Tiedekuntien paluu

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Tampereen yliopiston hallitus teki 8.4.2016 pidetyssä kokouksessaan päätöksiä, jotka vievät yliopistoamme kohti uutta Tampere3-rakennetta. Yksikkörakenneratkaisu oli yksi näistä merkittävistä päätöksistä. Tampereen yliopistossa kaksiportainen organisaatiorakenne otettiin käyttöön jo vuonna 2011. Tuolloin laitokset ja tiedekunnat yhdistettiin tieteenalayksiköiksi. Näiden reilun viiden vuoden aikana kaksiportainen rakenne on osoittautunut hyvin toimivaksi. Siksi Tampereen yliopisto päätti jatkaa samalla kaksiportaisen hallinnon linjalla eteenpäin. Koska erittäin monet Tampereen yliopiston työntekijät, opiskelijat ja alumnit ovat kaivanneet tiedekuntanimitystä takaisin ja Tampereen teknillisessä yliopistossa on myös tiedekunnat, oli sopiva hetki palata tähän perinteiseen ja hyväksi koettuun nimitykseen. Yksiköiden sijasta yliopistossamme on siis ensi vuoden alusta alkaen tiedekunnat – muttei laitoksia. Kunkin tiedekunnan johdossa on dekaani, jonka tehtävät vastaavat nykyisten tieteenalayksiköiden johtajien tehtäviä.

Hallitus päätti kokouksessaan myös tiedekuntien lukumäärästä ja nimistä. Vuoden 2017 alusta Tampereen yliopistossa on kuusi tiedekuntaa: johtamiskorkeakoulu, kasvatustieteiden tiedekunta, lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta, yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja viestintätieteiden tiedekunta. Näiden lisäksi muodostetaan kooltaan pienehkö luonnontieteiden tiedekunta, joka liittyy yhteen Tampereen teknillisen yliopiston vastaavan tiedekunnan kanssa uuden yliopiston syntyessä vuonna 2018.

Uudet tiedekunnat muodostettiin mahdollisimman yhteensopiviksi tuleviin Tampere3-rakenteisiin, jotta uuden yliopiston muodostuminen olisi tältä osin mahdollisimman sujuvaa. Lääketieteen ja biotieteiden tiedekuntaan yhdistyvät lääketieteen yksikkö sekä BioMediTech. Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteinen BioMediTech-instituutti säilyy taloudeltaan itsenäisenä tutkimusinstituuttina lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnan sisällä. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö sekä terveystieteiden yksikkö yhdistyvät uudeksi yhteiskuntatieteiden tiedekunnaksi. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö, viestinnän, median ja teatterin yksikkö sekä informaatiotieteiden yksikkö yhdistyvät uudeksi viestintätieteiden tiedekunnaksi. Nykyisestä informaatiotieteiden yksiköstä matematiikka, tilastotiede ja osa tietojenkäsittelytieteistä muodostavat väliaikaisen luonnontieteiden tiedekunnan. Johtamiskorkeakoulun ja kasvatustieteiden tiedekunnan perusrakenteet säilyvät ennallaan. Johtamiskorkeakoulun osalta Tampereen teknillisessä yliopistossa on tunnistettavissa vastinpareja, joiden mahdollista liittymistä johtamiskorkeakoulun kanssa tulee jatkossa selvittää. Kasvatustieteiden tiedekunta jää muihin verrattuna pienemmäksi, mutta sen kokoa ja vaikuttavuutta lisää Tampereen yliopiston normaalikoulu, joka toimii kasvatustieteiden tiedekunnan osana.

On itsestään selvää, etteivät uudet tiedekuntarakenteet sinänsä saa aikaan uutta tiedettä, yhteiskunnallista vaikuttavuutta eivätkä anna erinomaista opetusta, vaan tämän kaiken tekevät yliopiston työntekijät ja opiskelijat yhdessä. Toivottavasti uudet rakenteet voisivat kuitenkin tehdä työnteosta ja opiskelusta ainakin hivenen sujuvampaa. Jatkossa voidaan edelleen siirtää yksittäisiä oppialoja ja tutkinto-ohjelmia tiedekuntien välillä, jos siirrot todetaan järkeviksi opetuksen ja tutkimuksen kannalta.

Uusien tiedekuntien myötä yliopistojemme kolme kärkeä: terveys, yhteiskunta ja teknologia liittyvät kiinteästi toisiinsa. Uudessa rakenteessa yhteiskunta- ja terveystutkimuksen välillä on entistä tiiviimpi yhteys. Uusi lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta, ja BioMediTech-instituutti sen osana, yhdistävät bioalan tutkimusta ja teknologiaa lääketieteeseen. Yhteiskuntatutkimuksen ja teknologian yhteys on myös suuri mahdollisuus uudessa yliopistossa, jossa koulutetaan uudenlaisia teknologian ja yhteiskuntatieteiden osaajia sekä tehdään tutkimusta, jossa perinteisesti varsin kaukana toisistaan olleet tieteenalat yhdistävät osaamistaan ennakkoluulottomasti uusilla tavoilla ja alueilla.

Seppo Parkkila
Vararehtori

Kapteeni Kaarnan neuvo

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Kuluva vuosi on yliopistojen taloudelle haastava. Vuosi sitten vaalien edellä vakuuteltiin monesta suunnasta, että korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen kannattaa panostaa talouden ongelmista huolimatta. Nämä vakuuttelut kuitenkin unohtuivat nopeasti, ja vuoden 2016 budjetin osalta yliopistolaitos joutui juustohöyläyksen kohteeksi. Viime vuonna tiedotusvälineiden kautta raportoitiin toistuvasti yhteistoimintaneuvotteluista yliopistoissa, joita on näihin aikoihin saakka pidetty turvallisina ja vakaina työnantajina. Vastikään Helsingin yliopistosta ilmoitettiin satojen työntekijöiden vähennyksistä.

Jos tarkastelemme eduskunnan hyväksymiä budjettilukuja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle viime vuosien aikana, voimme todeta niiden olleen suhteellisen vakaalla tasolla – noin 6,7-6,8 miljardin euron luokkaa. Miksi sitten korkeakoulut eivät tunnu pärjäävän? Onko opetusministeriön hallinnonalalla siirretty rahaa korkeakouluilta muualle vai onko kyseessä pelkästään valittaminen valittamisen ilosta?

Pelkästä valittamisesta ei ole kysymys. Verrattuna jo ennestään tiukkaan viime vuoteen, yliopistojen suora budjettirahoitus vähenee vuonna 2016 noin 80 miljoonaa euroa ja Suomen Akatemian myöntövaltuudet noin 10 miljoonaa euroa. Tekesin kautta jaettu tutkimus- ja tuotekehitystuki vähenee noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön kautta myönnetty valtion tutkimusrahoitus (VTR) terveyden tutkimukseen on romahtanut 16 vuoden aikana kolmasosaan. Poliitikkojen paljon mainostamat kärkihankkeet tuovat toki lohtua näihin negatiivisiin lukuihin, mutta ne eivät pysty korvaamaan aikaisempia ja uusia menetyksiä kuin osittain.

Monet – itseni mukaan lukien – ovat todenneet, että 1990-luvun lama selätettiin panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nykyinen lama, vientimarkkinoiden ongelmat ja maailmantalouden yleinen epävarmuus sallivat nyt vain hyvin vähäisen talouden liikkumatilan. Ilman merkittäviä rakenteellisia muutoksia lisäpanostukset tapahtuisivat velkarahalla. Valtion velan määrä ei kuitenkaan salli juurikaan lainanoton lisäämistä. Nykyisessä yli 100 miljardin euron valtion velassa riittää maksettavaa myös tuleville sukupolville. Siksi on ymmärrettävää, että poliitikot tarttuvat herkästi yksinkertaisimpaan ratkaisuun eli menoleikkauksiin. Niiden vaikutusten vähentämiseksi meidän on tutkijoina tehtävä se mitä hyvin osaamme tutkimisen ja julkaisemisen lisäksi: Hankimme ulkopuolista rahoitusta mahdollisimman paljon ja monista lähteistä. Koska suomalainen tutkimusrahoitus on varsin rajallista, on entistäkin tärkeämpää osallistua kansainvälisiin rahoitushakuihin.

Pitkällä tähtäimellä yksi osa kokonaisratkaisua on suomalaisen korkeakouluverkoston harventaminen – mieluiten korkeakouluja yhdistämällä. Lisäksi niiden tehtäviä profiloidaan aikaisempaa tarkemmin. Korkeakoulujen yhdistämistä ja profilaatiota tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet eturintamassa. Se on meidän mahdollisuutemme, vaikka siinä riittääkin haastetta. Sanokaamme Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnaa mukaillen: ”Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.”

Seppo Parkkila
Vararehtori