Miltä nyt tuntuu?

Kaija Holli

Kaija Holli

Eräs kollega kertoi, että kuukautta ennen kuin hän oli lopettamassa rehtorikautensa nekin, jotka eivät olleet aikaisemmin hänelle hymyilleet tai tervehtineet alkoivat niin tehdä. Itse en ole vastaavaa havainnut, mutta sitäkin useampi on viime aikoina kysynyt, että miltä nyt tuntuu. En tiedä, minkälaista vastausta he ovat odottaneet, mutta olen ehkä tuottanut pettymyksen vastaamalla, ettei miltään. Ehkä pitäisi tuntua joltain. Päässä tuntuu kyllä sinkoilevan ajatuksia ja ideoita ilman mitään rajaa, joten siitä voisi ehkä päätellä, että vapauttavalta. Ihmisen mieli ja ajatusmaailma on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se on niin kauan yksityisaluetta, kunnes julkituot jotain joko lausumalla ajatuksesi ääneen tai kirjoittamalla ne tai muuten vain toteuttamalla ne. Toisaalta ihmistä on aina kiinnostanut se, mitä toiset ajattelevat, enkä epäile hetkeäkään, etteikö kohta olisi laitteita, jotka pystyvät kilometrin päästä lukemaan salaisimmatkin ajatuksemme pilkun tarkkuudella.

Toinen juttu on kokonaan se, onko ideoilla ja ajatuksilla mitään merkitystä, jos ne eivät tule muiden tietoisuuteen. Joskus varmaan on, joskus taas ei. Pitäisi ehkä erotella ajatukset omaan käyttöön ja ajatukset muita varten. Pitäisi päättää, että näillä ajatuksilla vaikutan muihin ihmisiin ja asioihin, näillä itseeni, ja nämä ajatukset ovat huvin vuoksi.

Joulun tienoossa luin useita kirjoja ja jäin pohtimaan sitä, miten täynnä kirjailijan pää mahtaa olla mitä kummallisimpia ajatuksia, joista hän sitten kutoo mitä erilaisimpia tarinoita ja kudelmia. Kun kirjan on lukenut loppuun jää pohtimaan, että mitähän se kirjailija yritti sanoa, vai yrittikö mitään, kirjoitteliko vain huvin vuoksi. Ehkäpä hyvinkin yritti, mutta ei tavoittanut minun ajatusmaailmaani puhumattakaan ymmärryksestäni. Miten on ylipäätään mahdollista, että niin monet ajatukset tulevat edes jonkun ymmärtämiksi kun miettii sitä, miten erilaisia ja monimutkaisia ajatusmaailmat ovat ja miten erilaisia tapoja ja kykyjä meillä on ilmaista niitä ja miten erilaisia taitoja ja viitekehyksiä tulkita niitä. Yhden sanan puuttuminen tai lisääminen saattaa muuttaa jonkun mielessä sanoman aivan toiseksi.

Niinpä jos jäisin etukäteen miettimään, että mitenkähän esimerkiksi tämän blogitekstin voi tulkita, en voisi kirjoittaa ollenkaan. Minun on vain hyväksyttävä se, että lukijalla on oikeus tulkita tekstiä miten itse haluaa eikä minulla ole oikeutta päättää hänen puolestaan.

Itse asiassa olin aikeissa kirjoittaa kuluneista vuosista tai tulevista vuosista tai harmittavista asioista tai mukavista ihmisistä tai yhteistyöstä tai tulevaisuuden yliopistosta tai pakolaisuudesta tai luonnonkatastrofeista. Mutta enpä kirjoittanut, kun ajattelin, että jokainen saa kuvitella ja pohtia kaikki ne asiat ihan oman mielensä mukaisesti ja myös  tulkita ne tahtomallaan tavalla. Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen, vaikkei se liity tähän blogiin mitenkään. Se on se, että yliopistoyhteisössä on liikkunut huhu, että rehtoraatilla on olemassa salainen suunnitelma, jota se on kaikki nämä vuodet toteuttanut. Paljastan nyt, että suunnitelman nimi oli TEHDÄÄN TULEVAISUUS! Tampereen yliopiston muutos 2010 – 2015.  Seuraava salaisuus on alkamassa.

Lopuksi toivotan teille kaikille Hyvät Ihmiset Oikein Hyvää Tulevaa Vuotta ja Onnea ja Menestystä kaikissa toimissanne.

Kaija Holli
Rehtori

Ainejärjestöt

Harri Melin

Harri Melin

Tampereen yliopisto on viettänyt kaiken vuotta 90-vuotisjuhliaan. Journalistikoulutus on ehtinyt samaan kunnioitettuun ikään, ja nuorisotyön koulutus juhlii kuluvalla viikolla 70-vuotistaivaltaan. Myös moni yliopistomme ainejärjestöistä täyttää näihin aikoihin tasavuosia.

Itse olen Interaktion kasvatti. Interaktio perustettiin syksyllä 1965 sosiologian ja sosiaalipsykologian opiskelijoiden järjestöksi. Opiskeluvuosinani aineyhdistykset olivat hyvin innokkaita maailman muuttajia. Meille ei riittänyt, että koetimme tehdä yliopistosta demokraattisen ja se, että tutkintovaatimuksissa näkyvät kriittisen kritiikin uusimmat virtaukset. Kannoimme huolta Afrikan nälästä ja suomalaisten kenkä- ja nahkatyöläisten työehdoista. Luonnollisesti vaadimme parempaa opintotukea. Kaikkia näitä tavoitteita vauhditettiin lähes jokaviikkoisilla marsseilla yliopistolta Keskustorille. Illalla juotiin sitten A-olutta.

Yliopistomme on uudistanut rakenteensa ja toimintansa. Aineyhdistykset ovat pysyneet muutosten tahdissa. Esimerkiksi Interaktio ei enää yhdistä vain sosiologian ja sosiaalipsykologian opiskelijoita. Nykyisten sääntöjensä mukaan yhdistyksen tarkoituksena on toimia Tampereen yliopiston sosiaalitieteiden opiskelijoiden oikeuksien ja sosiaalisen turvallisuuden puolesta, edistää sosiaalitutkimuksen opiskelun, opetuksen ja tutkimuksen kehittämistä sekä toimia yhdyssiteenä sosiaalitieteitä opiskelevien välillä sekä edistää heidän yhteistyötään muiden ainejärjestöjen jäsenten kanssa. Samanlaisen uudistumisen ovat kokeneet lähes kaikki ainejärjestöt.

Aineyhdistyksillä on tärkeä tehtävä paitsi opiskelijoiden edunvalvojina, myös kasvattajina. Tutortoimintaa ei olisi ilman aineyhdistyksiä. Päivittäinen vertaisohjaus, tenttikysymysten pankit ja erilaiset liikuntamuodot ovat olennaisen osa opiskelijoiden sujuvaa arkea. Aineyhdistykset koordinoivat myös tutkinto-ohjelmien erilaisissa työryhmissä puurtavien hallopedien toimia. Opetuksen kehittämisessä opiskelijoiden kokemuksen mukaan saaminen onkin erityisen tärkeää.

Omista opiskeluajoista kaikkein lähtemättömimmät muistot koskevat kuitenkin hauskanpitoa. Interaktion ja Cortexin bileet Ylioppilastalolla olivat aina loppuunmyytyjä. Yhteiset illanvietot opiskelijoiden ja laitoksen väen kanssa ruokkivat sosiologista mielikuvitusta joskus niin runsaasti, että opiskelijanuorukaisten päitä suorastaan pakotti seuraavana aamuna.

Toivotan onnea kaikille tasavuosia juhliville aineyhdistyksille ja menestystä tuleviin toimiinne. Teette erinomaisen tärkeää työtä koko yliopistomme parhaaksi.

Harri Melin
Vararehtori

Selvitysten luvattu maa

Kaija Holli

Kaija Holli

Tehdäänköhän missään muualla niin paljon selvityksiä kuin Suomessa? Onkohan kukaan selvittänyt sitä, mitä tehdyistä selvityksistä on seurannut? Välillä vaikuttaa siltä, että selvityksen käynnistämisen luullaan riittävän ratkaisuksi esiin nousseeseen ongelmaan tai korkeintaan antavan aiheen lisäselvitykseen. Tulee mieleeni sektoritutkimuslaitosten selvitykset. Tarve uudelleen organisointiin oli havaittu jo vuosia sitten ja selvityksiä oli tehty useita, mutta ne eivät olleet johtaneet mihinkään toimenpiteisiin. Pari vuotta sitten tehdyn selvityksen jälkeen silloinen pääministeri totesi, että nyt loppuu selvittely, toimikaa. Jotain on tapahtunutkin, mutta onko riittävästi, jää vielä nähtäväksi.

Yliopistomaailmalla ei toki ole yhtään kirkkaampaa kruunua selvitysten tekemisessä.
Suomen yliopistot ry (Unifi ry) on tehnyt kaksi kierrosta nk. Rake-selvityksiä eri tieteenaloilta. Osa toisen vaiheen selvityksistä, kasvatustiede, psykologia ja taideaineet, ovat vielä kesken. Ensimmäisen kierroksen selvityksistä saatu hyöty oli se, että dekaanit eri yliopistoista ja eri tieteenaloilta saatiin istumaan saman pöydän ääreen ja havaitsemaan, mitä kaikkea missäkin yliopistossa tehdään. Sehän oli tietysti hyvä alku, mutta siitä ei vielä seurannut mitään, paitsi jatkoselvittelyt. Seuraavassa selvityksessä edellytettiin, että mukana ryhmissä olisi vähintään vararehtoritaso, jotta konkreettisia ehdotuksia ja päätöksiäkin syntyisi.

Osassa ryhmien raporteista onkin varteenotettavia ehdotuksia, mutta ne eivät vielä paperilla muutu todeksi. Uuden rakentamisessa ei näytä olevan mitään ongelmaa, mutta olemassa olevasta luopuminen on kaikkialla vaikeaa.

Yliopistoja on arvosteltu vahvoin sanakääntein aikaansaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä profiloitua ja tehdä rakenteellisia uudistuksia. Näin Tampereen näkövinkkelistä voisi sanoa, että yritetty on. Viimeisten viiden vuoden aikana on uudistettu mittavasti sekä toimintoja että rakenteita ja luulisi, että Tampere3:n rakentaminen vastaa vaativiakin tavoitteita.

Rake-ryhmien työ ei myöskään ole mennyt ainakaan vielä hukkaan, sillä niiden pohjalta työstetään mm. Tampereen ja Turun yliopistojen dekaanien toimesta yhteisiä tutkintoja. Ovatko ne sitten käytännössä mahdollisia, jää nähtäväksi. Nähtäväksi jää myös, kuka ampuu ne ensimmäisenä alas, jos ei muutoin, niin siksi, että ne oli väärin prosessoitu.

Kaija Holli
Rehtori

 

Kesä

Harri Melin

Harri Melin

Tuoreelta valtiovarainministeriltä Alexander Stubbilta karkasi sammakko, kun hän tokaisi uuden hallituksen tiedotustilaisuudessa, että professoreita on tähän asti motivoinut työssään lähinnä kolme asiaa: kesä-, heinä- ja elokuu. Hänen mukaansa tämä ei vastedes enää päde, hallitus näet tuo yliopistoihin kesälukukauden. Tämän ajatustavan mukaan yliopistoissa tehdään töitä korkeintaan yhdeksänä kuukautena ja kesällä otetaan rennosti.

Kesälukukausi ei ole uuden hallituksen keksintö. Kesälukukauden avulla on ratkottu melkein kaikkia yliopistokoulutuksen pulmia jo 1960-luvulta lähtien. Etenkin vaikeina taloudellisina aikoina kesälukukauden nähdään jouduttavan ratkaisevalla tavalla opiskelijoiden valmistumista, tarjoavan mielekästä tekemistä niille opiskelijoille, jotka ei ole kesätyötä, pitävän yliopistojen tilat tehokkaassa käytössä ja varmistavan, että yliopistoissakin tehdään työtä ympäri vuoden.

Kesälukukausi on jo olemassa. Tampereen yliopistossa on ollut vuosia käytössä sähköinen tenttijärjestelmä, joka mahdollistaa opiskelijoille ympärivuotisen opiskelun. Kesäyliopisto on tarjonnut vuosikymmeniä laajan kirjon opintojaksoja. Lisäksi Kielikeskus järjestää kesän aikana muutamia kursseja. Tämä kesänä käynnistyy myös Tampereen yliopiston oma kesäkoulu, jossa on mahdollisuus suorittaa kursseja useista tutkinto-ohjelmista. Lisäksi opiskelijat voivat sopia joustavasti myös erilaisista esseetehtävistä.

Puolustan jyrkästi sitä, että yliopiston opettajilla on vuoden aikana vähintään yksi pidempi jakso, jolloin he voivat keskittyä lukemiseen ja oman tutkimuksen tekemiseen. Tällä hetkellä kesäkuukaudet ovat yhtä kuin opettajien tutkimuskausi. Vaikka opetuksen osuus vuosityöajasta ei monella olekaan kohtuuton, on tutkimukseen keskittyminen lukukausien aikana haasteellista. Kirjoittaminen on hidasta ja vaatii pitkäjänteistä keskittymistä. Syvällinen perehtyminen tutkimuskirjallisuuteen vaatii rauhallista aikaa. Tämä ei kaikille onnistu syksyn, kevään ja talven tohinoissa. Kesä tarjoaa mahdollisuuden kaikkeen tähän.

Puolustan myös luovaa laiskuutta. Yliopistoissa pitää olla aikaa ajatella. Pitää olla aikaa olla jouten ja pohdiskella. Olen myös sitä mieltä, että yliopistojen opettajat ja tutkijat tarvitsevat kesälomaa. Kenenkään etu ei ole se, että emme huolehtisi tarpeellisesta palautumisesta vaan ajaisimme itsemme piippuun.

Eläköön kesä-, heinä- ja elokuu, eläköön kesä, silloin tehdään töitä ja ladataan akkuja. Hyvää kesää!

Harri Melin
Vararehtori

Tampereen Uusi yliopisto – mahdollisuus vai uhka?

Kaija Holli

Kaija Holli

Päätös jatkaa Tampere3 -prosessia tavoitteena kolmen korkeakoulun yhteinen uusi yliopisto tuntuu entistäkin paremmalta, kun tutustuu tarkemmin viime viikolla julkistettuun hallitusohjelmaan. Maailman osaavimmaksi kansakunnaksi vuonna 2020 pyrkivän maan koulutussektori sai kylmän suihkun havaittuaan osaamiseen liittyvät leikkaukset hallitusohjelmassa. Kylmä suihku saa aina aluksi haukkomaan henkeä, mutta kun alkusäikähdyksestä selviää, alkaa olo tuntua paremmalta. Tässä tapauksessa oloa helpottaa se, että olemme liikkeellä oma-aloitteisesti, oikeaan aikaan ja mitä ilmeisemmin oikeaan suuntaan. Vaikka perusrahoituksen vähennys, indeksikorotuksen jäädyttäminen ja täydentävän rahoituksen monimuotoiset leikkaukset kurjistavat selkeästi yliopiston taloutta, on ohjelmassa myös lupauksia, joiden varaan voi tulevaisuutta rakentaa. Mikäli hallituksella on kykyä investoida todellisiin, isoihin rakenteellisiin uudistuksiin ja uudenlaisten toimintojen kehittämiseen, se voi ohjata toimijoita tekemään rohkeita ja visionäärisiä ratkaisuja, joilla on sekä laadullisia että taloudellisia vaikutuksia.

Turhan säätelyn purkaminen, yhteistyön lisääminen, työnjako, päällekkäisyyksien poistaminen, vahvuuksiin keskittyminen, uusien työskentelytapojen edistäminen, toimintojen tehostaminen ja rationalisointi eivät liene kenenkään edunvastaisia. Toisaalta nämä eivät ole kenenkään edunmukaisiakaan, jos ne jäävät pelkäksi sanahelinäksi. Istuvan hallituksen kyvykkyyttä voi arvioida vasta, kun nähdään, miten se saa hallitustavoitteet toimeenpannuksi. Varmaa on se, että toimeenpano ei tule olemaan helppoa. Vastustajia tulee olemaan kaikilla sektoreilla enemmän kuin puolestapuhujia, vaikka jokainen myöntää, että jotain on pakko tehdä ja viimeistään nyt.

Hallitusohjelmassa on joitakin kirjauksia, jotka syystäkin kauhistuttavat korkeakoulusektoria. Korkeimman koulutuksen vähentäminen tuntuu vähintäänkin oudolta, semminkin kun viime vuosien suurin huoli on ollut se, että Suomessa korkeasti koulutettujen osuus ei enää kasva niin kuin muualla maailmassa. Itseäni huolestuttaa eniten se, että hallitusohjelmassa ei puhuta sanaakaan akateemisen tutkimuksen, perus- ja soveltavan tutkimuksen tärkeydestä. Innovaatiot, tuotteistus ja kaupallistaminen ovat vieneet kaiken huomion. Nämä tärkeät tutkimustuloksia eteenpäin vievät ja taloutta edistävät elementit on syytä huomioida, mutta niiden varassa ei yliopisto pärjää. Toisaalta sovelluksia ja tuotteistusta ei synny, ellei osata, haluta tai voida tehdä aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa perustutkimusta. Sitä taas ei voi tehdä ilman pitkäjänteistä rahoitusta.

Tampereen Uusi yliopisto saattaa olla meidän mahdollisuutemme, vaikka uhkakuvien virittelijöitäkin löytyy. Tuoreessa Aamulehdessä 3.5.2015 Veikko Vuorikoski vertaa Tampere3 -prosessia estejuoksuun ja epäilee, etteivät lainsäädännön muutokset ole ollenkaan varmoja poukkoilevassa nykypolitiikassa. Tässä hän saattaa olla oikeassa, mutta epäillessään, että jopa aiemmin suoritettujen tutkintojen arvostus alenisi, hän ehkä liioittelee. Lähtökohtaisesti korkeakoulujen toimijat itse suunnittelevat sekä tutkinto-ohjelmat että niiden sisällöt, kuten myös tutkimuksen, enkä usko, että he lähtisivät huonontamaan oman työnsä laatua. Tätä ei pidä edes vahingossa päästää tapahtumaan, siksi myös tästä aiheesta on syytä keskustella.

Kaija Holli
Rehtori

Isompi kuva

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Tampereelle ideoitiin yliopistoa jo yli sata vuotta sitten. Silloin se olisi ollut teknillinen korkeakoulu, jollaisen katsottiin sopivan maan etevimpään teollisuuskaupunkiin. Maailmansota hautasi tämän suunnitelman, samoin kuin Tampereen raitiotien. Viimeiset 50 vuotta Tampereella on ollut kaksikin yliopistoa. Niiden yhdistymisestä on puhuttu yhtä kauan, mutta aina on löytynyt tarmokasta vastustusta. Perustelut ovat olleet muita kuin tieteellisiä tai koulutuksellisia, siis ennakkoluuloja, pelkoja ja mukavuustekijöitä. Sanoisin, että näköpiiri on ollut rajattu.

Nyt Tampereen kolme korkeakoulua, TAMK uutena jäsenenä, suunnittelevat jälleen yhdistymistä. Ne ovat keksineet asian aivan itse ja ovat saaneet kuulla, että juuri noin pitää toimia. Jopa muut yliopistot seuraavat tilannetta kannustaen eikä kyräillen. Tämä otollinen tilanne johtuu siitä, että tamperelaisten tavoitteet vastaavat juuri sitä mitä Suomen korkeakoulupolitiikassa on haluttu ja ehdotettu vuosikausia: korkeakouluja pitäisi vähentää, päällekkäisyyksiä pitäisi purkaa, voimia tutkimukseen pitäisi keskittää, ja duaalimalli pitäisi ajatella uudelleen. Mallia on haettu menestyvimmistä tiedemaista. Kovin vähän on tapahtunut, ei oikeastaan mitään. Yliopistojen välisessä kilpailussa on juututtu rahoitusmallilla kikkailuun, ja hallitus kuuntelee muita kuin yliopistoja.

Valtion kehitysretoriikka korostaa tehokkuutta ja kansakunnan kilpailukykyä. Tämä on pelottava, mutta järkevä perustelu, jos ajatellaan sitä miten maksetut verot käytetään ja mitä yhteiskunnalla on jäsenilleen jaettavaa. Yliopistolle tuollainen näköpiiri on liian rajattu, mutta sitä voi laajentaa. Yliopisto ei tähtää pieniin kustannuksiin vaan suureen vaikuttavuuteen. Koska resurssit eivät ole rajattomat, pitää olla tehokas, viisas ja kekseliäs. Tässä vastuu ja mahdollisuudet ovat yliopistoilla itsellään. Se on sitä oikeata autonomiaa, jota kannattaa puolustaa, eikä jättäytyä muiden kehitettäväksi.

Tampereella on keksitty, miten vaikuttavuuden voisi nostaa uudelle tasolle. Se edellyttää isompaa näkymää, isompia tavoitteita, isompia ajatuksia, enemmän ihmisiä, enemmän liikettä, enemmän rahaa eli isompaa yliopistoa. Sanon varmuuden vuoksi: ison yliopiston idea ei ole koko, vaan rajojen puute, monipuolisuus, joustavuus, yllätykset ja resurssit. Koolla on merkitystä silloin, kun haetaan paikkaa ja näkyvyyttä yhteiskunnassa ja tiedemaailmassa. Se maailma on suuri ja rajaton. Pirkanmaalta se pienikin ponnistaa. Totta. Mutta nouseeko ilmaan?

Pertti Haapala
vararehtori

Minun Afrikkani

Harri Melin

Harri Melin

En päässyt mukaan yliopistomme riemukkaisiin 90-vuotisjuhliin, vähän harmittaa. Osallistuin näet samaan aikaan Kapkaupungissa International Social Survey Programme-tutkimusohjelman (ISSP) vuosikokoukseen. Kokouksessa päätettiin ensi vuoden yhteisestä lomakkeesta, tällä kertaa teemana on valtion muuttuvat tehtävät. Käsittelimme myös ensimmäisen version vuoden 2017 lomakkeesta, siinä puolestaan tutkitaan sosiaalisia verkostoja.

Kokouksen ohella vierailin kahdessa yliopistossa. University of Western Cape (UWC) on Kapkaupungin kolmanneksi tärkein yliopisto. Sen vahvoja tutkimusalueita ovat terveystieteet ja yhteiskuntatieteet. Samalla yliopisto koordinoi SANORD-verkostoa. SANORD on pohjoismaalaisten ja eteläisen Afrikan maiden yliopistojen yhteistyöelin, joka organisoi henkilöstö- ja opiskelijaliikkuvuutta, järjestää vuosittaisia seminaareja ja ylläpitää tutkimusverkostoja. Tampereen yliopiston on tarkoitus liittyä jäseneksi vielä tämän vuoden aikana.

UWCn edustajat kantoivat huolta korkeakoulutuksen tilasta Etelä-Afrikassa. Maan talous kasvaa ripeästi ja maahan virtaa ulkomaalaisia investointeja. Kasvun esteenä on kuitenkin huutava pula koulutetuista asiantuntijoista. Apartheidin aikana yliopistot oli tarkoitettu vain valkoihoisille.  21 vuotta Apartheidin päättymisen jälkeen maa ei ole investoinut riittävästi koulutukseen. Etenkin ammattikouluja tarvitaan huutavasti lisää. Korkeakoulusektorilla osaajia kaivataan lisää sekä humanistisille aloille että yhteiskuntatieteiden aloille. Tällä hetkellä korkeakoulutuksen aloittaa noin neljännes ikäluokasta, mainittakoon, että Tansaniassa aloittajia on alle viisi prosenttia.

University of KwaZuluNatali on Durbanin suurin yliopisto. Opiskelijoita on noin 45 000. Se syntyi runsas 10 vuotta sitten kahden yliopiston ja kahden korkeakoulun yhdistymisen tuloksena. Nyt yliopisto on yksi maan arvostetuimmista tutkimusyliopistoista. Tamperelaisilla on ollut yhteistyötä sosiaalityön ja korkeakouluhallinnon tutkimuksen alueilla. Isännät ilmaisivat halukkuutensa vahvistaa jo käynnissä olevaa yhteistyötä ja avata portteja myös muille tieteenaloille. Suomen yliopistolaitos kiinnostaa myös Durbanissa. Minua suorastaan pommitettiin kysymyksillä, jotka koskivat yliopistojen kansainvälistymistä, rahoitusmallia, tohtorikoulutusta ja nuorten tutkijoiden asemaa. Myös Tampre3 tunnettiin. Meille ehdotettiin vertailevaa tutkimusta yliopistojen muutosprosesseista.

Entä se minun Afrikkani? Mieleen jäi kaksi tuokiokuvaa. Käynti Robben Islandin vankilasaarella pysäytti miettimään oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tärkeyttä. Kadulla soittanut nuorten jazzbändi taas huokui vahvaa uskoa tulevaisuuteen.

Harri Melin
Vararehtori

Salaiset Rake-raportit ovat paljastuneet

Kaija Holli

Kaija Holli

Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen näyttää synnyttävän ihmisten mielissä enemmän uhkakuvia kuin mahdollisuuksia, vaikka pitäisi olla toisin päin. Rakentaminenhan on uuden luomista ja kehittäminen vie asioita parempaan suuntaan, tai ainakin niin luulisi. Suomen yliopistot ry käynnisti toisen vaiheen rake-suunnittelun vuosi sitten ja nyt nuo aikaansaannokset ovat kaikkien tulkittavissa. Tulkintoja tuloksista on lähes yhtä paljon kuin tulkitsijoita. Raporttien julkistamistilaisuudessa ei jaettu riehakkaita suosionosoituksia millekään suunnitelmalle.

Hankkeen tavoitteet olivat kunnianhimoiset ja kristallinkirkkaat. Piti saada aikaan ehdotuksia, joilla parannetaan koulutuksen ja tutkimuksen laatua, piti mahdollistaa yliopistojen profilaatio, poistaa päällekkäisyyksiä, lisätä yhteistyötä ja muodostaa laadun ja kansainvälisyyden kannalta riittävän suuria kokonaisuuksia.

Selvityksissä  ei ehdotettu yhdenkään yliopiston lakkauttamista eikä yhdistämisiä, vaikka Tampere3 olikin kiittävästi mainittu monissa raporteissa, ilman sen kummempia kommentteja. Tiedekuntien, laitosten, yksiköiden, oppialojen tai vastaavien sulauttamista isommiksi kokonaisuuksiksi yli yliopistorajojen tai edes yhden yliopiston sisällä ei raporteista juuri löydy. Luopumisia on esitetty niin varovasti, että vaikka ne toteutettaisiin 100-prosenttisesti, ne eivät johda asetettuihin tavoitteisiin. Yhteistyön nimeen kyllä vannotaan useissa raporteissa ja sehän on hienoa. Vapaaehtoisesta yhteistyöstähän meillä onkin pitkäaikaista kokemusta.

Kandivaiheen ja maisterivaiheen erottaminen selkeämmin ja kanditutkinnon työelämärelevanttius nousevat myös esiin. Opiskelijoiden liikkuvuuden mahdollistamiseksi tämä ei olisikaan huono asia.

Tutkintorakenteiden ja sisältöjen uudelleen tarkastelu laajemminkin ei olisi ollenkaan pahaksi. Laaja-alaisia kandiohjelmia ja modulaarista tutkintorakennetta raporteissa kaivataan ja niistähän meillä on jo kokemusta. Laaja-alaisuutta vain ei ole kovin hyvin ymmärretty. Joku ihmetteli sitä, miten laaja-alainen kanditutkinto voi olla työelämärelevantti. Sopiikin ihmetellä, jos on luullut, että laajuus tarkoittaa opintopistemäärän lisäämistä tai että jokaiselle opetetaan massaluennoilla pikkuisen kaikkea ikään kuin yleissivistysmielessä. Ei ollut ymmärretty sitä, että tavoitteena on integroida eri oppialojen näkökulmia ja lähestymistapoja samaan aiheeseen ja saada opiskelija kiinnostumaan aiheesta laaja-alaisesti ja perusteellisemmin ja lisätä valinnan vapautta, niin että kukin saa tutkinnostaan mielekkään kokonaisuuden ja osaamisprofiilin. Opintojen suunnittelu on vaativaa työtä ja edellyttää, että osataan tehdä sisällöllisesti paitsi kiinnostavia myös työelämärelevantteja kokonaisuuksia.

Jäin miettimään, että kannattikohan tämä hanke, jos laskee työmäärän, mikä siinä tehtiin. Viidessä ryhmässä istui keskimäärin 10 henkilöä vähintään viisi kertaa, vähintään kaksi tuntia kerrallaan ja lukemattoman määrän tunteja matkalla jostain jonnekin ja lukemattoman määrän tunteja kirjoittaen ja lukien. Arvioisin, että vähintään 1 500 työtuntia. Nyt vain odotellaan tuloksia. Kauppatieteet pääsee varmaan nopeimmin maaliin, sillä ne ovat päättäneet ratkaista kaikkien 12 kauppatieteen yksikön profiloitumisen jämäkämmällä viestinnällä.

Viestinnästä tuli mieleeni, että viestiä pitäisi aina kun on viestittävää ja nyt kuulkaa on. Juuri saamani ennakkotiedon mukaan olemme läpäisseet laadunvarmistusjärjestelmien auditoinnin. Karvi on ilmaissut, että olemme tehneet hienoa kehittämistyötä. Läpäisty! Jippii!!!

Kaija Holli
Rehtori

Vaalipaneeli

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin asiasta kiinnostuneena kuulijana torstaina 19.3. Unifin, Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton järjestämään korkeakoulupoliittiseen vaalipaneeliin Helsingin yliopistossa. Yleisöä yliopiston pieneen juhlasaliin oli kokoontunut runsaat 100 henkeä, paneelissa olivat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet. Keskustelussa käsiteltiin kolmea teemaa: yliopistojen rahoitus, duaalimalli ja tiedeministeriö. Kerron vaikutelmia kahdesta ensimmäisestä.

Puolueiden edustajat olivat suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että koulutuksesta ei saa enää leikata. Yliopistojen taloudellista tilannetta pidettiin olosuhteisiin nähden kohtuullisena, mutta ei hyvänä. Kaikki näkivät uuden hallituksen lähtökohdat vähintäänkin vaikeina. Julkisen talouden tila on vaikea ja tulevissa valtion budjeteissa on säästettävä.

Panelistit peräänkuuluttivat pitkäkantoista tiedeohjelmaa, josta hallituksen toivottiin pitävän myös kiinni. Yhtenä mahdollisena yliopistojen rahoituksen lähteenä nähtiin nykyistä aktiivisempi oman pääoman kartuttaminen. Yliopistoja kannustettiin lahjoitusten hankintaan. Panelistien kannat jakaantuivat lukukausimaksuissa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Jotkut tyrmäsivät ajatuksen jo lähtökohtaisesti, toiset pitivät sitä hyvänä ja samalla testinä koulutuksen laadulle. Tässä asiassa kuultiin myös aivan uusi pelinavaus, jonka mukaan yliopistot voisivat periä lukukausimaksuja ulkomailla toteutetusta koulutuksesta. Kotimaassa tämä ei olisi edelleenkään mahdollista. Yliopistojen perusrahoitus nähtiin kuuluvan totaalisesti valtiolle. Lisäksi toivottiin, että rahoitus olisi ennustettavaa ja pitkäjänteistä. Toki yliopistoilta toivottiin lisää toiminnallista tehokkuutta.

Tilaisuuden järjestäjinä toimineet ammattiliitot ilmaisivat kannattavansa nykyistä duaalimallia. Korkeakoululaitoksen tulevaisuuden suhteen panelistit olivat niin ikään varsin samoilla linjoilla. Heidän mukaansa duaalimallia ei ole syytä purkaa. Ammattikorkeakouluilla nähtiin olevan erityinen koulutuspoliittinen tehtävä. Samalla kuitenkin toivottiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön löytävän uusia muotoja. Sen pitäisi olla olennaisesti jotakin muutakin kuin jumppasalien yhteiskäyttö, kuten joku asian kiteytti. Tampere3-hanke tunnettiin ja sille annettiin muutamissa puheenvuoroissa selkeää tukea.

Keskustelussa huomioni kiinnittyi vahvan kahtiajaon korostukseen. Tarvitaan kovatasoisia tiedeyliopistoja ja työelämälähtöisiä ammattikorkeakouluja. Minua jäi vähän ihmetyttämään, että mihin me sitten opiskelijoita koulutamme, jollei suomalaisille työmarkkinoille. Panelistit eivät myöskään halunneet vähentää yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen nykyistä määrää.

Vaaleihin on aikaa kuukausi. Kannattaa seurata maamme tulevaisuudesta käytävää keskustelua ja äänestää.

Harri Melin
Vararehtori

Opetuksen ja tutkimuksen näennäinen yhteys

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Tästä on ihan pakko kirjoittaa tuoreeltaan. Tänään oli aamulla Alakuppilassa ensimmäinen strategiakahvila – tulevan strategian tekemiseen liittyvä uudenmuotoinen tilaisuus, jossa kahvin juomisen lomassa pöytäkunnittain pohdittiin sitä, mitä tutkimukseen ja sen tekemisen edellytyksiin liittyviä kehittämistavoitteita yliopiston tulisi asettaa strategiassaan 2016 – 2020. Väkeä ei ollut paljon paikalla, mutta keskustelu oli hyvää.

Esillä oli paljon tärkeitä aiheita, kuten tutkimuksen vaikuttavuus, vuorovaikutus, kansainvälisyys, tieteen avoimuus, tutkijan työn jatkuvuus, rekrytoinnit, tutkimuksen kannusteet jne. Mielestäni yksi aihe ponnahti ylitse muiden: Erään läsnä olevan tutkijan esittämä tutkimuksen ja opetuksen symbioosin näennäisyys. Hän osasi puheenvuorossaan lyhyesti ja selkeästi tuoda esiin yliopiston tulevan strategian kannalta niin tärkeän asian, että sitä ei voi ohittaa.

Me puhumme koko ajan opetuksen ja tutkimuksen yhteydestä. Opetus perustuu tutkimukseen, eikä ole hyvää opetusta ilman tutkimusta ja päinvastoin. Kaikki opettajat tutkivat ja tutkijat opettavat. Tätä mantraa hoemme koko ajan ja uskomme siihen. Todellisuus on läsnä olleen tutkijan omienkin tutkimusten perusteella täysin toinen.

Opetus ja tutkimus ovat meidän omassakin yliopistossamme täysin eriytyneet. Tutkijat tutkivat omissa ympäristöissään ja opetusta annetaan toisaalla. Tutkimuksen johtaminen on eri toimijoiden hallussa kuin opettamisen johtaminen. Tutkimuksen tukipalvelut on tyystin eriytetty opetuksen tukipalveluista. Rahoituslähteetkin ovat valtaosin eri tahoilla. Kauhukseni huomaan, että kaikkihan lähtee jo rehtoraatista, sillä olemme erotelleet opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavat tehtävät eri vararehtoreille. Lohdutan kuitenkin itseäni sillä, että nykyinen rehtoraatti toimii onneksi tiiminä ja käsittelee asioita yhdessä. Sitä kuvaa sekin, että strategiakahvilassa oli kanssani opetuksesta vastaava vararehtori, vaikka aiheena oli tutkimus.

Strategiakahvilan opiskelijapöytä kaipasi mahdollisuutta integroitua jo varhemmin opiskelun aikana tutkimusryhmiin. Tilaisuudessa havaittiin myös, että nytkin suunnittelemme oppimisympäristöjä ilman, että juurikaan kuulemme tutkimuksen tekijöitä – puhumattakaan, että suunnittelisimme oppimis- ja tutkimusympäristöjä. Ehkä viime vuosina on opittu yhdistämään tutkimus- ja innovaatioympäristöjä, mutta mihin on unohtunut oppiminen ja opetus?

Tämä asia on syytä ottaa strategian ytimeen ja kannustankin yliopistoyhteisöä pohtimaan aihepiiriä vakavasti ja visioimaan, minkälainen olisi yliopisto, jossa opetuksen ja tutkimuksen yhteys ei olisi näennäinen, vaan aito, ja mitkä olisivat ne keinot, joilla tavoitteeseen päästäisiin. Kiitos kaikille strategiakahvilaan osallistuneille!

Kaija Holli
Rehtori