Koulutusvienti

    Harri Melin

    Harri Melin

    Viime maanantaina julkistettiin kansanedustaja Päivi Lipposen johtaman selvitysryhmän muistio ”Suomi kansainvälisille koulutusmarkkinoille”. Ryhmä esitti tavoitteeksi, että runsaan 10 vuoden kuluttua yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa olisi ainakin 60 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa, kun nyt heitä on noin 20 000.

    Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo pitkään kannustanut yliopistoja lisäämään toimiaan koulutusosaamisen viemiseksi.  Miksi koulutusvienti? Ministeriön mukaan korkeakoulutus on yksi maailman nopeimmin kasvavia talouden lohkoja. Korkeakouluopiskelijoita arvioidaan tällä hetkellä olevan koko maailmassa noin 200 miljoonaa. Korkeakoulutuksen viennistä on tullut monissa maissa isoa bisnestä.  Suomella on erinomainen koulutus- ja innovaatiojärjestelmä, ja ministeriön mielestä koulutuksen vienti voisi olla tulevaisuudessa tärkeä tulonlähde myös Suomelle.

    Meillä on totuttu ajattelemaan, että ilmainen koulutus on tärkeä osa suomalaista hyvinvointimallia. Kaikille taataan yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua, ja tämä koskee myös yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin pyrkiviä ulkomaisia opiskelijoita. Selvitysryhmä esittää, että korkeakoulut ryhtyisivät perimään lukukausimaksuja muilta kuin EU- ja ETA-maiden kansalaisilta ohjelmissa, jotka järjestetään muilla kielillä kuin suomeksi ja ruotsiksi.

    Ehdotus on rohkea, mutta perusteltu. Tällainen ratkaisu ei romuta koulutuksen maksuttomuutta. Se mahdollistaa englanninkielisten ohjelmien kehittämisen ja pakottaa korkeakoulut panostamaan laatuun. Samalla se altistaa osaamisemme kansainväliseen vertailuun. Vastaavatko ohjelmamme opiskelijoiden tarpeisiin ja kuinka eteviä osaajia oikeastaan olemmekaan? Hyvien ohjelmien rakentaminen ei ole mikään helppo tehtävä, eikä se tapahdu käden käänteessä. Jos tällaiselle tielle lähdetään, merkitsee se yliopistoille melkoista oppimisprojektia.

    Tampereen yliopisto on ollut mukana koulutusviennissä. Johtamiskorkeakoulu on toteuttanut tilauskoulutuksena julkisen talouden maisteriohjelmia Vietnamissa. Kokemukset ovat olleet hyviä: hankkeet ovat pakottaneet yksikön oppimaan uusia toimintatapoja, kehittämään vanhoja ja olemaan uudella tavalla rohkean aloitteellisia. Ensi vuonna Vietnamissa käynnistyy ensimmäinen julkisen hallinnon MBA-ohjelma, ja myös sen toteuttaminen kasvattaa osaamistamme.

    Koulutusviennin periaatteista ja toimintatavoista on syytä keskustella. Tampereen yliopistossa keskustelu on alkanut – ja hyvä niin.

    Harri Melin
    vararehtori

      6 vastausta artikkeliin ”Koulutusvienti

      1. Tampere on ottanut syksyllä useampia askeleita koulutusviennin edistämisessä. Kuten vararehtorikin toteaa, on koulutusviennin tavoitteista, periaatteista ja toimintatavoista syytä keskustella lisää, jos koulutusvientiin halutaan todella panostaa. Isot kysymykset liittyvät niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin resurssointiin ja tuotteistamiseen: mitä myydään, missä on kysyntää, kuka kaiken työn tekee. Lisäksi paljon puhuttujen lukukausimaksujen ohella on paljon avoimia periaatteellisia ja lainsäädännöllisiä kysymyksiä, joista ei olla puhuttu vielä mitään.

        Rohkenen kuitenkin olla erimieltä Melinin kanssa siitä, että 1) OKM:n ehdotukset olisivat rohkeita ja 2) maksut eivät romuttaisi maksuttomuutta. Vain ensimmäinen väite tarvitsee perusteluja, koska toisen väitteen epäloogisuuden näkee otsallaankin.

        On outoa, ettei OKM:ssä olla keksitty mitään konkreettisia keinoja tukea yliopistoja ja vahvistaa koulutusviennin edellytyksiä. Konkreettisimmillaan ministeriö pääsee tällaisissa lauseissa “Selvitysryhmä ehdottaa, että koulutusorganisaatiot varmistavat vientihankkeiden laadun ennen markkinoinnin ja myynnin käynnistämistä.” – todella innovatiivista… Oikeasti rohkeaa olisi ollut miettiä, millä keinoilla ja miten suomalaista koulutusvienti voidaan kehittää muuten kuin tunkemalla jo nyt kovasti kilpailluille tutkinnoista kauppaa tekeville markkinoille. vaihtoehtoja olisi ollut, jos olisi ollut halua miettiä muita keinoja: kehittämällä tilauskoulutusta, opetusteknologioiden, koulutusjärjestelmän kokonaisuuksien jne. vientiä. Koulutusviennin esteissä ei ole ollut kyse lukukausimaksujen puutteesta, vaan resurssien ja tekemisen puuttteesta – muutamaa harvaa lukuunottamatta yliopistoissa ei olla tehty parin viime vuoden aikana juuri mitään em. syistä, joten menestyksen puutetta on turha ihmetellä.

        Voisi myös kuvitella, että ”maailmaa ymmärtäviä maailmanmuuttajia” kasvattavalla Tampereen yliopistolla olisi jotain kriittistä sanottavaa siihen, että lukukausimaksut tulevat, jos naapurimaiden esimerkeistä voi mitään päätellä, 1) romauttamaan kv-opiskelijoiden määrän (Tanska ja Ruotsi) 2) vähentämään dramaattisesti Eu- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevien opsikelijoiden määrää (Tanska). Tietysti voidaan ajatella, että on kivempi leikkiä länsimaista tulevien opiskelijoiden kuin muualta tulevien kanssa samalla hiekkalaatikolla, mutta globaalista perspektiivistä tällainen valikoituminen on typerää. Lisäksi olisi suonut vararehtorin edes ottavan kantaa siihen, että kehitysyhteistyörahojen käyttäminen tutkinto-opiskelijoiden kouluttamiseen on täysin kaksinaamaista, sillä suuri osa opiskelijoista jää joko koulutusmaahansa tai muihin länsimaihin eikä suinkaan palaa hyödyttämään lähtömaahansa. Sellainen järjestely on aivovuotoa kehittyneisiin maihin, ei kehitysapua.

        Olisikin toivottavaa, että lukukausimaksujen sijaan myös johto ja ministeriö muistaisivat käydä keskustelua koulutusviennin todellisista tavoitteista ja edellytyksistä – maksuja tai ei, töitä on tehtävänä älyttömästi, mikäli koulutusviennissä halutaan menestyä. Ja että esimerkiksi Tampereen yliopiston hallitus ja yliopistoyhteisö kävisi laajempaa keskustelua koulutusviennin periaatteista, ennenkuin vararehtori lausuu sen laajemmin maksujen autuaallisuudesta…

        Veera Kaleva
        opiskelija ja yliopiston hallituksen jäsen

      2. Keskustelu tästä aiheesta on näköjään tarpeen. Kommenttina ylläolevaan totean selvyyden vuoksi että jos kehitysmaista tulevien opiskelijoiden kouluttaminen Suomessa on kyseealaista aivovuodon edistämistä, se on sitä nykyiselläänkin eikä vain ehkä tulevaisuudessa kehitysyhteistyövaroilla tuettuna. On ristiriitaista samaan aikaan sanoa että opiskelijoiden rekrytoitumisen rajoittaminen vain länsimaista tuleviin on ”globaalista perspektiivistä typerää” – sehän sitten estäisi tuota aivovuotoa.

        Keskustelun arvoinen fakta on myös se, että ilman lukukausimaksujakin korkeakouluopiskelusta Suomessa opiskelijalle koituvat matka-ja elinkustannukset ovat sitä luokkaa että ilman jostain lähteestä saatua apurahaa niiden kattaminen on mahdollista vain näiden maiden hyvätuloisen väestönosan jälkeläisille. Heidän kohdallaan todennäköisyys jäädä palaamatta kotimaahansa lienee erityisen suuri, samoin kuin todennäköisyys että he eivät kotimaahan palatessaakaan ole suuntautuneita ”maailman muuttamiseen”.

      3. Koulutusvientihype on toisaalta ällistyttävää toisaalta ei. Ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden maailmat tarjoavat näkevän ja sokean kontekstin. Olen tunnistanut koulutusvientikeskusteluissa myös jonkinlaista kolonialismin ajan ylemmyydentunnetta, joka voi johtua joko vilpittömästä uskosta omaan paremmuteen tai umpiossa elämisen aiheuttamasta tietämättömyydestä.

        Julkisessa koulutusvientikeskustelussa ei ole kertaakaan esiintynyt pohdintoja koulutustuonnista, siis esimerkiksi siitä, onko meillä opittavaa muilta. Useimpien vientiuskossa olevien mielestä ilmeisesti ei.

      4. Olisi syytä erottaa koulutusvientitulojen hankkiminen ulkomaalaisilta erilleen nuorten aikuisten maahantuonnista osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Jos asiakkailta ei saa periä kunnon hintaa, ei tule kutsua toimintaa vienniksi ollenkaan. Minusta selvityshenkilöiden ehdotus vieraskielisen koulutuksen maksullisuudesta on harkinnan arvoinen, mutta mielestäni oleellinta on selkiyttää ulkomailla tapahtuvan vientitoiminnan tulonmuodostus asiakkailta. Kunnon viennissä asiakkaiden suunnalta tuleva kysyntä luo toiminnan voimavarat, ei suomalaisen ministeriön raharaamin ahtaus.

      5. Näissä kaikissa puheenvuoroissa on punaisena lankana koulutusviennin ns. eettinen puoli. Olisikin mielestäni tarpeen pohtia, pitäisikö koulutusviennillä olla ns ”hyvän koulutusviennin eettisen periaatteet”. Onko eettisesti hyväksyttävää viedä suomalaista peruskouluosaamista ulkomaille hyödyntämään ostajamaan tulevaa mieseliittiä, varmistaen samalla epätasa-arvon jatkumista? Onko koulutussisältöjä muokattava ostajamaan poliittiseen ilmapiiriin sopiviksi ja karsittava poliittiselle eliitille epämiellyttävät, sensitiiviset aiheet pois, sellaiset aiheet, jotka kuuluisivat kouluttajan mielestä väistämättä kyseiseen tematiikkaan (esim. monikulttuurisuuskasvatus osana peruskoulun eetosta vähemmistöjä systemaattisessa syrjivässä maassa)? Missä määrin siis joustamme tietyistä ihmisoikeudellisista ja ammatillisista periaatteista, mikäli ne eivät sovellu viennin kohdemaan/instituution jne. omiin?
        On todennäköistä, että koulutusvienti kohdistuu maihin, joiden kohdalla on vaikea välttää tämäntyyppisiä kysymyksiä, ellei päätä olla niistä täysin välittämättä.

      6. Hyvä, että etenkin eettiset näkökulmat herättävät keskustelua – viimeinkin. Yllä nostetuista kysymyksistä keskustelun kolonialistisesta vivahteesta, ihmisoikeudellista kysymyksistä, koulutusviennin eetoksesta ja ihan konkreettisista viennin sääntelyyn liittyvistä kysymyksistä (vrt. kaksoiskäyttöteknologioiden säätely) on perätty keskustelua useaan otteeseen (yleensä valitettavasti vain opiskelijoiden toimesta). Ongelma vain on, ettei kiinnostusta aiheeseen ole tästä näkökulmasta löytynyt ministeriöstä saati sitten paikalliselta taholta. Keskustelun avaukset on lähinnä torpattu ”turhana peikkona” tai muutosvastarintana.

        Takalalle haluaisin todeta, että mielelstäni kansainvälinen liikkuvuus niin opiskelijoiden kuin tutkijoidenkin parissa on erittäin suotavaa globaalissa maailmassa ja se on ainoa keino keskinäisen ymmärryksen ja tasapainoisemman ja -arvioisemman maailman luomisessa. Haluaako Takala lopettaa kaiken liikkuvuuden suuntaan ja toiseen aivovuodon estämiseksi, vai mikä oli puheenvuorosi pointti? Ja on totta, että Suomi on kallis maa jo nyt kehitysmaista tulevalle opiskelijalle, en vain näe lukukausimaksuja ratkaisuna ongelmaan.. Koulutusyhteistyö kehitysyhteistyön muotona on sen sijaan mielestäni ihan kannatettavaa ja järkevää, sitä tehdään jo nyt ja sitä voisi tehdä enemmänkin. Koulutusta kehitysyhteistyön puitteissa tehdään kuitenkin siten, että pyritään oikeasti varmistamaan sen positiiviset vaikutukset kehittyvissä- ja kehitysmaissa. Koulutusviennin eli yliopistojen harjoittaman voittoa tavoittelevan liiketoiminnan kustantaminen kehitysyhteistyörahoin on kuitenkin mielestäni ihan eri asia ja todellakin kaksinaamaista.

      Kommentoi

      Speak out! However, stick to the point and remember good manners. Comments will be reviewed before they get published.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *