Kansainvälisyys, verkostot ja search committee

    Katariina Mustakallio

    Katariina Mustakallio

    Yliopiston vetovoimaisuus riippuu suurelta osaltaan hyvistä opettajista ja tutkijoista. Kun yliopistoon pyrkivät sukupolvet vuosittain pienenevät, täytyy uusia opiskelijoita houkutella vähitellen myös Suomen ulkopuolelta. Joillakin aloilla on jo nyt tällainen tilanne jatko-opiskelijoiden suhteen. Yliopiston, yksiköiden, tutkinto-ohjelmien ja jokaisen opettajan ja tutkijan on hyvä ottaa tämä skenaario huomioon rakentaessaan tulevaisuuden suunnitelmia.

    Kansainvälisyys ei siis ole jotain, joka tapahtuu oman työn tai oman maan rajojen ulkopuolella. Olemme osa kansainvälistä akateemista maailmaa, jossa vaihdetaan tietoja, luodaan verkostoja, ollaan kanssakäymisissä, tehdään tutkimusta. Tässä yhteisössä toimiminen on arvokasta, se on tärkeää itselle, omille oppilaille, kollegoille, ja se on arvokasta myös koko yliopistolle. Kansainvälisissä verkostoissa toimiminen edistää omaa tutkimuksen alaa ja suomalaisen tieteen tunnettuutta, ja se auttaa tutkijoita myös löytämään tehtäviä Suomen rajojen ulkopuolelta. Harva tohtori- tai post doc-tutkija onnistuu pääsemään vierailemaan tai työskentelemään ulkomaiseen yliopistoon ilman senioritutkijan verkostoja ja tukea.

    Näitä verkostoja tarvitsemme myös silloin, kun rekrytoimme uusia työntekijöitä Tampereen yliopistoon. Tämän vuoden alusta lähtien on yliopistollamme toiminut vararehtorin johdolla työskentelevä hakutoimikunta (search committee).

    Sen tehtävänä on auttaa yksikköjä löytämään myös ulkomailta mahdollisimman hyviä hakijoita avoimiin tenure track- ja professorin tehtäviin. Hakutoimikunnan työn luonteeseen kuuluu, että jokaista tehtävää varten etsitään juuri ko. alan verkostoja ja kartoitetaan potentiaaleja hakijoita. Tämä työ tapahtuu, ennen kuin rehtori on antanut luvan panna tehtävän hakuun, jotta varmistuttaisiin, että siihen on tarjolla varteenotettavia hakijoita. Tähän kartoitukseen ottavat aina osaa ko. tieteenalan asiantuntijat.

    Hakutoimikunta tekee työtä hyvien kandidaattien löytymiseksi kansainväliseltä areenalta ja auttaa valmisteluryhmää sen työssä. Onnistunut rekrytointi on paras tapa vahvistaa Tampereen yliopiston asemaa kansainvälisessä ja kansallisessa kilpailussa.

    Katariina Mustakallio
    Vararehtori

      Kommentoi

      Speak out! However, stick to the point and remember good manners. Comments will be reviewed before they get published.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *