Varo saalistajia!

Seppo Parkkila

Viime vuosien aikana tieteellisen julkaisemisen kentälle on tullut uusi ongelma: saalistajat eli predatory-julkaisusarjat ja -julkaisijat. Tutkijoina saamme päivittäin useita sähköpostiviestejä, joissa meitä kutsutaan julkaisemaan mitä ihmeellisimmissä julkaisusarjoissa, osallistumaan tuntemattomiin kansainvälisiin kokouksiin ja arvioimaan käsikirjoituksia, joista meillä ei ole minkäänlaista käsitystä. Muutama päivä sitten sain kutsun arvioida käsikirjoituksen erääseen predatory-lehteen. Käsikirjoituksen aiheena oli ratsastusonnettomuuksiin liittyvät tapaturmat. En kuitenkaan tiedä tutkineeni tapaturmia – puhumattakaan hevosista. Näin ollen jätin sen arvioinnin tekemättä.

Muutakin ihmeellistä tällä alalla tapahtuu. Predatory-lehtien ja -julkaisijoiden määrä alkoi tuntuvasti nousta vuodesta 2012 lähtien. Jotta tutkijat pysyisivät edes hieman kartalla tässä asiassa, Jeffrey Beall Denverin yliopistosta aloitti ns. Beallin listan ylläpitämisen jo vuonna 2008. Tällä listalla kerrottiin mm. predatory-lehdistä ja -julkaisijoista sekä ns. kaapatuista lehdistä. Tutkijat pystyivät helposti tarkistamaan listalta heitä kiinnostavan lehden tai julkaisijan tilanteen, ja tämä tietokanta oli laajasti käytössä useiden vuosien ajan. 15.1.2017 Beallin lista yhtäkkiä katosi internetistä. Katoaminen on jo huomioitu esimerkiksi Nature– ja Science-tiedelehdissä. Syytä katoamiseen ei tiedetä, mutta taustalla voi olla uhkauksia oikeudenkäynneistä predatory-julkaisijoiden taholta.

Millaisia predatory-lehdet ja -julkaisijat sitten ovat? Ne käyttävät tyypillisesti ns. gold open access -mallia, jossa tutkijat maksavat merkittäviä summia artikkelin saattamiseksi avoimeksi. Siten tällainen julkaisija saa sitä enemmän tuloja, mitä enemmän käsikirjoituksia hyväksytään. On kuitenkin tärkeä huomata, että gold open access -lehtien joukkoon kuuluu myös runsaasti erinomaisia tiedelehtiä. Predatory-julkaisijan toimintakulttuuriin kuuluu tyypillisesti ns. manipuloiva spämmäys. Julkaisija lähettää sähköpostitse massapostituksena julkaisukutsuja ja lupaa nopean ja joustavan julkaisuprosessin ja hyvän näkyvyyden. Lisäksi nämä julkaisijat kutsuvat aktiivisesti tutkijoita lehtiensä toimituskuntien jäseniksi. Predatory-julkaisijoiden nettisivuilla on usein esimerkiksi amerikkalainen tai eurooppalainen osoite, mutta  todellinen osoite on kuitenkin tyypillisesti muualla. Predaattorijulkaisija edustaa usein kymmeniä tai jopa satoja erikoislehtiä eri aloilta. Toinen tyypillinen vaihtoehto on erittäin laaja-alainen yksittäinen lehti – siis lehti, joka julkaisee mitä tahansa ja miltä tahansa alalta.

Vaikka Beallin lista on hävinnytkin, predatory-lehdet ja -julkaisijat eivät ole muuttaneet tapojaan. On tärkeää, että yliopistossamme kiinnitetään tähän ilmiöön jatkuvasti huomiota. Tutkijat voivat edelleenkin julkaista turvallisesti tutuissa ja tunnetuissa tiedelehdissä. Julkaisufoorumi (www.julkaisufoorumi.fi) on hyödyllinen tiedon lähde, kun arvioidaan julkaisukanavan tasoa. Tohtorikoulutustoimikunnilla ja yliopiston tohtorikoululla on tärkeä rooli tiedon välittäjänä väitöskirjatutkijoille. Jokaisella tutkimusryhmän johtajalla on erityisvastuu varmistaa, että ryhmän tulokset julkaistaan asianmukaisilla ja arvostetuilla foorumeilla. Meille kaikille on tärkeää pitää silmämme auki ja tiedostaa tämä ongelma. Saalistaja voi vaania sähköpostin takana.

Seppo Parkkila
Vararehtori

30-vuotinen sote

Seppo Parkkila

Olen mielenkiinnolla seurannut draamasarjaa nimeltään sote-uudistus, jota lähetetään kaikilla kanavilla ja jonka yksityiskohtia paljastetaan vähitellen myös sanomalehtien kautta. Monet käsikirjoittajat ovat vakuuttaneet etukäteen, että loppukohtaus olisi onnellinen. Toki useat ovat sitä myös epäilleet. Minun näkökulmani voi olla jo valmiiksi vääristynyt. Sain työskennellä terveyskeskuksissa aikana, jolloin tietokoneet vasta ilmestyivät vastaanottohuoneiden pöydille. Potilaan mukana lääkärin eteen tuotiin ohuempi tai paksumpi nippu papereita, joista oli etsittävä olennaisimmat taustatiedot. Siihen aikaan ei puhuttu horisontaalisesta eikä vertikaalisesta integraatiosta saati palveluseteleistä. Silloin asiakkaita kutsuttiin potilaiksi ja potilaat kutsuivat lääkäriä tohtoriksi, vaikka oman nimen alle kirjoitettiin ”CMVSTKL” eli lääketieteen kandidaatti vs. terveyskeskuslääkäri. Potilaat hoidettiin sen aikaisten suositusten mukaisesti ja monet paranivatkin.

Nykyisin voidaan hoitaa entistä sairaampia ihmisiä ja entistä pidempään. Yksi lisähaaste on väestön ikärakenne, joka on kiistatta erittäin hälyttävä. Vastikään lehdet uutisoivat, että tätä vauhtia viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067. Käsittääkseni tuohon vuosilukuun on vielä suomalaisilla jonkinlainen vaikuttamismahdollisuus – ainakin toivon niin. On myös selvää, että uudet hoitomuodot ja hyvä sosiaaliturva aiheuttavat valtavia kustannuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomen terveydenhuoltomenot vuonna 2014 olivat 19,5 miljardia euroa. Niiden suhde bruttokansantuotteeseen on samaa luokkaa kuin useissa muissa länsimaissa, mutta selvästi pienempi kuin esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa, puhumattakaan Yhdysvalloista. Menojen jatkuva kasvu on kuitenkin huomattavaa ja sen pysäyttämiseen sote-uudistusta on rakennettu.

Kuinka uusi sote-ratkaisu pitäisi siis rakentaa, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä? Taitaa olla niin, että hyvät neuvot on jo annettu ja ainoastaan kalliita neuvoja on jäljellä. Suorastaan malttamattomana odotamme valinnanvapautta ja maakuntien tehtäviä koskevia lakiluonnoksia, jotka lähikuukausien aikana tulevat lausunnoille. Niitähän on tulossa muutaman tuhannen sivun verran. Ollaan sitten sen jälkeen jälkiviisaita – sehän on tunnetusti parasta viisautta.

On sotea rakennettu ennenkin ja etsitty suurempia kokonaisuuksia myös Pirkanmaalla. Vuonna 1886 piirilääkäri Klaes Fridolf Printz kirjoitti Duodecim-lehdessä sairastuvan perustamisesta Ruoveden pitäjässä: ”Valiokunnan huoleksi jätettiin sitäpaitse tiedustaa Virtain ja Kurun kunnilta, olivatko ne halukkaita ottamaan osaa rakennuskustannuksiin, edellinen 1000:lla ja jälkimmäinen 500:lla markalla, jos saisivat 25 vuodeksi oikeuden vapaasänkyyn, edellinen 2:lle ja jälkimmäinen 1:lle varattomalle potilaalle, joissa ei ollut tarttuvaa tautia, tai jotka eivät olleet parantumattomia.” Kumpikaan kunta ei kuitenkaan lähtenyt tuohon sote-yhteistyöhön Ruoveden kanssa. Sen ajan digiloikasta kerrottiin: ”Telefoonijohto on lääkärin asunnon ja kyökin välillä, joka on samalla hoitajattaren asunto. Tähän on Siemens & Halsken koneita käytetty ja sen kustannukset nousevat 125 markkaan. Insinöri Huberin välityksen kautta saatiin ainekset pisoaarin likaviemärijohtoon ja etehisen likavesiresipienttiin.” Usein voi käydä myös niin, että odotusarvomme ovat kovin korkealla, kun uutta suunnitellaan. Vuonna 1885 Duodecim-lehdessä valitettiin: ”Yleisö vaatii vaan, että maalaislääkärin pitää muistaa kaikki, seurata kaikkea, ymmärtää kaikki, olla yöt päivät nurkumatta hymy suin valmis kaikellaisiin sielun ja ruumiin ponnistuksiin, ja tuskin kukaan kysyy: riittävätkö voimat? Lääkärin kohtalo on sellainen, arvellaan, syyttäköön itseään kuka lääkäriksi rupeaa.” Ennenkin on siis eletty ja annamme kunnian heille kaikille, jotka ovat hyvinvointivaltion meille rakentaneet.

Seppo Parkkila
Vararehtori

Kirje Joulupukille

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Parahin Joulupukki! Kirjoitan sinulle ensimmäistä kertaa, mutta olemme toki tavanneet monta kertaa – viimeksi elokuussa Napapiirillä. Minulla on aika monta toivomusta täksi jouluksi. Olen pahoillani, että niiden toteuttaminen ei välttämättä ole helppoa. Kuitenkin luotan, että sinulle lähes kaikki on mahdollista, koska olet Joulupukki.

Ensimmäinen toiveeni on, että Tampere3-nimellä tunnettu prosessi jatkuisi. Tavoitteena olisi luoda Tampereelle tieteellisesti korkeatasoinen yliopisto, joka vastaisi monialaisella tutkimuksellaan vaativiin globaaleihin ja paikallisiin haasteisiin. Tässä yliopistossa yhteiskunnan, tekniikan ja terveyden tutkimus toimisivat tiiviissä vuorovaikutuksessa tuottaen läpimurtoja tieteessä, elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa. Lupaan olla kiltti ja tehdä työtä sen puolesta, että vuonna 2025 uusi yliopisto olisi tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavin suomalainen yliopisto profiilialueillaan.

Toinen toiveeni on, että Suomeen saataisiin vihdoin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus. Luulen, että aika moni muukin on lähettänyt tämän saman toiveen sinulle. Voit vapaasti yhdistää eri ihmisiltä tulleet toiveet yhteen ja määrätä tonttusi rakentamaan sellaisen uudistuksen, jossa kaikkien toiveet toteutuvat. Olen varma, että siitä tulee hyvä.

Kolmas toiveeni on kaikkein tärkein ja vaikein toteuttaa. Toivon, että rauha ja hyvä tahto vallitsisivat ihmisten ja kansojen välillä. Tämän toiveen täyttämiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä kollegaasi Pakkasukkoon ja myös siihen kollegaasi, joka väittää asuvansa Pohjoisnavalla. Heidän vaikutusvaltansa voisi auttaa.

Niin, ja vielä lopuksi muistuttaisin, että lähetä WhatsApp-viesti etukäteen, jos tulet jouluna käymään. Silloin tiedän nuohota savupiipun valmiiksi.

Tämän kirjeen välityksellä haluan toivottaa kaikille yliopistoyhteisömme jäsenille ja blogiemme lukijoille Riemullista Joulujuhlaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2017!

Seppo Parkkila
Vararehtori

Mistä eväitä vielä parempaan?

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Yliopistomaailma on kokenut valtavan murroksen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Jonkinlaisella kaiholla ainakin itse muistan 1990-luvun alun kultaiset ajat, jolloin yliopistojen perusrahoitus oli lamasta huolimatta varsin ruhtinaallista ja virkoja oli yllin kyllin jaettavana – virkamiehiä ja -naisia kun oltiin. Voi toki olla, että tässäkin suhteessa aika on kullannut muistoni. 2000-luku toi kovenevan kilpailun tutkimusrahoituksesta ja julkaisujen määrää ja laatua alettiin mitata entistä tarkemmin. Muistan kuinka eräs kollegani totesi vuosituhannen vaihteen aikoihin, ettei mikään ole niin tärkeää kuin impact factorit. Hän oli tosin saanut tutkijanuran alkumetreillä koulutuksensa sittemmin edesmenneen akateemikko Leena Palotien oppilaana. Palotie tunnetusti julkaisi tutkimuksensa usein huippulehdissä ja artikkelit keräsivät – ja keräävät edelleen – valtavan määrän viittauksia.

Viime vuosina kovasta kansainvälisestä kilpailusta on tullut tiedemaailman status quo. Englanninkielisissä teksteissä julkaisemisen välttämättömyyttä kuvataan usein sanonnalla ”publish or perish.” Julkaiseminen erinomaisissa lehdissä on tullut erittäin haastavaksi. Julkaisusarjoja löytyy kyllä joka lähtöön, mutta valitettavan suuri osa niistä on täysin kelvottomia. Ulkoisen rahoituksen saamiseen ei enää välttämättä riitä, että hakemus on erinomainen. Tarvitaan vielä parempaa ja enemmän. Näistä syistä onkin ajankohtaista kysyä, mistä vielä löytyisi eväitä parempaan? Onneksi on monia keinoja, jotka yksi kerrallaan tai yhdessä parantavat mahdollisuuksia. Tampere3-yliopistoyhteisössä olemme juuri tehneet ratkaisuja, joilla pyrimme jatkossa helpottamaan tutkijoiden työtä ulkoisen rahoituksen hakemisessa. Uusi yliopisto toivottavasti lisää myös tieteenalojen välistä vuorovaikutusta ja helpottaa tutkimusta tieteenalojen välisillä rajapinnoilla. Tiede on kansainvälistä ja parhaat tutkimustulokset ja julkaisut syntyvät usein yhteistyössä kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa. Siksi tutkimusryhmien kansainvälisten suhteiden merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Vaikka kansainväliset ranking-mittaukset eivät kerro koko totuutta, niitäkin on hyödyllistä seurata. Times Higher Education -vertailussa Tampereen yliopisto sijoittui neljänneksi suomalaisista yliopistoista ja lisäksi useilla tieteenaloilla toiseksi. Kansainvälisessä vertailussa Tampereen yliopisto oli sijalla 251-300. Uusimmassa NTU-ranking-vertailussa yliopistomme sijoittui viidenneksi suomalaisten yliopistojen joukossa. Keskustelut lukuisten yliopistomme tutkijoiden kanssa ovat vakuuttaneet ainakin minut, että Tampereen yliopiston suunta on oikea. Yliopiston tutkimuksen laadun nousu on pitkäjänteisen ja kovan työn tulosta. Siitä kiitos koko yliopistoyhteisölle sekä tieteellisen työmme rahoittajille ja muille tukijoille!

Seppo Parkkila
Vararehtori

Arvon mekin ansaitsemme

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Tämä juuri alkanut kesä on käänteentekevä Kaupin kampuksella. Eri puolilla kampusaluetta työskentelevät Tampereen yliopiston henkilökunta ja opiskelijat siirtyvät kesän aikana uuteen Arvo-rakennukseen. Samoihin tiloihin tulee myös BioMediTech-instituuttiin kuuluvia Tampereen teknillisen yliopiston tutkimusryhmiä. Lisäksi uudessa Taito-keskuksessa lääketieteen opiskelijat, muut terveysalan opiskelijat sekä sairaanhoitopiirin työntekijät voivat moniammatillisesti harjoitella kliinisiä taitoja uudenlaisessa oppimisympäristössä.

Tutkimuksen näkökulmasta on erityisen merkittävää, että oppialarajat himmenevät entisestään Arvo-rakennuksen laboratorio- ja toimistotiloissa. Olennaista ei ole, millä oppialalla tutkija työskentelee, vaan millaista tutkimusta hän tekee ja millä menetelmillä. Esimerkiksi syöpätutkijat useista tutkimusryhmistä sijoittuvat samoihin toimisto- ja laboratoriotiloihin, histologian menetelmät keskitetään yhdelle alueelle ja soluviljely toisaalle. Tällaisten järjestelyjen kautta saadaan toivottavasti aikaan lisää yhteistyöprojekteja, tilankäytön tehostumista ja monia muita arvokkaita synergiaetuja.

Samalla kun muutto uuteen toimintaympäristöön on suuri positiivinen muutos, joku voi kokea hienoista haikeuttakin, kun entiset vuosikymmeniä palvelleet tilat murskautuvat suurten koneiden rautaisessa otteessa. Mistähän johtunee, mutta itse en ole kuullut juurikaan kaihoisia haikeudenosoituksia entisiä tiloja kohtaan, vaan enemmänkin ilmassa on ollut ajatusta – lopultakin tämä toteutuu.

Näihin samoihin kuukausiin ajoittuu myös toinen suuri muutos Kaupin kampuksella. Lääketieteen ja bioteknologian tutkinto-ohjelmat sekä näiden alojen tohtori- ja erikoislääkärikoulutusta toteutetaan vuodesta 2017 alkaen yhteisessä lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnassa. Terveystieteiden opetus- ja tutkimustyötä tehdään uudessa Arvo-rakennuksessa, mutta hallinnollisesti tämä toiminta sijoittuu yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan. Nämä ovat hallinnollisia ratkaisuja, joiden myös toivoisi edistävän tutkimusta ja opetusta yliopistossamme. Kaikki tiedämme, etteivät tilat nosta tutkimusta huippututkimukseksi. Hallinnolliset päätökset yksikkö- tai tiedekuntarakenteista eivät myöskään sellaisenaan lisää tutkimuksen laatua tai vaikuttavuutta. Kaikkein eniten yliopisto tarvitsee huippututkijoita ja erinomaisia opiskelijoita. Toimivat tilat ja infrastruktuurit sekä tehokas ja samalla joustava hallinto voivat kuitenkin merkittävästi helpottaa tutkimuksen tekemistä.

Toivotan onnea ja menestystä kaikille uuteen Arvo-rakennukseen siirtyville! Samaa onnea ja menestystä toivon myös teille yliopistoyhteisön jäsenet, jotka ette siirry Arvoon – kaikki olemme kuitenkin arvon ansainneet. Jaakko Juteinin sanoin ”Opin teillä oppineita, Suomessa on suuria, Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia; valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.” Jätetään siitä lopusta se ”Lal, la, la, la…” pois, koska sivistysyliopistossa yliopistoväellä on sanoja yhtä paljon kuin melodiaa – toisin oli vanhoissa kansanlauluissa … ja politiikassa.

Seppo Parkkila
vararehtori

Tiedekuntien paluu

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Tampereen yliopiston hallitus teki 8.4.2016 pidetyssä kokouksessaan päätöksiä, jotka vievät yliopistoamme kohti uutta Tampere3-rakennetta. Yksikkörakenneratkaisu oli yksi näistä merkittävistä päätöksistä. Tampereen yliopistossa kaksiportainen organisaatiorakenne otettiin käyttöön jo vuonna 2011. Tuolloin laitokset ja tiedekunnat yhdistettiin tieteenalayksiköiksi. Näiden reilun viiden vuoden aikana kaksiportainen rakenne on osoittautunut hyvin toimivaksi. Siksi Tampereen yliopisto päätti jatkaa samalla kaksiportaisen hallinnon linjalla eteenpäin. Koska erittäin monet Tampereen yliopiston työntekijät, opiskelijat ja alumnit ovat kaivanneet tiedekuntanimitystä takaisin ja Tampereen teknillisessä yliopistossa on myös tiedekunnat, oli sopiva hetki palata tähän perinteiseen ja hyväksi koettuun nimitykseen. Yksiköiden sijasta yliopistossamme on siis ensi vuoden alusta alkaen tiedekunnat – muttei laitoksia. Kunkin tiedekunnan johdossa on dekaani, jonka tehtävät vastaavat nykyisten tieteenalayksiköiden johtajien tehtäviä.

Hallitus päätti kokouksessaan myös tiedekuntien lukumäärästä ja nimistä. Vuoden 2017 alusta Tampereen yliopistossa on kuusi tiedekuntaa: johtamiskorkeakoulu, kasvatustieteiden tiedekunta, lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta, yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja viestintätieteiden tiedekunta. Näiden lisäksi muodostetaan kooltaan pienehkö luonnontieteiden tiedekunta, joka liittyy yhteen Tampereen teknillisen yliopiston vastaavan tiedekunnan kanssa uuden yliopiston syntyessä vuonna 2018.

Uudet tiedekunnat muodostettiin mahdollisimman yhteensopiviksi tuleviin Tampere3-rakenteisiin, jotta uuden yliopiston muodostuminen olisi tältä osin mahdollisimman sujuvaa. Lääketieteen ja biotieteiden tiedekuntaan yhdistyvät lääketieteen yksikkö sekä BioMediTech. Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteinen BioMediTech-instituutti säilyy taloudeltaan itsenäisenä tutkimusinstituuttina lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnan sisällä. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö sekä terveystieteiden yksikkö yhdistyvät uudeksi yhteiskuntatieteiden tiedekunnaksi. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö, viestinnän, median ja teatterin yksikkö sekä informaatiotieteiden yksikkö yhdistyvät uudeksi viestintätieteiden tiedekunnaksi. Nykyisestä informaatiotieteiden yksiköstä matematiikka, tilastotiede ja osa tietojenkäsittelytieteistä muodostavat väliaikaisen luonnontieteiden tiedekunnan. Johtamiskorkeakoulun ja kasvatustieteiden tiedekunnan perusrakenteet säilyvät ennallaan. Johtamiskorkeakoulun osalta Tampereen teknillisessä yliopistossa on tunnistettavissa vastinpareja, joiden mahdollista liittymistä johtamiskorkeakoulun kanssa tulee jatkossa selvittää. Kasvatustieteiden tiedekunta jää muihin verrattuna pienemmäksi, mutta sen kokoa ja vaikuttavuutta lisää Tampereen yliopiston normaalikoulu, joka toimii kasvatustieteiden tiedekunnan osana.

On itsestään selvää, etteivät uudet tiedekuntarakenteet sinänsä saa aikaan uutta tiedettä, yhteiskunnallista vaikuttavuutta eivätkä anna erinomaista opetusta, vaan tämän kaiken tekevät yliopiston työntekijät ja opiskelijat yhdessä. Toivottavasti uudet rakenteet voisivat kuitenkin tehdä työnteosta ja opiskelusta ainakin hivenen sujuvampaa. Jatkossa voidaan edelleen siirtää yksittäisiä oppialoja ja tutkinto-ohjelmia tiedekuntien välillä, jos siirrot todetaan järkeviksi opetuksen ja tutkimuksen kannalta.

Uusien tiedekuntien myötä yliopistojemme kolme kärkeä: terveys, yhteiskunta ja teknologia liittyvät kiinteästi toisiinsa. Uudessa rakenteessa yhteiskunta- ja terveystutkimuksen välillä on entistä tiiviimpi yhteys. Uusi lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta, ja BioMediTech-instituutti sen osana, yhdistävät bioalan tutkimusta ja teknologiaa lääketieteeseen. Yhteiskuntatutkimuksen ja teknologian yhteys on myös suuri mahdollisuus uudessa yliopistossa, jossa koulutetaan uudenlaisia teknologian ja yhteiskuntatieteiden osaajia sekä tehdään tutkimusta, jossa perinteisesti varsin kaukana toisistaan olleet tieteenalat yhdistävät osaamistaan ennakkoluulottomasti uusilla tavoilla ja alueilla.

Seppo Parkkila
Vararehtori

Kapteeni Kaarnan neuvo

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Kuluva vuosi on yliopistojen taloudelle haastava. Vuosi sitten vaalien edellä vakuuteltiin monesta suunnasta, että korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen kannattaa panostaa talouden ongelmista huolimatta. Nämä vakuuttelut kuitenkin unohtuivat nopeasti, ja vuoden 2016 budjetin osalta yliopistolaitos joutui juustohöyläyksen kohteeksi. Viime vuonna tiedotusvälineiden kautta raportoitiin toistuvasti yhteistoimintaneuvotteluista yliopistoissa, joita on näihin aikoihin saakka pidetty turvallisina ja vakaina työnantajina. Vastikään Helsingin yliopistosta ilmoitettiin satojen työntekijöiden vähennyksistä.

Jos tarkastelemme eduskunnan hyväksymiä budjettilukuja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle viime vuosien aikana, voimme todeta niiden olleen suhteellisen vakaalla tasolla – noin 6,7-6,8 miljardin euron luokkaa. Miksi sitten korkeakoulut eivät tunnu pärjäävän? Onko opetusministeriön hallinnonalalla siirretty rahaa korkeakouluilta muualle vai onko kyseessä pelkästään valittaminen valittamisen ilosta?

Pelkästä valittamisesta ei ole kysymys. Verrattuna jo ennestään tiukkaan viime vuoteen, yliopistojen suora budjettirahoitus vähenee vuonna 2016 noin 80 miljoonaa euroa ja Suomen Akatemian myöntövaltuudet noin 10 miljoonaa euroa. Tekesin kautta jaettu tutkimus- ja tuotekehitystuki vähenee noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön kautta myönnetty valtion tutkimusrahoitus (VTR) terveyden tutkimukseen on romahtanut 16 vuoden aikana kolmasosaan. Poliitikkojen paljon mainostamat kärkihankkeet tuovat toki lohtua näihin negatiivisiin lukuihin, mutta ne eivät pysty korvaamaan aikaisempia ja uusia menetyksiä kuin osittain.

Monet – itseni mukaan lukien – ovat todenneet, että 1990-luvun lama selätettiin panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nykyinen lama, vientimarkkinoiden ongelmat ja maailmantalouden yleinen epävarmuus sallivat nyt vain hyvin vähäisen talouden liikkumatilan. Ilman merkittäviä rakenteellisia muutoksia lisäpanostukset tapahtuisivat velkarahalla. Valtion velan määrä ei kuitenkaan salli juurikaan lainanoton lisäämistä. Nykyisessä yli 100 miljardin euron valtion velassa riittää maksettavaa myös tuleville sukupolville. Siksi on ymmärrettävää, että poliitikot tarttuvat herkästi yksinkertaisimpaan ratkaisuun eli menoleikkauksiin. Niiden vaikutusten vähentämiseksi meidän on tutkijoina tehtävä se mitä hyvin osaamme tutkimisen ja julkaisemisen lisäksi: Hankimme ulkopuolista rahoitusta mahdollisimman paljon ja monista lähteistä. Koska suomalainen tutkimusrahoitus on varsin rajallista, on entistäkin tärkeämpää osallistua kansainvälisiin rahoitushakuihin.

Pitkällä tähtäimellä yksi osa kokonaisratkaisua on suomalaisen korkeakouluverkoston harventaminen – mieluiten korkeakouluja yhdistämällä. Lisäksi niiden tehtäviä profiloidaan aikaisempaa tarkemmin. Korkeakoulujen yhdistämistä ja profilaatiota tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet eturintamassa. Se on meidän mahdollisuutemme, vaikka siinä riittääkin haastetta. Sanokaamme Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnaa mukaillen: ”Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.”

Seppo Parkkila
Vararehtori