Mukava vankila ja muita tarinoita

    Pertti Haapala

    Pertti Haapala

    Tunnetun tarinan mukaan joukko vankeja päätti paeta vankilasta ja teki täydellisen suunnitelman. Kun piti lähteä, osa vangeista alkoi epäröidä: ”Oikeastaan meillä on täällä melko hyvät olot… ja minne menemme ja mitä teemme kun olemme vapaita.” Niin homma kuivui. Tämän jutun kertoi tunnettu sosiologi Theodor Zeldin Nobel-säätiön symposiumissa 1994. Hänen aiheensa oli kansallinen historiankirjoitus: jos tutkija on sitä vastaan, hän kirjoittaa itsensä kansakunnan ulkopuolelle. Parempi siis pysyä ajatusten vankilassa.

    Toisen tarinan mukaan korkea EU-henkilö on sitä mieltä, että EU alkaa rahoittaa yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimusta vasta sitten, kun tutkijat laskeutuvat norsunluutornistaan ja alkavat edistää yhteisön yhteisiä tavoitteita. Tämä on kulunut, mutta kätevä perustelu, kun halutaan pitää tutkimus poliittisessa ohjauksessa.

    Kumpikin juttu näkee tutkimuksen ja yhteiskunnan suhteessa ongelman, joka on enemmän tai vähemmän totta. Totta kai tutkijat elävät omassa maailmassaan – ja saavatkin elää, jotta näkisivät toisten maailman. Meillä on myös vankilan hyvät puolet: lämpimät huoneet, siedettävää ruokaa, samanhenkistä seuraa ja turvallista – ja sitä paremmalta tuntuu, mitä pidempi kakku on papereissa.

    Jos tällaiset tarinat eivät innosta, pitää keksiä parempia, sellaisia, jotka tuntuvat omilta. Jaloja tavoitteita on helppo keksiä ja laittaa ne jonoon. Tällaisia listoja sanotaan organisaatioiden strategioiksi. Niistä on tosin vaikea innostua, koska ne ovat valmiin maailman kuvauksia. Sellaisen sijaan ehdotan yksinkertaista metodia ajatella suuria: kuvittele millaisessa yliopistossa haluaisit ”elää”, opiskelijana tai opettajana. Kun ideaali on hahmotttunut, kuvittele onko se mahdollinen. Jos se ei ole, kuvittele, onko vika mallissa vai todellisessa maailmassa. Jos päädyt jälkimmäiseen, kuvittele, mitä asioita pitäisi muuttaa – ja mitä itse voisit muuttaa. Ja niin edelleen.

    Näin syntyy unelmahöttöä. Askel todelliseen maailmaan on ajatella kaikki edellä mainittu arkisina asioina, jotka jokainen tuntee ja joista kärsii tai nauttii. En uskalla tässä kuvitella, mitä kaikkea silmien eteen näin avautuu, mutta ainakin todellisia asioita, joiden takana pilkistää suuria ajatuksia.

    Kun yliopisto julisti oman strategiatyömme avuksi ja iloksi kirjoituskilpailun (uta.fi/ajankohtaista/yliopistoni), pidin ajatusta ensin naiivina. Enhän minä iso ihminen sellaiseen ala. Nyt tekisi mieli, mutta jouduin tuomariksi, enkä saa osallistua. Jos saisin, kannustaisin itseäni vaatimattomasti: se kultajyvä, josta tulee tulevaisuutemme, voi löytyä huonostakin tekstistä. Kaikki seulotaan ja voittajat palkitaan.

    Pertti Haapala
    vararehtori

      Kommentoi

      Speak out! However, stick to the point and remember good manners. Comments will be reviewed before they get published.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *