Kapteeni Kaarnan neuvo

    Seppo Parkkila

    Seppo Parkkila

    Kuluva vuosi on yliopistojen taloudelle haastava. Vuosi sitten vaalien edellä vakuuteltiin monesta suunnasta, että korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen kannattaa panostaa talouden ongelmista huolimatta. Nämä vakuuttelut kuitenkin unohtuivat nopeasti, ja vuoden 2016 budjetin osalta yliopistolaitos joutui juustohöyläyksen kohteeksi. Viime vuonna tiedotusvälineiden kautta raportoitiin toistuvasti yhteistoimintaneuvotteluista yliopistoissa, joita on näihin aikoihin saakka pidetty turvallisina ja vakaina työnantajina. Vastikään Helsingin yliopistosta ilmoitettiin satojen työntekijöiden vähennyksistä.

    Jos tarkastelemme eduskunnan hyväksymiä budjettilukuja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle viime vuosien aikana, voimme todeta niiden olleen suhteellisen vakaalla tasolla – noin 6,7-6,8 miljardin euron luokkaa. Miksi sitten korkeakoulut eivät tunnu pärjäävän? Onko opetusministeriön hallinnonalalla siirretty rahaa korkeakouluilta muualle vai onko kyseessä pelkästään valittaminen valittamisen ilosta?

    Pelkästä valittamisesta ei ole kysymys. Verrattuna jo ennestään tiukkaan viime vuoteen, yliopistojen suora budjettirahoitus vähenee vuonna 2016 noin 80 miljoonaa euroa ja Suomen Akatemian myöntövaltuudet noin 10 miljoonaa euroa. Tekesin kautta jaettu tutkimus- ja tuotekehitystuki vähenee noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön kautta myönnetty valtion tutkimusrahoitus (VTR) terveyden tutkimukseen on romahtanut 16 vuoden aikana kolmasosaan. Poliitikkojen paljon mainostamat kärkihankkeet tuovat toki lohtua näihin negatiivisiin lukuihin, mutta ne eivät pysty korvaamaan aikaisempia ja uusia menetyksiä kuin osittain.

    Monet – itseni mukaan lukien – ovat todenneet, että 1990-luvun lama selätettiin panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nykyinen lama, vientimarkkinoiden ongelmat ja maailmantalouden yleinen epävarmuus sallivat nyt vain hyvin vähäisen talouden liikkumatilan. Ilman merkittäviä rakenteellisia muutoksia lisäpanostukset tapahtuisivat velkarahalla. Valtion velan määrä ei kuitenkaan salli juurikaan lainanoton lisäämistä. Nykyisessä yli 100 miljardin euron valtion velassa riittää maksettavaa myös tuleville sukupolville. Siksi on ymmärrettävää, että poliitikot tarttuvat herkästi yksinkertaisimpaan ratkaisuun eli menoleikkauksiin. Niiden vaikutusten vähentämiseksi meidän on tutkijoina tehtävä se mitä hyvin osaamme tutkimisen ja julkaisemisen lisäksi: Hankimme ulkopuolista rahoitusta mahdollisimman paljon ja monista lähteistä. Koska suomalainen tutkimusrahoitus on varsin rajallista, on entistäkin tärkeämpää osallistua kansainvälisiin rahoitushakuihin.

    Pitkällä tähtäimellä yksi osa kokonaisratkaisua on suomalaisen korkeakouluverkoston harventaminen – mieluiten korkeakouluja yhdistämällä. Lisäksi niiden tehtäviä profiloidaan aikaisempaa tarkemmin. Korkeakoulujen yhdistämistä ja profilaatiota tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet eturintamassa. Se on meidän mahdollisuutemme, vaikka siinä riittääkin haastetta. Sanokaamme Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnaa mukaillen: ”Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.”

    Seppo Parkkila
    Vararehtori

      5 vastausta artikkeliin ”Kapteeni Kaarnan neuvo

      1. Kannattaa muistaa, että kapteeni Kaarna pääsi hengestään suota ylittäessään. Näin käynee myös monelle nykyiselle korkeakoululle ”suon yli hyökätessä”.

      2. – Kersantti Halonen, vastustaja on suon toisella puolella. Miten toimitte?

        – Herra luutnantti, tähän jää tulitukiryhmä vastustajaa hämäämään. Me muut koukkaamme hämärässä suon ympäri vastustajan selustaan. Rynnäköimme aamunkoittaessa yöllisen tykistökeskityksen jälkeen.

        – Jaahas, entä 2. ja 3. joukkue?

        – Herra luutnantti, sanoitte kerran, että reservi on komppanian tärkein osa.

        – Niinpä taisin sanoa.

        – Annetaan heidän odottaa apujoukkojen saapumista. Nyt on iskun aika.

        – No mitä odotatte? Käskekää joukkonne liikkeelle.

      3. Hyvä kirjoitus Seppo ja loistava vastine Karilta.
        Karia kompaten lisäisin, mitä yhteistä on ”Tuntemattoman suon ylittäneellä kk-joukkueella” ja Suomen korkeakoulujärjestelmällä? Vastaus: numero neljä. Alkuperäisestä KK-joukkueesta palasi siviiliin vahingoittumatta vain Lammio, Määttä, Rahikainen ja Vanhala. Jo toiseksi Suomi-ikoniksi nousseelta Eppu Normaalilta tulee ratkaisu korkeakoulujen selviämiseen kappaleessa Vanha Kellarissa Valittaa, ”Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Oulu”. Heh, heee

      4. ”Nykyään on varsin suosittua hokea, että Suomessa on maan kokoon nähden aivan liian monta yliopistoa ja/tai että yliopistot ja niiden yksiköt – laitokset, oppiaineet, tutkimusryhmät – ovat liian pieniä ja ”pirstaleisia”. Pitäisi kuulemma olla tarpeeksi suuria yksiköitä – vasta silloin voidaan saavuttaa riittävä ”kriittinen massa” (mitä ikinä tämä tarkoittaakin). Jos halutaan olla kansainvälisellä huipulla, on profiloiduttava, panostettava vahvuuksiin ja tehtävä ”poisvalintoja”, sanotaan. Elinkeinoelämänn edustajat, poliitikot sekä tiedepoliittinen eliitti jaksavat nyt väsymättä toistella näitä ajatuksia. Mutta onko asia todellakin näin? Mihin nämä väitteet perustuvat? Mikä olisi ihanteellinen määrä ja koko?”

        http://panuraatikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211086-liikaa-liian-pienia-yliopistoja

        ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan!” toteaa upseeri Kariluoto. Tästäkin huolimatta, siis siitä, että Tuntematon Sotilas on antanut neuvoja, näyttää siltä että itse kunkin korkeakoulun henkilökunnan johtoporras on valmiina antautumaan leikkauksille, ja valmis jopa pitämään niitä ”mahdollisuutena”.

        ”Valtion velan määrä ei kuitenkaan salli juurikaan lainanoton lisäämistä.”

        Höpön löpön. Kyllä valtio voisi lisää velkaa ottaa, se vain ei halua, kun se haluaa tuhota julkisen talouden, eli yksityistää kaiken. Tähänhän Tampere3 tähtää myös – siihen, että yksityinen hoitaa aiemmin julkisen tehtävän.

        Kaiken tämän tekstin valossa on todella erikoista, että jotkut ovat puhuneet Tampereen yliopistosta ”taistolaisuuden linnakkeena”. Näin ei selkeästikään ole. Ainakaan johtoportaassa.

      5. Kysypä yliopiston kansantaloustieteen professoreilta, miten he arvioivat 100 miljardin velkaa – ja maksetaanko näitä velkoja koskaan. Vai eivätkö kansantaloustieteilijät kuuiu siihen tutkimukseen, jonka avulla Suomi käännetään nousuun.

      Kommentoi

      Speak out! However, stick to the point and remember good manners. Comments will be reviewed before they get published.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *