Silkkitiellä

    Harri Melin

    Osallistuin viime viikolla HoChiMinh Cityssä Silkkitie-yliopistojen rehtorikokoukseen. Historiallisen kauppatien nimeä kantava verkosto perustettiin vuonna 2015 Etelä-Koreassa. Verkostoon kuuluu 86 yliopistoa kaikkiaan 50 maasta. Verkosto organisoi silkkitietä käsittelevää tutkimusta sekä järjestää vuosittain lukuisia seminaareja, yhteisiä kursseja ja muita opiskelijatapahtumia. Lisäksi sillä on oma sinfoniaorkesteri, joka koostuu eri maista tulevista opiskelijoista.

    Aloite verkoston perustamiseen tuli japanilaisilta, kiinalaisilta ja korealaisilta yliopistoilta, jotka halusivat vahvistaa korkeakouluyhteistyötä Euroopan ja Aasian välillä. Silkkitie valittiin teemaksi, koska se on vahvistanut kauppasiteitä jo satojen vuosien ajan. Tampereelta katsottuna verkosto avaa kokonaan uuden näkymän yliopistojen maailmaan. Mukana on nimittäin yliopistoja muiden muassa Iranista, Kirgisiasta, Mongoliasta, Myanmarista, Kambodzhasta ja Malesiasta.

    Kokouksessa puhunut Korean entinen ulkoministeri käsitteli kahta tuttua teemaa, digitalisaatiota ja globalisaatiota. Hänen pohdinnoissaan korostui kaksi kiinnostavaa asiaa. Globalisaatiota ja teknistä muutosta tekevät ihmiset omilla valinnoillaan omissa arjen käytännöissään. Globalisaatio ja digitalisaatio ovat arjen asioita. Toiseksi ministeri korosti sattuman merkitystä. Molemmissa on vahvasti läsnä sattuma. Globalisaation ja digitalisaation kentillä on valtavasti toimijoita, joilla on paljon keskenään ristiriitaisia intressejä. Se mitä tapahtuu, on lopulta monien prosessien ja sattuminen summa. Tieteen tehtävänä on systemaattisesti tutkia, mitä maailmassa on meneillään, ja Silkkitieverkosto tarjoaa vertailevalle tutkimukselle erinomaisen alustan. Voiko kansainvälisen yhteistyön ja vertailevan tutkimuksen tarvetta enää paremmin perustella?

    Silkkitieverkostoa kannattaa hyödyntää. Esimerkiksi Vietnamissa on lähes 100 miljoonaa asukasta, maan talous kasvaa noin 8 prosentin vuosivauhtia ja tarve korkeakoulutuksen yhteistyölle ja tiedeyhteistyölle on suurta. Meillä suomalaisilla on myös hyvä maine. Koulutusjärjestelmän ohella minua tentattiin diabeteksen hoidosta, julkishallinnosta, julkisesta terveydenhuollosta, sosiaalityöstä ja sähköisistä palveluista. Vietnamilaisten ohella ainakin myanmarilaiset ja kambodzhalaiset olivat halukkaita käynnistämään yhteistyötä tamperelaisten toimijoiden kanssa.

    Silkkitieyliopistojen seuraava yhteisen kokous järjestetään ensi elokuussa tien läntisessä päätepisteessä.

    Harri Melin
    Vararehtori

     

      Kommentoi

      Speak out! However, stick to the point and remember good manners. Comments will be reviewed before they get published.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *