Kevein matkatavaroin

Katariina Mustakallio

Kirsti Simonsuurella on hieno runo, jonka nimi on Kevein matkatavaroin. Sillä on tietenkin paljon syvempiäkin merkityksiä, mutta jatko-opiskeluvaiheessani yhdistin sen konkreettisesti matkantekoon. Siitä tuli erityisen rakas, kun sahasin junalla, kuten silloin tehtiin, Helsingin ja Rooman väliä. Koskaan ei ollut tarpeeksi keveitä matkatavaroita, aina rinkka painoi. Tämä kaikki tuli eilen elävästi mieleeni, kun olin avaamassa liikkuvuus-kahvilaa, eli Mobility Coffee -tilaisuutta, jossa kerrottiin tohtoriopiskelijoille erilaisista mahdollisuuksista ja kokemuksista jatko-opiskeluvaiheen liikkuvuuden suhteen. Tarjolla on nyt erilaisia rahoitusmahdollisuuksia Erasmus-vaihdosta Fulbright-apurahoihin ja muihin apurahoihin asti. Olisi erittäin hyvä, jos jokaiseen jatko-opintosuunnitelmaan sisältyisi myös jakso ulkomaisessa yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa.

Kun muinoin 1980-90 -luvuilla ryhdyin jatko-opiskelutovereitteni kanssa tekemään väitöskirjaa (kuten jatko-opintoja silloin kutsuttiin), ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että tutkimuksen tekoon kaivattaisiin kansainvälisiä vaikutteita. Onnekseni olin kuitenkin sellaisten opettajien – kuten Marjatta Hietala ja Päivi Setälä – vaikutuspiirissä, jotka pitivät itsestään selvänä, että tekisimme tutkimusta myös ulkomailla. Muutama toverini lähti Pariisiin ja kuunteli siellä sen ajan kuuluisimpien filosofien luentoja, eräs nykyinen professori lähti Englantiin, mistä imi uusimmat kaupunkitutkimuksen vaikutteet, toinen taas Amerikkaan ja tuli täysinoppineena gender-tutkijana takaisin. Minä puolestani Italiaan, jossa sain laaja-alaista oppia esimodernin maailman materiaalisesta kulttuurista. Vierailumme eivät olleet erityisesti etukäteen suunniteltuja, mutta silti saimme hyviä kontakteja kansainvälisiin tutkijoihin, silloin ikäisiimme jatko-opiskelijoihin, jotka vähitellen myös tohtoroituivat ja muodostavat nyt olennaisen osan sitä kansainvälistä tutkijaverkostoa, jonka kanssa suunnittelemme projekteja, konferensseja jne.

Vierailu toiseen maahan ja tutkijaympäristöön avaa monin tavoin silmiä: joutuu katsomaan omia tutkimusteemojaan uudesta näkökulmasta, miettimään ja perustelemaan kantojaan tarkemmin. Ulkomaan periodi on eräänlainen win-win-tilanne, vierailija saa uusia näkemyksiä ja ideoita, ja tuo mukanaan niitä myös vierailupaikalleen. Kanssakäyminen opettaa tulemaan toimeen erilaisissa tilanteissa ja samalla myös kielitaito karttuu. Itselleni pitkähköt Rooman-periodit ovat merkinneet suurta kulttuurista pääomaa, ja samalla olen myös alkanut arvostaa entistäkin enemmän koto-Suomea ja monia piirteitä sen akateemisessa maailmassa.

Nyt kun mahdollisuuksia on monia ja vierailun voi suunnitella tarkemmin jo etukäteen, kannattaa käyttää tilaisuuksia hyväksi ja lähteä rohkeasti katsastamaan maailmaa. Onnea matkaan!

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Pietari kutsuu

Harri Melin

Suomella on erityinen suhde Venäjään. Olemme olleet osa Venäjää ja käyneet kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Venäjällä ja Suomella on pitkä yhteinen raja. Meillä on paljon yhteistä historiaa ja kulttuuria. Taloudessa Venäjä on ollut – ja on edelleen – tärkeä kumppanimme. Suomalaiset matkailuyrittäjät suorastaan odottavat, että venäläiset turistit löytäisivät maamme uudelleen. Emme voi hyväksyä Venäjän toimia Krimin niemimaalla tai itäisessä Ukrainassa. Emme myöskään ymmärrä venäläistä sisäpolitiikkaa saati maassa rehottavaa korruptiota. Meitä suorastaan pöyristyttää se, että jotkut byrokraatit haluavat sulkea Pietarin eurooppalaisen yliopiston. Slaavilainen melankolia ja kaiho ovat osa omaakin olemistamme.

Kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta Venäjä on naapurimme myös huomenna; naapurit kannattaa tuntea ja heidän kanssaan kannattaa olla mahdollisimman hyvissä väleissä. Tuulisista ajoista huolimatta Venäjä tarjoaa paljon mahdollisuuksia yhteistyölle. Tampereen yliopistolla on tutkimusyhteistyötä monien venäläisten yliopistojen kanssa. Meillä on yhteinen maisteriohjelma Pietarin valtionyliopiston kanssa. Olemme tarjonneet hyvän hallinnon tuntemusta venäläisille asiantuntijoille. Tampereen yliopistossa on myös paljon venäläisiä opiskelijoita.

Parin viime vuoden aikana Tampereen kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) ja Tampereen yliopisto ovat neuvotelleet pietarilaisten lääketieteellisten yliopistojen ja terveysviranomaisten kanssa laajentuvasta yhteistyöstä. Lisäksi Pietarin kaupunki on kiinnostunut Smart City -yhteistyöstä koko kaupunkiseutumme kanssa. Viralliset yhteistyösopimukset on allekirjoitettu, nyt ollaan siirtymässä konkreettiseen tekemiseen.

Suunniteltuja konkreettisen yhteistyön muotoja ovat muiden muassa venäläisten terveydenhuollon ammattilaisten täydennyskoulutus yhdessä PSHP:n ja yliopiston kanssa, tamperelaisen tekonivelosaamisen vienti Pietariin ja BioMediTech-yhteistyö. Pietarilaisia kiinnostavat myös älyliikenne ja kiertotalous. Nyt ilmassa on tekemisen meininkiä, ja uskon, että konkreettisiin toimiin päästään vielä kuluvan vuoden aikana.

Pietari on hieno kulttuurikaupunki, jossa kannattaa vierailla. Tampereen Yliopiston Tukisäätiö on mukana Pietarin Suomi-talossa ja yliopistolaisten on mahdollista majoittua varsin edullisesti Suomi-talon vierashuoneissa. Pietari kutsuu.

Harri Melin
Vararehtori

Kansainvälinen verkostotyö tehostuu

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Tämän vuoden alusta lähtien on yliopistollamme toiminut kv-vararehtorin johdolla työskentelevä hakutoimikunta, jonka tehtävänä on auttaa yksikköjä löytämään mahdollisimman hyviä kansainvälisiä hakijoita avoimiin tenure track -tehtäviin ja professorin tehtäviin. Ensi vuonna toimintansa aloittaa kansainvälisten asioiden työryhmä, joka jatkaa tänä vuonna aloitettua kv-työtä. Tätä ovat edeltäneet aiempien vuosien  (2014 ja 2015) kansainvälisten kumppanuuksien ja sidosryhmien kartoitukset, joissa yliopisto on identifioinut partnereita ja strategisia kumppaneita yksikkö- ja yliopistotasolla. Työryhmän tehtävänä on kehittää yhteinen strategisten kumppaneiden verkosto.

Taustalla työssä on useita kansainvälisiä esimerkkejä, kuten Roskilden malli, The Critical Edge Alliance, joka koostuu samanhenkisten yliopistojen verkostosta. Roskilden mallissa strategista yliopistojen kv-verkostoa on rakennettu tutkimuksen haasteista käsin (Critical approaches to higher education in the 21st century).

Meillä lähtökohtana on, että kumppaniverkostoamme rakennetaan tutkimuksessa identifioitujen profiilialueiden, laaja-alaisen yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksen haasteiden pohjalta – ja lähtien jo olemassa olevista yhteyksistä kansainvälisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Verkostoa laajennetaan tarpeen mukaan.

Kumppaniverkostoa on tarkoitus käyttää yhteisiin tutkimus- ja koulutusprojekteihin, kv-tutkimusrahoituksen hakuun, liikkuvuuden lisäämiseen verkoston jäsenten kesken, sekä yhteisten tutkimusohjelmien luomiseen. Se voisi toimia ”bench markingin” apuna ja siitä voisimme kerätä myös asiantuntijaryhmiä tarpeen mukaan.

Ajatuksena on, että yhteistyön pitäisi olla eri puolia hyödyttävää ja aktiivista. Kumppanit voisivat olla verkoston jäseninä määräajan ja ajanoloon myös vaihtua. Verkostoajatus lähtee liikkeelle tutkimusyhteistyöstä, mutta mielellään siihen voisi olla sisällytettynä myös koulutusyhteistyötä ja henkilöstön vaihtosopimuksia ym. Olemme olleet yhteyksissä jo useampiin eurooppalaisiin yliopistoihin ja saaneet jo positiivisia vastauksiakin. Työryhmän puheenjohtajana toimii allekirjoittanut ja sihteerinä toimii Jaana Salmensivu-Anttila.

Lisätietoja: Katariina.Mustakallio@uta.fi

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Mistä eväitä vielä parempaan?

Seppo Parkkila

Seppo Parkkila

Yliopistomaailma on kokenut valtavan murroksen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Jonkinlaisella kaiholla ainakin itse muistan 1990-luvun alun kultaiset ajat, jolloin yliopistojen perusrahoitus oli lamasta huolimatta varsin ruhtinaallista ja virkoja oli yllin kyllin jaettavana – virkamiehiä ja -naisia kun oltiin. Voi toki olla, että tässäkin suhteessa aika on kullannut muistoni. 2000-luku toi kovenevan kilpailun tutkimusrahoituksesta ja julkaisujen määrää ja laatua alettiin mitata entistä tarkemmin. Muistan kuinka eräs kollegani totesi vuosituhannen vaihteen aikoihin, ettei mikään ole niin tärkeää kuin impact factorit. Hän oli tosin saanut tutkijanuran alkumetreillä koulutuksensa sittemmin edesmenneen akateemikko Leena Palotien oppilaana. Palotie tunnetusti julkaisi tutkimuksensa usein huippulehdissä ja artikkelit keräsivät – ja keräävät edelleen – valtavan määrän viittauksia.

Viime vuosina kovasta kansainvälisestä kilpailusta on tullut tiedemaailman status quo. Englanninkielisissä teksteissä julkaisemisen välttämättömyyttä kuvataan usein sanonnalla ”publish or perish.” Julkaiseminen erinomaisissa lehdissä on tullut erittäin haastavaksi. Julkaisusarjoja löytyy kyllä joka lähtöön, mutta valitettavan suuri osa niistä on täysin kelvottomia. Ulkoisen rahoituksen saamiseen ei enää välttämättä riitä, että hakemus on erinomainen. Tarvitaan vielä parempaa ja enemmän. Näistä syistä onkin ajankohtaista kysyä, mistä vielä löytyisi eväitä parempaan? Onneksi on monia keinoja, jotka yksi kerrallaan tai yhdessä parantavat mahdollisuuksia. Tampere3-yliopistoyhteisössä olemme juuri tehneet ratkaisuja, joilla pyrimme jatkossa helpottamaan tutkijoiden työtä ulkoisen rahoituksen hakemisessa. Uusi yliopisto toivottavasti lisää myös tieteenalojen välistä vuorovaikutusta ja helpottaa tutkimusta tieteenalojen välisillä rajapinnoilla. Tiede on kansainvälistä ja parhaat tutkimustulokset ja julkaisut syntyvät usein yhteistyössä kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa. Siksi tutkimusryhmien kansainvälisten suhteiden merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Vaikka kansainväliset ranking-mittaukset eivät kerro koko totuutta, niitäkin on hyödyllistä seurata. Times Higher Education -vertailussa Tampereen yliopisto sijoittui neljänneksi suomalaisista yliopistoista ja lisäksi useilla tieteenaloilla toiseksi. Kansainvälisessä vertailussa Tampereen yliopisto oli sijalla 251-300. Uusimmassa NTU-ranking-vertailussa yliopistomme sijoittui viidenneksi suomalaisten yliopistojen joukossa. Keskustelut lukuisten yliopistomme tutkijoiden kanssa ovat vakuuttaneet ainakin minut, että Tampereen yliopiston suunta on oikea. Yliopiston tutkimuksen laadun nousu on pitkäjänteisen ja kovan työn tulosta. Siitä kiitos koko yliopistoyhteisölle sekä tieteellisen työmme rahoittajille ja muille tukijoille!

Seppo Parkkila
Vararehtori

Muuttuva yliopisto

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Yliopiston muutosvaiheissa tuntuu välillä siltä, että olemme kadottamassa kosketuksen yliopiston alkuperäiseen merkitykseen ja olemukseen. Pelkona on, että rakennemuutoksissa syntyy vain lisää hallintoa ja yliopiston varsinainen tehtävä, tehdä tutkimusta ja antaa siihen pohjautuvaa opetusta, katoaa näköpiiristä. Muutosten tuottamia epäselviä välivaiheita on vaikeaa kestää.

Millainen on sitten yliopiston alkuperä? Minkä pitkän kehityksen osia me olemme?

On tunnettua, että yliopisto-ajatus alkoi kehittyä joskus keskiajalla kirkon ja luostarien oppineiden piirissä Italian ja Ranskan rintamailla. Itsenäisiksi toimijoiksi yliopistot tulivat vasta, kun niille annettiin erioikeudet. Bolognan yliopisto oli näistä vanhimpia, jonka vuoksi sitä kutsutaankin nimellä Alma mater studiorum, ”opinnoista huolehtiva äiti”.  Keisari Fredrik Barbarossa sääti tärkeän yliopistolain Authentica Habitan vuonna 1158, johon perustui Bolognan yliopiston vapaus opetuksessa ja tutkimuksessa.

Bologna veti puoleensa ympäri Eurooppaa opiskelijoita, jotka muodostivat kaupungissa yhdistyksiä, joita kutsuttiin nimityksellä universitates. Voisimme siis sanoa, että se tarkoitti alun perin järjestöjä, jotka pitivät huolta opiskelijoiden oikeuksista saada opetusta. Tosin universitas-nimitys oli käytössä myös kaikilla muillakin killoilla ja ammattikunnilla, joilla oli omat sääntönsä.

Bolognassa tästä kehittyi kaksi eri sääntökuntaa, meikäläiset (citramontani) ja heikäläiset (ultramontani), eli siis italialaiset ja vierasperäiset opiskelijat. Tästä syntyi myös kansakunta- ja osakuntajako, joka tunnetaan edelleen yliopistomaailmasta. Molempia siedettiin alusta alkaen.

Universitas muuttui merkitykseltään ja se alettiin ymmärtää oppineiden yhteisöksi, johon kuuluivat niin opiskelijat kuin opettajatkin. Olennaista oli, että paikalliset hallitsijat halusivat suojella yliopistojen oikeudellista asemaa. Laeissa määriteltiin, mitä tehtäviä varten opinahjot luotiin ja mitä eri tiedekuntia niihin kuului. Lait suojasivat yliopistoyhteisöä paikallisten mahtimiesten mielivallalta. Samalla kuitenkin edellytettiin, että se myös toimi  korkeamman opetuksen tyyssijana.

Vaikka yliopistolaitos on käynyt läpi monia kriisivaiheita ja muutoksia, eräitä olennaisia piirteitä on siinä kuitenkin säilynyt. Universitas on syntynyt opettajien ja opiskelijoiden yhteydestä ja yhteisöstä. Yliopistojen keskeisiin piirteisiin on alusta lähtien kuulunut myös tutkijoiden ja opiskelijoiden kansainvälisyys, korkeatasoiset keskukset ovat vetäneet puoleensa opiskelijoita ja tutkijoita yli kansakuntarajojen.

Ilman korkeimman vallan osoittamaa oppineisuuden arvostamista ja panostamista vapaaseen tieteeseen, ei yliopisto ole kuitenkaan koskaan kukoistanut.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Lukuvuosimaksut

Harri Melin

Harri Melin

Tampereen yliopisto ottaa käyttöön lukuvuosimaksut syksyllä 2017. Eduskunnan päätöksellä kaikkien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee periä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta vähintään 1 500 euron lukuvuosimaksua. Lukuvuosimaksuista on käyty vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan.

Puolestapuhujien mielestä maksut ovat osa koulutusvientiä ja ne tarjoavat korkeakoululuille uuden tavan rahoittaa toimintaansa. Maksut on nähty myös laadun mittarina, opiskelijoiden valinnat kertovat siitä, miten suomalainen koulutus asemoituu kansainvälisessä koulutuskilpailussa. Jotkut ovat korostaneet myös sitä, että suomalaisten veromarkat pitää kohdentaa nimenomaan suomalaisten nuorten koulutukseen.

Lukuvuosimaksujen vastustajat katsovat, että maksuttomuus on tärkeä arvo, josta meidän ei ole syytä luopua. Pelätään, että maksut merkitsevät ulkomaisten opiskelijoiden määrien romahtamista. Lisäksi monet uskovat, että seuraava askel on lukuvuosimaksut myös suomalaisille opiskelijoille.

Tampereen yliopisto valmistautuu lukuvuosimaksuihin. Asiaa pohtinut työryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Osana työtään ryhmä on selvittänyt lukuvuosimaksuja muissa Pohjoismaissa. Norjassa lukuvuosimaksuja ei peritä. Tanskassa ja Ruotsissa korkeakoulutus on ollut maksullista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille noin viiden vuoden ajan. Molemmissa maissa maksut vaihtelevat ohjelmittain 10 000 – 16 000 euroon. Maksujen käyttöön ottamisen jälkeen hakijoiden määrä laski jyrkästi, mutta on vähitellen kasvanut. Eurooppalaisista maista Saksa on päättänyt luopua lukuvuosimaksuista.

Helsingin yliopisto on ilmoittanut, että sen maisteriohjelmien maksut vaihtelevat 10 000 ja 25 000 euron välillä. Tampereen teknillinen yliopisto aikoo periä 12 000 euron lukuvuosimaksuja. Työskentelynsä perusteella työryhmämme esittää Tampereen yliopiston englanninkielisissä maisteriohjelmissa perittäviksi lukuvuosimaksuiksi 8 000 – 12 000 euroa.

Eduskunta edellyttää, että korkeakoulut perustavat maksujen rinnalle stipendijärjestelmän. Stipendi voi tarkoittaa maksusta vapauttamista, lisäksi se voi kattaa myös elinkustannuksia. Yliopiston edun mukaista on mahdollisimman houkutteleva stipendijärjestelmä. Yliopisto valmistelee kahdenvälisiä stipendejä Kiinan ja Vietnamin kansallisten järjestelmien kanssa. Finland University -yhteistyön puitteista samaa työtä tehdään Indonesian kanssa. Oma stipendijärjestelmämme on tarkoitus saada kuntoon ennen kesää.

Lukuvuosimaksut tulevat. On tärkeää, että niiden käyttöönottoa seurataan ja niistä saadut kokemukset hyödynnetään koulutuksen kehittämisessä. Tällä hetkellä meidän ulkomaalaisista opiskelijoista noin 80 prosenttia tulee EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Olisi erinomaisen hienoa, jos myös vastaisuudessa voisimme kertoa, että Tampereen yliopiston tutkinto-ohjelmat houkuttelevat opiskelijoita ympäri maailmaa.

Harri Melin
Vararehtori

Kansainvälisyys, verkostot ja search committee

Katariina Mustakallio

Katariina Mustakallio

Yliopiston vetovoimaisuus riippuu suurelta osaltaan hyvistä opettajista ja tutkijoista. Kun yliopistoon pyrkivät sukupolvet vuosittain pienenevät, täytyy uusia opiskelijoita houkutella vähitellen myös Suomen ulkopuolelta. Joillakin aloilla on jo nyt tällainen tilanne jatko-opiskelijoiden suhteen. Yliopiston, yksiköiden, tutkinto-ohjelmien ja jokaisen opettajan ja tutkijan on hyvä ottaa tämä skenaario huomioon rakentaessaan tulevaisuuden suunnitelmia.

Kansainvälisyys ei siis ole jotain, joka tapahtuu oman työn tai oman maan rajojen ulkopuolella. Olemme osa kansainvälistä akateemista maailmaa, jossa vaihdetaan tietoja, luodaan verkostoja, ollaan kanssakäymisissä, tehdään tutkimusta. Tässä yhteisössä toimiminen on arvokasta, se on tärkeää itselle, omille oppilaille, kollegoille, ja se on arvokasta myös koko yliopistolle. Kansainvälisissä verkostoissa toimiminen edistää omaa tutkimuksen alaa ja suomalaisen tieteen tunnettuutta, ja se auttaa tutkijoita myös löytämään tehtäviä Suomen rajojen ulkopuolelta. Harva tohtori- tai post doc-tutkija onnistuu pääsemään vierailemaan tai työskentelemään ulkomaiseen yliopistoon ilman senioritutkijan verkostoja ja tukea.

Näitä verkostoja tarvitsemme myös silloin, kun rekrytoimme uusia työntekijöitä Tampereen yliopistoon. Tämän vuoden alusta lähtien on yliopistollamme toiminut vararehtorin johdolla työskentelevä hakutoimikunta (search committee).

Sen tehtävänä on auttaa yksikköjä löytämään myös ulkomailta mahdollisimman hyviä hakijoita avoimiin tenure track- ja professorin tehtäviin. Hakutoimikunnan työn luonteeseen kuuluu, että jokaista tehtävää varten etsitään juuri ko. alan verkostoja ja kartoitetaan potentiaaleja hakijoita. Tämä työ tapahtuu, ennen kuin rehtori on antanut luvan panna tehtävän hakuun, jotta varmistuttaisiin, että siihen on tarjolla varteenotettavia hakijoita. Tähän kartoitukseen ottavat aina osaa ko. tieteenalan asiantuntijat.

Hakutoimikunta tekee työtä hyvien kandidaattien löytymiseksi kansainväliseltä areenalta ja auttaa valmisteluryhmää sen työssä. Onnistunut rekrytointi on paras tapa vahvistaa Tampereen yliopiston asemaa kansainvälisessä ja kansallisessa kilpailussa.

Katariina Mustakallio
Vararehtori

Minun Afrikkani

Harri Melin

Harri Melin

En päässyt mukaan yliopistomme riemukkaisiin 90-vuotisjuhliin, vähän harmittaa. Osallistuin näet samaan aikaan Kapkaupungissa International Social Survey Programme-tutkimusohjelman (ISSP) vuosikokoukseen. Kokouksessa päätettiin ensi vuoden yhteisestä lomakkeesta, tällä kertaa teemana on valtion muuttuvat tehtävät. Käsittelimme myös ensimmäisen version vuoden 2017 lomakkeesta, siinä puolestaan tutkitaan sosiaalisia verkostoja.

Kokouksen ohella vierailin kahdessa yliopistossa. University of Western Cape (UWC) on Kapkaupungin kolmanneksi tärkein yliopisto. Sen vahvoja tutkimusalueita ovat terveystieteet ja yhteiskuntatieteet. Samalla yliopisto koordinoi SANORD-verkostoa. SANORD on pohjoismaalaisten ja eteläisen Afrikan maiden yliopistojen yhteistyöelin, joka organisoi henkilöstö- ja opiskelijaliikkuvuutta, järjestää vuosittaisia seminaareja ja ylläpitää tutkimusverkostoja. Tampereen yliopiston on tarkoitus liittyä jäseneksi vielä tämän vuoden aikana.

UWCn edustajat kantoivat huolta korkeakoulutuksen tilasta Etelä-Afrikassa. Maan talous kasvaa ripeästi ja maahan virtaa ulkomaalaisia investointeja. Kasvun esteenä on kuitenkin huutava pula koulutetuista asiantuntijoista. Apartheidin aikana yliopistot oli tarkoitettu vain valkoihoisille.  21 vuotta Apartheidin päättymisen jälkeen maa ei ole investoinut riittävästi koulutukseen. Etenkin ammattikouluja tarvitaan huutavasti lisää. Korkeakoulusektorilla osaajia kaivataan lisää sekä humanistisille aloille että yhteiskuntatieteiden aloille. Tällä hetkellä korkeakoulutuksen aloittaa noin neljännes ikäluokasta, mainittakoon, että Tansaniassa aloittajia on alle viisi prosenttia.

University of KwaZuluNatali on Durbanin suurin yliopisto. Opiskelijoita on noin 45 000. Se syntyi runsas 10 vuotta sitten kahden yliopiston ja kahden korkeakoulun yhdistymisen tuloksena. Nyt yliopisto on yksi maan arvostetuimmista tutkimusyliopistoista. Tamperelaisilla on ollut yhteistyötä sosiaalityön ja korkeakouluhallinnon tutkimuksen alueilla. Isännät ilmaisivat halukkuutensa vahvistaa jo käynnissä olevaa yhteistyötä ja avata portteja myös muille tieteenaloille. Suomen yliopistolaitos kiinnostaa myös Durbanissa. Minua suorastaan pommitettiin kysymyksillä, jotka koskivat yliopistojen kansainvälistymistä, rahoitusmallia, tohtorikoulutusta ja nuorten tutkijoiden asemaa. Myös Tampre3 tunnettiin. Meille ehdotettiin vertailevaa tutkimusta yliopistojen muutosprosesseista.

Entä se minun Afrikkani? Mieleen jäi kaksi tuokiokuvaa. Käynti Robben Islandin vankilasaarella pysäytti miettimään oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tärkeyttä. Kadulla soittanut nuorten jazzbändi taas huokui vahvaa uskoa tulevaisuuteen.

Harri Melin
Vararehtori

Suomalainen koulutusosaaminen

Harri Melin

Harri Melin

Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen kaupungin ja yliopistomme edustajia vieraili toukokuun lopussa Indonesiassa. Jakartaan meidät houkutteli Suomen Indonesian suurlähettiläs Kai Sauer, joka on yliopistomme alumni. Matkan aikana vierailimme lukuisissa johtavissa yliopistoissa, opetusministeriössä ja Jakartan kaupungin koulutoimessa. Lisäksi suurlähetystö organisoi suomalaista koulutusjärjestelmää ja opettajainkoulutusta käsitelleen kutsuseminaarin.

Seminaariin osallistui liki 70 indonesialaista koulutuksen huippuasiantuntijaa. Mikä saa yli 250 miljoonan asukkaan nopeasti kasvavan talouden kiinnostumaan pikkuisesta Suomesta? Nopea vastaus on tietysti menestyksemme PISA-tutkimuksissa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Jotkut Aasian maista ovat kirineet Suomen ohi, malleja on siis tarjolla lähempänäkin. Kansainvälisissä vertailuissa pärjäämisen ohella Indonesialaiset kertoivat vaikuttuneensa suomalaisen koulutusjärjestelmän kokonaisuudesta, opettajainkoulutuksesta ja tavasta jolla oppilaita kohdellaan.

Suomalaisen koulutussysteemin yksi erikoisuus on se, että meillä ei ole koulutuksen umpiperiä. Teinivuosien kouluallergia ei välttämättä johda syrjäytymiseen. Aikaa voi opiskelussa mennä normaalia pidempään, mutta kouluallergiasta joskus kärsineen nuoren on mahdollisuus päätyä yliopisto-opiskelijaksi muutoinkin kuin lukion kautta. Monissa maailman maissa tällainen ei ole yksikertaisesti mahdollista.

Kaikki suomalaiset opettajat ovat suorittaneet ylemmän korkeakulututkinnon, päiväkotien ja esikoulujen opettajista huomattava osa on niin ikään maistereita. Meillä opettajat ovat oman alansa arvostettuja huippuosaajia. Aasian maissa opettajaksi valmistutaan tyypillisesti kandidaattitutkinnolla. Lisäksi ammatin arvostus on monesti vaatimatonta ja palkat huonoja. Suomalaista opettajuutta arvostetaan myös siksi, että opettajilla on huomattavan laaja autonomia sekä sisältöjen että pedagogisten ratkaisujen suhteen. Indonesiassa koulutarkastajat pitävät huolen, että erikouluissa mennään ministeriön ohjeistamalla tavalla.

Koulukiusaaminen tuntuu olevan iso kansainvälinen ongelma. Suomessakin on kiusaamista, mutta ainakin indonesialaisten asiantuntijoiden mukaan suomalaiset oppilaat kunnioittavat toisiaan paljon enemmän kuin heidän kotimaassaan. He jaksoivat ihmetellä myös sitä, miten niin hyviin oppimistuloksiin päästään perin lyhyillä työpäivillä ja jokseenkin olemattomilla kotitehtävillä.

Suomalaisessa peruskoulussa, lukioissa ja korkeakouluissa on jotakin, joka toimii kansainvälisesti katsottuna poikkeuksellisen hyvin. Siitä kannattaisi tehdä ihan numeroa.

Harri Melin
vararehtori

Japanilainen juttu

Harri Melin

Harri Melin

Osallistuin helmikuun lopussa Kiotossa järjestettyyn kansainväliseen kongressiin, joka käsitteli insinöörejä. Kyse oli Doshisha yliopiston koordinoiman vertailututkimuksen ensimmäisiä tuloksia ihmetelleestä tilaisuudesta. Mukana oli projektin tutkijoita Japanista, Kiinasta, Ranskasta, Unkarista, Saksasta ja Suomesta. Tutkimusta rahoittavat säätiöt joiden taustalla on sellaisia yrityksiä kuin Mitsubishi, Toshiba ja Toyota. Tutkimuksessa puolestaan koetetaan selvittää insinöörien asemaa, innovatiivisuutta ja työn kokonaisuutta.

Japani on kärsinyt pitkään hitaasta taloudellisesta kasvusta. Selityksiä on monia. Modernisoituminen on ollut rajua. Maa ikääntyy nopeasti. Yksin elävien määrä kasvaa, ja perheiden koko pienenee. Perinteisten sosiaalisten verkostojen (suku, työyhteisö) merkitys vähentyy ihmisten arjessa. Nuorten sukupolvien suhde työhön on muuttunut, pitkät työviikot eivät enää viehätä kaikkia. Japanissa on edelleen hyvin vähän siirtolaisia. Lisäksi yhtenä mahdollisena hitaan kasvun selityksenä on pohdittu sitä, että mahtaisiko kaikki johtua insinöörien luovuuden huonontumisesta.

Japanilaiset akateemiset työmarkkinat poikkeavat monella tapaa suomalaisista. Meillä korostetaan hyvin paljon koulutusalaa ja alan sisällä vielä oppiainetta. Asiantuntijuutta rakennetaan monesti sangen kapean ammatillisen identiteetin varaan. Japanissa ei koulutusalalla ole kovin suurta merkitystä. Olennaista on, mistä yliopistosta valmistutaan, ja missä yrityksessä on oltu opintojen aikana harjoittelussa. Humanistinen koulutus voi johtaa teknologiajohtajaksi tai insinöörikoulutus henkilöstöhallintoon. Lisäksi nuoren asiantuntijan sosiaalisilla suhteilla on paljon suuri merkitys työnhaussa. Japanilaiset opiskelijat opiskelevat hyvin tehokkaasti. Jos halutaan hyvä työpaikka, tutkinto suoritetaan määräajassa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että opiskelijat käyvät hyvin harvoin kansainvälisessä vaihdossa.

Japanialaisia huolettaa se, että kansainvälisessä kilpailussa maan teollisuus on menettänyt asemiaan, ja monen mielestä muutos näyttää pysyvältä. Tästä näkökulmasta Suomea pidetään erittäin kiinnostavana tapauksena. Meillä yhdistyvät kansainvälisesti poikkeuksellisen tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä kansainvälisesti poikkeukselliseen innovaatiojärjestelmään tavalla, joka on tuottanut kovia näyttöjä. Suomessa kiinnostaa myös yliopistojen ja yritysten keskinäinen verkottuminen tutkimuksessa ja tuotekehittelyssä. Lisäksi japanilaisia ihmetyttää suomalaisten työpaikkojen matalat hierarkkiset rakenteet ja se, että työhyvinvointia pidetään yrityksen tuottavuuden kannalta tärkeänä ja panostamisen arvoisena juttuna.

Harri Melin
vararehtori