Muuttuva yliopisto

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Yliopiston muutosvaiheissa tuntuu välillä siltä, että olemme kadottamassa kosketuksen yliopiston alkuperäiseen merkitykseen ja olemukseen. Pelkona on, että rakennemuutoksissa syntyy vain lisää hallintoa ja yliopiston varsinainen tehtävä, tehdä tutkimusta ja antaa siihen pohjautuvaa opetusta, katoaa näköpiiristä. Muutosten tuottamia epäselviä välivaiheita on vaikeaa kestää.

Millainen on sitten yliopiston alkuperä? Minkä pitkän kehityksen osia me olemme?

On tunnettua, että yliopisto-ajatus alkoi kehittyä joskus keskiajalla kirkon ja luostarien oppineiden piirissä Italian ja Ranskan rintamailla. Itsenäisiksi toimijoiksi yliopistot tulivat vasta, kun niille annettiin erioikeudet. Bolognan yliopisto oli näistä vanhimpia, jonka vuoksi sitä kutsutaankin nimellä Alma mater studiorum, ”opinnoista huolehtiva äiti”.  Keisari Fredrik Barbarossa sääti tärkeän yliopistolain Authentica Habitan vuonna 1158, johon perustui Bolognan yliopiston vapaus opetuksessa ja tutkimuksessa.

Bologna veti puoleensa ympäri Eurooppaa opiskelijoita, jotka muodostivat kaupungissa yhdistyksiä, joita kutsuttiin nimityksellä universitates. Voisimme siis sanoa, että se tarkoitti alun perin järjestöjä, jotka pitivät huolta opiskelijoiden oikeuksista saada opetusta. Tosin universitas-nimitys oli käytössä myös kaikilla muillakin killoilla ja ammattikunnilla, joilla oli omat sääntönsä.

Bolognassa tästä kehittyi kaksi eri sääntökuntaa, meikäläiset (citramontani) ja heikäläiset (ultramontani), eli siis italialaiset ja vierasperäiset opiskelijat. Tästä syntyi myös kansakunta- ja osakuntajako, joka tunnetaan edelleen yliopistomaailmasta. Molempia siedettiin alusta alkaen.

Universitas muuttui merkitykseltään ja se alettiin ymmärtää oppineiden yhteisöksi, johon kuuluivat niin opiskelijat kuin opettajatkin. Olennaista oli, että paikalliset hallitsijat halusivat suojella yliopistojen oikeudellista asemaa. Laeissa määriteltiin, mitä tehtäviä varten opinahjot luotiin ja mitä eri tiedekuntia niihin kuului. Lait suojasivat yliopistoyhteisöä paikallisten mahtimiesten mielivallalta. Samalla kuitenkin edellytettiin, että se myös toimi  korkeamman opetuksen tyyssijana.

Vaikka yliopistolaitos on käynyt läpi monia kriisivaiheita ja muutoksia, eräitä olennaisia piirteitä on siinä kuitenkin säilynyt. Universitas on syntynyt opettajien ja opiskelijoiden yhteydestä ja yhteisöstä. Yliopistojen keskeisiin piirteisiin on alusta lähtien kuulunut myös tutkijoiden ja opiskelijoiden kansainvälisyys, korkeatasoiset keskukset ovat vetäneet puoleensa opiskelijoita ja tutkijoita yli kansakuntarajojen.

Ilman korkeimman vallan osoittamaa oppineisuuden arvostamista ja panostamista vapaaseen tieteeseen, ei yliopisto ole kuitenkaan koskaan kukoistanut.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Lukuvuosimaksut

Harri Melin

Harri Melin

Tampereen yliopisto ottaa käyttöön lukuvuosimaksut syksyllä 2017. Eduskunnan päätöksellä kaikkien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee periä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta vähintään 1 500 euron lukuvuosimaksua. Lukuvuosimaksuista on käyty vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan.

Puolestapuhujien mielestä maksut ovat osa koulutusvientiä ja ne tarjoavat korkeakoululuille uuden tavan rahoittaa toimintaansa. Maksut on nähty myös laadun mittarina, opiskelijoiden valinnat kertovat siitä, miten suomalainen koulutus asemoituu kansainvälisessä koulutuskilpailussa. Jotkut ovat korostaneet myös sitä, että suomalaisten veromarkat pitää kohdentaa nimenomaan suomalaisten nuorten koulutukseen.

Lukuvuosimaksujen vastustajat katsovat, että maksuttomuus on tärkeä arvo, josta meidän ei ole syytä luopua. Pelätään, että maksut merkitsevät ulkomaisten opiskelijoiden määrien romahtamista. Lisäksi monet uskovat, että seuraava askel on lukuvuosimaksut myös suomalaisille opiskelijoille.

Tampereen yliopisto valmistautuu lukuvuosimaksuihin. Asiaa pohtinut työryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Osana työtään ryhmä on selvittänyt lukuvuosimaksuja muissa Pohjoismaissa. Norjassa lukuvuosimaksuja ei peritä. Tanskassa ja Ruotsissa korkeakoulutus on ollut maksullista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille noin viiden vuoden ajan. Molemmissa maissa maksut vaihtelevat ohjelmittain 10 000 – 16 000 euroon. Maksujen käyttöön ottamisen jälkeen hakijoiden määrä laski jyrkästi, mutta on vähitellen kasvanut. Eurooppalaisista maista Saksa on päättänyt luopua lukuvuosimaksuista.

Helsingin yliopisto on ilmoittanut, että sen maisteriohjelmien maksut vaihtelevat 10 000 ja 25 000 euron välillä. Tampereen teknillinen yliopisto aikoo periä 12 000 euron lukuvuosimaksuja. Työskentelynsä perusteella työryhmämme esittää Tampereen yliopiston englanninkielisissä maisteriohjelmissa perittäviksi lukuvuosimaksuiksi 8 000 – 12 000 euroa.

Eduskunta edellyttää, että korkeakoulut perustavat maksujen rinnalle stipendijärjestelmän. Stipendi voi tarkoittaa maksusta vapauttamista, lisäksi se voi kattaa myös elinkustannuksia. Yliopiston edun mukaista on mahdollisimman houkutteleva stipendijärjestelmä. Yliopisto valmistelee kahdenvälisiä stipendejä Kiinan ja Vietnamin kansallisten järjestelmien kanssa. Finland University -yhteistyön puitteista samaa työtä tehdään Indonesian kanssa. Oma stipendijärjestelmämme on tarkoitus saada kuntoon ennen kesää.

Lukuvuosimaksut tulevat. On tärkeää, että niiden käyttöönottoa seurataan ja niistä saadut kokemukset hyödynnetään koulutuksen kehittämisessä. Tällä hetkellä meidän ulkomaalaisista opiskelijoista noin 80 prosenttia tulee EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Olisi erinomaisen hienoa, jos myös vastaisuudessa voisimme kertoa, että Tampereen yliopiston tutkinto-ohjelmat houkuttelevat opiskelijoita ympäri maailmaa.

Harri Melin
Vararehtori

Kansainvälisyys, verkostot ja search committee

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Yliopiston vetovoimaisuus riippuu suurelta osaltaan hyvistä opettajista ja tutkijoista. Kun yliopistoon pyrkivät sukupolvet vuosittain pienenevät, täytyy uusia opiskelijoita houkutella vähitellen myös Suomen ulkopuolelta. Joillakin aloilla on jo nyt tällainen tilanne jatko-opiskelijoiden suhteen. Yliopiston, yksiköiden, tutkinto-ohjelmien ja jokaisen opettajan ja tutkijan on hyvä ottaa tämä skenaario huomioon rakentaessaan tulevaisuuden suunnitelmia.

Kansainvälisyys ei siis ole jotain, joka tapahtuu oman työn tai oman maan rajojen ulkopuolella. Olemme osa kansainvälistä akateemista maailmaa, jossa vaihdetaan tietoja, luodaan verkostoja, ollaan kanssakäymisissä, tehdään tutkimusta. Tässä yhteisössä toimiminen on arvokasta, se on tärkeää itselle, omille oppilaille, kollegoille, ja se on arvokasta myös koko yliopistolle. Kansainvälisissä verkostoissa toimiminen edistää omaa tutkimuksen alaa ja suomalaisen tieteen tunnettuutta, ja se auttaa tutkijoita myös löytämään tehtäviä Suomen rajojen ulkopuolelta. Harva tohtori- tai post doc-tutkija onnistuu pääsemään vierailemaan tai työskentelemään ulkomaiseen yliopistoon ilman senioritutkijan verkostoja ja tukea.

Näitä verkostoja tarvitsemme myös silloin, kun rekrytoimme uusia työntekijöitä Tampereen yliopistoon. Tämän vuoden alusta lähtien on yliopistollamme toiminut vararehtorin johdolla työskentelevä hakutoimikunta (search committee).

Sen tehtävänä on auttaa yksikköjä löytämään myös ulkomailta mahdollisimman hyviä hakijoita avoimiin tenure track- ja professorin tehtäviin. Hakutoimikunnan työn luonteeseen kuuluu, että jokaista tehtävää varten etsitään juuri ko. alan verkostoja ja kartoitetaan potentiaaleja hakijoita. Tämä työ tapahtuu, ennen kuin rehtori on antanut luvan panna tehtävän hakuun, jotta varmistuttaisiin, että siihen on tarjolla varteenotettavia hakijoita. Tähän kartoitukseen ottavat aina osaa ko. tieteenalan asiantuntijat.

Hakutoimikunta tekee työtä hyvien kandidaattien löytymiseksi kansainväliseltä areenalta ja auttaa valmisteluryhmää sen työssä. Onnistunut rekrytointi on paras tapa vahvistaa Tampereen yliopiston asemaa kansainvälisessä ja kansallisessa kilpailussa.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Minun Afrikkani

Harri Melin

Harri Melin

En päässyt mukaan yliopistomme riemukkaisiin 90-vuotisjuhliin, vähän harmittaa. Osallistuin näet samaan aikaan Kapkaupungissa International Social Survey Programme-tutkimusohjelman (ISSP) vuosikokoukseen. Kokouksessa päätettiin ensi vuoden yhteisestä lomakkeesta, tällä kertaa teemana on valtion muuttuvat tehtävät. Käsittelimme myös ensimmäisen version vuoden 2017 lomakkeesta, siinä puolestaan tutkitaan sosiaalisia verkostoja.

Kokouksen ohella vierailin kahdessa yliopistossa. University of Western Cape (UWC) on Kapkaupungin kolmanneksi tärkein yliopisto. Sen vahvoja tutkimusalueita ovat terveystieteet ja yhteiskuntatieteet. Samalla yliopisto koordinoi SANORD-verkostoa. SANORD on pohjoismaalaisten ja eteläisen Afrikan maiden yliopistojen yhteistyöelin, joka organisoi henkilöstö- ja opiskelijaliikkuvuutta, järjestää vuosittaisia seminaareja ja ylläpitää tutkimusverkostoja. Tampereen yliopiston on tarkoitus liittyä jäseneksi vielä tämän vuoden aikana.

UWCn edustajat kantoivat huolta korkeakoulutuksen tilasta Etelä-Afrikassa. Maan talous kasvaa ripeästi ja maahan virtaa ulkomaalaisia investointeja. Kasvun esteenä on kuitenkin huutava pula koulutetuista asiantuntijoista. Apartheidin aikana yliopistot oli tarkoitettu vain valkoihoisille.  21 vuotta Apartheidin päättymisen jälkeen maa ei ole investoinut riittävästi koulutukseen. Etenkin ammattikouluja tarvitaan huutavasti lisää. Korkeakoulusektorilla osaajia kaivataan lisää sekä humanistisille aloille että yhteiskuntatieteiden aloille. Tällä hetkellä korkeakoulutuksen aloittaa noin neljännes ikäluokasta, mainittakoon, että Tansaniassa aloittajia on alle viisi prosenttia.

University of KwaZuluNatali on Durbanin suurin yliopisto. Opiskelijoita on noin 45 000. Se syntyi runsas 10 vuotta sitten kahden yliopiston ja kahden korkeakoulun yhdistymisen tuloksena. Nyt yliopisto on yksi maan arvostetuimmista tutkimusyliopistoista. Tamperelaisilla on ollut yhteistyötä sosiaalityön ja korkeakouluhallinnon tutkimuksen alueilla. Isännät ilmaisivat halukkuutensa vahvistaa jo käynnissä olevaa yhteistyötä ja avata portteja myös muille tieteenaloille. Suomen yliopistolaitos kiinnostaa myös Durbanissa. Minua suorastaan pommitettiin kysymyksillä, jotka koskivat yliopistojen kansainvälistymistä, rahoitusmallia, tohtorikoulutusta ja nuorten tutkijoiden asemaa. Myös Tampre3 tunnettiin. Meille ehdotettiin vertailevaa tutkimusta yliopistojen muutosprosesseista.

Entä se minun Afrikkani? Mieleen jäi kaksi tuokiokuvaa. Käynti Robben Islandin vankilasaarella pysäytti miettimään oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tärkeyttä. Kadulla soittanut nuorten jazzbändi taas huokui vahvaa uskoa tulevaisuuteen.

Harri Melin
Vararehtori

Suomalainen koulutusosaaminen

Harri Melin

Harri Melin

Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen kaupungin ja yliopistomme edustajia vieraili toukokuun lopussa Indonesiassa. Jakartaan meidät houkutteli Suomen Indonesian suurlähettiläs Kai Sauer, joka on yliopistomme alumni. Matkan aikana vierailimme lukuisissa johtavissa yliopistoissa, opetusministeriössä ja Jakartan kaupungin koulutoimessa. Lisäksi suurlähetystö organisoi suomalaista koulutusjärjestelmää ja opettajainkoulutusta käsitelleen kutsuseminaarin.

Seminaariin osallistui liki 70 indonesialaista koulutuksen huippuasiantuntijaa. Mikä saa yli 250 miljoonan asukkaan nopeasti kasvavan talouden kiinnostumaan pikkuisesta Suomesta? Nopea vastaus on tietysti menestyksemme PISA-tutkimuksissa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Jotkut Aasian maista ovat kirineet Suomen ohi, malleja on siis tarjolla lähempänäkin. Kansainvälisissä vertailuissa pärjäämisen ohella Indonesialaiset kertoivat vaikuttuneensa suomalaisen koulutusjärjestelmän kokonaisuudesta, opettajainkoulutuksesta ja tavasta jolla oppilaita kohdellaan.

Suomalaisen koulutussysteemin yksi erikoisuus on se, että meillä ei ole koulutuksen umpiperiä. Teinivuosien kouluallergia ei välttämättä johda syrjäytymiseen. Aikaa voi opiskelussa mennä normaalia pidempään, mutta kouluallergiasta joskus kärsineen nuoren on mahdollisuus päätyä yliopisto-opiskelijaksi muutoinkin kuin lukion kautta. Monissa maailman maissa tällainen ei ole yksikertaisesti mahdollista.

Kaikki suomalaiset opettajat ovat suorittaneet ylemmän korkeakulututkinnon, päiväkotien ja esikoulujen opettajista huomattava osa on niin ikään maistereita. Meillä opettajat ovat oman alansa arvostettuja huippuosaajia. Aasian maissa opettajaksi valmistutaan tyypillisesti kandidaattitutkinnolla. Lisäksi ammatin arvostus on monesti vaatimatonta ja palkat huonoja. Suomalaista opettajuutta arvostetaan myös siksi, että opettajilla on huomattavan laaja autonomia sekä sisältöjen että pedagogisten ratkaisujen suhteen. Indonesiassa koulutarkastajat pitävät huolen, että erikouluissa mennään ministeriön ohjeistamalla tavalla.

Koulukiusaaminen tuntuu olevan iso kansainvälinen ongelma. Suomessakin on kiusaamista, mutta ainakin indonesialaisten asiantuntijoiden mukaan suomalaiset oppilaat kunnioittavat toisiaan paljon enemmän kuin heidän kotimaassaan. He jaksoivat ihmetellä myös sitä, miten niin hyviin oppimistuloksiin päästään perin lyhyillä työpäivillä ja jokseenkin olemattomilla kotitehtävillä.

Suomalaisessa peruskoulussa, lukioissa ja korkeakouluissa on jotakin, joka toimii kansainvälisesti katsottuna poikkeuksellisen hyvin. Siitä kannattaisi tehdä ihan numeroa.

Harri Melin
vararehtori

Japanilainen juttu

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin helmikuun lopussa Kiotossa järjestettyyn kansainväliseen kongressiin, joka käsitteli insinöörejä. Kyse oli Doshisha yliopiston koordinoiman vertailututkimuksen ensimmäisiä tuloksia ihmetelleestä tilaisuudesta. Mukana oli projektin tutkijoita Japanista, Kiinasta, Ranskasta, Unkarista, Saksasta ja Suomesta. Tutkimusta rahoittavat säätiöt joiden taustalla on sellaisia yrityksiä kuin Mitsubishi, Toshiba ja Toyota. Tutkimuksessa puolestaan koetetaan selvittää insinöörien asemaa, innovatiivisuutta ja työn kokonaisuutta.

Japani on kärsinyt pitkään hitaasta taloudellisesta kasvusta. Selityksiä on monia. Modernisoituminen on ollut rajua. Maa ikääntyy nopeasti. Yksin elävien määrä kasvaa, ja perheiden koko pienenee. Perinteisten sosiaalisten verkostojen (suku, työyhteisö) merkitys vähentyy ihmisten arjessa. Nuorten sukupolvien suhde työhön on muuttunut, pitkät työviikot eivät enää viehätä kaikkia. Japanissa on edelleen hyvin vähän siirtolaisia. Lisäksi yhtenä mahdollisena hitaan kasvun selityksenä on pohdittu sitä, että mahtaisiko kaikki johtua insinöörien luovuuden huonontumisesta.

Japanilaiset akateemiset työmarkkinat poikkeavat monella tapaa suomalaisista. Meillä korostetaan hyvin paljon koulutusalaa ja alan sisällä vielä oppiainetta. Asiantuntijuutta rakennetaan monesti sangen kapean ammatillisen identiteetin varaan. Japanissa ei koulutusalalla ole kovin suurta merkitystä. Olennaista on, mistä yliopistosta valmistutaan, ja missä yrityksessä on oltu opintojen aikana harjoittelussa. Humanistinen koulutus voi johtaa teknologiajohtajaksi tai insinöörikoulutus henkilöstöhallintoon. Lisäksi nuoren asiantuntijan sosiaalisilla suhteilla on paljon suuri merkitys työnhaussa. Japanilaiset opiskelijat opiskelevat hyvin tehokkaasti. Jos halutaan hyvä työpaikka, tutkinto suoritetaan määräajassa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että opiskelijat käyvät hyvin harvoin kansainvälisessä vaihdossa.

Japanialaisia huolettaa se, että kansainvälisessä kilpailussa maan teollisuus on menettänyt asemiaan, ja monen mielestä muutos näyttää pysyvältä. Tästä näkökulmasta Suomea pidetään erittäin kiinnostavana tapauksena. Meillä yhdistyvät kansainvälisesti poikkeuksellisen tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä kansainvälisesti poikkeukselliseen innovaatiojärjestelmään tavalla, joka on tuottanut kovia näyttöjä. Suomessa kiinnostaa myös yliopistojen ja yritysten keskinäinen verkottuminen tutkimuksessa ja tuotekehittelyssä. Lisäksi japanilaisia ihmetyttää suomalaisten työpaikkojen matalat hierarkkiset rakenteet ja se, että työhyvinvointia pidetään yrityksen tuottavuuden kannalta tärkeänä ja panostamisen arvoisena juttuna.

Harri Melin
vararehtori

Leuhka kenguru

Pertti Haapala

Pertti Haapala

Törmäsin sitten kenguruun yliopiston pihalla. Ensiksi ajattelin, tietenkin, että mitähän se minusta ajattelee. Ei edes vilkaissut – tai ei ollut näkevinään. Leuhka kenguru. Istui vaan ja söi valtion kastelemaa tuoretta nurmea. Kenguruilla on täällä hyvät olot: täydellinen turvaverkko (suojelu), riittävästi ruokaa ja hyvät julkiset palvelut (puistot).

Mutta Lentävällä Kengurulla menee huonommin. Se on kansallinen lentoyhtiö Qantas, joka ilmoitti irtisanovansa 5000 työntekijää. Lisäksi hallitus haluaa myydä yhtiön osake-enemmistön ulkomaille, minkä laki nyt estää. Kansa tietenkin vastustaa kansallisen symbolin myymistä tiettyyn öljyvaltioon. Täällä kinataan nyt siitä, onko kansainvälinen lentokilpailu epäreilua, kun polttoaineen hinta ei ole kaikille sama, vai onko yhtiön johto epäpätevä. Palkasta päätellen ei voi olla. On asia mikä tahansa, julkisen keskustelun logiikka näyttää olevan, että kaikki muuttuu politiikaksi ja maailma muuttuu mustavalkoiseksi.

Kun täkäläiset puhuvat politiikkaa, ideaalimalleja on yleensä kaksi, amerikkalainen ja pohjoismainen. Nordic Welfare State on vahva brändi ja Suomesta kaikki tietävät koulutuksen, jonka tiedetään olevan vallan erinomaista. Opetusministeri on tulossa Suomeen opintomatkalle, ellei jo käynyt. Jos olisin neuvomassa, sanoisin, että laita ensiksi oma lapsesi kunnan kouluun. Siitä se lähtee. Suomalaista tasa-arvoa ihaillaan, mutta siitä ei haluta maksaa. Rikkaan maan veroaste on kaukana Suomesta.

Saman asian sanoivat tällä viikolla professorit Hans Keman ja Frank Castles, jotka esittelivät laajaa tutkimustaan demokratian toimivuudesta (performance of democracy). Siinä ei verrattu ihmisten oloja tai oikeuksia, vaan sitä miten poliittinen järjestelmä toimii: mitä ihmiset odottavat, mitä puolueet, hallitus ja valtio tekevät, mitä ihmiset lopulta saavat, kuka hyötyy mitäkin, ja ollaanko tuloksiin tyytyväisiä. Tutkimusaika oli pitkä ja mukana OECD+ maat. Luennon lopuksi professori julisti kilpailun tuloksen: and the winner is, Finland! Hännillä oli Kreikka. Ei siis mikään yllätys, mutta opetus oli: politics matter. En nyt sano, että Suomessa on maailman parhaat poliitikot, mutta jotakin hyvää, julkiset laitokset, joita toisaalla niin pelätään.

Sen verran ylpistyin saamistani välittömistä onnitteluista, että seuraavan kengurun kohtaan rohkeammin ja kerron heti mistä tulen.

Pertti Haapala
Visiting Fellow
Australian National University

Koulutusvienti

Harri Melin

Harri Melin

Viime maanantaina julkistettiin kansanedustaja Päivi Lipposen johtaman selvitysryhmän muistio ”Suomi kansainvälisille koulutusmarkkinoille”. Ryhmä esitti tavoitteeksi, että runsaan 10 vuoden kuluttua yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa olisi ainakin 60 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa, kun nyt heitä on noin 20 000.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo pitkään kannustanut yliopistoja lisäämään toimiaan koulutusosaamisen viemiseksi.  Miksi koulutusvienti? Ministeriön mukaan korkeakoulutus on yksi maailman nopeimmin kasvavia talouden lohkoja. Korkeakouluopiskelijoita arvioidaan tällä hetkellä olevan koko maailmassa noin 200 miljoonaa. Korkeakoulutuksen viennistä on tullut monissa maissa isoa bisnestä.  Suomella on erinomainen koulutus- ja innovaatiojärjestelmä, ja ministeriön mielestä koulutuksen vienti voisi olla tulevaisuudessa tärkeä tulonlähde myös Suomelle.

Meillä on totuttu ajattelemaan, että ilmainen koulutus on tärkeä osa suomalaista hyvinvointimallia. Kaikille taataan yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua, ja tämä koskee myös yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin pyrkiviä ulkomaisia opiskelijoita. Selvitysryhmä esittää, että korkeakoulut ryhtyisivät perimään lukukausimaksuja muilta kuin EU- ja ETA-maiden kansalaisilta ohjelmissa, jotka järjestetään muilla kielillä kuin suomeksi ja ruotsiksi.

Ehdotus on rohkea, mutta perusteltu. Tällainen ratkaisu ei romuta koulutuksen maksuttomuutta. Se mahdollistaa englanninkielisten ohjelmien kehittämisen ja pakottaa korkeakoulut panostamaan laatuun. Samalla se altistaa osaamisemme kansainväliseen vertailuun. Vastaavatko ohjelmamme opiskelijoiden tarpeisiin ja kuinka eteviä osaajia oikeastaan olemmekaan? Hyvien ohjelmien rakentaminen ei ole mikään helppo tehtävä, eikä se tapahdu käden käänteessä. Jos tällaiselle tielle lähdetään, merkitsee se yliopistoille melkoista oppimisprojektia.

Tampereen yliopisto on ollut mukana koulutusviennissä. Johtamiskorkeakoulu on toteuttanut tilauskoulutuksena julkisen talouden maisteriohjelmia Vietnamissa. Kokemukset ovat olleet hyviä: hankkeet ovat pakottaneet yksikön oppimaan uusia toimintatapoja, kehittämään vanhoja ja olemaan uudella tavalla rohkean aloitteellisia. Ensi vuonna Vietnamissa käynnistyy ensimmäinen julkisen hallinnon MBA-ohjelma, ja myös sen toteuttaminen kasvattaa osaamistamme.

Koulutusviennin periaatteista ja toimintatavoista on syytä keskustella. Tampereen yliopistossa keskustelu on alkanut – ja hyvä niin.

Harri Melin
vararehtori

Terveisiä Kiinasta

Tampereen yliopiston delegaatio vieraili kuunvaihteessa runsaan viikon matkalla Kiinassa. Mukana oli edustajia kasvatustieteistä, johtamiskorkeakoulusta, informaatiotieteistä, mediakasvatuksesta ja sosiaalitieteistä. Kävimme kolmessa kaupungissa ja 13 yliopistossa. Kiinassa on kaikkiaan yli 2 500 yliopistoa, joten ihan kaikkea emme ehtineet näkemään.

Kiina on investoinut viime vuosikymmenien aikana runsaasti tutkimukseen ja yliopistolaitoksen kehittämiseen. Tämä näkyy yliopistojen kampuksilla. Rakennukset ovat uusia ja niiden varustelu on vähintään yhtä korkealuokkaista kuin meillä. Kiinalaisen yliopiston kampus on kuin pieni kaupunki. Sekä opiskelijat että henkilökunta asuvat kampusalueella. Kampukselta löytyy kaikki palvelut liikunnasta terveydenhuoltoon ja kauppakaduista ravintolaryppäisiin.

Beijingin isot yliopistot ovat tyypillisesti kolme kertaa suurempia kuin Tampereen yliopisto: opettajia ja tutkijoita on noin 3 000 ja opiskelijoita noin 40 000. Tosin maisteriopiskelijoita on monissa yliopistoissa jokseenkin yhtä paljon kuin meillä. Runsas puolet opiskelijoista suorittaa vain kandidaatin tutkinnon. Lisäksi yliopistoissa on paljon erikseen työn ohella tutkintoa suorittavia opiskelijoita.

Kiina on aktiivisesti kansainvälistänyt yliopistojaan. Huomattava osa nuoremmista professoreista on suorittanut tutkintonsa Australiassa, Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa. Samalla yliopistot ovat verkottuneet systemaattisesti näiden maiden kanssa. Tämä tarkoittaa yhteisiä tutkimushankkeita, säännöllistä opettaja- ja opiskelijavaihtoa ja yhteisiä kesäkouluja tai muita opintokokonaisuuksia. Kaikilla vierailemillamme kampuksilla näkyi paljon länsimaisia opiskelijoita.

Miksi Tampereen yliopiston kannattaa olla aktiivinen Kiinan suuntaan? Kiinan merkitys maailman taloudessa ja politiikassa kasvaa. On tärkeää, että kehitämme tutkimusyhteistyötä kiinalaisten kollegoiden kanssa. Yhtä tärkeää on, että opiskelijoillamme on mahdollisuus opiskella hyvissä kiinalaisissa yliopistoissa.  Kiinassa on meneillään isoja yhteiskunnallisia muutoksia. Vaikuttaa siltä, että pohjoismaiset ratkaisut kiinnostavat sekä päättäjiä että yliopistoja. Voi olla, että meilläkin olisi jotakin annettavaa kiinalaisille kumppaneillemme.

Harri Melin
vararehtori

Syksyn lehdet

Kun olin nuori ja oli syksy, lauloimme poikakoulun ranskantunnilla – nuoren opettajattaren johdolla – Yves Montandin surumielistä rakkauslaulua Kuolleet lehdet. Siitä lähtien sanat ovat tulleet mieleen joka syksy, varsinkin kohta, jossa lehdet tippuvat maahan ääneti: ”sans faire de bruit”.

Edelleenkin Aleksanterin kirkkopuisto täyttyy syksyn lehdistä, mutta nyt niitä hätistellään jo aamusta kovaäänisillä puhaltimilla. Itse asiassa kolkko tunnelma alkaa jo aamuyöstä, kun lehdet kolahtavat postiluukusta. Ennen aamukahvia arvailen, mikä kauheus on päivän tarjous: kuka on huijannut ketä ja miksi rahaa kaadetaan taas väärään reikään. Hajoavatko maailma, EU ja Suomen kunnat jo tällä viikolla? Onko kaikki vihdoinkin pielessä myös maailman parhaassa maassa ja sen parhaassa kaupungissa? Siltä näyttää, jos seuraa aikaansa eli lukee syksyn lehtiä.

Negatiivisuus hallitsee mediaa kuulemma siksi, että se tuo esiin niitä asioita, jotka ovat ihmisille tärkeitä. Siis ongelmia? Niitä riittää, mutta enpä huomaa, että ihmiset juurikaan kertovat omista ongelmistaan. Sen sijaan niistä kertovat ammattivalittajat, niin amatöörit kuin maksetut kirjoittajat, joita sanotaan journalisteiksi. He näyttävät kilpailevan siitä, kuka tekee karuimman jutun. Miksi? Tiedän, mutta en sano.

Syksyn uutuus näin vaalien alla on kaiken vastustaminen. Se viehättää selkeydellään: kun ei tehdä mitään, säästyy rahaa ja verojakin voidaan laskea. Kun jokainen hoitaa omat asiansa (tulonsa ja menonsa) päästään eroon tuhlaavasta hallinnosta, turhista hoidoista, kalliista päivähoidosta, tarpeettomasta koulutuksesta, joukkoliikenteestä ja ylipäänsä investoinneista. Kun turhat menot karsitaan jää rahaa hoitaa lasten, vanhusten ja köyhien asiat kuntoon. Tosin muistelen, että nämä asiat hoidettiin jo edellisissä vaaleissa.

Kummallista ja surullista on se, että meillä on alettu vastustaa juuri sitä, mitä ennen on pidetty hyvänä, ja mikä tutkimusten mukaan on parasta yhteiskuntapolitiikkaa – ja mitä muu maailma haluaa. Mutta tämä onkin populistien syksy, mikä johtuu kai kovista sateista. Populismi kasvaa nimittäin märässä maassa.  Siementen kylväjä tietää itsekin, että satona on vain hukkakauraa ja torajyviä. Siksi vastustan populismia sen kaikissa väreissä ja kannatan globalisaatiota, Eurooppaa ja liikkuvaa Tamperetta. Syksyn lehdet haravoin sitten kun maa on kuivunut.

Pertti Haapala
vararehtori