Miltä nyt tuntuu?

Kaija Holli

Kaija Holli

Eräs kollega kertoi, että kuukautta ennen kuin hän oli lopettamassa rehtorikautensa nekin, jotka eivät olleet aikaisemmin hänelle hymyilleet tai tervehtineet alkoivat niin tehdä. Itse en ole vastaavaa havainnut, mutta sitäkin useampi on viime aikoina kysynyt, että miltä nyt tuntuu. En tiedä, minkälaista vastausta he ovat odottaneet, mutta olen ehkä tuottanut pettymyksen vastaamalla, ettei miltään. Ehkä pitäisi tuntua joltain. Päässä tuntuu kyllä sinkoilevan ajatuksia ja ideoita ilman mitään rajaa, joten siitä voisi ehkä päätellä, että vapauttavalta. Ihmisen mieli ja ajatusmaailma on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se on niin kauan yksityisaluetta, kunnes julkituot jotain joko lausumalla ajatuksesi ääneen tai kirjoittamalla ne tai muuten vain toteuttamalla ne. Toisaalta ihmistä on aina kiinnostanut se, mitä toiset ajattelevat, enkä epäile hetkeäkään, etteikö kohta olisi laitteita, jotka pystyvät kilometrin päästä lukemaan salaisimmatkin ajatuksemme pilkun tarkkuudella.

Toinen juttu on kokonaan se, onko ideoilla ja ajatuksilla mitään merkitystä, jos ne eivät tule muiden tietoisuuteen. Joskus varmaan on, joskus taas ei. Pitäisi ehkä erotella ajatukset omaan käyttöön ja ajatukset muita varten. Pitäisi päättää, että näillä ajatuksilla vaikutan muihin ihmisiin ja asioihin, näillä itseeni, ja nämä ajatukset ovat huvin vuoksi.

Joulun tienoossa luin useita kirjoja ja jäin pohtimaan sitä, miten täynnä kirjailijan pää mahtaa olla mitä kummallisimpia ajatuksia, joista hän sitten kutoo mitä erilaisimpia tarinoita ja kudelmia. Kun kirjan on lukenut loppuun jää pohtimaan, että mitähän se kirjailija yritti sanoa, vai yrittikö mitään, kirjoitteliko vain huvin vuoksi. Ehkäpä hyvinkin yritti, mutta ei tavoittanut minun ajatusmaailmaani puhumattakaan ymmärryksestäni. Miten on ylipäätään mahdollista, että niin monet ajatukset tulevat edes jonkun ymmärtämiksi kun miettii sitä, miten erilaisia ja monimutkaisia ajatusmaailmat ovat ja miten erilaisia tapoja ja kykyjä meillä on ilmaista niitä ja miten erilaisia taitoja ja viitekehyksiä tulkita niitä. Yhden sanan puuttuminen tai lisääminen saattaa muuttaa jonkun mielessä sanoman aivan toiseksi.

Niinpä jos jäisin etukäteen miettimään, että mitenkähän esimerkiksi tämän blogitekstin voi tulkita, en voisi kirjoittaa ollenkaan. Minun on vain hyväksyttävä se, että lukijalla on oikeus tulkita tekstiä miten itse haluaa eikä minulla ole oikeutta päättää hänen puolestaan.

Itse asiassa olin aikeissa kirjoittaa kuluneista vuosista tai tulevista vuosista tai harmittavista asioista tai mukavista ihmisistä tai yhteistyöstä tai tulevaisuuden yliopistosta tai pakolaisuudesta tai luonnonkatastrofeista. Mutta enpä kirjoittanut, kun ajattelin, että jokainen saa kuvitella ja pohtia kaikki ne asiat ihan oman mielensä mukaisesti ja myös  tulkita ne tahtomallaan tavalla. Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen, vaikkei se liity tähän blogiin mitenkään. Se on se, että yliopistoyhteisössä on liikkunut huhu, että rehtoraatilla on olemassa salainen suunnitelma, jota se on kaikki nämä vuodet toteuttanut. Paljastan nyt, että suunnitelman nimi oli TEHDÄÄN TULEVAISUUS! Tampereen yliopiston muutos 2010 – 2015.  Seuraava salaisuus on alkamassa.

Lopuksi toivotan teille kaikille Hyvät Ihmiset Oikein Hyvää Tulevaa Vuotta ja Onnea ja Menestystä kaikissa toimissanne.

Kaija Holli
Rehtori

Joulunäytelmiä

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Luulin lapsena olevani nokkela ja selitin alakoulun uskontotunnilla, että Jumala onkin taruolento, samanlainen kuin joulupukki, johon ikään kuin uskotaan, vaikka tätä ei oikeasti ole olemassa. Opettaja ei pitänytkään tästä avauksesta ja koin (tai muistan niin) että minua jotenkin nöyryytettiin. Sain kuitenkin tavoitellun puheroolin koulun joulunäytelmässä, koska silloin muistin pitkiä virkkeitä ja puhuin selvästi.

Tämä konflikti yhteiskunnan kanssa ei jäänyt ainoaksi, mutta opin kerrasta, että yhteiskunta on myös eräänlainen näytelmä. Siinä toimitaan roolin mukaan, jotta saadaan juoni kulkemaan ja onnellinen tai onneton loppu. Tämän kaavan oppii nopeasti ja moni näytelmä perustuukin siihen, että katsoja tietää juonen. Kuka muuten katsoisi rakkauselokuvia tai poliittisia näytelmiä. Tosin viime aikoina on ollut vaikea seurata niin tupoteatteria kuin eduskuntaakin. Epäilen huonoja näyttelijöitä, koska käsikirjoituksen pitäisi olla ”vanha tuttu”.

Piirileikkiin ovat päässeet myös yliopistot. Kovasti lauletaan ja pyöritään, kunnes huomataan, että tuoleja todella vähennetään. Nyt tiedän, miltä lahjattoman joulu tuntuu. Vaikka lapsenakaan ei oltu aina kilttejä, joulupukki ei milloinkaan toteuttanut vanhempien uhkauksia.

Aidoimmassa eli koulun tai päiväkodin joulunäytelmässä jännittää ehkä eniten se, pysyykö kuusi tai tähti paikallaan tai sanovatko näyttelijät ulos juuri sen, mitä on tulollaan. Joulun vaikeasti tajuttava sanomakin tulee kai selväksi, mutta jälkeenpäin kaikki muistavat vain kirkkaat silmät. Niiden edessä jokainen valepukki epäilee asiaansa, luulen. Silti uskon, että oikea joulupukki antaa tämän sijaisilleen anteeksi.

Aikuisille joulumetaspektaakkeli voi olla jopa ahdistava. Millainen olisi vaihtoehtojoulu? Ei välttämättä karu ja lahjaton. Mallia voisi ottaa Ingmar Bergmanin elokuvasta Fanny ja Alexander. Siinä vauras teatterinomistaja Gusse-setä unohtaa näytelmät ja on oma itsensä, hyvässä ja pahassa. Sedän perustelut menivät tähän tapaan: eikö meillä ole oikeus olla onnellinen tässä omassa pikku maailmassamme? Ainakin kerran vuodessa.

Tämä oli 53. digipakinani ja viimeinen. Kiitän varsinkin niitä lukijoita, jotka ovat sanoneet, etteivät saa aina selvää mitä lopulta ajattelen. En minäkään.

Pertti Haapala
vararehtori

Innostuako sotesta vai joutua epätoivoon?

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Usein on niin, että kun jokin asia on riittävän kauan ratkaisematta, ketään ei enää kiinnosta se, minkälainen ratkaisu syntyy, vaan että ratkaisu ylipäätään syntyy. Soten kohdalla on käynyt juuri näin.

Massiivisen hankkeen muotoseikat ja rakenteet ovat vieneet kaiken huomion. Itsehallintoalueiden määrä vei viimeisenkin huomion siinä määrin, että ihminen pääsi unohtumaan kokonaan. Toki valinnan vapaudesta keskusteltaessa on käynyt päinvastoin. Erheellisesti on tulkittu sen tarkoittavan sitä, että yksittäinen potilas saa jatkossa shoppailla erilaisia palveluja vapaasti mielin määrin ja valita missä ja miten itseään hoidattaa.

Kartalla sote- ja itsehallintoalueet näyttävät ihan helpoilta katsella, mutta mitähän ne mahtavat sisältää. Mitä vaikutuksia niillä on olemassa olevaan systeemiin, rakennuksiin, laitteisiin, henkilöstöön, tietojärjestelmiin, kustannuksiin ja tietenkin siihen oleellisimpaan, ihmiseen ja hänen hoitoonsa ja hyvinvointiinsa? Lähtökohtaisesti oli kyse sosiaalityön ja terveydenhoidon (sote) yhdistämisestä asiakkaita/potilaita/kansalaisia hyödyttävällä tavalla, mutta nyt paitsi asiakas, myös sosiaalityön ja terveydenhoidon yhteys on unohtunut kokonaan.

Onko yliopistolla jotakin roolia ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä sotesta syntyy? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki odottavat jonkin ihmeen tapahtuvan ja jonkun vain tekevän valmiiksi sen hallituksen vaivalla päättämän soten, johon sitten muut yrittävät sopeutua ja jota kaikki voivat rauhassa moittia. Entäpä, jos emme suostuisi tähän, vaan ottaisimme aktiivisen roolin ja tekisimme sotesta sellaisen kuin me haluamme? Yliopistollahan pitäisi olla osaamista, ennakkoluulottomuutta, kekseliäisyyttä, uudistamiskykyä. Sillä on johtamistaitoa, tutkimuksellista otetta, opetustaitoa, julkishallinnon tuntemusta, substanssin osaamista sekä terveyteen ja hyvinvointiin että sosiaalityöhön liittyen. Mistä sitten kiikastaa? No ei mistään. Meidän ei pidä jäädä odottamaan, että joku kysyy meiltä tai pyytää meitä, vaan meidän pitää näyttää esimerkkiä.

Meillä on yksi valtakunnan johtavimmista sosiaali- ja terveystieteen keskittymistä. Opetamme ja tutkimme sosiaalityötä, laaja-alaisesti ihmisten ja väestön terveyttä sekä johtamista ja julkista hallintoa. Onhan kummallista, jos tästä ei synny mitään. Kaupin kampus haaveilee hyvinvointiopetusterveyskeskuksesta (pisin kirjoittamani sana ikinä) ja sen toteutuessa meillä on konkreettiset puitteetkin yhdistää sosiaalityön ja terveydenhoidon osaaminen luovalla tavalla pitäen ihminen keskiössä. Tutkimusaiheista ei tule olemaan pulaa ja opetettavaa riittää kaikkiin suuntiin. Tämä edellyttää oman ajatusmaailman avartamista, omalta mukavuusalueelta poistumista ja edelläkävijän roolin ottamista. Siihen kannustan.

Kaija Holli
Rehtori

Ainejärjestöt

Harri Melin

Harri Melin

Tampereen yliopisto on viettänyt kaiken vuotta 90-vuotisjuhliaan. Journalistikoulutus on ehtinyt samaan kunnioitettuun ikään, ja nuorisotyön koulutus juhlii kuluvalla viikolla 70-vuotistaivaltaan. Myös moni yliopistomme ainejärjestöistä täyttää näihin aikoihin tasavuosia.

Itse olen Interaktion kasvatti. Interaktio perustettiin syksyllä 1965 sosiologian ja sosiaalipsykologian opiskelijoiden järjestöksi. Opiskeluvuosinani aineyhdistykset olivat hyvin innokkaita maailman muuttajia. Meille ei riittänyt, että koetimme tehdä yliopistosta demokraattisen ja se, että tutkintovaatimuksissa näkyvät kriittisen kritiikin uusimmat virtaukset. Kannoimme huolta Afrikan nälästä ja suomalaisten kenkä- ja nahkatyöläisten työehdoista. Luonnollisesti vaadimme parempaa opintotukea. Kaikkia näitä tavoitteita vauhditettiin lähes jokaviikkoisilla marsseilla yliopistolta Keskustorille. Illalla juotiin sitten A-olutta.

Yliopistomme on uudistanut rakenteensa ja toimintansa. Aineyhdistykset ovat pysyneet muutosten tahdissa. Esimerkiksi Interaktio ei enää yhdistä vain sosiologian ja sosiaalipsykologian opiskelijoita. Nykyisten sääntöjensä mukaan yhdistyksen tarkoituksena on toimia Tampereen yliopiston sosiaalitieteiden opiskelijoiden oikeuksien ja sosiaalisen turvallisuuden puolesta, edistää sosiaalitutkimuksen opiskelun, opetuksen ja tutkimuksen kehittämistä sekä toimia yhdyssiteenä sosiaalitieteitä opiskelevien välillä sekä edistää heidän yhteistyötään muiden ainejärjestöjen jäsenten kanssa. Samanlaisen uudistumisen ovat kokeneet lähes kaikki ainejärjestöt.

Aineyhdistyksillä on tärkeä tehtävä paitsi opiskelijoiden edunvalvojina, myös kasvattajina. Tutortoimintaa ei olisi ilman aineyhdistyksiä. Päivittäinen vertaisohjaus, tenttikysymysten pankit ja erilaiset liikuntamuodot ovat olennaisen osa opiskelijoiden sujuvaa arkea. Aineyhdistykset koordinoivat myös tutkinto-ohjelmien erilaisissa työryhmissä puurtavien hallopedien toimia. Opetuksen kehittämisessä opiskelijoiden kokemuksen mukaan saaminen onkin erityisen tärkeää.

Omista opiskeluajoista kaikkein lähtemättömimmät muistot koskevat kuitenkin hauskanpitoa. Interaktion ja Cortexin bileet Ylioppilastalolla olivat aina loppuunmyytyjä. Yhteiset illanvietot opiskelijoiden ja laitoksen väen kanssa ruokkivat sosiologista mielikuvitusta joskus niin runsaasti, että opiskelijanuorukaisten päitä suorastaan pakotti seuraavana aamuna.

Toivotan onnea kaikille tasavuosia juhliville aineyhdistyksille ja menestystä tuleviin toimiinne. Teette erinomaisen tärkeää työtä koko yliopistomme parhaaksi.

Harri Melin
Vararehtori

Selvitysten luvattu maa

Kaija Holli

Kaija Holli

Tehdäänköhän missään muualla niin paljon selvityksiä kuin Suomessa? Onkohan kukaan selvittänyt sitä, mitä tehdyistä selvityksistä on seurannut? Välillä vaikuttaa siltä, että selvityksen käynnistämisen luullaan riittävän ratkaisuksi esiin nousseeseen ongelmaan tai korkeintaan antavan aiheen lisäselvitykseen. Tulee mieleeni sektoritutkimuslaitosten selvitykset. Tarve uudelleen organisointiin oli havaittu jo vuosia sitten ja selvityksiä oli tehty useita, mutta ne eivät olleet johtaneet mihinkään toimenpiteisiin. Pari vuotta sitten tehdyn selvityksen jälkeen silloinen pääministeri totesi, että nyt loppuu selvittely, toimikaa. Jotain on tapahtunutkin, mutta onko riittävästi, jää vielä nähtäväksi.

Yliopistomaailmalla ei toki ole yhtään kirkkaampaa kruunua selvitysten tekemisessä.
Suomen yliopistot ry (Unifi ry) on tehnyt kaksi kierrosta nk. Rake-selvityksiä eri tieteenaloilta. Osa toisen vaiheen selvityksistä, kasvatustiede, psykologia ja taideaineet, ovat vielä kesken. Ensimmäisen kierroksen selvityksistä saatu hyöty oli se, että dekaanit eri yliopistoista ja eri tieteenaloilta saatiin istumaan saman pöydän ääreen ja havaitsemaan, mitä kaikkea missäkin yliopistossa tehdään. Sehän oli tietysti hyvä alku, mutta siitä ei vielä seurannut mitään, paitsi jatkoselvittelyt. Seuraavassa selvityksessä edellytettiin, että mukana ryhmissä olisi vähintään vararehtoritaso, jotta konkreettisia ehdotuksia ja päätöksiäkin syntyisi.

Osassa ryhmien raporteista onkin varteenotettavia ehdotuksia, mutta ne eivät vielä paperilla muutu todeksi. Uuden rakentamisessa ei näytä olevan mitään ongelmaa, mutta olemassa olevasta luopuminen on kaikkialla vaikeaa.

Yliopistoja on arvosteltu vahvoin sanakääntein aikaansaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä profiloitua ja tehdä rakenteellisia uudistuksia. Näin Tampereen näkövinkkelistä voisi sanoa, että yritetty on. Viimeisten viiden vuoden aikana on uudistettu mittavasti sekä toimintoja että rakenteita ja luulisi, että Tampere3:n rakentaminen vastaa vaativiakin tavoitteita.

Rake-ryhmien työ ei myöskään ole mennyt ainakaan vielä hukkaan, sillä niiden pohjalta työstetään mm. Tampereen ja Turun yliopistojen dekaanien toimesta yhteisiä tutkintoja. Ovatko ne sitten käytännössä mahdollisia, jää nähtäväksi. Nähtäväksi jää myös, kuka ampuu ne ensimmäisenä alas, jos ei muutoin, niin siksi, että ne oli väärin prosessoitu.

Kaija Holli
Rehtori

 

Tampere3 lisää opiskelumahdollisuuksia

Harri Melin

Harri Melin

Tampere3-prosessi on puhuttanut kesän ja syksyn aikana sekä korkeakouluväkeä että poliitikkoja. Tamperelaisten suunnittelema uusi toimintatapa herättää kiinnostusta koko maassa. Suunnitelmamme istuvatkin vallan mainiosti uuden hallituksen tavoitteisiin uusista alueellisista osaamiskeskittymistä. Kaikki eivät kuitenkaan pidä Tampere3-prosessista. Jotkut katsovat sen uhkaavan tieteen tasoa tai että se romuttaa korkeakoulutuksen duaalimallin.

Tampere3 prosessi jatkuu. Keväällä kerroimme, että haluamme olla edelläkävijöinä vaikuttamassa yhteiskuntamme kehittämiseen paitsi Tampereella myös valtakunnallisesti. Tässä työssä lähtökohtana ei ole taloudellinen tehostaminen tai olemassa olevien resurssien yhdistäminen. Sen sijaan olemme perustamassa täysin uudenlaista yliopistoa vastaamaan entistä paremmin yhteiskuntamme muuttuviin tarpeisiin. Tärkeällä sijalla on tyystin uudenlainen ajattelu koulutuksessa – opiskelijoille mahdollistammekin entistä joustavammat opintopolut ja sujuvan etenemisen tutkintovaiheesta toiseen tai työelämään.

Tässä hengessä olemme käynnistäneet syksyn alussa useita koulutusaloja koskevan valmistelun yhteisiksi koulutuspiloteiksi. Tavoitteena on, että syksyllä 2016 käynnistyy ainakin konetekniikassa, liiketaloudessa, matematiikassa, rakentamisessa, sosiaalityössä, terveydenhuollossa ja tietojenkäsittelyssä kolmen korkeakoulun yhdessä suunnittelemia opintojaksoja ja opintokokonaisuuksia. Yhteisesti suunnitellut opintokokonaisuudet tulevat osaksi kaikkien kolmen korkeakoulun ensi lukuvuoden opetusohjelmia. Niiden toteutuksesta voi vastata yksi korkeakoulu tai ne voidaan tehdä yhteistyössä. Olennaista on, että kaikki tunnistavat niiden tuottaman osaamisen osaksi opetusohjelmiemme osaamistavoitteita.

Opetusyhteistyö Tampereen yliopiston ja TTY:n välillä tiivistyy ensi vuonna entisestään, kun mahdollistamme valinnaisten opintojen vapaan suorittamisen yliopistojen välillä. Se tulee lisäämään olennaisella tavalla valinnaisten opintojen tarjontaa. Uskomme, että opiskelijaliikkuvuus kampusten välillä tulee lisääntymään merkittävästi.

Korkeakoulujen yhteistyöhanke saa uutta tuulta purjeisiinsa, kun Päivi Myllykangas aloittaa vetäjän työnsä marraskuun puolivälissä. Päiville on tarjolla paljon työtä, mutta Tampere3 on prosessi, jonka eteen kannattaa töitä paiskia.

Harri Melin

Vararehtori

Näinä aikoina

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Näinä aikoina ei uskalla sanoa mitään. Joku lukee sen kuitenkin väärin ja sitten täytyy selittää, että oikeastaan en tarkoittanut, että lukija on tyhmä. Jos valittaa ilmoista, perspektiivi on vääristynyt, koska pitäisi ottaa huomioon mikä on yleensä kohtuullista. Jos valittaa valtion asioista, on oikeassa tai väärässä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Jos sekaantuu korkeakoulupolitiikkaan, ensimmäinen vastaantulija huomauttaa, että oletko ottanut huomioon mitä siitä voi jollekin seurata. Pakko myöntää: en tullut ajatelleeksi.

Koska ajat ovat näin ahtaat, en kerro mitä pitäisi tehdä, vaan mitä tapahtuu joka tapauksessa. Esimerkiksi:

Kun maan talous ei kasva lähivuosina, ei ole uutta jaettavaa. Siis elintaso laskee. Ainoa mahdollisuus rikastua on uudelleenjako: ota naapurilta, työkaverilta tai sukulaiselta. Perheen sisällä ei kannata käydä tulonjakotaistelua, ellei aio erota voittajana.

Kun valtion ja kuntien verotulot eivät kasva, eikä soteuudistus tuo miljardisäästöjä, julkiset menot pienenevät. Se joka käyttää julkisia palveluita, käy koulua, joutuu sairaalaan tai odottaa lumiauraa, huomaa palvelun uupuvan. Ainoa mahdollisuus estää tämä olisi alentaa palkkoja tai pidentää työaikaa. Koska omaa oksaa ei kannata sahata, katseet kääntyvät naapuriin, työkaveriin, sukulaiseen – tai johonkin tuntemattomaan, vaikkapa jonkun kehitysmaan kansalaiseen.

Kun yliopistojen valtionapu pienenee, yliopistojen toiminta supistuu. Ainoa mahdollisuus estää tämä olisi alentaa palkkoja tai pidentää työaikaa. Koska emme sentään kustanna muiden aiheuttamia ongelmia, ainoa mahdollisuus on säästää muualta, joltakin tarpeettomalta sektorilta. Kaikki tilastot kertovat, että koulutus kannattaa – vaikka ei ehkä sitä millä hinnalla.

Kaikkiin ongelmiin on yleensä useampia ratkaisuja. Maan hallitus on ehdottanut tuottavuusloikkaa. Jos olemme viisi prosenttia ahkerampia kuin nyt, tuotantomme eli touhuamisen määrä kasvaa viisi prosenttia plus dynaamiset vaikutukset päälle. Se on huikea luku eikä maksa mitään! Loogista. Koska asia ei voi olla näin yksinkertainen, ei kannata hätäillä vaan odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Sitten tiedämme mitä olisi pitänyt tehdä. Viisasta.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa ensimmäisestä maailmansodasta ja Gallipolin kuuluisasta taistelusta. Juuri sata vuotta sitten australialaiset joukot tekivät sankarillisen maihinnousuyrityksen Turkkiin. Miksi? En minä tiedä. On ollut varmaan ahtaat ajat.

Pertti Haapala
vararehtori

Monimutkaiset ilmiöt eivät ratkea yksinkertaisilla keinoilla

- Kaija Holli

– Kaija Holli

Eipä taida onnistua maan edellisen hallituksen tavoite ”Maailman osaavin kansa vuonna 2020” semminkin, jos sen ajatellaan syntyvän niin yksinkertaisin keinoin, mitä nyt istuva hallitus tarjoilee. Osaamisen ja koulutuksen merkityksen kaikki tunnustavat, mutta se tuskin riittää edes ylläpitämään tasoa, saati sitten kohottamaan sitä.

Vaikuttaa siltä, että tänä päivänä yritämme yksittäisillä asioilla tai tempuilla ratkaista monimutkaisia asioita. Digitalisaation ja digimaailman kuvitellaan ratkaisevan kaikki oppimiseen liittyvät asiat. Eivät ratkaise. Nykypäivänä kaikkein suurimmat puutteet ovat sosiaalisten taitojen ja vuorovaikutustaitojen alueella ja niitä ei digimaailma paranna, pikemminkin päinvastoin. Toki digitaalisaation mahdollisuuksia ja hyötyjä ei pidä väheksyä, mutta se ei yksistään ole ratkaisu koulumaailmaan eikä oppimiseen. Monimutkaisiin ilmiöihin ei ole yksittäisiä ja yksinkertaisia ratkaisuja. Monitieteinen lähestymistapa on välttämätön, jotta syy-seuraussuhteet ja erilaisten asioiden vaikutusmekanismit ja vaikutuskeinot voidaan tunnistaa. On toki olemassa kapeita alueita, joissa yhden ongelman ratkaisua haetaan menemällä aiheessa riittävän syvälle, mutta monet yhteiskunnalliset ilmiöt ovat varsin monisyisiä ja kompleksisia.

Korkeakoulumaailmassa taas kuvitellaan, että yliopistojen profilaatio on se, joka ratkaisee kaiken. 10 vuotta sitten kuviteltiin, että innovaatiot ratkaisevat kaiken. Eivät ratkaisseet, eikä ratkaise profilaatiokaan. Yliopistojen ei pitäisi profiloida itseään hengiltä, sillä liiallisen erilaistumisen seurauksena osaaminen suppenee ja lähestymistapa asioihin kapenee. Monitieteisyys on se, mitä tarvitaan erilaisten ilmiöiden tutkimisessa ja opetuksessa, joskaan ei pidä taas kerran unohtaa, että tarvitaan myös syvälle menevää tutkimusta ja opetusta joillain alueilla.

Korkeakoulusektorilla ei ole yhtä yksittäistä temppua, joka ratkaisisi kaiken, ei sen enempää kuin koululaitoksenkaan puolella. Tutkimuksen monitieteisyys ja koulutuksen tarkasteleminen kokonaisuutena eikä eri sektoreihin jaettuna ovat ne ydinkysymykset, joihin pitäisi tulevaisuudessa panostaa. Entisestään kansainvälistyvä maailma tarvitsee avarakatseisia, erilaisia kieliä ja kulttuureja ymmärtäviä ja erilaisuutta suvaitsevia ihmisiä. Tampereen yliopiston termein maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia, sellaisia, joilla on riittävästi mielikuvitusta ideoidakseen ja riittävästi rohkeutta toteuttaakseen ideansa. Mielikuvitus on kaiken uuden luoja ja paras työkalu, mikä meillä on. Albert Einsteinin kerrotaan sanoneen, että mielikuvitus on tietoa tärkeämpää. Sillä tieto on rajallista, mutta mielikuvitus syleilee koko maailmaa.

Yliopistomme avajaisten suuri  ja aktiivinen osallistujamäärä osoitti hyvin, että tarvitsemme vuorovaikutusta, toistemme kohtaamista ja ajatusten vaihtoa – niistä saamme uutta intoa ja voimaa.

Kaija Holli
Rehtori

Kesä

Harri Melin

Harri Melin

Tuoreelta valtiovarainministeriltä Alexander Stubbilta karkasi sammakko, kun hän tokaisi uuden hallituksen tiedotustilaisuudessa, että professoreita on tähän asti motivoinut työssään lähinnä kolme asiaa: kesä-, heinä- ja elokuu. Hänen mukaansa tämä ei vastedes enää päde, hallitus näet tuo yliopistoihin kesälukukauden. Tämän ajatustavan mukaan yliopistoissa tehdään töitä korkeintaan yhdeksänä kuukautena ja kesällä otetaan rennosti.

Kesälukukausi ei ole uuden hallituksen keksintö. Kesälukukauden avulla on ratkottu melkein kaikkia yliopistokoulutuksen pulmia jo 1960-luvulta lähtien. Etenkin vaikeina taloudellisina aikoina kesälukukauden nähdään jouduttavan ratkaisevalla tavalla opiskelijoiden valmistumista, tarjoavan mielekästä tekemistä niille opiskelijoille, jotka ei ole kesätyötä, pitävän yliopistojen tilat tehokkaassa käytössä ja varmistavan, että yliopistoissakin tehdään työtä ympäri vuoden.

Kesälukukausi on jo olemassa. Tampereen yliopistossa on ollut vuosia käytössä sähköinen tenttijärjestelmä, joka mahdollistaa opiskelijoille ympärivuotisen opiskelun. Kesäyliopisto on tarjonnut vuosikymmeniä laajan kirjon opintojaksoja. Lisäksi Kielikeskus järjestää kesän aikana muutamia kursseja. Tämä kesänä käynnistyy myös Tampereen yliopiston oma kesäkoulu, jossa on mahdollisuus suorittaa kursseja useista tutkinto-ohjelmista. Lisäksi opiskelijat voivat sopia joustavasti myös erilaisista esseetehtävistä.

Puolustan jyrkästi sitä, että yliopiston opettajilla on vuoden aikana vähintään yksi pidempi jakso, jolloin he voivat keskittyä lukemiseen ja oman tutkimuksen tekemiseen. Tällä hetkellä kesäkuukaudet ovat yhtä kuin opettajien tutkimuskausi. Vaikka opetuksen osuus vuosityöajasta ei monella olekaan kohtuuton, on tutkimukseen keskittyminen lukukausien aikana haasteellista. Kirjoittaminen on hidasta ja vaatii pitkäjänteistä keskittymistä. Syvällinen perehtyminen tutkimuskirjallisuuteen vaatii rauhallista aikaa. Tämä ei kaikille onnistu syksyn, kevään ja talven tohinoissa. Kesä tarjoaa mahdollisuuden kaikkeen tähän.

Puolustan myös luovaa laiskuutta. Yliopistoissa pitää olla aikaa ajatella. Pitää olla aikaa olla jouten ja pohdiskella. Olen myös sitä mieltä, että yliopistojen opettajat ja tutkijat tarvitsevat kesälomaa. Kenenkään etu ei ole se, että emme huolehtisi tarpeellisesta palautumisesta vaan ajaisimme itsemme piippuun.

Eläköön kesä-, heinä- ja elokuu, eläköön kesä, silloin tehdään töitä ja ladataan akkuja. Hyvää kesää!

Harri Melin
Vararehtori

Tampereen Uusi yliopisto – mahdollisuus vai uhka?

Kaija Holli

Kaija Holli

Päätös jatkaa Tampere3 -prosessia tavoitteena kolmen korkeakoulun yhteinen uusi yliopisto tuntuu entistäkin paremmalta, kun tutustuu tarkemmin viime viikolla julkistettuun hallitusohjelmaan. Maailman osaavimmaksi kansakunnaksi vuonna 2020 pyrkivän maan koulutussektori sai kylmän suihkun havaittuaan osaamiseen liittyvät leikkaukset hallitusohjelmassa. Kylmä suihku saa aina aluksi haukkomaan henkeä, mutta kun alkusäikähdyksestä selviää, alkaa olo tuntua paremmalta. Tässä tapauksessa oloa helpottaa se, että olemme liikkeellä oma-aloitteisesti, oikeaan aikaan ja mitä ilmeisemmin oikeaan suuntaan. Vaikka perusrahoituksen vähennys, indeksikorotuksen jäädyttäminen ja täydentävän rahoituksen monimuotoiset leikkaukset kurjistavat selkeästi yliopiston taloutta, on ohjelmassa myös lupauksia, joiden varaan voi tulevaisuutta rakentaa. Mikäli hallituksella on kykyä investoida todellisiin, isoihin rakenteellisiin uudistuksiin ja uudenlaisten toimintojen kehittämiseen, se voi ohjata toimijoita tekemään rohkeita ja visionäärisiä ratkaisuja, joilla on sekä laadullisia että taloudellisia vaikutuksia.

Turhan säätelyn purkaminen, yhteistyön lisääminen, työnjako, päällekkäisyyksien poistaminen, vahvuuksiin keskittyminen, uusien työskentelytapojen edistäminen, toimintojen tehostaminen ja rationalisointi eivät liene kenenkään edunvastaisia. Toisaalta nämä eivät ole kenenkään edunmukaisiakaan, jos ne jäävät pelkäksi sanahelinäksi. Istuvan hallituksen kyvykkyyttä voi arvioida vasta, kun nähdään, miten se saa hallitustavoitteet toimeenpannuksi. Varmaa on se, että toimeenpano ei tule olemaan helppoa. Vastustajia tulee olemaan kaikilla sektoreilla enemmän kuin puolestapuhujia, vaikka jokainen myöntää, että jotain on pakko tehdä ja viimeistään nyt.

Hallitusohjelmassa on joitakin kirjauksia, jotka syystäkin kauhistuttavat korkeakoulusektoria. Korkeimman koulutuksen vähentäminen tuntuu vähintäänkin oudolta, semminkin kun viime vuosien suurin huoli on ollut se, että Suomessa korkeasti koulutettujen osuus ei enää kasva niin kuin muualla maailmassa. Itseäni huolestuttaa eniten se, että hallitusohjelmassa ei puhuta sanaakaan akateemisen tutkimuksen, perus- ja soveltavan tutkimuksen tärkeydestä. Innovaatiot, tuotteistus ja kaupallistaminen ovat vieneet kaiken huomion. Nämä tärkeät tutkimustuloksia eteenpäin vievät ja taloutta edistävät elementit on syytä huomioida, mutta niiden varassa ei yliopisto pärjää. Toisaalta sovelluksia ja tuotteistusta ei synny, ellei osata, haluta tai voida tehdä aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa perustutkimusta. Sitä taas ei voi tehdä ilman pitkäjänteistä rahoitusta.

Tampereen Uusi yliopisto saattaa olla meidän mahdollisuutemme, vaikka uhkakuvien virittelijöitäkin löytyy. Tuoreessa Aamulehdessä 3.5.2015 Veikko Vuorikoski vertaa Tampere3 -prosessia estejuoksuun ja epäilee, etteivät lainsäädännön muutokset ole ollenkaan varmoja poukkoilevassa nykypolitiikassa. Tässä hän saattaa olla oikeassa, mutta epäillessään, että jopa aiemmin suoritettujen tutkintojen arvostus alenisi, hän ehkä liioittelee. Lähtökohtaisesti korkeakoulujen toimijat itse suunnittelevat sekä tutkinto-ohjelmat että niiden sisällöt, kuten myös tutkimuksen, enkä usko, että he lähtisivät huonontamaan oman työnsä laatua. Tätä ei pidä edes vahingossa päästää tapahtumaan, siksi myös tästä aiheesta on syytä keskustella.

Kaija Holli
Rehtori