Amerikassa kaikki on niin suurta!

    Suomen yliopistojen rehtorit tekivät pari viikkoa sitten Fulbright Centerin koordinoiman opintomatkan yhdysvaltalaisiin yliopistoihin. Matkalla saimme valtaisan määrän tietoa amerikkalaisesta korkeakoulutoiminnasta ja tutustuimme viiteen yliopistoon North Carolinassa. Mielenkiintoista oli havaita, että vaikka Amerikassa kaikki on niin suurta, niin samanlaisten ongelmien kanssa siellä painiskellaan kuin täällä pienessä Suomessa. Maan taloudellinen tila on ajanut yliopistot kurimukseen, joka edellyttää yliopistoilta strategista suunnittelua, profiloitumista, luopumisosaamista, karsimista ja rahan hankintaa. Tutuilta tuntuvia juttuja, joiden toteuttaminen on heilläkin vaikeaa. Uusien asioiden lisääminen vanhojen päälle tuntui helpolta, mutta pienikin karsiminen tai luopuminen oli lähes mahdotonta.

    Yhdysvalloissa on kuitenkin joitakin asioita toisin kuin meillä. Heillä on lukukausimaksut, jotka yksityisissä yliopistoissa saattavat olla yli 50 000 dollaria vuodessa. Laman seurauksena tarve korottaa lukukausimaksuja oli suuri ja jopa 50 %:n korotustarpeesta puhuttiin. Hämmästyneinä ihmettelimme, että eivätkö opiskelijat protestoi ja vastaus oli, että eivät. He kuulemma ymmärtävät, sillä vaihtoehtona on yliopiston toiminnan alasajo, laadun huononeminen ja siten kilpailukyvyn menettäminen. Opiskelijoiden rooli tuntui muutoinkin olevan asiakkaan rooli sikäli, että he vaativat opetuksen laatua ja saatavuutta, mutta eivät itse osallistuneet yliopiston toiminnan kehittämiseen tai hallintoon vaan keskittyivät opiskeluun.

    Toinen rahapulan lievityskeino oli varainkeruu, joka USA:ssa on aivan eri mittakaavassa kuin meillä. Yliopistot budjetoivat varainkeruuseen huomattavia summia rahaa, mutta tuototkin ovat suuret. Mielenkiintoista oli, että alumnit on se ryhmä, jonka kautta lähes 45 % kaikesta varainkeruurahasta tulee yliopistoille, joko yksityisten henkilöiden suorina lahjoituksina tai heidän toimestaan säätiöiden ja yritysten kautta.

    Tutkijauramallit varioivat jonkin verran yliopistoittain, mutta huomiota kiinnitti se, että varsin tiheää ja tiukkaa arviointia harrastettiin ja eteneminen uralla riippui täysin menestymisestä tutkijana. Vain parhaat pääsivät eteenpäin. Palkkapolitiikka oli vapaa, eikä yhtenäisiä käytäntöjä tai työntekijöiden edunvalvontatoimintaa ollut sellaisessa muodossa kuin meillä ollenkaan.

    Amerikkalaista yliopistomallia ei pidä yrittää tuoda suomalaiseen kulttuuriin, eikä se ole tarpeenkaan, mutta olihan se mielenkiintoista nähdä ja havaita, ettei meillä nyt ainakaan kaikki asiat ihan huonosti ole. Joskus vaan täytyy mennä kauemmaksi havaitakseen sen.

    Kaija Holli
    rehtori

      Kommentoi

      Speak out! However, stick to the point and remember good manners. Comments will be reviewed before they get published.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

      Roskapostitusten välttämiseksi pyydämme täydentämään: *