Isompi kuva

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Tampereelle ideoitiin yliopistoa jo yli sata vuotta sitten. Silloin se olisi ollut teknillinen korkeakoulu, jollaisen katsottiin sopivan maan etevimpään teollisuuskaupunkiin. Maailmansota hautasi tämän suunnitelman, samoin kuin Tampereen raitiotien. Viimeiset 50 vuotta Tampereella on ollut kaksikin yliopistoa. Niiden yhdistymisestä on puhuttu yhtä kauan, mutta aina on löytynyt tarmokasta vastustusta. Perustelut ovat olleet muita kuin tieteellisiä tai koulutuksellisia, siis ennakkoluuloja, pelkoja ja mukavuustekijöitä. Sanoisin, että näköpiiri on ollut rajattu.

Nyt Tampereen kolme korkeakoulua, TAMK uutena jäsenenä, suunnittelevat jälleen yhdistymistä. Ne ovat keksineet asian aivan itse ja ovat saaneet kuulla, että juuri noin pitää toimia. Jopa muut yliopistot seuraavat tilannetta kannustaen eikä kyräillen. Tämä otollinen tilanne johtuu siitä, että tamperelaisten tavoitteet vastaavat juuri sitä mitä Suomen korkeakoulupolitiikassa on haluttu ja ehdotettu vuosikausia: korkeakouluja pitäisi vähentää, päällekkäisyyksiä pitäisi purkaa, voimia tutkimukseen pitäisi keskittää, ja duaalimalli pitäisi ajatella uudelleen. Mallia on haettu menestyvimmistä tiedemaista. Kovin vähän on tapahtunut, ei oikeastaan mitään. Yliopistojen välisessä kilpailussa on juututtu rahoitusmallilla kikkailuun, ja hallitus kuuntelee muita kuin yliopistoja.

Valtion kehitysretoriikka korostaa tehokkuutta ja kansakunnan kilpailukykyä. Tämä on pelottava, mutta järkevä perustelu, jos ajatellaan sitä miten maksetut verot käytetään ja mitä yhteiskunnalla on jäsenilleen jaettavaa. Yliopistolle tuollainen näköpiiri on liian rajattu, mutta sitä voi laajentaa. Yliopisto ei tähtää pieniin kustannuksiin vaan suureen vaikuttavuuteen. Koska resurssit eivät ole rajattomat, pitää olla tehokas, viisas ja kekseliäs. Tässä vastuu ja mahdollisuudet ovat yliopistoilla itsellään. Se on sitä oikeata autonomiaa, jota kannattaa puolustaa, eikä jättäytyä muiden kehitettäväksi.

Tampereella on keksitty, miten vaikuttavuuden voisi nostaa uudelle tasolle. Se edellyttää isompaa näkymää, isompia tavoitteita, isompia ajatuksia, enemmän ihmisiä, enemmän liikettä, enemmän rahaa eli isompaa yliopistoa. Sanon varmuuden vuoksi: ison yliopiston idea ei ole koko, vaan rajojen puute, monipuolisuus, joustavuus, yllätykset ja resurssit. Koolla on merkitystä silloin, kun haetaan paikkaa ja näkyvyyttä yhteiskunnassa ja tiedemaailmassa. Se maailma on suuri ja rajaton. Pirkanmaalta se pienikin ponnistaa. Totta. Mutta nouseeko ilmaan?

Pertti Haapala
vararehtori

Minun Afrikkani

Harri Melin

Harri Melin

En päässyt mukaan yliopistomme riemukkaisiin 90-vuotisjuhliin, vähän harmittaa. Osallistuin näet samaan aikaan Kapkaupungissa International Social Survey Programme-tutkimusohjelman (ISSP) vuosikokoukseen. Kokouksessa päätettiin ensi vuoden yhteisestä lomakkeesta, tällä kertaa teemana on valtion muuttuvat tehtävät. Käsittelimme myös ensimmäisen version vuoden 2017 lomakkeesta, siinä puolestaan tutkitaan sosiaalisia verkostoja.

Kokouksen ohella vierailin kahdessa yliopistossa. University of Western Cape (UWC) on Kapkaupungin kolmanneksi tärkein yliopisto. Sen vahvoja tutkimusalueita ovat terveystieteet ja yhteiskuntatieteet. Samalla yliopisto koordinoi SANORD-verkostoa. SANORD on pohjoismaalaisten ja eteläisen Afrikan maiden yliopistojen yhteistyöelin, joka organisoi henkilöstö- ja opiskelijaliikkuvuutta, järjestää vuosittaisia seminaareja ja ylläpitää tutkimusverkostoja. Tampereen yliopiston on tarkoitus liittyä jäseneksi vielä tämän vuoden aikana.

UWCn edustajat kantoivat huolta korkeakoulutuksen tilasta Etelä-Afrikassa. Maan talous kasvaa ripeästi ja maahan virtaa ulkomaalaisia investointeja. Kasvun esteenä on kuitenkin huutava pula koulutetuista asiantuntijoista. Apartheidin aikana yliopistot oli tarkoitettu vain valkoihoisille.  21 vuotta Apartheidin päättymisen jälkeen maa ei ole investoinut riittävästi koulutukseen. Etenkin ammattikouluja tarvitaan huutavasti lisää. Korkeakoulusektorilla osaajia kaivataan lisää sekä humanistisille aloille että yhteiskuntatieteiden aloille. Tällä hetkellä korkeakoulutuksen aloittaa noin neljännes ikäluokasta, mainittakoon, että Tansaniassa aloittajia on alle viisi prosenttia.

University of KwaZuluNatali on Durbanin suurin yliopisto. Opiskelijoita on noin 45 000. Se syntyi runsas 10 vuotta sitten kahden yliopiston ja kahden korkeakoulun yhdistymisen tuloksena. Nyt yliopisto on yksi maan arvostetuimmista tutkimusyliopistoista. Tamperelaisilla on ollut yhteistyötä sosiaalityön ja korkeakouluhallinnon tutkimuksen alueilla. Isännät ilmaisivat halukkuutensa vahvistaa jo käynnissä olevaa yhteistyötä ja avata portteja myös muille tieteenaloille. Suomen yliopistolaitos kiinnostaa myös Durbanissa. Minua suorastaan pommitettiin kysymyksillä, jotka koskivat yliopistojen kansainvälistymistä, rahoitusmallia, tohtorikoulutusta ja nuorten tutkijoiden asemaa. Myös Tampre3 tunnettiin. Meille ehdotettiin vertailevaa tutkimusta yliopistojen muutosprosesseista.

Entä se minun Afrikkani? Mieleen jäi kaksi tuokiokuvaa. Käynti Robben Islandin vankilasaarella pysäytti miettimään oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tärkeyttä. Kadulla soittanut nuorten jazzbändi taas huokui vahvaa uskoa tulevaisuuteen.

Harri Melin
Vararehtori

Salaiset Rake-raportit ovat paljastuneet

Kaija Holli

Kaija Holli

Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen näyttää synnyttävän ihmisten mielissä enemmän uhkakuvia kuin mahdollisuuksia, vaikka pitäisi olla toisin päin. Rakentaminenhan on uuden luomista ja kehittäminen vie asioita parempaan suuntaan, tai ainakin niin luulisi. Suomen yliopistot ry käynnisti toisen vaiheen rake-suunnittelun vuosi sitten ja nyt nuo aikaansaannokset ovat kaikkien tulkittavissa. Tulkintoja tuloksista on lähes yhtä paljon kuin tulkitsijoita. Raporttien julkistamistilaisuudessa ei jaettu riehakkaita suosionosoituksia millekään suunnitelmalle.

Hankkeen tavoitteet olivat kunnianhimoiset ja kristallinkirkkaat. Piti saada aikaan ehdotuksia, joilla parannetaan koulutuksen ja tutkimuksen laatua, piti mahdollistaa yliopistojen profilaatio, poistaa päällekkäisyyksiä, lisätä yhteistyötä ja muodostaa laadun ja kansainvälisyyden kannalta riittävän suuria kokonaisuuksia.

Selvityksissä  ei ehdotettu yhdenkään yliopiston lakkauttamista eikä yhdistämisiä, vaikka Tampere3 olikin kiittävästi mainittu monissa raporteissa, ilman sen kummempia kommentteja. Tiedekuntien, laitosten, yksiköiden, oppialojen tai vastaavien sulauttamista isommiksi kokonaisuuksiksi yli yliopistorajojen tai edes yhden yliopiston sisällä ei raporteista juuri löydy. Luopumisia on esitetty niin varovasti, että vaikka ne toteutettaisiin 100-prosenttisesti, ne eivät johda asetettuihin tavoitteisiin. Yhteistyön nimeen kyllä vannotaan useissa raporteissa ja sehän on hienoa. Vapaaehtoisesta yhteistyöstähän meillä onkin pitkäaikaista kokemusta.

Kandivaiheen ja maisterivaiheen erottaminen selkeämmin ja kanditutkinnon työelämärelevanttius nousevat myös esiin. Opiskelijoiden liikkuvuuden mahdollistamiseksi tämä ei olisikaan huono asia.

Tutkintorakenteiden ja sisältöjen uudelleen tarkastelu laajemminkin ei olisi ollenkaan pahaksi. Laaja-alaisia kandiohjelmia ja modulaarista tutkintorakennetta raporteissa kaivataan ja niistähän meillä on jo kokemusta. Laaja-alaisuutta vain ei ole kovin hyvin ymmärretty. Joku ihmetteli sitä, miten laaja-alainen kanditutkinto voi olla työelämärelevantti. Sopiikin ihmetellä, jos on luullut, että laajuus tarkoittaa opintopistemäärän lisäämistä tai että jokaiselle opetetaan massaluennoilla pikkuisen kaikkea ikään kuin yleissivistysmielessä. Ei ollut ymmärretty sitä, että tavoitteena on integroida eri oppialojen näkökulmia ja lähestymistapoja samaan aiheeseen ja saada opiskelija kiinnostumaan aiheesta laaja-alaisesti ja perusteellisemmin ja lisätä valinnan vapautta, niin että kukin saa tutkinnostaan mielekkään kokonaisuuden ja osaamisprofiilin. Opintojen suunnittelu on vaativaa työtä ja edellyttää, että osataan tehdä sisällöllisesti paitsi kiinnostavia myös työelämärelevantteja kokonaisuuksia.

Jäin miettimään, että kannattikohan tämä hanke, jos laskee työmäärän, mikä siinä tehtiin. Viidessä ryhmässä istui keskimäärin 10 henkilöä vähintään viisi kertaa, vähintään kaksi tuntia kerrallaan ja lukemattoman määrän tunteja matkalla jostain jonnekin ja lukemattoman määrän tunteja kirjoittaen ja lukien. Arvioisin, että vähintään 1 500 työtuntia. Nyt vain odotellaan tuloksia. Kauppatieteet pääsee varmaan nopeimmin maaliin, sillä ne ovat päättäneet ratkaista kaikkien 12 kauppatieteen yksikön profiloitumisen jämäkämmällä viestinnällä.

Viestinnästä tuli mieleeni, että viestiä pitäisi aina kun on viestittävää ja nyt kuulkaa on. Juuri saamani ennakkotiedon mukaan olemme läpäisseet laadunvarmistusjärjestelmien auditoinnin. Karvi on ilmaissut, että olemme tehneet hienoa kehittämistyötä. Läpäisty! Jippii!!!

Kaija Holli
Rehtori

Vaalipaneeli

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin asiasta kiinnostuneena kuulijana torstaina 19.3. Unifin, Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton järjestämään korkeakoulupoliittiseen vaalipaneeliin Helsingin yliopistossa. Yleisöä yliopiston pieneen juhlasaliin oli kokoontunut runsaat 100 henkeä, paneelissa olivat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet. Keskustelussa käsiteltiin kolmea teemaa: yliopistojen rahoitus, duaalimalli ja tiedeministeriö. Kerron vaikutelmia kahdesta ensimmäisestä.

Puolueiden edustajat olivat suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että koulutuksesta ei saa enää leikata. Yliopistojen taloudellista tilannetta pidettiin olosuhteisiin nähden kohtuullisena, mutta ei hyvänä. Kaikki näkivät uuden hallituksen lähtökohdat vähintäänkin vaikeina. Julkisen talouden tila on vaikea ja tulevissa valtion budjeteissa on säästettävä.

Panelistit peräänkuuluttivat pitkäkantoista tiedeohjelmaa, josta hallituksen toivottiin pitävän myös kiinni. Yhtenä mahdollisena yliopistojen rahoituksen lähteenä nähtiin nykyistä aktiivisempi oman pääoman kartuttaminen. Yliopistoja kannustettiin lahjoitusten hankintaan. Panelistien kannat jakaantuivat lukukausimaksuissa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Jotkut tyrmäsivät ajatuksen jo lähtökohtaisesti, toiset pitivät sitä hyvänä ja samalla testinä koulutuksen laadulle. Tässä asiassa kuultiin myös aivan uusi pelinavaus, jonka mukaan yliopistot voisivat periä lukukausimaksuja ulkomailla toteutetusta koulutuksesta. Kotimaassa tämä ei olisi edelleenkään mahdollista. Yliopistojen perusrahoitus nähtiin kuuluvan totaalisesti valtiolle. Lisäksi toivottiin, että rahoitus olisi ennustettavaa ja pitkäjänteistä. Toki yliopistoilta toivottiin lisää toiminnallista tehokkuutta.

Tilaisuuden järjestäjinä toimineet ammattiliitot ilmaisivat kannattavansa nykyistä duaalimallia. Korkeakoululaitoksen tulevaisuuden suhteen panelistit olivat niin ikään varsin samoilla linjoilla. Heidän mukaansa duaalimallia ei ole syytä purkaa. Ammattikorkeakouluilla nähtiin olevan erityinen koulutuspoliittinen tehtävä. Samalla kuitenkin toivottiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön löytävän uusia muotoja. Sen pitäisi olla olennaisesti jotakin muutakin kuin jumppasalien yhteiskäyttö, kuten joku asian kiteytti. Tampere3-hanke tunnettiin ja sille annettiin muutamissa puheenvuoroissa selkeää tukea.

Keskustelussa huomioni kiinnittyi vahvan kahtiajaon korostukseen. Tarvitaan kovatasoisia tiedeyliopistoja ja työelämälähtöisiä ammattikorkeakouluja. Minua jäi vähän ihmetyttämään, että mihin me sitten opiskelijoita koulutamme, jollei suomalaisille työmarkkinoille. Panelistit eivät myöskään halunneet vähentää yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen nykyistä määrää.

Vaaleihin on aikaa kuukausi. Kannattaa seurata maamme tulevaisuudesta käytävää keskustelua ja äänestää.

Harri Melin
Vararehtori

Tiedevaalit?

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Uskallan kirjoittaa politiikasta ja kysyä kannattaako tieteestä puhua eduskuntavaalien alla. Moni on jo innostunut. Itse asiassa (lähes) kaikki puolueet kannattavat investointeja tutkimukseen ja innovaatioihin. Vain osaamisella voimme menestyä ikuisessa kilpailussa maailman muiden kansojen kanssa. Tämä keksittiin jo 1800-luvulla, mutta se toimii vieläkin. Halutaan uskoa, että tiede ja tieto luovat uutta tuotantoa, työpaikkoja ja talouskasvua. Näin on tapahtunutkin – osassa maailmaa. Jatkammeko näin?

Vaikka viisas poliitikko vastustaa hukkainvestointeja, hän ei voi vastustaa sijoittamista omaan vaalipiiriin. Erityisen kannattavia investointeja ovat olleet korkeakoulut, joita on saatu koko maahan. Ne ovat pitäneet nuorison paikkakunnalla, tuoneet paljon julkista rahaa ja luoneet uusia työpaikkoja. Maakunta on vaurastunut, eniten Uusimaa, mutta muutkin. Jatkammeko näin?

Jokainen yliopisto, yliopistoväki ja ammattiliitot haluavat lisää resursseja, koska he haluavat edistää tiedettä ja elävät siitä. Lisäksi olisi toivottavaa, että investoinnit kohdistuisivat eritoten omaan yliopistoon ja siksi naapurin epäonnea ei pitäisi aliarvioida. Ministeri tai edes kansanedustaja omasta talosta olisi suureksi hyödyksi. Jatkammeko näin?

Vastuullinen virkamies taas ajattelee suurempaa kokonaisuutta. Siksi ministeriö haluaa korkeakouluille työnjaon ja jakaa resurssit kansallisesti järkevällä tavalla. Tämä on valtiollista tiedepolitiikka. Kun siihen lisätään välttämätön kasvupolitiikka, alueet ja korkeakoulut ovat osanen globaalissa kilpailupolitiikassa. Se on taas niin suuri asia, että sitä ei voi jättää paikallisesti johdettavaksi. Kehitystä on ohjattava. Ennen työkaluna oli ministerin mökkitien siltarumpu, nyt kannustimien säätäminen. Jatkammeko näin?

Opiskelijat ovat suuri äänestäjäjoukko. Ennen he äänestivät kuten vanhempansa tai päinvastoin. Nyt he ovat itsenäisiä ja vaativia. Heille luvataan mielellään enemmän opiskelupaikkoja, enemmän vaihtoehtoja, parempaa opintotukea ja varmaa työpaikkaa. Minäkin kannatan kaikkia näitä hyviä asioita. Jatkammeko näin?

Kokeeksi tekisi mieli vastata kaikkiin kysymyksiin: ei. Se tuntuu kuitenkin poliittiselta itsemurhalta. Tiedän, että saisin yhden äänen, siltä naiivilta tutkijalta, joka luulee, että tutkimusta rahoitetaan sen itsensä vuoksi – tai siksi että se parantaa maailmaa muualla kuin tässä ja nyt. Onneksi yksikään puolue ei pyytänyt minua ehdokkaaksi.

Pertti Haapala
vararehtori

Opetuksen ja tutkimuksen näennäinen yhteys

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Tästä on ihan pakko kirjoittaa tuoreeltaan. Tänään oli aamulla Alakuppilassa ensimmäinen strategiakahvila – tulevan strategian tekemiseen liittyvä uudenmuotoinen tilaisuus, jossa kahvin juomisen lomassa pöytäkunnittain pohdittiin sitä, mitä tutkimukseen ja sen tekemisen edellytyksiin liittyviä kehittämistavoitteita yliopiston tulisi asettaa strategiassaan 2016 – 2020. Väkeä ei ollut paljon paikalla, mutta keskustelu oli hyvää.

Esillä oli paljon tärkeitä aiheita, kuten tutkimuksen vaikuttavuus, vuorovaikutus, kansainvälisyys, tieteen avoimuus, tutkijan työn jatkuvuus, rekrytoinnit, tutkimuksen kannusteet jne. Mielestäni yksi aihe ponnahti ylitse muiden: Erään läsnä olevan tutkijan esittämä tutkimuksen ja opetuksen symbioosin näennäisyys. Hän osasi puheenvuorossaan lyhyesti ja selkeästi tuoda esiin yliopiston tulevan strategian kannalta niin tärkeän asian, että sitä ei voi ohittaa.

Me puhumme koko ajan opetuksen ja tutkimuksen yhteydestä. Opetus perustuu tutkimukseen, eikä ole hyvää opetusta ilman tutkimusta ja päinvastoin. Kaikki opettajat tutkivat ja tutkijat opettavat. Tätä mantraa hoemme koko ajan ja uskomme siihen. Todellisuus on läsnä olleen tutkijan omienkin tutkimusten perusteella täysin toinen.

Opetus ja tutkimus ovat meidän omassakin yliopistossamme täysin eriytyneet. Tutkijat tutkivat omissa ympäristöissään ja opetusta annetaan toisaalla. Tutkimuksen johtaminen on eri toimijoiden hallussa kuin opettamisen johtaminen. Tutkimuksen tukipalvelut on tyystin eriytetty opetuksen tukipalveluista. Rahoituslähteetkin ovat valtaosin eri tahoilla. Kauhukseni huomaan, että kaikkihan lähtee jo rehtoraatista, sillä olemme erotelleet opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavat tehtävät eri vararehtoreille. Lohdutan kuitenkin itseäni sillä, että nykyinen rehtoraatti toimii onneksi tiiminä ja käsittelee asioita yhdessä. Sitä kuvaa sekin, että strategiakahvilassa oli kanssani opetuksesta vastaava vararehtori, vaikka aiheena oli tutkimus.

Strategiakahvilan opiskelijapöytä kaipasi mahdollisuutta integroitua jo varhemmin opiskelun aikana tutkimusryhmiin. Tilaisuudessa havaittiin myös, että nytkin suunnittelemme oppimisympäristöjä ilman, että juurikaan kuulemme tutkimuksen tekijöitä – puhumattakaan, että suunnittelisimme oppimis- ja tutkimusympäristöjä. Ehkä viime vuosina on opittu yhdistämään tutkimus- ja innovaatioympäristöjä, mutta mihin on unohtunut oppiminen ja opetus?

Tämä asia on syytä ottaa strategian ytimeen ja kannustankin yliopistoyhteisöä pohtimaan aihepiiriä vakavasti ja visioimaan, minkälainen olisi yliopisto, jossa opetuksen ja tutkimuksen yhteys ei olisi näennäinen, vaan aito, ja mitkä olisivat ne keinot, joilla tavoitteeseen päästäisiin. Kiitos kaikille strategiakahvilaan osallistuneille!

Kaija Holli
Rehtori

Rakenteellinen kehittäminen

Harri Melin

Harri Melin

Suomessa on 14 yliopistoa, 6 yliopistokeskusta, 24 ammattikorkeakoulua ja 13 tutkimuslaitosta. Jokaisessa maakunnassamme on yksi tai useampi korkeakoulu ja tutkimuslaitosten toimipisteitä. Jokseenkin perustellusti voi väittää, että järjestelmämme on pirstaleinen. Kansainvälisessä vertailussa Suomi kyllä panostaa varsin paljon tutkimukseen ja korkeakoulutukseen, mutta panokset hajoavat kohtuuttoman pieniksi murusiksi.

Tampereen yliopisto on nykyisen strategiakauden aikana uudistanut rakenteensa. Aiempien yli 40 tulosyksikön sijaan meillä on niitä enää 13. Enkä usko, että kovinkaan moni haikailee pienten ainelaitosten perään. Syksyllä tehty tutkimuksen ulkoinen arviointi peräänkuulutti meiltä nykyistä suurempia tutkimusryhmiä ja vahvoja avauksia monitieteiseen tutkimukseen.

Suomen Akatemia tukee lähivuosien aikana yliopistollista tutkimusta tarjoamalla rahoitusta yliopistojen valitsemien strategisten alojen vahvistamiseksi. Samalla Akatemia edellyttää, että yliopistot myös luopuvat jostakin, joka ei ole niiden omien strategisten valintojen keskiössä.

Unifi on puolestaan käynnistänyt viittä koulutusalaa käsittävän selvitystyön yliopistojen profiilien vahvistamiseksi ja keskinäisen työnjaon selkeyttämiseksi. Työryhmien tavoitteena on tämän lisäksi parantaa koulutuksen ja tutkimuksen laatua sekä luoda edellytyksiä resurssien tehokkaan käytön kannalta riittävän suurten keskittymien rakentamiseksi. Työryhmien on määrä saada selvityksensä valmiiksi vielä kevään kuluessa.

Keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjaosta käy vilkkaana. Tiede- ja innovaationeuvosto on esittänyt, että mahdollistettaisiin sellaiset alueelliset tai paikalliset kokeilut, joissa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hallinto-, palvelu- ja opetustoimintoja yhdistetään samaan organisaatioon. Opetusministeri Krista Kiuru on äskeisessä lehtihaastattelussa tukenut tätä avausta.

Tampereen kolme korkeakoulua suunnittelevat keskinäisen yhteistyön radikaalia tiivistämistä. Vararehtoreiden työryhmän tehtävänä on toukokuun puoliväliin mennessä tuottaa ehdotus uuden tamperelaisen korkeakouluyhteisön profiilista, tutkimusalueista ja uusista, rajat ylittävistä tutkinto-ohjelmista.

Yliopistojen yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut. Tutkimus ja korkeakoulutus ovat keskeisiä tekijöitä kansakuntien ja alueiden hyvinvoinnin rakentamisessa. Meiltä odotetaan paljon. Siksi on tärkeää, että niukat tieteen tekemisen resurssit allokoidaan mahdollisimman hyvin. Rakenteellisessa kehittämisessä on järkeä.

Harri Melin

Vararehtori

Mukava vankila ja muita tarinoita

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Tunnetun tarinan mukaan joukko vankeja päätti paeta vankilasta ja teki täydellisen suunnitelman. Kun piti lähteä, osa vangeista alkoi epäröidä: ”Oikeastaan meillä on täällä melko hyvät olot… ja minne menemme ja mitä teemme kun olemme vapaita.” Niin homma kuivui. Tämän jutun kertoi tunnettu sosiologi Theodor Zeldin Nobel-säätiön symposiumissa 1994. Hänen aiheensa oli kansallinen historiankirjoitus: jos tutkija on sitä vastaan, hän kirjoittaa itsensä kansakunnan ulkopuolelle. Parempi siis pysyä ajatusten vankilassa.

Toisen tarinan mukaan korkea EU-henkilö on sitä mieltä, että EU alkaa rahoittaa yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimusta vasta sitten, kun tutkijat laskeutuvat norsunluutornistaan ja alkavat edistää yhteisön yhteisiä tavoitteita. Tämä on kulunut, mutta kätevä perustelu, kun halutaan pitää tutkimus poliittisessa ohjauksessa.

Kumpikin juttu näkee tutkimuksen ja yhteiskunnan suhteessa ongelman, joka on enemmän tai vähemmän totta. Totta kai tutkijat elävät omassa maailmassaan – ja saavatkin elää, jotta näkisivät toisten maailman. Meillä on myös vankilan hyvät puolet: lämpimät huoneet, siedettävää ruokaa, samanhenkistä seuraa ja turvallista – ja sitä paremmalta tuntuu, mitä pidempi kakku on papereissa.

Jos tällaiset tarinat eivät innosta, pitää keksiä parempia, sellaisia, jotka tuntuvat omilta. Jaloja tavoitteita on helppo keksiä ja laittaa ne jonoon. Tällaisia listoja sanotaan organisaatioiden strategioiksi. Niistä on tosin vaikea innostua, koska ne ovat valmiin maailman kuvauksia. Sellaisen sijaan ehdotan yksinkertaista metodia ajatella suuria: kuvittele millaisessa yliopistossa haluaisit ”elää”, opiskelijana tai opettajana. Kun ideaali on hahmotttunut, kuvittele onko se mahdollinen. Jos se ei ole, kuvittele, onko vika mallissa vai todellisessa maailmassa. Jos päädyt jälkimmäiseen, kuvittele, mitä asioita pitäisi muuttaa – ja mitä itse voisit muuttaa. Ja niin edelleen.

Näin syntyy unelmahöttöä. Askel todelliseen maailmaan on ajatella kaikki edellä mainittu arkisina asioina, jotka jokainen tuntee ja joista kärsii tai nauttii. En uskalla tässä kuvitella, mitä kaikkea silmien eteen näin avautuu, mutta ainakin todellisia asioita, joiden takana pilkistää suuria ajatuksia.

Kun yliopisto julisti oman strategiatyömme avuksi ja iloksi kirjoituskilpailun (uta.fi/ajankohtaista/yliopistoni), pidin ajatusta ensin naiivina. Enhän minä iso ihminen sellaiseen ala. Nyt tekisi mieli, mutta jouduin tuomariksi, enkä saa osallistua. Jos saisin, kannustaisin itseäni vaatimattomasti: se kultajyvä, josta tulee tulevaisuutemme, voi löytyä huonostakin tekstistä. Kaikki seulotaan ja voittajat palkitaan.

Pertti Haapala
vararehtori

Tiede kiehtoo

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Tampereella on hiljaista lauantaina 17.1.2015. Säätila on surkea, mutta hiljaisuus ei johdu siitä, vaan siitä, että kaikki ovat Tampere-talolla. Miksiköhän ne siellä ovat? No tietenkin siksi, että siellä on tiedetapahtuma Valoa pimeyteen. Neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma on tänä vuonna erityisen merkittävä siksi, että molemmilla Tampereen yliopistoilla on juhlavuosi. Tampereen yliopisto viettää 90- ja teknillinen yliopisto 50-vuotisjuhlavuottaan. Tiedevuosia on siis yhteensä 140.

Juhlavuosi näkyy myös Valoa pimeyteen -tiedetapahtumassa, jonka teemana on Tulevaisuus – nyt. Tapahtuman ohjelma on monipuolinen ja kiehtova. Mitähän kaikkea tiedämme nyt tulevaisuudesta? Mitenkähän se ihmispoloinen selviytyy tässä muuttuvassa maailmassa vai tarvitseeko se kenties muuttuvan maailman selviytyäkseen? Ehkäpä joitakin vastauksia saamme tapahtumassa ja jos emme, niin tutkittakoon lisää.

Syksyllä 2011, kun aloimme suunnitella nykymuotoista tiedetapahtumaa ajattelimme, että sitä järjestetään ainakin niin kauan kuin kävijämäärät kasvavat. Näin on tapahtunut tähän saakka, eikä tämä vuosi varmasti ole poikkeus. Tampere-talossa on kyllä tilaa, vaikka osallistujamäärät nousisivat reilustikin.

Valoa pimeyteen on hyödyllinen tavalliselle ihmiselle, joka saa tietoa siitä, mitä tutkitaan, miten tutkitaan ja ennen kaikkea mitä tutkimuksissa on havaittu ja mitä se tarkoittaa tai vaikuttaa ihmisen ja ympäristön hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Tapahtumassa voi myös viihtyä ja verkostoitua, oppia tuntemaan muiden tekemisiä ja muita ihmisiä. Tiedetapahtuma on tärkeä myös tutkijoille ja opettajille tieteen ja oman alan tunnetuksi tekemisessä, tutkimustulosten popularisoinnissa, uusien ideoiden saamisessa ja verkostoitumisessa. Eri alueiden huippuasiantuntijoiden esitykset avartavat kummasti omaa, varsin kapeaksi jäänyttä näkemystä tiedekentästä.

Yksi tamperelaisen tai pirkanmaalaisen tiedetapahtuman tärkeimmistä ansioista on se, että sitä tehdään yhdessä eri toimijoiden kanssa. Paitsi kaikki neljä korkeakoulua, mukana ovat myös Tampere-talo, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Aamulehti ja Pirkanmaan kulttuurirahasto. Sitoutuminen tapahtumaan on ollut erinomainen ja uskon, että kaikki osapuolet hyötyvät mukanaolosta.

Mikään tapahtuma ei synny itsestään, vaan vaatii työtä ja rahaakin – tämä tapahtuma enemmän työtä, jota ei tässä tapauksessa mitata rahalla. Tiedetapahtuma edellyttää myös aktiivisia osallistujia ja kannustan kaikkia yliopistoyhteisön jäseniä osallistumaan. Jos ei itse pääse, kannattaa yllyttää naapurit ja sukulaiset ja heidän kummin kaimansa mukaan. Tapahtumaan voi tulla koko perheen voimalla, sillä lapsia kiinnostavat varmasti robotit ja muut vempaimet. Heistä voi tulevaisuudessa tulla suuria tiedepersoonia, kun saavat virikkeitä jo varhain.

Kaija Holli
Rehtori

Paljon töitä ja joulun taikaa

Harri Melin

Harri Melin

Taas on vuosi vierähtänyt. Onko kyse pelkästään ikääntymisestä vai myös tekemisen lisääntymisestä, mutta jotenkin vuodenkierto tuntuu vain nopeutuvan ja nopeutuvan? Ennen oli tapana miettiä, kuinka viikonloput kuluvat niin nopeasti. Nyt huomaa ihmettelevänsä sitä, kuinka on jo taas perjantai ja tuliko viikon aikana tehtyä edes alkuunkaan kaikki suunniteltu.

Kuluvana vuotena on Tampereen yliopistossa tehty paljon töitä. Tutkimuksen ulkoiseen arviointiin osallistui eri tavoin suurin osa henkilöstöstä. Tuskin arviointipanelistit olivat lähteneet kotiyliopistoihinsa, kun saimme vieraaksemme laatujärjestelmän arviointiryhmän. Ennakkotietojen mukaan saavutamme myös tänä vuonna tutkintotavoitteemme, ja ainakin tohtoritavoite ylittyy reilusti. Yli 55 opintopistettä vuodessa suorittavien opiskelijoiden määrä kasvaa niin ikään tuntuvasti. Opetusohjelmia valmistellaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, suurin työ tulee tehdyksi ennen vuoden vaihtumista. Kauppiin rakennetaan uutta taloa ja samalla mietitään uusia tapoja toimia monissa asioissa.

Tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet prosessin, jonka tavoitteena on keskinäisen yhteistyön tiivistäminen. Lopputuloksena voi olla kokonaan uudenlainen korkeakouluyhteisö. Korkeakoulujen hallitusten puheenjohtajista ja rehtoreista koostuva ohjausryhmä antoi lokakuussa vararehtoreille tehtäväksi laatia kevään aikana suunnitelma uuden korkeakouluyhteisön profiilista, tutkimuksen painopisteistä, uusista tutkinto-ohjelmista ja toteutuksen tavoista. Suunnittelu on käynnistynyt kaikilla osa-alueilla. Kaikki tietävät, että nyt ollaan tekemässä jotakin ihan uutta. Kyse ei ole korkeakoulujen yhdistämisestä vaan kokonaan uudenlaisen toimintamallin rakentamisesta. Tässä vaiheessa selvitetään nykytilaa ja pohditaan sitä, mitä kaikkea uuden rakentamisessa pitääkään ottaa huomioon. Yksityiskohtaisen suunnittelun aika tulee vasta, kun hallitukset päättävät jatkosta.

Jouluun on aikaa viikko. Kaikkialla on hirveä kiire, tekemiset on saatava raportoitua, projektien talous täsmäämään, matkalaskut hoidettua ja monet muutkin työt saatetuksi loppuun. Tuntuu siltä kuin koko maailma pitäisi saada valmiiksi viimeistään perjantaina. Näin on joka ikisenä vuotena. Vuosi kyllä vaihtuu, mutta maailmaa emme saa valmiiksi, ehkä sitten ensi vuonna.

Joulu tulee joka vuosi, ja jos jouluun valmistautumisen ottaisi ihan kaikkien ohjeiden mukaan, kasvaisi tekemättömien töiden määrä entisestään. Vuosi on ollut työteliäs, ja voimme olla vähän ylpeitäkin työstämme. Nyt on aika levätä ja nauttia kaikesta siitä, mitä olemme tänä vuonna saaneet aikaan. Pimeimmässä vuodenajassakin on paljon hyvää, ja etenkin joulussa on aina oma taikansa. Hyvää joulua ja riemuisaa uutta vuotta!

Harri Melin
vararehtori