Leuhka kenguru

    Pertti Haapala

    Pertti Haapala

    Törmäsin sitten kenguruun yliopiston pihalla. Ensiksi ajattelin, tietenkin, että mitähän se minusta ajattelee. Ei edes vilkaissut – tai ei ollut näkevinään. Leuhka kenguru. Istui vaan ja söi valtion kastelemaa tuoretta nurmea. Kenguruilla on täällä hyvät olot: täydellinen turvaverkko (suojelu), riittävästi ruokaa ja hyvät julkiset palvelut (puistot).

    Mutta Lentävällä Kengurulla menee huonommin. Se on kansallinen lentoyhtiö Qantas, joka ilmoitti irtisanovansa 5000 työntekijää. Lisäksi hallitus haluaa myydä yhtiön osake-enemmistön ulkomaille, minkä laki nyt estää. Kansa tietenkin vastustaa kansallisen symbolin myymistä tiettyyn öljyvaltioon. Täällä kinataan nyt siitä, onko kansainvälinen lentokilpailu epäreilua, kun polttoaineen hinta ei ole kaikille sama, vai onko yhtiön johto epäpätevä. Palkasta päätellen ei voi olla. On asia mikä tahansa, julkisen keskustelun logiikka näyttää olevan, että kaikki muuttuu politiikaksi ja maailma muuttuu mustavalkoiseksi.

    Kun täkäläiset puhuvat politiikkaa, ideaalimalleja on yleensä kaksi, amerikkalainen ja pohjoismainen. Nordic Welfare State on vahva brändi ja Suomesta kaikki tietävät koulutuksen, jonka tiedetään olevan vallan erinomaista. Opetusministeri on tulossa Suomeen opintomatkalle, ellei jo käynyt. Jos olisin neuvomassa, sanoisin, että laita ensiksi oma lapsesi kunnan kouluun. Siitä se lähtee. Suomalaista tasa-arvoa ihaillaan, mutta siitä ei haluta maksaa. Rikkaan maan veroaste on kaukana Suomesta.

    Saman asian sanoivat tällä viikolla professorit Hans Keman ja Frank Castles, jotka esittelivät laajaa tutkimustaan demokratian toimivuudesta (performance of democracy). Siinä ei verrattu ihmisten oloja tai oikeuksia, vaan sitä miten poliittinen järjestelmä toimii: mitä ihmiset odottavat, mitä puolueet, hallitus ja valtio tekevät, mitä ihmiset lopulta saavat, kuka hyötyy mitäkin, ja ollaanko tuloksiin tyytyväisiä. Tutkimusaika oli pitkä ja mukana OECD+ maat. Luennon lopuksi professori julisti kilpailun tuloksen: and the winner is, Finland! Hännillä oli Kreikka. Ei siis mikään yllätys, mutta opetus oli: politics matter. En nyt sano, että Suomessa on maailman parhaat poliitikot, mutta jotakin hyvää, julkiset laitokset, joita toisaalla niin pelätään.

    Sen verran ylpistyin saamistani välittömistä onnitteluista, että seuraavan kengurun kohtaan rohkeammin ja kerron heti mistä tulen.

    Pertti Haapala
    Visiting Fellow
    Australian National University

      3 vastausta artikkeliin ”Leuhka kenguru

      1. Herra vararehtori, kai muistit suomalaisuutesi ja totesit ko. demokratia-tutkimuksen olleen selvästi väärin tutkittu.

        Matti Parjanen

      2. Hyvä Matti,

        Kiitos kysymyksestä. Sitä vitsiä en julkistanut, mutta omassa luennossani aikaisemmin mainitsin kyllä, että suomalaiset on eräässä tutkimuksessa todettu maailman onnellisimmaksi kansaksi, mikä (siellä) yksimielisesti tuomittiin. Muutoin stereotypioiden maailma kyllä elää vahvana täälläkin. Olen kuullut toisenkin kerran, että ”you are so punctual, laborous and healthy”. Tällaisen maineen saa kun kävelee 150 metrin työmatkan öbaut samaan aikaan päivästä. PH

      3. ΟΙ ΑΝΤΙΠΟΔΕΣ
        Salve! Kengurut eivät loiki pohjoisen Antipodian kampuksella. Kaikeksi onneksi puutteen korvaavat osin kampuksen omat tai kampuksella vierailevat jänikset, osin korkean yliopiston omat kyynikot, ΚΥΝΙΚΟΙ; näitä kaiketi tavataan jopa siellä Australiassa. Ihminen on ihminen.
        Ja kengurupussikasvatus kuuluu olevan jopa täällä sekä teoriassa että käytännössä ”in”. Suomen pojan ja Suomen tytön (jonka poskipäihin veri vaatii kukkaset) on minustakin syytä olla ylpeä. ’Finlandia’ tarkoittaa tunnetusti hienoa maata.
        Vastajalkaisia, siis antipodeja, elää – ainakin fiktion innovatiivisessa piirissä muuallakin kuin Äiti-Maassa. Filosofi, nimenomaan uuspragmatisti Richard Rorty kertoo oman galaksimme toisella laidalla, omalla planeetallaan asuvista antipodeista. Heitä koskeva tietoni on peräisin Professori Lauri Seppäsen teoksesta Kieltä ei ole (Tampere University Press, 2004). Joskus anno 2050 Antipodian planeetalle saapuu vieraisille joukko Maan eri aloja edustavia Fellow-tutkijoita. Keskustelu ei ota onnistuakseen: käy ilmi, ”ettei tämä kansa tiennyt omistavansa sielua. Heillä oli kyllä käsitteitä kuten ”toivoa että…”, ”uskoa että…”, ”tuntua hyvältä” jne., mutta he eivät ymmärtäneet ajatusta, että nämä käsitteet merkitsivät mentaalisia tiloja tai prosesseja, jotka olisivat aivan erilaisia kuin fyysiset tilat kuten ”istua”, ”palella” jne. He eivät tunteneet sanoja ”sielu” ja ”mentaalinen” eivätkä he ylipäätään tajunneet, että, miksi ero ”pelkäämisen” ja ”palelemisen” välillä olisi filosofisesti tärkeä” (Seppänen 2004, 20).

        Tiede on Antipodian planeetalla kehittynyt pidemmälle kuin Maassa. Antipodit eivät noteeranneet subjektin ja objektin eroa sen kummemmin kuin aineen ja hengen relaatiota eivätkä liioin ideaa, havaintoa ja mentaalista representaatiota. Siitä syystä heiltä puuttui joukko sanoja, joihin vähemmän kehittyneet Maan asukkaat olivat onnettomasti sitoutuneet.

        ”Kun antipodiäiti huomasi lapsensa lähestyvän kuumaa uunia, hän huusi, että kosketus uuniin stimuloi C-hermosäiettä, eikä että se tuntuu kipeältä – eihän hänellä ollut ”tuntua” -sanaakaan” (Seppänen 2004, 21).
        ***
        PS. Professori Lauri Seppänen soitti minulle saatuaan kirjasta kommentin: ”Onko kirjanne uusi sianhoito-opas?” – Vastaus oli kieltävä, mutta kysyjä oli penännyt: ”Miten voi kommunikoida, jos kieltä ei ole?”
        Rortyn ja Davidsonin uuspragmatistinen kielifilosofia tarjoaa omanlaisensa vastauksen. Se vaatii säännöistä, normeista eli KIELIOPISTA luopumista (kuten itse asiassa täällä Maassakin on jo monin paikoin tapahtunut).

        Juhani Sarsila
        Aate- ja oppihistorian dosentti
        Latinan kielen yliopistonlehtori
        Antipodian Fellow
        http://www.vulgusnedecipiatur.blogspot.com

      Kommentoi

      Speak out! However, stick to the point and remember good manners. Comments will be reviewed before they get published.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *