli, miten yliopisto voisi olla siinä jatkossakin mukana. Kokemukset esimerkiksi sosiaalityön harjoittelun järjestämisestä Mwanzassa ovat olleet hyviä. Tällä viikolla tapasin Tunisian lähetystön edustajia. Heidän päällimmäinen asiansa oli kiittää Tampereen yliopistoa tunisialaisille viestinnän ammattilaisille järjestetystä koulutuksesta aiemmin tänä vuonna. Samalla he toivoivat lisää yhteistyötä.

Toissa viikolla Euroopan merkittävin kehitystutkimuksen ja -työn yhdistys EADI hyväksyi Tampereen yliopiston jäsenekseen ja päätti samalla, että ensi kevään johtokunnan ja työryhmien vetäjien kokous pidetään Tampereella. Mm. tämän yhdistyksen kautta Public and Global Health -maisteriohjelma ja International Doctoral Programme in Epidemiology saavat entistä enemmän näkyvyyttä.

Viime viikolla osallistuin kansalaisjärjestöjen ja ulkoasiainministeriön järjestämään keskustelutilaisuuteen turvallisuuspoliittisesta globaalistrategiasta. Tampereen yliopisto oli edustettuna niin esiintyjien kuin yleisönkin joukossa. Väliajalla käymissäni keskusteluissa kuulin yliopiston hyvästä maineesta kansainvälisten asioiden osaajien kouluttajana. Meiltä rekrytoidaan maistereita niin diplomaattiuralle kuin vaikutustyöhönkin. Tampereelta löytyy vahvaa ulkopolitiikan ja EU:n tuntemusta. Huippuyksikkötasolla tutkitaan globaalia hallintaa ja Venäjän ulkopolitiikkaa. Rauhan- ja konfliktintutkimuksella on kunniakkaat ja pitkät perinteet. Välimeri kasvattaa merkitystään ja Tampereelle on poikkeuksellisen hyvät verkostot alueen yliopistojen kanssa.

Yliopiston strategia alkaa viittauksella YK:n vuonna 2015 hyväksymään kestävän kehityksen tavoitteeseen: maailmaan, jossa kaikilla ihmisillä on mahdollisuus hyvinvointiin. Edellä on vain muutamia omien työpäivieni aikana esiin nousseita esimerkkejä siitä, miten Tampereen yliopisto edistää tätä tavoitetta. Globaalivastuu on itseasiassa niin läpileikkaavasti mukana niin monen yksikön ja oppiaineen opetuksessa ja tutkimuksessa, että se saattaa unohtua, kun yliopiston vahvuusalueita luetellaan. Samalla jää ehkä arvokaita yhteistyömahdollisuuksia hyödyntämättä.

Olisiko globaalivastuu sopiva teema seuraavaan profilaatioharjoitukseen? Löytäisimmekö siihen erityisen Tampereen yliopiston ja Tampere3:n näkökulman?

Joulunäytelmiä

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Luulin lapsena olevani nokkela ja selitin alakoulun uskontotunnilla, että Jumala onkin taruolento, samanlainen kuin joulupukki, johon ikään kuin uskotaan, vaikka tätä ei oikeasti ole olemassa. Opettaja ei pitänytkään tästä avauksesta ja koin (tai muistan niin) että minua jotenkin nöyryytettiin. Sain kuitenkin tavoitellun puheroolin koulun joulunäytelmässä, koska silloin muistin pitkiä virkkeitä ja puhuin selvästi.

Tämä konflikti yhteiskunnan kanssa ei jäänyt ainoaksi, mutta opin kerrasta, että yhteiskunta on myös eräänlainen näytelmä. Siinä toimitaan roolin mukaan, jotta saadaan juoni kulkemaan ja onnellinen tai onneton loppu. Tämän kaavan oppii nopeasti ja moni näytelmä perustuukin siihen, että katsoja tietää juonen. Kuka muuten katsoisi rakkauselokuvia tai poliittisia näytelmiä. Tosin viime aikoina on ollut vaikea seurata niin tupoteatteria kuin eduskuntaakin. Epäilen huonoja näyttelijöitä, koska käsikirjoituksen pitäisi olla ”vanha tuttu”.

Piirileikkiin ovat päässeet myös yliopistot. Kovasti lauletaan ja pyöritään, kunnes huomataan, että tuoleja todella vähennetään. Nyt tiedän, miltä lahjattoman joulu tuntuu. Vaikka lapsenakaan ei oltu aina kilttejä, joulupukki ei milloinkaan toteuttanut vanhempien uhkauksia.

Aidoimmassa eli koulun tai päiväkodin joulunäytelmässä jännittää ehkä eniten se, pysyykö kuusi tai tähti paikallaan tai sanovatko näyttelijät ulos juuri sen, mitä on tulollaan. Joulun vaikeasti tajuttava sanomakin tulee kai selväksi, mutta jälkeenpäin kaikki muistavat vain kirkkaat silmät. Niiden edessä jokainen valepukki epäilee asiaansa, luulen. Silti uskon, että oikea joulupukki antaa tämän sijaisilleen anteeksi.

Aikuisille joulumetaspektaakkeli voi olla jopa ahdistava. Millainen olisi vaihtoehtojoulu? Ei välttämättä karu ja lahjaton. Mallia voisi ottaa Ingmar Bergmanin elokuvasta Fanny ja Alexander. Siinä vauras teatterinomistaja Gusse-setä unohtaa näytelmät ja on oma itsensä, hyvässä ja pahassa. Sedän perustelut menivät tähän tapaan: eikö meillä ole oikeus olla onnellinen tässä omassa pikku maailmassamme? Ainakin kerran vuodessa.

Tämä oli 53. digipakinani ja viimeinen. Kiitän varsinkin niitä lukijoita, jotka ovat sanoneet, etteivät saa aina selvää mitä lopulta ajattelen. En minäkään.

Pertti Haapala
vararehtori

Innostuako sotesta vai joutua epätoivoon?

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Usein on niin, että kun jokin asia on riittävän kauan ratkaisematta, ketään ei enää kiinnosta se, minkälainen ratkaisu syntyy, vaan että ratkaisu ylipäätään syntyy. Soten kohdalla on käynyt juuri näin.

Massiivisen hankkeen muotoseikat ja rakenteet ovat vieneet kaiken huomion. Itsehallintoalueiden määrä vei viimeisenkin huomion siinä määrin, että ihminen pääsi unohtumaan kokonaan. Toki valinnan vapaudesta keskusteltaessa on käynyt päinvastoin. Erheellisesti on tulkittu sen tarkoittavan sitä, että yksittäinen potilas saa jatkossa shoppailla erilaisia palveluja vapaasti mielin määrin ja valita missä ja miten itseään hoidattaa.

Kartalla sote- ja itsehallintoalueet näyttävät ihan helpoilta katsella, mutta mitähän ne mahtavat sisältää. Mitä vaikutuksia niillä on olemassa olevaan systeemiin, rakennuksiin, laitteisiin, henkilöstöön, tietojärjestelmiin, kustannuksiin ja tietenkin siihen oleellisimpaan, ihmiseen ja hänen hoitoonsa ja hyvinvointiinsa? Lähtökohtaisesti oli kyse sosiaalityön ja terveydenhoidon (sote) yhdistämisestä asiakkaita/potilaita/kansalaisia hyödyttävällä tavalla, mutta nyt paitsi asiakas, myös sosiaalityön ja terveydenhoidon yhteys on unohtunut kokonaan.

Onko yliopistolla jotakin roolia ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä sotesta syntyy? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki odottavat jonkin ihmeen tapahtuvan ja jonkun vain tekevän valmiiksi sen hallituksen vaivalla päättämän soten, johon sitten muut yrittävät sopeutua ja jota kaikki voivat rauhassa moittia. Entäpä, jos emme suostuisi tähän, vaan ottaisimme aktiivisen roolin ja tekisimme sotesta sellaisen kuin me haluamme? Yliopistollahan pitäisi olla osaamista, ennakkoluulottomuutta, kekseliäisyyttä, uudistamiskykyä. Sillä on johtamistaitoa, tutkimuksellista otetta, opetustaitoa, julkishallinnon tuntemusta, substanssin osaamista sekä terveyteen ja hyvinvointiin että sosiaalityöhön liittyen. Mistä sitten kiikastaa? No ei mistään. Meidän ei pidä jäädä odottamaan, että joku kysyy meiltä tai pyytää meitä, vaan meidän pitää näyttää esimerkkiä.

Meillä on yksi valtakunnan johtavimmista sosiaali- ja terveystieteen keskittymistä. Opetamme ja tutkimme sosiaalityötä, laaja-alaisesti ihmisten ja väestön terveyttä sekä johtamista ja julkista hallintoa. Onhan kummallista, jos tästä ei synny mitään. Kaupin kampus haaveilee hyvinvointiopetusterveyskeskuksesta (pisin kirjoittamani sana ikinä) ja sen toteutuessa meillä on konkreettiset puitteetkin yhdistää sosiaalityön ja terveydenhoidon osaaminen luovalla tavalla pitäen ihminen keskiössä. Tutkimusaiheista ei tule olemaan pulaa ja opetettavaa riittää kaikkiin suuntiin. Tämä edellyttää oman ajatusmaailman avartamista, omalta mukavuusalueelta poistumista ja edelläkävijän roolin ottamista. Siihen kannustan.

Kaija Holli
Rehtori

Näinä aikoina

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Näinä aikoina ei uskalla sanoa mitään. Joku lukee sen kuitenkin väärin ja sitten täytyy selittää, että oikeastaan en tarkoittanut, että lukija on tyhmä. Jos valittaa ilmoista, perspektiivi on vääristynyt, koska pitäisi ottaa huomioon mikä on yleensä kohtuullista. Jos valittaa valtion asioista, on oikeassa tai väärässä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Jos sekaantuu korkeakoulupolitiikkaan, ensimmäinen vastaantulija huomauttaa, että oletko ottanut huomioon mitä siitä voi jollekin seurata. Pakko myöntää: en tullut ajatelleeksi.

Koska ajat ovat näin ahtaat, en kerro mitä pitäisi tehdä, vaan mitä tapahtuu joka tapauksessa. Esimerkiksi:

Kun maan talous ei kasva lähivuosina, ei ole uutta jaettavaa. Siis elintaso laskee. Ainoa mahdollisuus rikastua on uudelleenjako: ota naapurilta, työkaverilta tai sukulaiselta. Perheen sisällä ei kannata käydä tulonjakotaistelua, ellei aio erota voittajana.

Kun valtion ja kuntien verotulot eivät kasva, eikä soteuudistus tuo miljardisäästöjä, julkiset menot pienenevät. Se joka käyttää julkisia palveluita, käy koulua, joutuu sairaalaan tai odottaa lumiauraa, huomaa palvelun uupuvan. Ainoa mahdollisuus estää tämä olisi alentaa palkkoja tai pidentää työaikaa. Koska omaa oksaa ei kannata sahata, katseet kääntyvät naapuriin, työkaveriin, sukulaiseen – tai johonkin tuntemattomaan, vaikkapa jonkun kehitysmaan kansalaiseen.

Kun yliopistojen valtionapu pienenee, yliopistojen toiminta supistuu. Ainoa mahdollisuus estää tämä olisi alentaa palkkoja tai pidentää työaikaa. Koska emme sentään kustanna muiden aiheuttamia ongelmia, ainoa mahdollisuus on säästää muualta, joltakin tarpeettomalta sektorilta. Kaikki tilastot kertovat, että koulutus kannattaa – vaikka ei ehkä sitä millä hinnalla.

Kaikkiin ongelmiin on yleensä useampia ratkaisuja. Maan hallitus on ehdottanut tuottavuusloikkaa. Jos olemme viisi prosenttia ahkerampia kuin nyt, tuotantomme eli touhuamisen määrä kasvaa viisi prosenttia plus dynaamiset vaikutukset päälle. Se on huikea luku eikä maksa mitään! Loogista. Koska asia ei voi olla näin yksinkertainen, ei kannata hätäillä vaan odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Sitten tiedämme mitä olisi pitänyt tehdä. Viisasta.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa ensimmäisestä maailmansodasta ja Gallipolin kuuluisasta taistelusta. Juuri sata vuotta sitten australialaiset joukot tekivät sankarillisen maihinnousuyrityksen Turkkiin. Miksi? En minä tiedä. On ollut varmaan ahtaat ajat.

Pertti Haapala
vararehtori

Salaiset Rake-raportit ovat paljastuneet

Kaija Holli

Kaija Holli

Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen näyttää synnyttävän ihmisten mielissä enemmän uhkakuvia kuin mahdollisuuksia, vaikka pitäisi olla toisin päin. Rakentaminenhan on uuden luomista ja kehittäminen vie asioita parempaan suuntaan, tai ainakin niin luulisi. Suomen yliopistot ry käynnisti toisen vaiheen rake-suunnittelun vuosi sitten ja nyt nuo aikaansaannokset ovat kaikkien tulkittavissa. Tulkintoja tuloksista on lähes yhtä paljon kuin tulkitsijoita. Raporttien julkistamistilaisuudessa ei jaettu riehakkaita suosionosoituksia millekään suunnitelmalle.

Hankkeen tavoitteet olivat kunnianhimoiset ja kristallinkirkkaat. Piti saada aikaan ehdotuksia, joilla parannetaan koulutuksen ja tutkimuksen laatua, piti mahdollistaa yliopistojen profilaatio, poistaa päällekkäisyyksiä, lisätä yhteistyötä ja muodostaa laadun ja kansainvälisyyden kannalta riittävän suuria kokonaisuuksia.

Selvityksissä  ei ehdotettu yhdenkään yliopiston lakkauttamista eikä yhdistämisiä, vaikka Tampere3 olikin kiittävästi mainittu monissa raporteissa, ilman sen kummempia kommentteja. Tiedekuntien, laitosten, yksiköiden, oppialojen tai vastaavien sulauttamista isommiksi kokonaisuuksiksi yli yliopistorajojen tai edes yhden yliopiston sisällä ei raporteista juuri löydy. Luopumisia on esitetty niin varovasti, että vaikka ne toteutettaisiin 100-prosenttisesti, ne eivät johda asetettuihin tavoitteisiin. Yhteistyön nimeen kyllä vannotaan useissa raporteissa ja sehän on hienoa. Vapaaehtoisesta yhteistyöstähän meillä onkin pitkäaikaista kokemusta.

Kandivaiheen ja maisterivaiheen erottaminen selkeämmin ja kanditutkinnon työelämärelevanttius nousevat myös esiin. Opiskelijoiden liikkuvuuden mahdollistamiseksi tämä ei olisikaan huono asia.

Tutkintorakenteiden ja sisältöjen uudelleen tarkastelu laajemminkin ei olisi ollenkaan pahaksi. Laaja-alaisia kandiohjelmia ja modulaarista tutkintorakennetta raporteissa kaivataan ja niistähän meillä on jo kokemusta. Laaja-alaisuutta vain ei ole kovin hyvin ymmärretty. Joku ihmetteli sitä, miten laaja-alainen kanditutkinto voi olla työelämärelevantti. Sopiikin ihmetellä, jos on luullut, että laajuus tarkoittaa opintopistemäärän lisäämistä tai että jokaiselle opetetaan massaluennoilla pikkuisen kaikkea ikään kuin yleissivistysmielessä. Ei ollut ymmärretty sitä, että tavoitteena on integroida eri oppialojen näkökulmia ja lähestymistapoja samaan aiheeseen ja saada opiskelija kiinnostumaan aiheesta laaja-alaisesti ja perusteellisemmin ja lisätä valinnan vapautta, niin että kukin saa tutkinnostaan mielekkään kokonaisuuden ja osaamisprofiilin. Opintojen suunnittelu on vaativaa työtä ja edellyttää, että osataan tehdä sisällöllisesti paitsi kiinnostavia myös työelämärelevantteja kokonaisuuksia.

Jäin miettimään, että kannattikohan tämä hanke, jos laskee työmäärän, mikä siinä tehtiin. Viidessä ryhmässä istui keskimäärin 10 henkilöä vähintään viisi kertaa, vähintään kaksi tuntia kerrallaan ja lukemattoman määrän tunteja matkalla jostain jonnekin ja lukemattoman määrän tunteja kirjoittaen ja lukien. Arvioisin, että vähintään 1 500 työtuntia. Nyt vain odotellaan tuloksia. Kauppatieteet pääsee varmaan nopeimmin maaliin, sillä ne ovat päättäneet ratkaista kaikkien 12 kauppatieteen yksikön profiloitumisen jämäkämmällä viestinnällä.

Viestinnästä tuli mieleeni, että viestiä pitäisi aina kun on viestittävää ja nyt kuulkaa on. Juuri saamani ennakkotiedon mukaan olemme läpäisseet laadunvarmistusjärjestelmien auditoinnin. Karvi on ilmaissut, että olemme tehneet hienoa kehittämistyötä. Läpäisty! Jippii!!!

Kaija Holli
Rehtori